Yhdessä meissä on voimaa
juhlakirja
Kotkan Sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö ry.
110 vuotta
Toimittanut Ulla-Maija Sievinen
(ISBN 978-952-93-7908-8)
-2016-
kirjaa myynnissä kunnallisjärjestön toimistolla à 25 €
SISÄLLYS
- Vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden puolue
- Yhdessä meissä on voimaa
- Pertti Paasio: Sosialidemokratia on tavallisen ihmisen taitolaji
- Alkuvaiheen rohkeat miehet ja naiset
- Vaikeat ajat
- Yhdessä meissä on voimaa
- Toimintaa sotien aikana
- Sotien jälkeinen aika
- 1950-luku oli rakentamisen aikaa
- Jukka Vehkasalo: Meke, Sute ja Vekki -muistikuvia ihmisistä
- 1960-luvulla katsottiin tulevaan
- Laajentamisen ja purkamisen 1970-luku
- Kolmesta Koosta tulee totta
- Kolmen Koon alku
- Pekka Siukkola: Vallan vaikutukset, osa 1
- 1980-luku
- Sirkka Kotola: Tiukkaa taloutta ja suuria rakennushankkeita
- Anna-Liisa Kasurinen: Yhteistyön ilot ja ongelmat kunnallispolitiikassa
- 1990-luku
- Jorma Veijola: Aallon pohjasta uuteen nousuun
- Hannu Tapiola: ”Rakkaani, me elämme muutoksen aikaa”
- 2000-luku
- Vesa Salminen: Säästämistä ja suuria päätöksiä
- 2010-luku
- Matti Piipari: SDP tänään ja huomenna
- Pekka Siukkola: Vallan vaikutukset, osa 2
VAPAUDEN, TASA-ARVON JA SOLIDAARISUUDEN PUOLUE
Kotkan ensimmäiset työväenyhdistykset syntyivät 1800-luvun lopussa. SDP, Sosialidemokraattinen puolue Suomessa perustettiin vuonna 1903 ”vapauttamaan koko kansaa taloudellisen riippuvaisuuden, valtiollisen alaikäisyyden ja henkisen holhuunalaisuuden kahleista”. Vapaus, tasa-arvo, veljeys olivat puolueen tunnukset. Puolueella oli mittava työsarka edessään. Suomi oli Venäjän alainen luokkayhteiskunta, jossa vähävaraisilla ei ollut äänioikeutta valtiollisissa eikä kunnallisvaaleissa. Rahan puutteen takia kaikilla ei ollut mahdollisuutta käydä koulua. Työpäivät olivat pitkiä, työolot vaarallisia ja palkat mitättömiä. Työnantaja määräsi, työntekijä totteli, työehtosopimuksia ei ollut. Sosiaaliturva puuttui. Vallitsi EK:n ja Suomen Yrittäjät ryn paratiisi.
Tähän tilanteeseen SDP iski kuin salama tuoden toivon työtätekeville. Vuoden 1916 eduskuntavaaleissa SDP voitti eduskuntaenemmistön.
110 vuotta on kulunut Kotkan ja Kymin sos.dem. kunnallisjärjestöjen perustamisesta. Taival on ollut pitkä ja monivaiheinen. Mukaan on mahtunut kansalaissota, oikeistovallan aika diktatuuripyrkimyksineen, sotavuodet, jälleenrakentaminen ja puoluehajaannus, SDP:n eheytyminen ja hyvinvointi – Suomen luominen, kasinotalouden ja talouspulan aika, uusi nousu Lipposen hallitusten aikana, Wall Streetin pankkiromahduksesta seurannut taloudellisen epävarmuuden ja äärioikeistolaisen kansalliskiihkon uusi nousukausi.
Tätä teosta valmisteltaessa olemme kokeneet jälleen kerran niin Lähi-idän kriisin, pakolaiskysymyksen kärjistymisen Euroopassa ja Suomessa, äärioikeiston radikalisoitumisen, autoritääristen piirteiden voimistumisen mm. Turkissa, Unkarissa, Slovakiassa ja Puolassa, terrori-iskut Euroopan eri maissa, Brexit-äänestyksen ja sen seuraukset kuin Trumpin ehdokkaaksi nousun USAssa.
On selvää, että Sosialidemokraattinen Puolue vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden puolueena, työn ja oikeudenmukaisuuden puolueena on tärkeä ja välttämätön tänäkin päivänä kuten yli 100 vuotta aikaisemminkin. Keskustajohtoiset Ahon ja Sipilän hallitukset sekä Vanhanen II -kaikissa kokoomuslainen valtiovarainministeri- ovat osoittaneet, miten porvaripuolueet yhä ovat valmiita köyhdyttämään vähävaraisia rikkaiden hyväksi. Yhä edelleen on pidettävä huolta työttömistä, eläkeläisistä, lapsiperheistä, opiskelijoista, eläkeläisistä, kokopäivä- ja osa-aikatyöntekijöistä, itsensä työllistäjistä, yksittäis- ja pienyrittäjistä. Pörssikeinottelijat ja veronkiertäjät kyllä ystävänsä löytävät.
Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö on halunnut kuvata Kotkan kunnallisjärjestön 110-vuotistaivalta ja kotkalaisen sosialidemokratian sitäkin pitempää matkaa. Historiatoimikunta haluaa esittää lämpimät toverilliset kiitokset kaikille teoksen valmistumiseen vaikuttaneille henkilöille sekä ennen kaikkea kirjan kirjoittaneelle Ulla-Maija von Hertzenille.
Jorma Veijola
Historiatoimikunnan puheenjohtaja
YHDESSÄ MEISSÄ ON VOIMAA
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on nimenomaan joukkoliike. Sen tarina muodostuu niiden lukemattomien yksittäisten ihmisten tarinoista, jotka ovat kokeneet sosialidemokraattiset arvot omikseen ja halunneet toimia niiden edistämiseksi.
Joukkoliike tarvitsee vahvan ja järjestäytyneen organisaation, ja kunnallisjärjestö on sen tärkeä osa. Kunnallisjärjestön tarkoituksena on liittää yhteen kaikki kunnassa olevat SDP:n järjestörakenteeseen kuuluvat puolueosastot, ylläpitää yhteyttä niiden ja piiritoimikunnan välillä sekä yhdessä puolueosastojen kanssa tukea ja järjestää toimintaa
kotipaikkakunnan sosialidemokraattien valtiollisten, kunnallisten ja sivistyksellisten pyrkimysten edistämiseksi.
Kunnallisjärjestön ylimpänä päättävänä elimenä on edustajiston kokous. Täytäntöönpanevana elimenä ja hallituksena on kunnallistoimikunta, johon kuuluu edustajiston syyskokouksen valitseman puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 5-11 jäsentä. Toimikunnan tärkeimmät tehtävät liittyvät vaaleihin ja vaalityöhön.
Aikanaan, jo 110 vuotta sitten, ihmiset pitkien ja raskaiden töidensä jälkeen kokoontuivat yhteen parantaakseen ympäröivää yhteiskuntaa, mutta myös harrastamaan ja saamaan elämäänsä virikkeitä. Ajat ovat muuttuneet, mutta koko puolueen historian ajan nykypäivään asti aktiiviset jäsenet ovat olleet se voimavara, joka on arjessa vienyt liikettä eteenpäin. Näin on myös tulevina aikoina.
Eri ihmiset ovat tehneet erilaisia asioita aina telttojen pystytyksestä puheenjohtajan tehtäviin. Kaikki nämä tehtävät ja mukanaolo ovat todella merkittäviä. Tärkeää on ollut ja on se, että sosialidemokraatit edelleen näkyvät siellä, missä ihmiset ovat yhdessä -että jokainen omalla persoonallaan tuo esiin meille tärkeitä arvoja.
Tänäkin päivänä on totta se, että yhdessä meissä on voimaa.
Ulla-Maija von Hertzen
Teoksen kirjoittaja, FM
PERTTI PAASIO: SOSIALIDEMOKRATIA ON TAVALLISEN IHMISEN TAITOLAJI
Sosialidemokratia on merkittävimpiä eurooppalaisia aatesuuntia. Sen julistuksen ja toiminnan jälki näkyy vahvasti kansanvallan vaalijana, vaatijana ja puolustajana. Ihmisoikeuksien korostamisesta ja työväestön aseman parantamisesta sosialidemokratia tunnetaan parhaiten. Sosialidemokraatit ovat olleet ja edelleen ovat eurooppalaisen hyvinvointiin ja tasa-arvoon pohjautuvan
yhteiskuntamallin merkittävimpiä rakentajia. Aina eivät kuitenkaan ole sujuneet niin kuin rakentajat ovat toivoneet. Joskus pilvet historiaksi nimitetyn suursäätilan taulukoissa ovat tummuneet, aika ajoin sisäiset ongelmat ovat olleet esteinä. Millainen navigoija sosialidemokratia on, kun myrsky nostaa aallot, millainen silloin, kun vaahtopäät vetäytyvät mainingeiksi?
Hämmästyksen juhlavuosi
On odotettavissa, että Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017 isänmaan kasvoilla tullaan näkemään runsaastikin sellaisia ilmeitä, joihin itsenäinen kansakunta ei ole näissä yhteyksissä tottunut. Maailma on nyt muuttunut tavalla, joka suunnallaan ja nopeudellaan häiritsee ihmisten ja kansojen turvallisuuden tunnetta ja myös itse turvallisuutta.
Digitalisaatio on ulottunut kaikille elämänalueille kattaen niin ihmisten arkielämän puitteet kuin avaruudenkin hämmästyttävällä tavalla.
Kaikkein hämmästyttävintä tässä maailman muuttumisen vyöryssä on kuitenkin se, miten vähän maailman ja elinpiirin muuttumista ihmetellään, kuinka nopeasti itse muutokseen totutaan. Älykkääksi mainittuun taskussa pidettävään vehkeeseen ilmestyvä vika hämmästyttää käyttäjää paljon enemmän kuin ystävän saaminen tai saavuttaminen maailman toiselta puolen tai tarvittavan tiedon ilmestyminen sekunnissa haluttuun käyttöön, tai mihin kaikkeen vehje arkielämämme kumppanina yltääkään. Omituisena pidetään nyt sitä, joka ei päivittäisissä puuhissaan käytä modernin teknologian viimeisimpiä saavutuksia.
Teknologian murros sekä ihmisten ja yhteisöjen vuorovaikutuksen mullistuminen ovat varmaankin kehittäneet yli rajojen ulottuvan tunteen kokonaisuuden kannalta myönteisestä kehityksestä. Ihmiskunnan olemassa oloa uhannut kilpavarustelu oli saatu loppumaan, valtakuntien väliset rajat madaltuivat ja niin edelleen. Arjessaan askaroivilla ns. tavallisilla ihmisillä oli perusteltua syytä tuntea olonsa kutakuinkin turvalliseksi. Kansojen käskijät olivat sopineet, ja nimet olivat paperissa.
