Kotka-Kouvola radalla säilytettävä junaliikenne

Kansanedustaja Sirpa Paatero ihmettelee liikenne- ja viestintäministeriön sekä VR:n esitystä vuorojen vähentämisestä Kotka-Kouvola – ratavälillä. Sipilän hallituksen noin 30 prosentin leikkaukset junien ostoliikenteestä on vaarantanut VR:n mahdollisuudet jatkaa liikennöintiä työmatkalaisille tärkeillä rataosuuksilla.

Ratavälille on juuri investoitu rakentamalla Kyminlinnan seisake, joka on vain lisännyt matkustajien määrää. Nyt vajaan 12 miljoonan euron kokonaissäästöillä tehdään turhaksi aiemmat valtavan onnistuneet investoinnit, Paatero kummastelee.

Kotka-Kouvola – rataväli on erityisen tärkeä alueen työmatkalaisille ja opiskelijoille. Huoli alueen työllisyydestä on suuri ja hallituksen suunnittelemat leikkaukset jättävät vielä isomman varjon asukkaiden ylle. Työpaikkojen vähentyminen on tällä alueella ollut todellisuutta liian pitkään eikä tätä paikata vaikeuttamalla olemassa olevien tai tulevien yritysten mahdollisuuksia saada työvoimaa.

Julkista liikennettä pitäisi ennemmin kehittää ja tukea, jotta ihmiset pääsevät liikkumaan joustavammin ja ympäristöystävällisemmin. Vasta viime kuussa VR:n hallintoneuvosto vaati kunnollisia selvityksiä ostoliikenteen leikkausten vaikutuksista. Näin pystytään varmistamaan, että alueiden kehityksen ja elinkeinoelämän kannalta olennaisiin yhteyksiin ei kosketa, huomauttaa Paatero.

Lisätietoja

Sirpa Paatero, Kansanedustaja

+358 50 512 1602

sirpa