
Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry:n syyspiirikokous järjestettiin 30.11. Imatralla Vuoksenniskan Työväentalolla. Sääntömääräisten asioiden ja vaalivalmistelupäätösten lisäksi kokouksessa nimitettiin ensimmäiset aluevaaliehdokkaat kevään 2025 aluevaaleihin. Kymenlaaksosta ehdokkaita on 54, joista tässä vaiheessa 21 kotkalaista. Piirikokous valtuutti piirihallituksen täyttämään ehdokaslistan loppuun aina ehdokaslistojen jättöpäivään asti.
“Olen tässä vaiheessa tyytyväinen koossa olevaan ehdokasjoukkoon. Aikaa vielä on ja moni miettii vielä ehdokkuuttaan. Ehdokasasetteluun on silti panostettava paljon, sillä onnistunut ehdokasasettelu ratkaisee näiden vaalien tuloksen. Olen iloinen ja ylpeä jokaisesta ehdokkaasta, joka haluaa lähteä puolustamaan parempia sosiaali- ja terveyspalveluja piirimme hyvinvointialueille. -Totesi kokouksessa piirijärjestön puheenjohtaja Hannu Repo.
Kotkalaiset ehdokkaat lähtevät tekemään vaalityötä, joka mahdollistaa entistä paremmin sosialidemokraattisten arvojen näkymisen Kymenlaakson hyvinvointialueen päätöksenteossa. Edellisissä vaaleissa valittiin alueemme valtuustoon seitsemän kotkalaista demarivaltuutettua. Lähdemme tavoittelemaan edellistä vaalia parempaa tulosta Kotkasta näissä vaaleissa.
Kotkalaiset aluevaaliehdokkaat:
Ari Mikko, operaattori, palokunnan päällikkö
Brask Nina, hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja
Dufva Hilkka, terveystieteiden tohtori
Eronen Hilla, myyjä, opiskelija
Frilander-Paavilainen Eeva-Liisa, terveysalan yliopettaja
Harkko Mia, accounting advisor
Heikkilä Anne, ylihoitaja
Kemppainen Ilkka, putkiasentaja, pääluottamusmies
Keveri Raija, taloushallinnon tradenomi
Kuima Minni, ohjaamon ohjaaja, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja
Kuusisto Mira, palveluesimies
Lopperi Jukka, pastori, eläkeläinen
Montonen Tiina, päiväkodin johtaja, eläkkeellä
Oksanen Heikki J., eläkkeellä, mentori
Paananen Joel, diplomi, insinööri
Pajala-Kauranen Tuija, erityisnuorisotyöntekijä
Pirtilä Päivi, ostoreskontrahoitaja
Posti Pekka, rehtori, eläkeläinen
Suomi Minna, sairaanhoitaja
Repo Pekka, liikuntapaikkahoitaja
Virtanen Sami, kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Jaa tämä artikkeli