Rauhallinen kehitys murtuu
Kaikki kuitenkin muuttui historiallisesti katsoen hyvin nopeasti ja hyvin perusteellisesti. Se, minkä luultiin jääneen pysyvästi taakse, olikin edessä pelottavana ja todellisena.
Euroopassa ja laajemmaltikin kaikuivat kellot vuosikymmenten takaa; Luottamus liukeni epäluulon sumuun. Vallankäytön polttoaineeksi tuli viha, joka tiivistyi toiminnaksi sekä kulttuurien että yksilöiden tasolla. Syyllisten hakemisesta tuli julkisuudessa tärkeämpää kuin syiden oivaltamisesta.
Rauhaa haetaan jälleen sotavoimista. Hävitys tuhoaa miljoonien ihmisten elinympäristön ja kulttuurin. Uudet kansainvaellukset levittävät epätoivoa. Kotirauha väistää pelon ilmapiiriä. Ihmiset pakenevat muihin maihin ja paikkoihin säilyttääkseen edes henkensä. Monet rikastuvat ihmisten hädällä keinottelulla.
Valtaa saavat merkittävässä määrin kansalliskiihkoiset ryhmät, joiden jyrkkä aatemaailma on lähellä niitä, jotka aiheuttivat toisen maailmansodan ja pystyttivät kuolemanleirit.
Kansalliskiihkoisen äärioikeiston nousun varteenotettavakasi poliittiseksi voimaksi on tehokkaasti estänyt toisen maailmansodan ajallinen läheisyys ja keskitysleirien pitkä varjo. Natsien perillisille ei voinut kehittyä vahvaa roolia eurooppalaisessa demokratiassa. Euroopan unionin syntyminen perustui aivan olennaisesti vuosisatojen mittaisen sotien ketjun katkaisemisen välttämättömyyteen.
Kansoilla ja valtioilla oli voimakas tuntuma sotaan ja sen seurauksiin. Sukupolvet kuitenkin vanhenevat ajan kuluessa. Äärioikeisto ei enää näyttänyt yhtä pelottavalta kuin aikaisemmin. Sen aatemaailmaan keskeisesti kuuluvaa rasismia selitettiin isänmaallisuudella; kauhukertomukset muuttuivat sankaritarinoiksi. Olennaista on, että äärioikeiston poliittinen sanoma aivan olennaisella tavalla perustuu vihalle. Tämä ei tietenkään ole ajan koko kuva, ei ainakaan vielä. Olennaista on huomata, missä määrin sellaiset äärioikeistolaiset puolueet, jotka kieltävät natsiyhteytensä, kuitenkin tarjoavat poliittisen tuulensuojan riveissään toimiville selvästi natsitunnuksin toimiville aktiiveille. Kykeneekö eurooppalainen demokratia säilyttämään elinvoimansa? Vastaus löytyy – jos on löytyäkseen – ihmisten mielistä. Erityisen painavaa puhetta odotetaan sosialidemokraateilta.
Eurooppalaiset arvot – yhteisiä vain osaksi
Eurooppalaiset arvot, mieluiten ”yhteiset eurooppalaiset arvot ”nousevat herkästi sanastoihin varsinkin kriisien kiristyessä ja pelon voittaessa alaa ja huomiota. Huomion arvoista on, että yhteisistä eurooppalaisista arvoista puhuvat enimmäkseen konservatiivisen oikeiston edustajat. Luodaan mielikuvaa, että eurooppalainen arvomaailma ylipäätään olisi yksi ja yhtenäinen filosofinen rakenne, jota parhaiten edustaa, suomalaisessa sanastossa porvari. Teesit edustavat poliittisen puhumisen tehokkainta arsenaalia: osatotuutta. Yhteisiä eurooppalaisia arvoja toki on, ja niitä on puolustettava,, sellaisisia kuin demokratia ja sananvapaus. On kuitenkin paljon selllaista arvosisältöä, joka ei ole yhteistä ja jonka selkiinnyttämisen on perusedellytyksenä sille, että sosialidemokratian ääni kuuluu. Tällöin puhutaan mm. tasa-arvosta ja solidaarisuudesta, kansainvälisyydestä ja rauhasta.
Näillä riveillä ei ole tarkoitus eikä mahdollistakaan eritellä maailmanhistorian kulkua perusteellisin analyysein edes lyhyellä aikavälillä. Tässä tarkoituksessa ja lähiaikoinakin tulemme näkemään sekä lyhyen että pitkän aikavälin pohdintoja, kaikki erilaisia, joukossa ehkä myös oikeita. Tämän kirjallisen harjoituksen tarkoituksena on ajankohdan erityispiirteet huomioon ottaen selvitellä, ainakin kohdittain poliittista historiaa, mikä nostaa ainakin ajattelun tasolla yhdeksi taustaksi edellä sivutut ihmiskunnan kohtaloihin vaikuttavat näköalat.
Näillä sivuilla ei pyritä puolueettomuuteen, ja vaikka pyrittäisiin, ei päästäisi. Puolueettomuus on niitä käsitteitä, joilla julkisessa keskustelussa on vahva yliarvostus. Kohta varmaan joku vaatii puolueettomia puolueita.
Itsenäisyyden tekijät
Oppikirjat kertovat, että itsenäisen Suomen rakennustyössä mahtavaan lentoon noussut kulttuuri, kuvan, sävelen ja sanan merkitys 100 vuotta sitten toteutuneelle itsenäisyydelle oli ratkaisevan suuri. Kirjat ovat epäilyksittä oikeassa. Harvemmin oppikirjat sen sijaan kertovat, millainen merkitys Suomen itsenäisyydelle oli järjestäytyneen työväenliikkeen syntymisellä. Kertonevatko nyt, ensimmäisen vuosisadan täyttyessä?
Äänioikeus- ja eduskuntauudistuksen toteutuminen vuonna 1906 oli realisoituessaan seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa maan itsenäisyyden tiellä ratkaiseva etappi. Sosialidemokraattien panos antoi itsenäisyyshankkeelle välttämättömän uskottavuuden.
Eduskuntauudistus edellytti myös puoluerakenteiden uudistumista, jotta osallistuminen edessä olevin vaaleihin olisi mahdollista. Sosialidemokraattisessa puolueessa tämä tarkoitti piiri- ja kunnallisjärjestöjen perustamista. Uudistus hyväksyttiin Oulun puoluekokouksessa vuonna 1906. Puolueen suunta ja ohjelmat vahvistettiin Turussa, jossa puolue perustettiin 1899 ja Forssassa 1903, jolloin hyväksyttiin periaateohjelma, joka tuli olemaan voimassa lähes 50 vuotta. Samalla puolue muutti nimensä muotoon Sosialidemokraattinen puolue Suomessa. Näilllä päätöksillä puolue ilmoittautui osaksi eurooppalaista työväenliikettä. Forssan ohjelman periaateosa oli lähes suora käännös Itävallan sosialidemokraattien ns. Wienin ohjelmasta. Forssan ohjelman käytännön vaatimuksia sisältänyt, suomalaisen yhteiskunnan uudistamista koskeva osa oli asiallisesti vielä merkittävämpi. Ohjelman lähtökohtana olivat tasavertaisuuteen perustuvat ihmisoikeudet ja sen sisältönä näiden toteuttamiseksi tarvittava lainsäädäntö. Forssan ohjelma on mainittu jopa Suomen poliittisen historian merkittävimpänä asiakirjana.
Säätyvaltiopäivien väistyessä järjestettiin Suomessa ensimmäiset eduskuntavaalit jo vuonna 1907. Sosialidemokraatit nousivat selvästi suurimmaksi puolueeksi, ja Suomi vuosikymmen ennen itsenäistymistään, nousi eurooppalaisen parlamentaarisen demokratian kärkeen.
On kuitenkin varottava luomasta sosialidemokratiasta aatteena tai työväenliikkeestä järjestöineen ihannekuvaa, josta puuttuvat virheet ja viat. Sosialidemokratian jäljet yhteiskunnassa eivät sellaista edellytä. Työtä työväenliikkeen tavoitteiden hyväksi tekivät ja edelleen tekevät aivan tavalliset ihmiset virheineen ja puutteineen, ihmiset, joiden innostuksesta ja toiminnasta kansanvalta saa elinvoimansa. Juuri se poliittisessa demokratiassa on arvokasta: tavalliset ihmiset. Politiikan viidakkopoluilla kulku käy joskus kohtuuttomankin vaivalloiseksi; jokainen mukaan tullut on tämän kokenut. Tarvitaan pitkälle näkevää ja näkyvää suunnan näyttäjää. Näinhän käytännön kansanvalta usein toimii. Ei se kuitenkaan toimi ilman noiden kansanvallan arjen puurtajien tukea, ei ainakaan kansanvaltana.
Puolueiden rooli poliittisen päätöksenteon kokonaisuudessa nähdään perinteisesti eri jossain määrin eri tavalla riippuen siitä, edustaako tarkkailija vasemmistoa vai oikeistoa. Käytännössä erolla ei ole kovin isoa merkitystä, periaatteellisten taustojen tutkijoille kylläkin.
Sosialidemokraattien perinteisen ajattelun mukaan ei riitä, että vaaleissa kansa valitsee ainoastaan päätöstentekijät kuten kasanedustajat ja valtuutetut. Kansalaisten on voitava halutessaan vaikuttaa myös siihen, millaisia päätöksiä tehdään. Siksi järjestöpäätökset kuuluvat demokratiaan.
Puolueilla on tärkeä tehtävä toimia kansanvallan kanavina. Tehtävä on vaativa. Järjestöpäätösten ja myös ryhmäpäätösten on valmisteluineen oltava demokraattisia. Puolueissa, myös sosialidemokraattisessa puolueessa, on järjestöissä, valtuustoryhmissä ja vastaavissa elimissä omaksuttu päätöksiä tehtäessä käytäntöjä, joissa on unohdettu se keskeisen tärkeä sääntö, että demokratia ei ole enemmistön diktatuuria. Ryhmäpäätökset kuuluvat demokraattiseen päätöksentekoon, eivät kuitenkaan tiedon kulun rajoittamiseksi vain joidenkin ulottuville
Järjestöpäätös on tarpeellinen mutta herkkä instrumentti, joka vaatii huolenpitoa ja kunnioitusta.
Puoluekokous päättää ja valitsee
Tärkein järjestödemokratian foorumi on tietenkin puoluekokous. Se hyväksyy ohjelmat, antaa suunnan poliittiselle toiminnalle ja valitsee puolueen johdon. Erityisesti juuri puoluekokouksessa on demokratian pelisääntöjen oltava voimassa. Vastuu tästä lankeaa ensisijaisesti puoluekokousedustajille ja kokouksen valmistelutyöstä vastaaville.
