Hyvää vappua

Vappua vietetään tänä vuonna poikkeusoloissa. Vallitsevan korona-epidemian vuoksi perinteiset vappujuhlat jäävät pitämättä. Suomalaista työtä juhlitaan kuitenkin. Tämä kevät on osoittanut kuinka tärkeää suomalainen osaaminen on ja kuinka tärkeää on pitää kiinni hyvinvointiyhteiskunnasta ja julkisista palveluista.

Vapun päivä aloitetaan kello 09 perinteisellä kunniakäynnillä vakaumuksensa puolesta kaatuneitten haudalla Parikalla. Sosialidemokraattien, Vasemmistoliiton ja TUL:n edustajat laskevat kukkalaitteen hautapaadelle ja Seija Piipponen-Pekkola (vasl.) pitää puheen. Tilaisuutta voi seurata Facebookissa suorana mm. Kotkan demarit sivustolla

Tässä kokoelma muistohetkistä aiemmilta vuosilta

Puolue järjestää virtuaalivapputapahtuman kello 14 ja sitä voi seurata Facebookissa sivustolla Sosialidemokraatit SDP . Luvassa mm. Antti Rinteen ja Sanna Marinin puheet sekä hevisaurusten esiintymistä. 🙂

Sibeliuksen puiston juhlan jäädessä väliin voi kuitenkin paikalliset vappupuheet katsoa YouTubessa. Kanavalta SDP Kotka löytyvät kansanedustaja, ministeri Sirpa Paateron sekä kunnallisjärjestön puheenjohtaja Marko Kuuselan puheet.

Hyvät Vapun juhlijat

Tänä vuonna vietetään vappua totutusta poikkeavalla tavalla. Meitä kurittava tauti ei noudata valtioiden eikä yhteiskuntaluokkien rajoja. Se haastaa meitä kaikkia sietämään epävarmuutta, yksinäisyyttä ja huolta.

Toisaalta rajoitusten aikana juuri yhteisen vastuun korostaminen ja toisista huolehtiminen nousevat avainasemaan. Onkin ollut hienoa nähdä, miten ihmiset ovat lähteneet auttamaan toisiaan kriisin keskellä. Toivottavasti tämä yhteisöllisyys jää pysyväksi osaksi arkeamme tämän akuutin kriisin jälkeen.

Taudin voittamisessa on kyse yhteiskunnan kestävyydestä ja toimintakyvystä. Suomessa ja Pohjoismaissa on hyvä julkinen hallinto ja terveydenhuolto, sekä toimiva sosiaaliturva, jota on laajennettu kriisin ajaksi nopeasti myös yrittäjiin ja niille, jotka ovat lasten vuoksi joutuneet jäämään kotiin.

Kunnat ovat osoittaneet kriisin hoitamisessa hyvän toimintakykynsä. Kunnat vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon toimivuudesta ja koulujen etäopiskelun mahdollisuudesta. Kunnat ovat myös kehittäneet palveluja, joilla huolehditaan riskiryhmistä tässä erityistilanteessa, esim siirtämällä työntekijöitä sellaisista tehtävistä, jotka ovat nyt kiinni.

Koronakriisin aiheuttama huoli kohdistuu erityisesti ikäihmisiin ja niihin lapsiin ja nuoriin, joilla oli vaikeaa jo ennen koronaa. Taudin ja poikkeusolojen kanssa ei pidä antaa periksi, vaan palveluja tulee lisätä 90-luvun laman opit muistaen. Yksinäisyys, taloudelliset vaikeudet ja eristäytyminen ovat asioita, jotka aiheuttavat myös lisääntyvää päihteiden käyttöä ja mielenterveyden ongelmia, joihin on saatava apua.

Palvelujen lisäksi on pidettävä huolta työllisyydestä ja yritysten pystyssä pysymisestä. Rajoituksia tulee jatkaa niin kauan, kunnes yhteiskuntaa on turvallista avata ja aloittaa jälleenrakentaminen. Tärkeätä on että yhteiskuntaa uudistetaan, kunnat ja yritykset saavat tukea ja lasku kriisistä maksetaan oikeudenmukaisesti.

Juhlitaan tätä työväen juhlaa yhdessä, mutta fyysisesti erillämme!
HEI!

Hyvää vappua kaikille!

