
Kuvailisin Kotkan vuoden 2025 talousarviota yhteiskuntamme tämän hetken kuvaksi. Pitää tasapainotella, jotta nenä pysyy pinnalla samalla, kun kehitetään toimintaa, pidetään huolta hyvinvoinnista ja panostetaan elinvoiman kasvattamiseen.
Ensi vuoden talousarvioesitys on miinusmerkkinen. Vaikka myös vuodet -26 ja -27 arvioidaan alijäämäiseksi, taloussuunnitteluvuoden 2027 lopussa kumulatiivisen ylijäämän arvioidaan olevan 24,9 milj. euroa. Kriisikunnaksi joutuminen ei uhkaa.
Kaikki toimialat joutuvat talousarvion tasapainottamisen takia luopumaan tärkeistä asioista.
On oikein, että talousarviossa on tehty näkyväksi asioita, joista talouden tasapainottamisen takia joudutaan luopumaan, kuten uusista vakansseista, hankerahoitusten päättyessä resurssihenkilökunnasta varhaiskasvatuksessa ja opetustoimessa, materiaalihankinnoista, teiden ja siltojen korjausmääräahoista, katuvalojen kunnosta, mainostamisesta, liikuntapaikkojen ja rakennusten peruskorjauksesta. Lista on pitkä. On tärkeää, että korjausvelan kasvaminen ei saa johtaa sisäilmaongelmiin eikä turvallisuuspuutteisiin.
Vaikein tilanne näyttää tulevan investointien suhteen. Investointien viisivuotissuunnitelman tavoitteena on kunnan talouden tasapainotilanne ja se, ettei lainamäärää entisestään kasvatettaisi. Jos vuosikate ei riitä kaupungin investointeihin, velkaantuminen jatkuu. Kotitalouksissakaan ei remonttia tehdä, jos raha ei riitä. Ensi vuoden lainamääräksi arvioidaan 7157 euroa/asukas.
Hovinsaaren päiväkodin rakentaminen on ollut poliittinen näytelmä sinänsä. Nyt halutaan jopa laittaa lisää rahaa uuden tarve – ja hankesuunnitelmien tekemiseen. Varhaiskasvatuksen mielestä päiväkoti tarvitaan, mikäs perustuu paikkatarvelaskelmiin. Niitä ei uskota. Muutokset Hovinsaaren päiväkodin sulkeutumisen ja Merimajan päiväkodin muuton takia vähentävät paikkoja paljon Kotkasaaren ja Hovinsaaren alueella. Lapsiperheitä voi tukea lähipäiväkodeilla.
Kotkan uimahallin tila, Karhuvuoren urheilutalon kunto, luovien alojen keskus sisältäen musiikkiopiston tilat ja monet muut investoinnit puhuttavat kuntalaisia. Tasapainoilua riittää, kun samaan aikaan pitää tehdä tulevaisuuteen tähtääviä investointeja uusien yritysten ja sitä myötä tärkeiden työpaikkojen saamiseksi.
Talouden epävarmuuden vuoksi Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä ei ole lähtenyt esittämään talousarvioon suuria muutoksia. Talousarviossa lisärahoitusta on kohdennettu varhaiskasvatukseen ja opetukseen, Kymi Sinfonietalle ja joihinkin tehtäviin/virkoihin.
Yksi suurimmista epävarmuutta aiheuttavista tekijöistä on ensi vuoden alussa voimaan astuva TE-uudistus. Vastuun siirtyessä kunnille julkisista työvoima – ja yrityspalveluista, valtion rahoitus vähenee 10:llä miljoonalla eurolla. Ihmisten on päästävä nopeammin avoimille työmarkkinoille, ettei ns. sakkomaksuja kertyisi, joita nyt kutsutaan työttömyysetuuksien kuntaosuudeksi. Arvioidaan, että kunnalle kertyy jatkossa niitä reilusti nykyistä enemmän. Aika, jolloin pitää työllistyä lyhenee eikä mm. palkkatuki kerrytä enää työssäoloehtoa.

Tiina Montonen
Valtuustoryhmän puheenjohtaja
Jaa tämä artikkeli