Puoluekokouksen päätöksiä on noudatettava. Tämä ei sosialidemokraateillakaan aina ole ollut kirkkaana muistissa. Puoluekokouspäätökset eivät ole kertakäyttöisiä hetken innostuksen ja kannatuksen kasvattamisen välineitä. Puoluekokouksen on tunnettava arvonsa ja vältettävä huonosti valmisteltuja päähänpistojen perusteella kiinninuijittavia päätöksiä. Silloin kun puoluekokous päätöksen tekee, se on tarkoitettu velvoittavaksi ohjeeksi käytännön politiikassa, eikä sitä tule kepein perustein sivuuttaa esimerkiksi hallitusneuvotteluissa.
Puolueen puheenjohtajan valitseminen on puoluekokouksen päätöksistä näkyvin, joskus tärkeinkin. Suomalaisessa traditiossa puoluejohtajan asema on puolueen puheenjohtajalla. Puheenjohtajalle asetettavat vaatimukset ovat suuret ja korkeat.
Puolueen puheenjohtajaa ja hänen työtään arvioidaan monesta näkökulmasta usein sen mukaan, mitä itse puolueesta ajatellaan. Puoluetta arvioidaan julkisessa keskustelussa ja kansalaispiireissä sen puheenjohtajan hahmon ja poliittisen kuvan kautta. On vastatuuleen ponnistelevia, ja on aallon harjalla surffaajia, on kuuntelijoita ja huonokuuloisempia, on delegoijia ja on yksin etenijöitä.
Tarkemmasta yksilöinnistä on tämän kirjoittajan lasikaapissa istuvana syytä tämmöisessä yhteydessä pidättyä.
Puheenjohtajaksi valinta on juhlallinen hetki, mutta arki seuraa jo ensimmäisen mikrofonin tuntumassa. Työ alkaa yhdessä läheisten työtoverien kanssa. Puheenjohtajan esikunta ei kuitenkaan voi sivuuttaa puoluehallitusta puolueen politiikkaa linjattaessa. Puoluehallituksella on puoluekokouksen selkeä mandaatti, jonka yli ei käy käveleminen. Tästä asetelmasta syntyy joskus jännitteitä, joista on monenlaista haittaa ja jotka heijastuvat laajalle vaalikauden mittaan vakiintuen.
Puheenjohtajan on kyettävä selvittämään tällaiset – pohjimmaltaan sittenkin varsin inhimilliset ongelmat ratkaisemaan. Ei puheenjohtajakaan tarkkaan ottaen ole puolueessa mikään päättävä elin. Käytännössä hän joutuu päätöksiä tekemään, mikä onnistuu luottamuksen vallitessa. Muuan vapaaehtoisesti puoluehallituksesta syrjään vetäytynyt toveri kiteytti ongelman seuraavasti: ”Puoluehallituksen pöydässä on oltava muutakin kuin juustosämpylä.”
Puolueen jäsenen suhde puolueeseen on herkkä mutta tärkeä ulottuvuus. Sen tulee olla tiiviimpi kuin mihin vain televisiota seuraamalla voidaan yltää. Tavallisen jäsenen yhteydet puolueeseensa voidaan tiiivistää käyttämällä avaamia mahdollisuuksia. Esimerkiksi puoluevaltuuston kokoukset voidaan tuoda koteihin, työväentalolle, korttelipubeihin ja vaikka mihin nykytekniikan keinoin. Puoluevaltuustossa puolueen kentän ja puoluejohdon kohdatessa puolueen puheenjohtaja puhuu- niin kuin kuuluukin – kansalle. Moni muukin puhuu viisaita, mutta se sanoma ei kuulu kokoussalin ulkopuolelle. Voisi kuuluakin, jos pakalle olisi järjestetty nettiyhteys vaikka vain jäsenten kuultaviin. Miksi muuten puoluevaltuustoa pitäisi katsoa yksin?
Suuressa valtakunnallisessa järjestössä on inhimillistä ja luonnollista, etteivät kaikki asiat voi sujua suuren yksimielisyyden vallitessa. Erilaisia käsityksiä politiikan suunnasta ja vaikkapa
henkilövalinnoista tulee eteen. Sosialidemokraattinen puolue ei tee tässä poikkeusta, joku oppinut tutkija voisi väittää että päinvastoin. Suomalainen sosialidemokratia tarjoaa tässä suhteessa paljon analyysin aineksia.
Vuoden 1918 sisällissotaan johtaneet kriisit ovat tästä dramaattisin esimerkki.
Vuoden 1918 tapahtumat, niin kuin suomalaisten sisällissotaa häveliäästi nimitetään, vaikuttanevat ehkä leimallisestikin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlllisuuksien painotuksiin. Toivottavasti silloin jaksetaan pitää mielissä, ettei sisällissota aivan ilman aikojaan sattumalta syntynyt. Sitä edelsi ilmiö, joka oman aikamme poliittisen ilmapiirin havainnoitsijalle ei voinut jäädä huomaamatta: vihan ilmapiiri, josta vähitellen kasvoi sota. Niin valkoinen kuin punainenkin puoli oli ponnistellut kaikin voimin lietsonut vihaa vastapuolta kohtaan. Järjen ääniä ei kuunneltu.
Sosialidemokraattien puoluekokous vuonna 1919 päätti että puolue toimii rauhanomaisten uudistusten linjalla aseellisen kumouksen opit hyläten. Verraten lyhyessä ajassa, vain 20 vuoden kuluttua itsenäinen Suomi saattoi nousta puolustautumaan Neuvostoliiton hyökkäystä vasaan. Olisiko noussut, jos työväenliike olisi jakautunut toisin? Emme voi tietää. Epäillä voimme.
Euroopassa eteenpäin
Toisen maailmansodan jälkeinen Eurooppa rakensi jakautumisellaan perustat seuraavien vuosikymmenien kilpavarustelulle ja reaalisen uhkan koko ihmiskunnan tuholle. Jako itään ja länteen syntyi olennaisessa määrin operaatiolla, jossa kommunistiset työväenpuolueet nielaisivat sosialidemokraatit ja perustivat Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluvat organisaatiot yhtenäisyyden tai työväenpuolueen nimellä.
Vastaavaa järjestelyä valmisteltiin myös Suomeen. Sosialidemokraatit eivät hyväksyneetkään yhteistyötä kommunistien kanssa. Seurasi taistelu työväenliikkeen suunnasta, josta tuli myös taistelu itsenäisen Suomen suunnasta. Suunta ratkaisiin olennaisilta osin suomalaisille työpaikoilla ja ammattiyhdistysliikkeen järjestöissä. Suuri ja mahtava naapuri seurasi suomalaista draamaa, joka voitiin esittää vain tällä foorumilla.
Kun pohditaan vastausta kysymykseen: mitä olisi tapahtunut, jos olisi muulla tavalla tehty. Mikä olisi esimerkiksi eurooppalaisille prosesseille käynyt, jos myös suomalainen sosialidemokratia olisi liittoutunut ja sulautunut vahvaan kommunistiseen puolueeseen?
Suuri puoluehajaannus
Sodanjälkeisen Suomen merkittäviin mullistuksiin kuuluva suuri draama oli 1950- luvun puolessa välissä virinnyt sosialidemokraattien suuri hajaannus, joka jakoi kahtia kaikki sosialidemokraattien johtamat työväenjärjestöt. Tässä ei ole mahdollista syvällisesti pohtia puoluehajaannuksen syitä. Saattaa olla, että koulutetut järjestötoimitsijat olivat kamppailuissa kommunisteja vastaan tunteneet joutuneensa jollakin tapaa työttömiksi, jolloin herkkyys vähän verrytellä karkasi käsistä. Syitä on varmaan paljon muitakin.
Yllättävintä sosialidemokraattien hajaannuksessa oli kuitenkin se haluttomuus, jota kumpikin osapuoli osoitti riitelemisen lopettamista kohtaan. Haluttiin riidellä, vaikka se ilmiselvästi kulutti vaalimenestystä ja antoi hyötyä vastustajille. Riita kesti lähes pari vuosikymmentä. Riidan lopetti vihdoin puolueen kenttäväen terve ajattelu.
Sosialidemokratia oli valmis työhön, jonka tavoitteena oli suomalaisten hyvinvoinnin rakentaminen.
Kansanvaltainen Pohjola, sen tavalliset ihmiset ryhtyivät työhön. Kuuleeko Eurooppa?
Aiheen kiinnostavia kysymyksiä on paljon. Poimittakoon niistä vaikkapa pari, kolme, kaikki tyyliä mitä, jos….
… kommunistit olisivat voittaneet vuoden1919 puoluekouksessa?
… SDP ei olisi vuonna1945 noussut vastarintaan kommunisteihin liittymistä vastaan?
… 50 – 70 lukujen puoluehajaannus ei olisi päättynyt ja osoittanut, ettei maata voida pitkiä aikoja hallita ilman sosialidemokraatteja
Sosialidemokraattien suuri vaalivoitto 1966 mahdollisti pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakennustyön perustojen liikkeellelähtöä laajalla poliittisella yhteistyöllä. Millä porukalla sitä tehdään, ei ole yhdentekevää.
Valtiotieteiden maisteri Pertti Paasio toimi SDP:n puheenjohtajana vuosina 1987-1991. Hän oli kansanedustajana vuosina 1975-1979 ja 1983-1996, kunnes tuli valituksi Euroopan parlamentin jäseneksi. Paasio oli ulkoministerinä Holkerin hallituksessa vuosina 1989-1991. Hän oli Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehenä ja Suomi-seuran puheenjohtajana vuosina 1998-2010. Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtajana hän toimi vuosina 2003-2006. Hänelle myönnettiin ministerin arvonimi vuonna 2004.
ALKUVAIHEEN ROHKEAT MIEHET JA NAISET
Sahat Kymijoen suulla
Kymijoen suun ympärille nousi 1800-luvun lopulla parissakymmenessä vuodessa uudenaikaista teollisuutta, joka mullisti elämänmenon seudulla. Kymiin perustettiin 1870-luvun alkupuolella lukuisia höyrysahoja. Jokea pitkin uitettiin puita Päijänteeltä ja Saimaalta asti.
Vuoteen 1876 mennessä Kymissä oli yhdeksän höyrysahaa, muiden muassa Norjan saha, Vanha saha, Hallan, Karhulan, Hovinsaaren, Jumalniemen ja Sunilan sahat. Niiden ympärille syntyi nopeasti muuta teollisuutta.
