ANNEN AVAUKSIA

Etusivu,Kirjoituksia

Terveisiä puskasta

 Sosiaalisen median myötä on meillekin levinnyt aivan uusi kasvitieteellinen ongelma. Puskat ovat puhjenneet puhumaan. Nämä nimimerkin taakse piiloutuvat anonyymit henkilöt ovat katsovat aiheelliseksi ampua kaikkea mahdollista ja yleensä erittäin negatiiviseen sävyyn. Mielipiteitä jaetaan aktiivisesti, mutta lukijoilla ei ole harmainta aavistustakaan, kenen mielipiteestä mahtaa olla kyse.

Tätä nimimerkkien taakse piiloutuvaa kirjoittelua näyttää enimmäkseen harrastava erään tunnetun populistipuolueen paikalliset toimijat ja kannattajat. Kaikki kehittämiseen tai positiiviseen ajatteluun tähtäävä toiminta on heidän hampaissaan. Verbaliikka on kirjavaa ja joskus jopa rikoksen tunnusmerkit täyttävää. Valheellista propagandaa levitetään tarkoituksellisesti. Vain vastuunkanto kuitenkin puuttuu. Viestit osuvat kuitenkin hyvin nykyiseen suvaitsemattomaan maaperään ja valheelliset väitteet muuttuvat todeksi. Tämä on vastenmielistä toimintaa. Tosin meillä Kotkassa on myös ihan omalla nimellään esiintyviä luottamushenkilöitä, joiden kirjoitukset täyttävät aivopierun tunnusmerkit.

Miksi nimimerkin taakse piiloutuvat kommentaattorit eivät uskalla tulla julkisuuteen omalla nimellään? Ilmeisesti he itsekin häpeävät mielipiteitään, koska joutuvat piilottamaan puskiin. Herää vain kysymys, että minkä vuoksi he edes vaivautuvat kommentoimaan maailman menoa. Onko kysymys vain pakottavasta tarpeesta päästää pahaa ilmaa ulos?

Tiedotusvälineet ovat pulassa näiden anomyymien henkilöiden aggressiivisesta kirjoittelusta. Nyt jo muutamat lehdet ovat evänneet mahdollisuuden keskustella kirjoittamistaan aiheista. Tällainen päätös kaventaa mahdollisuuksia rakentavaan keskusteluun, mutta on toisaalta aivan ymmärrettävä. Kirjoittelu on ollut ajoittain niin pahansuopaa, että lukijana ainakin minulle on tullut ajoittain fyysisesti paha olo. Olen jo ruvennut välttelemään tiettyjä aiheita käsitteleviä artikkeleita.

Nykyistä toimintaa kuvannee hyvin David Avocado Wolf:in lanseeraama lause: The fact that Jellyfish have surrvived for 650 million years despite not having brains gives hope to many people. Se, että meduusa on pystynyt säilymään maailmassa 650 miljoonaa vuotta ilman aivoja, antaa lohtua monelle ihmiselle. Pierut kannattaa vastakin päästää sieltä perinteisestä päästä. Jo ihan viihdearvoinkin vuoksi.

Anne Heikkilä, sosialidemokraatti Kotkasta

anne heikkilä