Vappu mielletään usein hauskuuden pitona/vallattomana juhlana jolloin irroittelevat luvan kanssa niin hienot leidit sekä herrat kuin narritkin siviilisäätyyn ja sukupuoleen katsomatta.

Vapun viettämisen juuret ovat kuitenkin simanhuuruisen ja pikkuleivän tuoksuisen historian kätköissä – pitkällä pitkällä – aina keskiajalla saakka. Alun perin tätä kevään saapumisen juhlaa juhlittiin Saksassa jo 700-luvulla eläneen, pyhimykseksi julistetun, Walborgin muistopäivänä. Suomessa vappua on juhlittu ja juhlitaan edelleen erilaisin ryhmittymin. 1800-luvulla innokkaimipia juhlijoita olivat ylioppilaat. Vappu kuului myös maatalouden vanhoihin merkkipäiviin. Rannikkoseudulla poltettiin helavalkeita – juhlatulia joiden äärellä juotiin olutta tai simaa ja tanssittiin.

Tuolta kyseiseltä 1800-luvulta lähtien vappua on juhlittu myös työväen piirissä. Alkujaan se lähti Amerikan Yhdysvalloista josta se levisi myös Eurooppalaisten työläisten keskuuteen varsinkin 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Suomessa Työväen vappujuhlalla on pitkät perinteet. Virallisemman muodon vappu sai 1944 jolloin siitä tuli lakisääteinen vapaapäivä. Viralliseksi liputuspäiväksi se on julistettu vuodesta 1978.

Vappuna juhlitaan siis suomalaista työtä. Juhlimistapoja on monia. Itse olen muusikkona useimmiten juhlinut vappua – työläisten juhlaa – tekemällä töitä. Tänä vuonna olosuhteet ovat teettäneet kuitenkin tästä traditiosta minulle – kuten monille muillekin kollegoilleni – selkeän poikkeuksen. Yli kymmenen ihmisen julkisia kokoontumisia ei ole sallittu, ravintolat on suljettu, joten esittäville taiteilijoille työt ovat olleet kiven alla tänä keväänä.

Sen sijaan erään toisen ammattiryhmän – terveydenhoidon ammattilaisten vappu on töitä täynnä. Tämä on se hetki, jolloin voimme olla kiitollisia siitä, että asumme Suomessa. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa emmekä Yhdysvalloissa joissa julkinen terveydenhuolto on aivan eri luokkaa kuin meillä Suomessa.

Me tarvitsemme hyvinvointivaltiota jatkossakin. Voimme olla tyytyväisiä siitä, että meillä on hallitus joka sosialidemokraattien ja pääministeri Marinin johdolla on reagoinut nopeasti tähän koko maailmaa vaivaavaan kriisitilanteeseen.

Voimme vain arvailla miten Sipilä-Orpo-vetoinen hallitus olisi hoitanut tätä kriisiä. Tuskin kuitenkaan inhimillisyys edellä…

Nyt on kuitenkin syytä nostaa katse ylös ja eteenpäin. Selviydymme tästä koettelemuksesta – niin kuin olemme selviytyneet ennenkin. Nämä rajoitukset, niin sosiaaliset kuin fyysiset – kuten tämä pandemiakaan – eivät ole ikuisia.

Tällä hetkellä on hyvä aika lähteä ulos nauttimaan pikku hiljaa kesään heräilevästä luonnosta- ja miettiä vaikkapa kuntavaaliehdokkuutta sosialidemokraattien riveissä. Tarvitsemme jatkossakin ihmisiä jotka ovat valmiita taistelemaan oikeudenmukaisen hyvinvointivaltion ja elinvoimaisen kotiseudun puolesta. Tähän meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa. Äänestämällä ja/tai lähtemällä ehdokkaaksi.

Tulkaa rohkeasti juttelemaan meidän kanssamme kadulla tai somessa, mikä itse kullekin parhaiten luonnistuu. Pidetään toisistamme huolta, solidaarisuuden nimissä ja nautitaan vapusta. Lupaan että kesäkin sieltä vähitellen saapuu.

Skål!

Tässä vielä katsaus aiempien vuosien vappujuhliin vuodesta 1915 vuoteen 2019.

Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö ja puolueosastot toivottavat kaikille hyvää vappua.