Teollistumisen myötä Kymin väkiluku nousi. Kun väkiluku vuonna 1870 oli noin 3 200, vuosikymmenen loppupuolella asukkaita oli jo noin 5 000. Heistä Kotkansaarella asui noin 1 000 henkeä. Uusi kaupunkimainen yhteisö alkoi muodostua Ruotsinsalmen linnoituskaupungin raunioille.
Suomen suuriruhtinaskunnan senaatti antoi 16.4.1878 julistuksen kaupungin perustamisesta Kotkan saarelle, joka aiemmin oli osa Kymin pitäjää. Vuonna 1879 Kotkan saari ja Hovinsaaren eteläosat irrotettiin Kymin kunnasta. Näin syntyi Kotkan kaupunki, joka sai meri- ja tapulikaupungin oikeudet.
Määrääjänä oli työnantajan mielivalta
Karhulan konepajalla nähtiin huomattava järjestäytymättömien työläisten yhteisyritys vuonna 1893. Sietoraja ylittyi, kun tehtaan seinälle naulatuissa uusissa järjestyssäännöissä annettiin määräyksiä työnteosta mutta myös siitä, miten työläisten tuli elää ja olla kotonaan. Kaikista järjestyssääntöjen rikkomisista määrättiin korkeat sakot.
Lakko alkoi. Poliisit tulivat häätämään lakkoilijat pois tehtaan asunnoista, ja heidät haastettiin oikeuteen. Vasta kun Helsingistä saapui rikkureita, lakkolaisten rintama hajosi. Osa työläisistä joutui lopulta suorittamaan sakkonsa vankilassa.
Tämä lakko antoi työläisille selvän opetuksen järjestäytymisen tarpeesta. (1)
Uudet virtaukset 1880-luvulla
Wrightiläinen työväenliike oli 1800-luvun lopulla Suomessa toiminut sosiaaliliberaali
yhteiskunnallinen liike, joka pyrki estämään työväestön radikalisoitumista. Tavoitteena oli edistää työväen asemaa yhteisellä järjestäytymisellä työnantajien kanssa.
Suomen ensimmäinen työväenyhdistys oli Viktor Julius von Wrightin vuonna 1883 perustama Helsingin Työväenyhdistys.
Kotkaan uudet virtaukset tulivat 1880-luvun lopulla. Kotkan Työväenyhdistys perustettiin vuonna 1888. Se toimi yhteistyössä seudun muiden yhteiskunnallisesti suuntautuneiden järjestöjen kanssa. Työväki koki, että Työväenyhdistyksen alkuvaiheen toiminta suuntautui liiaksi huvitilaisuuksien järjestämiseen.
Ensimmäiset ammattiosastot perustettiin Kotkaan 1890-luvun lopulla, kärkijoukkona kirjaltajat. Ammattiosastoja liittyi Kotkan Työväenyhdistykseen. Vuonna 1903 yhdistyksessä oli kolme eri ammattiosastoista koostuvaa osastoa.
Suomen Työväenpuolue perustettiin vuonna 1899
Suomen Työväenpuolue perustettiin vuonna 1899 Turussa. Nykyinen nimi, Suomen
Sosialidemokraattinen Puolue – Finlands Socialdemokratiska Parti r.p., otettiin käyttöön vuonna 1903 Forssassa pidetyn puoluekokouksen jälkeen. Kokouksessa hyväksyttiin ensimmäinen periaateohjelma, maineikas Forssan ohjelma.
Kotkasta Turun kokouksessa olivat edustajina A. Markkanen, A. Hyyryläinen ja K. Lehtinen sekä Kymistä E. Nyman.
Työväenyhdistyksiä syntyy
Vanhasuomalainen Kymin Työmiesyhdistys eli Kansantaloudellinen yhdistys perustettiin vuonna 1896. Jo samana vuonna perustettiin Kymin Työväenyhdistys, jonka jäseniksi tulivat melkein kaikki Kansantaloudellisen yhdistyksen jäsenet.
Uuden wrightiläistä linjaa noudattavan yhdistyksen perustana olivat kristillisyys, siveellisyys ja ehdoton raittius. Poliittisiin kiistakysymyksiin otettiin maltillisesti kantaa.
Kun Kymin teollisuustaajamista vuonna 1951 muodostettiin Karhulan kauppala, yhdistyksen nimi muutettiin Karhulan Sosialidemokraattiseksi Työväenyhdistykseksi.
Suurlakkovuonna 1905 perustettiin Jumalniemen ja Kotkan Tiilitehtaan Työväenyhdistykset sekä Kymin Korkeakosken Työväenyhdistys, jotka yhdistettiin Kymin Läntiseksi Työväenyhdistykseksi vuonna 1919. Vuonna 1951 nimi muuttui Karhulan Läntiseksi Sos.dem. Työväenyhdistykseksi.
Vuonna 1907 perustettiin Jäppilän työväenyhdistys, jonka tarina kesti vain kymmenen vuoden ajan. Suurlakon jälkeisinä vuosina syntyivät Kymiin mm. Pyötisen ja Kyminlinnan, Hurukselan ja Juurikorven yhdistykset.
Munsaaren Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys perustettiin vuonna 1907. Mussalon työväenyhdistys perustettiin ensimmäisen kerran vuonna 1907 ja uudestaan vuonna 1913.
Vuoden 1954 alussa Munsaari liitettiin Mussalon ja Sutelan kanssa Kotkaan, jonka seurauksena alueen yhdistykset siirtyivät Kotkan Sosialidemokraattiseen Kunnallisjärjestöön. Vuonna 1958 Munsaaren ja Sutelan yhdistykset yhtyivät, ja nimeksi tuli Länsi-Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys.
Saksalan Työväenyhdistys perustettiin vuonna 1910.
Hallan Työväenyhdistys, sittemmin vuodesta 1927 lähtien Tiutisen Työväenyhdistys, perustettiin 9.1.1898. Se oli alun perin puhtaasti proletaarinen työväenyhdistys.
Vuonna 1905 perustettiin Hallan Työväenyhdistyksen yhteyteen erityinen Popinniemen osasto.
Suulisniemen Työväenyhdistys sai alkunsa Tiutisen Työväenyhdistyksen osastona vuonna 1906.
Hallan työtaistelu
Hallan työväestön ryhtyi vuonna 1898 sitkeään taisteluun työajan lyhentämisen ja palkkojen korottamisen puolesta. Se oli ensimmäinen järjestäytyneen työväen taistelu paikkakunnalla ja se tuotti myös tuloksia.
Työväki vaati työpäivien lyhennystä, palkkojen korotusta ja lisää työntekijöitä. Neuvottelut katkesivat, ja työntekijät jäivät yksimielisesti pois työstä.
Työläisille tarjottiin nyt yksityissopimuksia, ”orjakontrahteja”. Työläiset kieltäytyivät.
Halla-yhtiö saavutti tässä lakossa nimellisen voiton, mutta asiallisesti voitti työväestö. Ne ”orjakontrahdit” poistuivat ja kaikki vaatimukset hyväksyttiin.
Pian oli Kotkan ympäristön lautatarhoissa työpäivää lyhennettävä kahdella tunnilla Hallan esimerkin mukaan sekä nostettava palkkoja samassa suhteessa.
Missään muualla eivät työnantajat myöskään uskaltaneet esittää yksityisiä ”orjakontrahteja”, kun ne torjuttiin ja saatettiin julkisuuteen Hallan työtaistelussa. (2)
Lakon jälkeen Hallan työväenyhdistyksen toiminta hiipui melkein vuoden ajaksi. Ennen lakkoa yhdistyksessä oli ollut 133 jäsentä, lakon jälkeen enää 15-30. Vuonna 1927 yhdistyksen nimi muutettiin Tiutisen Työväenyhdistykseksi.
Ja sanalla sosialismi oli pelottava sointu
Poliitikko Taavi Tainio piti vuonna 1898 Kymin Sammolla puheen työväenasiasta ja kehotti työläisiä tilaamaan Työmies-lehteä.
”Puhe otettiin vastaan kovin erilaisin tuntein. Nimi ”Työmies” tunnustettiin kyllä kauniilta kuuluvaksi, mutta että työmiehet vaatisivat parannuksia palkkoihinsa ja työpäivän lyhennystä, sitä pitivät tilaisuudessa läsnä olleet opettajat ja muut oppineet kerrassaan mahdottomana ja sanoivat, että puhe on villitysoppia, jota työläisten ei ole sopiva käydä kuulemassa. Vaikka Tainio ei puheessaan ehkä varovaisuussyistä maininnut mitään sosialismista, niin siitä huolimatta vakuutteli eräs tuttavani, joka oli innokas laulu- ja raittiusmies, että Tainion puhe oli sosialismia.
Ja sanalla sosialismi oli pelottava sointu. Se oli yhtä kauhea kuin pilkka Pyhää Henkeä vastaan, jota ei saa anteeksi, ei tässä eikä tulevassa elämässä.”
Anton Päiviö kirjoitti Eteenpäin-lehdessä marraskuun 9 pnä 1935 muistelman ajoilta, jolloin
Kymissä hänen tietämänsä mukaan kuultiin ensi kerran sosialismista.
Viina maistui kurjuuden keskellä
Pitkät työpäivät, raskas, huonosti palkattu työ sahoilla ja tehtaissa sekä surkeat asunto-olot johtivat rankkaan viinankäyttöön. Seurauksena olivat rähinät ja yleiset tappelut, joiden hillitsemisessä vähälukuinen järjestysvalta oli voimaton.
Urho Javanainen kertoo muistelmissaan näin:
”Vanhan ja Norjansahan työläiset ryyppäsi minkä ryyppäsi Norskankallion liepeillä. Täälläkin eniten ryypättiin tilinmaksun yhteydessä, joka tapahtui määräpäivinä kahden viikon välijaksoin. Myöskin Sunnuntain seutuvissa oli jatkuvasti ryyppääjiä Norskankalliolla, myöskin joitain sahatyöläisiäkin.
Satunnaisia työntekijöitä oli jatkuvasti, jotka tavallaan elivät kallion liepeillä korttia pelaten ja ryypäten.” (3)
Maaliskuussa 1898 kutsuivat Norjan sahan työmiehet ja aktiiviset Kotkan Työväenyhdistyksen jäsenet Kalle Heikkilä ja Emil Andersson kokouksen koolle Vapaan Palokunnan talolle keskustelemaan toimista juoppouden lopettamiseksi. Yli 400 innostuneen osanottajan kokous päätti julistaa juomalakon.
Juomalakko levisi pian koko maahan. Vuosisadan vaihteessa Kotkan työväestö vaati yleistä kieltolakia, ja tämä vaatimus tuli myös työväenpuolueen yhdeksi keskeiseksi vaatimukseksi.
Kieltolaki säädettiin heti ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan kokoonnuttua vuonna 1907, mutta lain vahvistaminen lykkääntyi aina vuoteen 1917. Voimaan kieltolaki tuli vasta vuonna 1919.
