Annen avauksia

Etusivu,Kirjoituksia

Nyt on mitta täysi!

Vaalien jälkeen, tuloksesta huolimatta ajattelin, että kyllä tästä jotenkin selvitään. Onhan noita porvarihallituksia ennenkin ollut. Saattoipa olla, että hetken aikaa jopa ajattelin kaikkien osallistuvan taloustalkoisiin kykyjensä mukaan.

Kuinkas miten sitten kävikään? Talousahdingon maksajiksi joutuivatkin kaikki muut kuin ne joilla siihen olisi varaa. Omasta toimeentulosta ja ostovoimasta joutuvat nyt tinkimään eläkeläiset, lapsiperheet, työttömät ja pienipalkkaiset naiset ja miehet. Ja näillä toimilla on tarkoitus saada aikaan loikka, jolla suomen talous lähtee nousuun. Taitaa tulla mahalasku, sillä pienipalkkaisilla kaikki rahat menevät yleensä viimeistä senttiä myöten elämiseen. Kuinkahan meidän käynee, kun kotimainen kysyntä romahtaa?

Yhteiskuntasopimusta tuskin edes haluttiin saada aikaan. Se oli vain nykyisten tavoitteiden savuverho, jonka avulla palkansaajajärjestöistä saatiin sopiva syntipukki. Ja sitähän tarvitaan, jotta hallituksen epäinhimilliset pyrkimykset saadaan näyttämään välttämättömiltä, pakon sanelemilta.

8.9.2015 jää minun mieleeni työhistoriani synkkänä päivänä! Hallituksen talouden sopeuttamisen toimet koskettavat pahimmin pienipalkkaisia palvelu- ja hoitoalan palkansaajia. Tulevaisuudessa esim. hoitoalalle, saattaa olla vaikeaa saada työvoimaa, opiskelijoista puhumattakaan. Nuorista kielitaitoisista hoitajista iso osa suunnittelee ulkomaille siirtymistä jo nyt ja hallituksen toimet varmasti vain vauhdittavat kehitystä. Erilaiset lisät muodostavat n. neljäsosan hoitajien palkoista. Kukaan tuskin nauttii vuorotöistä vain vuorotöiden vuoksi. Lähes samaan aikaan kun kauppojen aukioloajat tullaan vapauttamaan, niin viikonloppulisiä ja ylityökorvauksia tullaan pienentämään. Sattumaako? Tuskin.

Ei ole yllätys, että tällaista politiikkaa harjoittavat kokoomus ja keskustapuolue, mutta se on yllätys, että köyhien asialla profiloitunut ja työväenpuolueeksikin itseään tituleeraava perussuomalaiset on lähtenyt samaan kelkkaan. Pitääkö köyhien määrää lisätä, jotta saadaan kannatuspohjaa kasvatettua?

Nyt on demareilla tuhannen taalan paikka. Jo riittää lässytys. Tarvitaan tekoja!

anne heikkilä

 

Anne Heikkilä

Sosialidemokraatti Kotkasta

Anne Heikkilä on sdpkotka.netin vakituinen kirjoittaja. Hän havainnoi ympäröivää yhteiskuntaa sen tapahtumia, elämää, ilmiöitä ja erityisesti harjoitettavaa politiikkaa.

Anne on koulutukseltaan sairaanhoitaja sekä terveystieteiden maisteri ja on töissä Kouvolan kaupungilla kotihoidon hoitotyön vastaavana. Anne on myös työskennellyt mm. Kotkan kaupungilla ja merilläkin hän on seilannut.