Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Pitää olla tyytyväinen siihen, että kaupungin tilinpäätös viime vuodelta on noin 600 000 euroa plussan puolella varsinkin, kun talousarviossa varauduttiin noin 13 miljoonan euron alijäämään. Kumulatiivinen ylijäämäkin kasvoi miltei 45 miljoonaan euroon. Liikkumavaraa tarvitaan nykyisessä, nopeatempoisesti muuttuvassa toimintaympäristössä.
Kotkan tulee varautua tulevaan. Kaupungin ja konsernin isot investoinnit vaativat rahoitusta. Kuntakonserni on melko hyvässä kunnossa. Konsernitaseen kertynyt ylijäämä on reilu 2 200 euroa/asukas. Lainamäärä oli yli 10 000 euroa/asukas, mikä on paljon ja näkyy kasvaneina korkotuloina. Isot laina – ja vuokravastuut ovat nousseet nopeasti. Niitä on seurattava tarkasti kriisikuntakriteereiden takia.
Tilinpäätöskertomus on laaja ja sisältää todella paljon tietoa koko kaupungin toiminnasta, lautakuntien alaisista toiminnoista ja palveluista. Sen lisäksi on arvioitu konsernin tytäryhtiöiden tavoitteiden toteutumista ja tuotu tiedoksi ulkomaanmatkaraportti. On myös arvioitu valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutuminen. Mittareita on paljon, joista monet ovat toteutuneet hienosti, osa osittain ja punaistakin näkyvissä eli osa on toteutumatta.
Huolestuttava tieto on pitkäaikaistyöttömyyden hienoinen kasvu, nuorisotyöttömyyden kasvu sekä ns. kohtaanto-ongelma, toisin sanoen yrityksissä on pulaa osaavasta työvoimasta samaan aikaan kun alueella esiintyy työttömyyttä.
Kymenlaaksossa on panostettu paljon ennakointitiedon hankkimiseen ja tehty yhteistyötä
koulutuspaikkojen oikeaan kohdentamiseen. Yritysten kannattaa olla aktiivisia mm. koulutusorganisaatioihin päin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tarvitessaan uutta työvoimaa. Osatutkinnoillakin voi nykyisin täydentää osaamista. Kannattaa myös antaa työssäoppimispaikkoja opiskelijoille. Se auttaa opiskelijoita valmistumaan ja sitä kautta voi saada pysyvää työvoimaa omaan yritykseen. Molemmat hyötyvät.
Valtakunnallisesti Kotkan työttömyysaste on edelleen huomattavan korkea ja tätä pulmaa ratkotaan nyt uudessa organisaatiossa. TE-uudistus astui voimaan tämän vuoden alussa. Etelä-Kymenlaaksossa syntyi seudun kuntien kesken vastuukuntamalli, jossa järjestämisvastuu on Kotkan kaupungilla. Uudistukselle on ollut kovat odotukset. Siitä huolimatta, että työtä valmisteltiin hienosti ja on alkanut hyvin eri yhteistyökumppaneiden kanssa, ongelmiakin on ollut ja kunnat näyttävät joutuvan uudistuksen maksajiksi. Kuntien talouden, ihmisten työllistymisen, uudelleenkouluttautumismahdollisuuksien ja toimeentulon kannalta tässä on yksi tämän vuoden suurimmista epävarmuustekijöistä.
Viime vuosi on ollut hyvin toiminnallinen vuosi. Sitä on leimannut kaavoittaminen ja siellä erityisesti yritystoiminnan toiveisiin vastaaminen, panostaminen viestintään uusien asukkaiden saamiseksi, vahva edunvalvontatyö, kaupungin ilmastotyö ja paljon tärkeää asukkaiden arkea palvelevaa työtä.
Arviointikertomuksen työstämisessä on ollut tarkastuslautakunnan apuna ulkopuolinen sihteeri, joka on tuonut oman osaamisensa työskentelyyn ja arviointikertomuksen laadintaan. Kunnan toiminnan tuloksellisuutta arvioidaan laaja-alaisesti toiminnallisten tavoitteiden kautta, ei pelkästään taloudellisen onnistumisen kautta. Tarkastuslautakunta on tehnyt hienoa työtä tuottaessaan materiaalia johdon ja päättäjien tueksi. Kiitos siitä. Arviointikertomuksesta huomio pariin kohtaan.
Hyte- eli hyvinvointi ja terveystyöhön tulee entistä enemmän panostaa suunnittelua ja tiedottamista, jotta koko organisaatio ja luottamushenkilöt osaavat tehdä oikeanlaisia päätöksiä kuntalaisten hyväksi. Tällä työllä on vaikutusta kunnan valtionapujen määräytymiseen ja siihen, miten meillä on rahaa panostaa palveluihin.
Arviointikertomuksessa nostetaan esiin Ympäristölautakunnan henkilöstöresurssi. Ilmasto- ja luonnon monimuotoisuustyöstä on jatkossa huolehdittava riittävin henkilöstöresurssein. Nostan tähän myös tarkastuslautakunnan tarvitseman riittävän resurssin.
Tietotilinpäätös 2024 puolestaan kertoo, miten tietoturvaan liittyviin asioihin on kaupungilla panostettu. Kotka osallistui viime syksynä Digi- ja väestötietoviraston järjestämään Suomen suurimpaan digitaalisen turvallisuuden TAISTO-harjoitukseen. Tekoäly valtaa alaa ja niinpä Tietohallinto on valmistellut tekoälyohjetta.
Henkilöstökertomus on seikkaperäinen ja voi todeta, että kaupunki panostaa monin tavoin henkilöstönsä hyvinvointiin. Henkilöstön sairauspoissaolot laskivat edellisvuodesta 2,1 päivää/ hlö, mikä on hienoa. Pidetään huolta siitä, että vuoropuhelu Työterveyden kanssa on toimivaa ja toiminta on helposti saavutettavaa.
SDP:n valtuustoryhmä hyväksyy Tilinpäätös 2024 -kokonaisuuden.
Ja nyt valtuustokauden päättyessä lopuksi SUURI KIITOS koko henkilöstölle, johdolle ja luottamustoimissa toimineille, Teille kaikille, jotka välitätte kaupungin palveluiden toimivuudesta ja asiakaskokemuksista. Kiitän ryhmämme puolesta myös muita valtuustoryhmiä ja toivon jatkossakin hyvää ja avointa kommunikaatiota näiden yhteisten asioidemme hoidossa
Tiina Montonen
valtuustoryhmän puheenjohtaja
(artikkelin kuva: Kotkan kaupunki)