Sosialistiseksi työväenliikkeeksi
Työväenyhdistyksissä alkoi 1800-luvun viimeisinä vuosina kuulua radikaalimpia ääniä.
Forssan puoluekokous vuonna 1903 merkitsi lopullista irtaantumista wrightiläisyydestä ja sosialististen aatteiden läpimurtoa työväenliikkeen sisällä. Tähän murrokseen liittyy myös venäläinen sortokausi. Puolue heittäytyikin voimalla mukaan syntyneeseen oikeustaisteluun ja lisäsi siihen omat tavoitteensa, joita olivat mm. äänioikeuskysymys ja eduskunnan uudistusvaatimus.
Vuosisadan alun työväenliikkeen itsenäistymisen aikaan kuuluivat myös sen suuret aikaansaannokset Kotkassa. Jo vuonna 1898 tehtiin aloite osuuskaupan perustamisesta ja perustettiin Kotkan Ravinto-Osakeyhtiö ja sen tilalle vuonna 1905 Kotkan Työväen Osuuskauppa r.l, tulevan Kyminlaakson Osuusliikkeen edeltäjä.
Samana vuonna aloitti oma sanomalehti Eteenpäin.
Kymin Työväenyhdistyksen yhteyteen perustettiin ammattiosastoja, ja vuonna 1904 syntyi sairaushautausapurengas Turva. Vuonna 1904 annettiin yhdistyksen nimissä julkilausuma yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden puolesta ja perustettiin äänioikeusrahasto. Perustettiin näytelmäseura, ja se toimi vuoteen 1909 asti, jolloin sen nimeksi tuli Kymin Työväen Näyttämö.
Vappujuhlia vietettiin ensi kerran 1. toukokuuta 1905 Sammon kalliolla. (Eino Seppälä)
Suurlakko, yhteisvoiman näyttö
Vuoden 1905 suurlakko oli laaja, vallankumouksellinen lakko Venäjän keisarikunnassa ja Suomen suuriruhtinaskunnassa. Suomessa se oli sekä suomalaisten yhteinen kansannousu Venäjän keisarikuntaa vastaan että osa 1900-luvun alussa suomalaisten kesken käytyä sisäpoliittista valtataistelua.
Tätä ennen työväenyhdistykset olivat kehittyneet täysin sosialistiseksi työväenliikkeeksi.
Jokaisesta Kotkan ja Kymin suuresta tehtaasta osallistui kymmenen työläistä 31.10. Kotkan V.P.K:n talossa pidettyyn kokoukseen. Yhteisymmärryksessä työnantajien kanssa päätettiin aloittaa 1. marraskuuta yleislakko eli suurlakko.
Järjestystä turvaamaan asetettiin 400 miehen kansalliskaarti. Se sai nimen Punainen kaarti, koska tunnuksena kaartilaisilla oli punainen rusetti.
Kotkassa suurlakkoviikon aikana innostus oli valtava. Joukkokokouksia oli päivittäin, mutta suurlakko sujui kaupungissa rauhallisesti. Lakko päättyi Kotkassa 7.11.1905 joukkokokoukseen.
Kymin kunnassa suurlakko kulki Kotkan kanssa yhteisen keskustoimikunnan viitoittamaa linjaa. Joitakin Kotkaa radikaalimpia sävyjä Kymissä kuitenkin esiintyi. (4)
Suurlakko johti Suomessa ensimmäisen venäläistämiskauden päättymiseen ja sääty-yhteiskunnan muuttumiseen parlamentaarisen kansalaisyhteiskunnan suuntaan. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutuivat ja eduskunta perustettiin Suomeen. Korkein poliittinen valta jäi kuitenkin Venäjän keisarin ja keskushallinnon haltuun.
SITAATTI
Veikko Kokkola: Muuan kiitos
Olen aina mielessäni ihaillut alkuaikojen yhdistysväen henkilökohtaista rohkeutta. He pystyivät ennakkoluulottomasti omaksumaan uuden poliittisen aatesuunnan, vaikka järjestäytyneestä työväenliikkeestä ei ollut mitään kokemuksia. He uskalsivat julkisesti tunnustautua sosialidemokraateiksi ja ottaa taskuunsa uuden puolueen jäsenkirjan, vaikka tämä jäsenyys teki työnsaannin vaikeaksi ja polttomerkitsi lapset koulussa.
Eivätkä nämä alkuvuosien uskalikot jääneet passiivisina odottelemaan, että jäsenyys nuoressa puolueessa toisi kerralla ratkaisun heidän puutteenalaiseen elämäänsä: he ryhtyivät ripeästi itse toteuttamaan sosialidemokraattisia tavoitteita.
He rakensivat tämän talon. He loivat perustan koko laaksokunnassamme vaikuttavalle osuuskauppaliikkeelle. He perustivat oman lehtensä. Ja he veivät vähät roponsa perustamaansa pankkiin. Kaikki nämä laitokset ovat elinvoimaisia suuryrityksiä tänään.
Jos tänään joutuisimme niiden rakentamisen alkamaan, merkitsisi se meidän suupolvellemme jättiläistehtävää.
Suurinta meitä edeltäneen järjestöväen toiminnassa on se pitkäjännitteisyys, jolla tavoitteisiin pyrittiin. He, jotka alkoivat, tiesivät ponnistellessaan, etteivät heidän työnsä tulokset ehdi täydellä merkityksellään vaikuttaa heidän oman sukupolvensa hyväksi.
Kotkan kaupunginjohtaja Veikko Kokkola Kotkan Sos. dem. Työväenyhdistyksen 75-vuotisjuhlalehdessä, Eteenpäin-lehti 4.12.1963.
Kunnallisjärjestön synty
Risto Tuominen valotti kunnallisjärjestön syntyä juhlapuheessaan 15. lokakuuta vuonna 2006 Kotkan Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön 100-vuotisjuhlassa:
Oulun puoluekokous vuonna 1906 uudisti puolueorganisaatiota ajan vaatimuksien mukaisesti eli muodostettiin uuden vaalilain edellyttämiä vaalipiirejä vastaavat puoluepiirit eli niin kutsutut agitaatiopiirit.
Puoluekokouksen päätös ulotettiin myös paikallistasolle tavoitteena perustaa kunnallisjärjestöt aluetoimikuntineen yhdyssiteeksi paikkakunnille, joissa toimi useampia työväenyhdistyksiä. Toisin sanoen puolue sai vuonna 1906 järjestömallin, joka yhä tänään toimii lähes samalla pohjalla. Aluetoimikunnat kuitenkin poistettiin säännöistä heti seuraavassa puoluekokouksessa Kotkassa vuonna 1909. Ne oli todettu yliorganisoitumiseksi.
Nimitys agitaatiojärjestö kuvasi hyvin tuon ajan toiminnan luonnetta ja tarpeita. Sanoma oli saatava leviämään rahvaan keskuuteen.
Kotkalaiselle kunnallisjärjestölle on muurattu tavallaan kaksi peruskiveä, sillä vuonna 1906 perustettiin sekä Kymin että Kotkan kunnallisjärjestöt. Molemmat perustettiin samana sunnuntaina, 18. marraskuuta 1906.
Nämä kaksi kuntaa olivat tuolloin alueellisesti kovin erilaisia ja niinpä myös perustettujen kunnallisjärjestöjen rakenteet poikkesivat selvästi toisistaan.
Kymi oli laaja ja kunnassa toimi lukuisia perusyhdistyksiä, parhaimmillaan toistakymmentä. Aikakirjojen mukaan yhdistyksiä toimi mm. Mussalossa, Munsaaressa, Jäppilässä, Korkeakoskella, Kymin keskustassa, Juurikorvessa, Sutelassa, Saksalassa ja Popinniemessä sekä yhteisen perustamishistorian omaavassa Halla-Tiutisessa.
Tähän järjestökenttään kunnallisjärjestö sopi erinomaisella tavalla yhdyssiteeksi, kunnallispolitiikan välineeksi ja myös eduskuntavaalien vaaliorganisaatioksi. Kunnallisvaltuuston Kymi sai vasta kunnallislain uudistamisen kautta maamme itsenäistymisen yhteydessä. Siihen asti asioista päätti kuntakokous.
Kotkassa tilanne oli toinen. Kaupungin alue oli pieni, se ulottui Kotkansaarelta Hovinsaaren pohjoiskärkeen Kyminlinnan vallien taakse. Kaupungissa oli vain yksi työväenyhdistys, tosin jäsenmäärältään erittäin suuri, Suomen vanhimpiin työväenyhdistyksiin lukeutuva Kotkan Työväenyhdistys, jonka siipien suojassa toimi lukuisa määrä osastoja, pääosin ammattiosastoja mutta myös naisjaosto, urheiluseura, teatteri, Hietasen alaosasto, soittokunta jne.
Yhdysside oli siis tavallaan olemassa, mutta kunnallisjärjestö päätettiin silti perustaa säännöissä määriteltyjä tehtäviä varten. Sen mahdollistivat kaksi itsenäiseksi jäänyttä ammattiosastoa – kirjatyöntekijäin ja rautatieläisten ammattiosastot – jotka ryhtyivät työväenyhdistyksen kumppaneiksi.
Keskusteluissa käsiteltiin usein laajakantoisia asioita.
Kymin Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö piti 21.4.1907 Sammolla ”evästyskeskustelun valtiopäivämiehille”. Eino Seppälän mukaan keskusteltiin äänioikeuden laajentamisesta, julkisesta äänestyksestä eduskuntaan, kieltolakikysymyksestä, kunnallisesta äänioikeudesta ja kansalaisvapauksia riistävien lakien poistamisesta.
Oltiin sitä mieltä, että sos.dem. valtiopäivämiesten oli näissä asioissa oltava puolueohjelman kannalla. Seuraavassa kokouksessa päätettiin keskustella vielä mm. vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutuksesta, työväen suojelulainsäädännön perinpohjaisesta uudistamisesta, kansanpuolustuksen järjestämisestä ja verotuskysymyksestä.
Yhteiskunnallinen tiedostaminen oli parhaimmillaan korkealla tasolla.
Seppälä kertoo myös, että kuvaavaa työväestön jyrkälle esiintymiselle oli kuntakokouksen puheenjohtajan Hugo Ruotzin tekemän aloitteen kohtalo kunnallisjärjestön kokouksessa 27.12.1909. Hän oli esittänyt, että kunnallisten asioiden joustavamman hoidon kannalta olisi edullista kokoonpanna kaikkien kolmen puolueen, suomalaisen, nuorsuomalaisen ja sosialidemokraattien, edustajista neuvottelukunta, joka alustavasti käsittelisi tärkeitä kunnallisia kysymyksiä ennen kuin niistä päätettäisiin kuntakokouksessa.
Kokous lausui jyrkästi, että ”sosialidemokraattisen puolueen jäsenet Kymissä eivät missään tapauksessa tulisi valitsemaan jäseniä eikä ottamaan osaa tuollaiseen neuvoskuntaan.”
Kymiinkö kunnanvaltuusto?
Vuoden 1865 kunnallisasetus oli tuonut maaseudulle asioista päättävän kuntakokouksen ja sen valitseman kunnallislautakunnan, joka huolehti päätösten toimeenpanosta. Kuntakokoukseen saivat osallistua kaikki veroa maksavat miehet ja omaa omaisuutta hallitsevat veroa maksavat naiset.
Äänestys suoritettiin veroäyrien perusteella siten, että kukin maksettava veroäyri toi yhden äänen aina 20:een ääneen saakka. Äänivaltaa ei kuitenkaan ollut palkollisilla, esimerkiksi piioilla ja rengeillä. (5)
Kymin kunnallistoimikunnassa ja kunnallisneuvostossa mietittiin vuonna 1906 suhtautumista siihen mahdollisuuteen, että Kymiin yritettäisiin perustaa kunnanvaltuusto. Katsottiin, että silloisen äänioikeusjärjestelmän aikana se ei olisi ollut työväestön etujen mukaista.
Kymin kunnanvaltuusto perustettiin vasta Suomen itsenäistyttyä uusien kunnallislakien pohjalta.
Vuoden 1906 valtuusmiesvaalit
Vuoden 1906 valtuusmiesvaalien alla käytiin Kotkassa tiukkaa yhteiskunnallista keskustelua. Näiden vaalien jälkeen oli enemmistö hallussa, 13 paikkaa 21:stä. Tämä enemmistö säilyi kaksi vuotta.
Seuraavana vuonna vedettiin Kotkassa linjaa siitä, miten sosialidemokraattisten valtuutettujen oli meneteltävä esiin tulevissa kysymyksissä ja mikä oli tässä kunnallisjärjestön rooli. Asia ratkaistiin näin:
”Kaikki sellaiset kysymykset, joiden kantavuus ulottuu kaikkiin kansalaisiin ylipäänsä, ja joista valtuustolle aijotaan tehdä esityksiä tai joiden tiedetään tulevan valtuustossa esiin, on tehtävä esitys Kotkan sos.dem. kunnallisjärjestölle. Kunnallisjärjestö harkittuaan asian antaa siitä päätöksen jonka mukaan sitten valtuuston sos.dem. jäsenet menettelevät valtuustossa.” (6)
Ensimmäiset eduskuntavaalit vuonna 1907
Suomen yksikamarisen eduskunnan ensimmäiset vaalit järjestettiin 15-16. maaliskuuta vuonna 1907.
Vaalit antoivat paljon työtä Kotkan ja Kymin tuoreille kunnallisjärjestöille. Ennakolta tarvittiin vaalivalistusta, myös käytännön opastusta ”viivan vedossa”. Oli myös pantava toimeen puolueäänestys.
Viipurin läänin läntinen sos. dem. piiri asetti jäsenäänestyksen jälkeen vaaleihin kahdeksan ehdokasta, joista kotkalaisia olivat tukkityömies Vilho Heimonen ja toimittaja Erland Aarnio. Vaalityötä tehtiin innolla. Kotkan agitatsionipiirin alueella pidettiin vuonna 1907 yhteensä 685 puhetta ja esitelmää. Teollisuustyöväen määrästä huolimatta sosialidemokraatit eivät saaneet alueella niin paljon ääniä kuin odotettiin.
Vilho Heimonen valittiin eduskuntaan, samoin piirin yleisehdokkaana olleet Matti Turkia ja Matti Paasivuori.
Kotkassa sosialidemokraatit saivat 53 prosenttia äänistä ja Kymissä 48 prosenttia.
Eduskuntaan valittiin yhteensä 181 miestä ja 19 naista. He ehtivät toimia vain runsaan vuoden ajan ennen kuin eduskunta hajotettiin. Tämänkin jälkeen hallitsija hajotti eduskunnan kesken vaalikauden. Toinen toistaan seuranneet vaalit aiheuttivat vaaliväsymystä. (7)
Työväentalot olivat vapaa-ajan keskuksia
Työväentalojen merkitys yhdistysten jäsenille oli valtava. Ne olivat kokouspaikkoja, mutta myös todellisia vapaa-ajan monitoimitaloja. Jo rakennusvaiheissa talkootyöt yhdistivät väkeä. Taloissa opiskeltiin, luettiin lehtiä, voimisteltiin, juhlittiin, järjestettiin iltamia, harrastettiin teatteria ja kuultiin musiikkia, oltiin yhdessä, tutustuttiin ja jaettiin ilot sekä surut.
Naiset keräsivät merkittävän määrän rahaa työväentalojen ylläpitoon järjestämällä erilaisia tapahtumia.
Kotkan työväentalo
Kotkan komeassa kivisessä, vuonna 1907 valmistuneessa työväentalossa toimivat alkuvaiheissa mm. ravintola, näytelmäseura, Kotkan Työväen Teatteri, elokuvateatteri ja yhdistyksen oma soittokunta Riento. Talossa kävi vierailevia näytelmäseurueita ja Kotkan Musiikin Ystävät järjesti kansankonsertteja. Kaupunginkirjasto ja lukusali asettuivat työväentaloon. Oli tansseja, juttutupaa ja luentoja.
Suuri juhla oli, kun työväentalossa pidettiin 8.-13.9.1909 Suomen Sosialidemokraattisen puolueen kuudes puoluekokous. Puheenjohtajana toimi Matti Paasivuori, varapuheenjohtajia olivat Yrjö Sirola ja Väinö Wuolijoki ja sihteerinä kotkalaisille tuttu Matti Turkia.
Puoluekokouksen aikana pidettiin suuret kansanhuvit, joiden yhteydessä satamatyöläisnaiset järjestivät arpajaiset. (8)
Kymin työväentalo
Kymin Työväenyhdistyksen työväentalon vihkiäisjuhlat pidettiin maaliskuussa 1909 nykyisessä Rauhalassa. Taas kerran naisten järjestämät arpajaiset olivat tärkeä rahoituskeino.
Talossa järjestettiin tansseja, puhvetti toimi, kokouksia pidettiin ja elokuvia katseltiin. Ääntä ei elokuvissa ollut, vaan pianisti neiti Vilhunen tai J. Terho soittivat. Kun konetta pyörittävä dynamo joutui joskus epäkuntoon, tuli yleisön joukosta pyörittäjä apuun, että nähtiin, miten juoni eteni. Lopuksi oli tunti tanssia.
Kansalaissodan vaikeina aikoina kunta piti talossa lastenkotia. Rakennuksen laajennus- ja kunnostustyöt valmistuivat vuonna 1927 ja Eteenpäin-lehti kirjoitti, että Kymin työväentalo on Suomen maaseudun taloista suurin. Siellä sanottiin toimivan yli 20 eri järjestöä. (9)
Kymin Korkeakosken – Kymin Läntisen työväentalo
Kymin Korkeakosken yhdistys pääsi viettämään työväentalonsa vihkiäisiä 29.10. 1916. Talo oli ollut rakenteilla kymmenisen vuotta, ja nyt saatiin käyttöön juhlasali ja näyttämö.
Kansalaissodan jälkeen Kymin kunta takavarikoi työväentalon ja vasta heinäkuussa 1919 yhdistys sai sen kunnalta takaisin. Työväentalo oli kärsinyt melkoisia vaurioita, sillä sitä oli käytetty mm. lastentarhana ja kunnan työtupana. Korjausten rahoittamisessa oli merkittävä panos Näytelmäseuran esityksillä, arvanmyynnillä ja yksityisten jäsenten lainoituksella.
Talossa toimi Kymin Läntinen Työväenyhdistys (nimenmuutos tehtiin elokuussa 1919
Korkeakosken ja Kalliokosken työväenyhdistysten liittyessä yhteen), yhdistyksen Naisosasto, Raittiusosasto ja sen alainen lastenosasto, Sekakuoro, Sos.dem. Työläisnuoriso-osasto, Kymin Läntinen Opintoyhdistys, Kymin Veikkojen Läntinen osasto, Veikkojen ”Lauluveikot”, Kartonkitehtaan ammattiosasto ja Ammattiosaston soittokunta. Lisäksi talossa oli kunnan kantakirjasto ja Korkeakosken piirikirjasto.
Munsaaren työväentalo
Työväentaloilla oli liikkeen alkuvaiheissa oleellinen merkitys yhdistysten jatkuvuudelle, kuten Munsaaren esimerkki osoittaa. Muut Kymijoen länsipuoliset yhdistykset eivät onnistuneet saamaan omaa taloa, koska maanomistajat eivät luovuttaneet tontteja. Siksi niiden työväenyhdistykset kaatuivat ensimmäisiin vastoinkäymisiin. Niiltä puuttui kivinen –tai puinen- perusta.
Suurelta osin talkootyönä rakennettu oma talo Munsaaren keskiosassa saatiin käyttöön maaliskuussa 1912. Jäsenet olivat olleet erittäin uhrautuvaisia talkootyössä, sillä monella oli samaan aikaan rakenteilla oma mökki.
Kaikki kokoukset pidettiinkin vastedes omassa talossa, ja se oli jo sellaisessa kunnossa, että myös iltamia voitiin pitää. (10)
Munsaaren työväentalon järjestyssäännöistä
(11)
”1:si. Henkilöt, jotka käytöksellään tai muulla tavalla halventavat ja loukkaavat yhd. tarkoitusperiä ja hyvää mainetta, pidetään sen vihollisina. a
2:si. Huoneissa esiintyminen yleisöltä hattu päässä, varsinkin iltamien ja kokouksien aikana, pidetään epäkohteliaisuutena.
3:si. Tupakan polttaminen salissa, sekä permannolle sylkeminen ja tupakan jätteiden heitteleminen kielletään.
5:si. Päihtyneessä tilassa esiintyminen täällä ehdottomasti kielletään.
6:si. Joka ei luule voivansa olla puhumatta tai kävelemättä ohjelman suorituksen aikana, hänen on parasta poistua esityshuoneesta ennen esittämisen alkua.”
Popinniemen työväentalo
Aini Jalava muistelee, että työväentalo oli heille kuin toinen koti.
”Muistoissa on yhä Popinniemen työväentalo, jonka purkaminen kerrostaloalueen alta on ollut monille yhdistyksen vanhoille jäsenille kova paikka.
Illasta toiseen talolla tapahtui jotakin. Siellä kävivät melkein kaikki alueen nuoret. Eihän meillä ollut muuta paikkaa yhteen tulla. Monia toi talolle urheiluharrastus. Paini oli pojille tärkeä. Monista tuli lajin mestareita. Kyllä siellä hyviä politiikan taitajiakin kasvoi.
Avioliiton alkuvuosina tuntui kuin perheenämme olisivat olleet työväentalolla käyvät nuoret, jollaisia itsekin olimme. Eikä osallistumisemme toimintaan vähentynyt lasten synnyttyäkään. Heidätkin opetimme käymään talon touhuissa.” (12)
Saksalan Työväentalo
Hurukselassa muutaman vuoden ajan toiminut työväentalo joutui paikallisten huligaanien kohteeksi, ja Hurukselan Työväenyhdistys möi talonsa Saksalan Työväenyhdistykselle.
Saksalan Työväenyhdistys rakensi kolme tarvittavaa huonetta. Vuonna 1912 työväentalo oli valmis otettavaksi käyttöön.
Talon kesäksi 1918 suunnitellut valmistustyöt jäivät toteutumatta. Talo joutui valkoisten käsiin, sen tavaroita myytiin ja rakennusvarat katosivat. Yhdistyksen lippukin löydettiin talon tukkeutuneesta savutorvesta piloille palaneena.
Elokuussa 1919 talolla kaikesta huolimatta pidettiin tupaantuliaisiltamat, ja pian sen jälkeen jatkettiin rakennustyötä koottujen varojen turvin.
Rakennusaikainen laina maksettiin vuonna 1923. Kunnostamista riitti eivätkä rahahuolet loppuneet.
Vuonna 1930 pidettiin arpajaiset, joiden tuotolla pystyttiinkin peittämään siihenastiset velat.
(13)
Tiutisen työväentalo
Tiutisen työväentalo saatiin käyttöön vuonna 1907. Alkoi vireä toiminta: henkiin herätettiin näytelmäseura, puhujaseura ja voimisteluseura.
Keskiviikkoiltaisin pidettiin keskusteluseuran kokous ja myös kirjallisuusvaliokunta alkoi kokoontua.
Hallan työväenyhdistys muutti sekin Tiutisen työväentalolle. Vuonna 1912 talolla toimivat mm. sahateollisuusliiton osastot, Naisosasto, Nuorisoliiton osasto, Ihanneliitto ja sosialidemokraattinen raittiusosasto.
Työväenyhdistykset toivat kulttuurin ihmisten lähelle
Työväentalot olivat monipuolisia kulttuurin keskuksia. Yhdistykset olivat uranuurtajia monilla kulttuurin aloilla, ja joidenkin nykyisten kulttuurilaitosten juuret ovat syvällä työväenliikkeen toiminnassa.
Kotkan Työväenyhdistyksen näytelmäseura aloitti vuonna 1902. Siitä tuli vuonna 1908 Kotkan Työväen Teatteri. Samalla alkoi Kotkassa vakinainen teatteritoiminta.
Kymin Läntisen Työväenyhdistyksen näytelmäseura aloitti yhdistyksen toiminnan alkaessa vuonna 1919, ja Kymin Läntisen Työväen Näyttämö toimi yhtäjaksoisesti 1950-luvulle asti.
Kymin Työväen Näyttämö perustettiin vuonna 1909, ja se lopetettiin vuonna 1923 taloudellisista syistä. Mukana toiminnassa oli Hugo Salmela, yksi punaisten tärkeistä johtajista sisällissodassa.
Kotkan muurarien ammattiosaston soittokunta toimi vuosina 1900-1903. Siitä tuli Kotkan työväensoittokunta. Se tarjosi kuulijoilleen musiikin iloa, nosti henkeä suurlakon aikana, soitti surumarsseja kansalaissodan jälkeen ja loi tunnelmaa juhlissa ja vapunvietossa. Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistyksen soittokuntana se jatkoi vuodesta 1932 aiempien kokoonpanojen perinnettä.
Karhulan Läntisen Sos.dem. Työväenyhdistyksen Soittokunnan syntysanat lienee lausuttu vuonna 1908, jolloin Korkeakoskella toimineen kartonkitehtaan työntekijät perustivat torvisoittokunnan, osin omalla kustannuksellaan.
Paini oli miesten mieleen
Urheilu eri lajeineen oli hyvin lähellä työväenliikettä.
Kotkan punaisen kaartin voimistelu- ja urheiluseura Riento perustettiin vuonna 1906. Pian painista tuli sen ykköslaji, kuten tapahtui mm. Popinniemen Tovereissa ja Ponnistuksessa. Tiutisesta sanottiin, että siellä painivat jopa aidanseipäät, ja Hallasta, että joka poika ainakin kävi matolla.
Vuonna 1927 Kotkan Riennon silloiset jalkapalloilijat perustivat uuden seuran, Kotkan Työväen Palloilijat. Perustamisen jälkeen KTP liittyi välittömästi TUL:n Kymenlaakson piirin kautta Työväen urheiluliittoon. Alkoi kotkalaisen jalkapallon suuri menestystarina.
Työläisseura Kisailijat irtosi Riennosta vuonna 1929 ja se harrasti nyrkkeilyä.
Raastuvanoikeus lakkautti Riennon kommunistisuudesta syytettynä vuonna 1931.
Kotkan ja Kymin alueilla oli historian saatossa useita työväen urheiluseuroja. Raskasta työtä tekeville urheilu antoi hyvän vapaa-ajan harrastuksen. (14) Hannu Eklund: Kotkan Urheilun historia)
Tiutisen Työväenyhdistyksen 40-vuotismuistojulkaisusta ilmenee, miten suuri merkitys urheiluseura Pyrinnöllä oli uusien yhteiskunnallisten vaikuttajien kasvattajana:
”Yhdistyksen johtokunnassa on vuodesta vuoteen runsas kolmannes Pyrinnön johtokunnan jäseniä, henkilöt vain muuttuvat. Ja loput ovat ’entisiä’ Pyrinnön johtokunnan jäseniä. Joku poikkeus tietysti silloin tällöin sattuu, joten seuran harjoittama kasvatustyö on tässäkin suhteessa kantanut hyvän hedelmän. Ja se on jo paljon se!”
Urho Javanainen muisteli Tiutisen Pyrinnön syntyä näin:
”Kun vuonna 1907 saatiin käyttöön valmistunut uusi Työväentalo, sanoi isäni minulle ja vanhemmalle veljelleni, että pojat, ’lähdetäänpäs työväentalolle perustamaan Urheiluseuraa’. Olin silloin 8-vuotias. Talolle olikin kokoontunut koko saaren väki, kaikki nuoret ja paljon vanhojakin.
Seura perustettiin. Nimen laittaminen jätettiin seuraavalle kokoukselle. Silloin se sai nimen: Köntys.
Köntys-nimen ehdottaja perusteli nimeä, että konttaamalla se on alettava. Vuoden kuluttua nimi muutettiin Pyrinnöksi.” (15)
Eteenpäin, todellinen työväenlehti
Ensimmäinen Eteenpäin-lehti ilmestyi 11.11.1905 ja siitä tuli saman tien sosialidemokraattisen puolueen lehti. Se sai Etelä-Kymenlaaksossa vankan lukijakunnan.
Matti Turkian tultua pian päätoimittajaksi lehdessä todettiin: ”Eteenpäin on todellinen työväenlehti. Yhdistynyt työväestö sitä kustantaa ja työmiehet sitä toimittavat.”
Lehti seurasi poliittista elämää, kulttuuria, rikoksia ja sattumuksia. Eteenpäin oli tärkeä osa alueensa työtätekevien ihmisten arkea ja pyhää.
Huhtikuun lopulla 1918 Eteenpäin oli maan ainoa työväenlehti.
”Wallankumouksen katastrofi. Se on nyt tapahtunut”, päätoimittaja August Wesa kirjoitti viimeisessä pääkirjoituksessaan. Eteenpäin-lehden ilmestyminen päättyi tilapäisesti tähän. Lehden tekijöistä tuli kansalaissodan uhreja. Kansalaissodassa päätoimittaja August Wesa, hallinnon puheenjohtaja Emil Nokela ja hallinnon jäsen David Eskelinen ammuttiin Kotkassa ja taloudenhoitaja A.L. Aitio kuoli vankileirillä.
Seuraava Eteenpäin-lehden numero ilmestyi vuoden 1920 alussa. (16)
Toinen työväestön tärkeä hanke oli oman pankin saaminen. Kyminlaakson Työväen Säästöpankki perustettiin vuonna 1909, jo samana vuonna, jolloin työväen säästöpankkitoiminta alkoi Helsingissä.
KUVA: Ensimmäinen Eteenpäin-lehti
VAIKEAT AJAT
Vuoden 1917 eduskuntavaalit Kotkassa ja Kymissä
Sodan syttymisen myötä vuonna 1914 yhdistysten toiminta hiljeni kolmeksi vuodeksi. Yleinen puute ja kurjuus veivät monien mielenkiinnon aatteellisista harrastuksista arkiseen elämään.
Vuoden 1917 eduskuntavaaleissa Kotkan ja Kymin vaalitulos poikkesi selvästi valtakunnallisesta suunnasta. Sosialidemokraattinen puolue sai valtakunnallisesti 44,8 prosenttia annetuista äänistä. Kotkassa sosialidemokraatit saivat 68,1 prosenttia äänistä ja Kymissä 68,4 prosenttia.
Alueella oli kasvanut sosialidemokratialle vankka tukijalka, joka merkitsi myös vaali-innon selvää kasvua. (17)
Yleislakko Kotkassa ja Kymissä
Koko vuoden 1917 syksy oli Suomessa levotonta aikaa. Elintarvikkeista oli pulaa, työttömyys korkea ja poliittinen tilanne kireä. Sosialidemokraatit olivat menettäneet enemmistönsä eduskunnassa.
Kymin kunnallisjärjestö päätti jo 14.10.1017 perustaa työväen järjestyskomppaniat Kalliokoskelle, Korkeakoskelle, Popinniemeen, Tiutiseen ja Munsaareen.
Kotkan työväki ryhtyi perustamaan järjestyskaartia 28.10.1917. Kaartin kahteen pataljoonaan valittiin henkilöitä, jotka olivat ”luokkatietoisia, sosialidemokratian menettelytavoista selvillä olevia tovereita”.
Kymin kaartit yhdistettiin kahdeksi pataljoonaksi ja liitettiin yhteen kotkalaispataljoonan kanssa. Miehiä oli nyt vähän yli 1700.
Suomen uusi eduskunta kokoontui 1.11.1917 ja sosialidemokraatit esittivät eduskunnalle Me vaadimme -julistuksen. Siinä vaadittiin valtalain julkaisemista ja kahdeksantuntisen työaikalain ja kunnallislakien vahvistamista.
Eduskunta ei julistusta hyväksynyt. Marraskuun alussa työväenliike aloitti yleislakon ohjelmassa esitettyjen uudistusten läpiviemiseksi.
Kotkassa ja Kymissä lakkovalmius oli huippuun viritetty. Työväen järjestyskaartilaisen pysäyttivät tehtaat, ottivat valvontaansa postin, puhelin- ja sähköliikenteen ja miehittivät asemat.
Eduskunta hyväksyi valtalain 15.11. ja seuraavana yönä vahvistettiin kunnallislait ja laki kahdeksan tunnin työpäivästä. Yleislakko loppui 18. marraskuuta. Kotkassa ja Kymissä lakko lopetettiin 22. marraskuuta. (18)
Maaliskuun vallankumous Venäjällä ja keisari-suuriruhtinaan kukistuminen 15.3.1917 tuli suomalaisille yllätyksenä.
Kotkan kaupunginvaltuusto lausui 17.3. olevansa ”solidaarinen Venäjän uuden hallituksen kanssa”. Samana päivänä työkansa kerääntyi toreille kuuntelemaan uutisia. Aktiivisimmat työväen johtajat pyysivät Gutzeit- ja Halla-yhtiötä seisauttamaan työt, jotta työläiset pääsisivät Kotkan työväentalolle kutsuttuun joukkokokoukseen.
Ensi toimena kokous vaati vasemmistoenemmistöistä eduskuntaa ottamaan maan asiat johtoonsa. Kotkan kaupungin johtavaksi elimeksi nimettiin Sosialidemokraattisen
Kunnallisjärjestön toimikunta. Kymissä tehtiin vastaava päätös. Käytännössä toimikunnilla ei ollut tähän mahdollisuuksia. (19)
Kansalaissota kohteli kylmin kourin
Kansalaissota 27. 1. – 15.5 1918 kohteli Kotkaa kylmin kourin.
Sodan taustalla oli suomalaisten eriarvoisuus, etenkin työläisten ja torppareiden huono asema. Porvarit ja tehtaiden ja maan omistajat kiinni saavuttamistaan oikeuksista.
Kotka ja Kymi olivat selkeästi punaisten aluetta. Kumpaankin kuntaan nimettiin korkeimman vallan käyttäjäksi Kunnallisneuvosto. Kotkassa otettiin haltuun kaupunginvaltuusto, rahatoimikamari, Suomen Pankin konttori ja postitoimisto. Kunnallisneuvosto otti valtuuston aseman.
Kymissä toimeenpanevaksi elimeksi nimettiin Kymin Sosialidemokraattinen Kunnallistoimikunta. Kotkassa ja Kymissä kaikki kunnalliset ja valtionhallintoon kuuluvat virastot otettiin haltuun ilman vastarintaa ja väkivaltaa. Merkittävässä roolissa toiminnan suunnittelussa oli vuonna 1913 Kymiin avioitunut sahatyömies Hugo Salmela. (20)
Kansalaissodan aikana Kotkassakin koettiin satoja järkyttäviä kohtaloita. Väinö Meltin Kotkan Työväenyhdistyksen historian mukaan sodassa kuoli kaikkiaan 258 kotkalaista. Kymiläisten työväenjärjestöjen menetys sodan aikana ja sen jälkeen oli noin 450 henkeä. Sirkka Päiviö kuvaa ihmisten hätää kansalaissodan aikana:
”Seuraavana päivänä, toukokuun viidentenä, sunnuntaina, Suulisniemen naiset lähtivät tapaamaan pidätettyjä miehiään ja viemään heille ruokaa. Sydänjuuriaan myöten järkyttyneinä he palasivat jouduttuaan Karhulan halkolaanilla keskelle punaisten teloitusta.
Ainakin 27 kymiläistä, näistä 15 Kymin Työväenyhdistyksen jäsentä, sai surmansa tässä ensimmäisessä joukkoteloituksessa. Viikkoa myöhemmin 12. päivänä, taas sunnuntaina, ammuttiin Kymin kirkolla suuri joukko punaisia, Kymin Työväenyhdistyksen jäseniä oli näistä 21, heidän joukossaan työväenyhdistyksen puheenjohtaja Maurits Suvikas.
Hän oli piiloitellut pari päivää ”hullujenhuoneella”, köyhäintalon mielisairasosastolla, olihan hän köyhäinhoitolautakunnan puheenjohtaja, mutta siellä häntä ei uskallettu kauempaa pitää. Kun hän palasi kotiin, heti aamulla saapuivat vangitsijat.
Ilmiannot olivat yleisiä tuona kriittisenä aikana. Joku ajatteli pelastavansa oman tai omaisensa hengen ilmiantamalla jonkun toisen, usein turhaan, sillä kosto kohtasi niin syyllisiä kuin syyttömiäkin.” (21)
Valkoiset saapuivat rautatietä pitkin Kotkaan 4. toukokuuta 1918. Kansalaissodan viimeiset taistelut käytiin Kotkassa ja Haminassa samana päivänä. Valkoiset järjestivät voitonparaatinsa Kotkan torilla. (22)
_______________________
Armoton viha punaisten päälle
Jos päätösvalta olisi ollut kotkalaisilla, kansalaissota olisi päättynyt verettömästi.
Kymenlaakso ja Kotka olivat vielä punaisia, kun rauhanaktivistit pitivät 28.4. kokouksen Eteenpäin-lehden tiloissa ja muodostivat rauhanneuvottelukomitean. Mukana olivat mm Eteenpäin -toimittaja August Vesa, entinen senaattori J. K. Kari ja kymiläinen Anton Päiviö.
Rauhanehdotus julkaistiin Eteenpäin-lehdessä 2. toukokuuta. Sen ensimmäisen kohdan mukaan ”valkoisen kaartin johto takaa persoonallisen koskemattomuuden kaikille Suomen punaisen kaartin keskisen rintaman johtajille ja joukoille sekä työväen muille luottamushenkilöille, ei kuitenkaan sellaisille, jotka voidaan todistaa siviilirikoslain rikkojiksi”. Toisen kohdan mukaan punakaartin keskisen rintaman esikunta sitoutui luovuttamaan aseensa.”
Samassa lehdessä annettiin ehdoton käsky joukoille: ”Kaikenlaiset yksityiset kostot, ryöstöt, murhat, murhapoltot ja ilkivalta kielletään ankarasti kaikilta: muistakaamme, että me emme ole oikeutetut tahraamaan vallankumouksen puhdasta lippua tuomittavilla teoilla.”
Ehdotus oli esitetty paikallisten porvariryhmien edustajille, joiden sanottiin yksimielisesti hyväksyneen sen. Ehdotus merkitsi sitä, että tehtaat, paperivarastot ja suunnattomat lautatarhat säilyivät koskemattomina, ”polttamattomina, pommittamattomina, repimättöminä, raastamattomina”. Ehdotuksessa valkoiset lupasivat vain pidättäytyä kostotoimista. Suunnitelmiin kuului, että eräät paikalliset ulkomaankonsulit toimittaisivat rauhantarjouksen valkokaartin johdolle ja saksalaisille.
Punakaartilaisten keskuudessa rauhanehdotus otettiin vastaan ja toimittiin sen mukaisesti. Laukaustakaan ei enää ammuttu. Ja sitten saapuivat valkoiset. Savolaiset tulivat toukokuun 4. päivän aamulla Kymiin ja pohjalaiset Tavastilan kautta klo 10 Kotkaan. Oli valkoisten vastuun punnitsemisen hetki ja taas kerran se kehnoksi havaittiin. Nyt lankesi valkoisen armeijan fanaattinen viha, hillitön kostonhalu ja armoton kovuus alisen Kymin punaisen väen päälle.
Jorma Veijola
Punaisten muistomerkit Kotkassa
Kotkassa on kaikkiaan viisi punaisten muistomerkkiä. Kotkan vanhalla hautausmaalla on kaksi, Parikalla yksi ja Helilän hautausmaalla yksi muistomerkki. Lisäksi yksi muistomerkki on Tampsankankaalla, radan varressa lähellä Tampsan lavaa.
Kirkkohallitus on ohjeistanut seurakunnat pitämään kunnossa vuoden 1918 kansalaissodan tapahtumiin liittyvät muistomerkit.
Kotkassa ainoa vappujuhla vuonna 1918
Kotka oli tiettävästi ainoa suomalainen kaupunki, jossa vietettiin vappujuhlaa keväällä 1918.
Kansalaissota oli päättymässä punaisten tappioon. Oli vain hetken kysymys, kun Kotkakin joutuisi valkoisten käsiin.
Katariinan niemessä pidetyn juhlan puheista kuulsi kaiken epätoivon läpi usko siihen, että työväenliike vielä kerran nousee.
Juhlapuheessaan tunnettu poliitikko Ida Aalle-Teljo loi tulevaisuuden uskoa:
”Työväenliike nousee tästä vielä, kunhan vain uskomme aatteeseemme ja itseemme. Elämä jatkuu.” (23)
Kansalaissodan jälkimaininkeja
Aalle-Teljo oli oikeassa: pian sodan päättymisen jälkeen maahan lyödyn työväenliikkeen piirissä alkoikin herätä henkiin järjestötoiminnan tarve. Suomen Sosialidemokraatin näytenumero ilmestyi 6.5.1919, ja joulukuun lopulla pidettiin ylimääräinen puoluekokous.
Kotkan Työväenyhdistyksen kokouksessa 19.12.1918 todettiin, että parlamentaarinen tie vie voittoon ja sillä tiellä on pysyttävä. Kokouksessa valitun yhdistyksen johdon yksi tärkeimpiä tehtäviä oli omaisuuden palauttaminen, joka sitten tapahtuikin 8.5.1919.
Niin virisi elämä jälleen Kotkan Työväenyhdistyksen piiriin. Moninainen toimeliaisuus lähti liikkeelle. Taloon perustettiin ravintola, teatteri- ja musiikkitoiminta lähti uuteen nousuun. 1920luvulla virisi voimakas nuoriso- ja varhaisnuorisotoiminta: uutta sukupolvea kasvatettiin. (24)
Kymin Työväenyhdistyksen toiminta alkoi palata raiteilleen, kun se piti marraskuussa 1918 keskustelutilaisuuden kunnallisvaaleihin osallistumisesta. Naisosasto, torvisoittokunta, Voimistelu- ja Urheiluseura Veikot ja Sos.-dem. Lasten Raittiusosasto toimivat kansalaissodan jälkeen.
Muutkin yhdistykset virkosivat, mutta monessa niistä osa johtokunnan jäsenistä oli menettänyt henkensä tai vangittu. Munsaaren Työväenyhdistyksen miehistä kaikki kahta lukuun ottamatta olivat vailla kansalaisluottamusta. Naiset lähtivät mukaan ja johtokunta saatiin valittua. (25)
Kymin ja Kotkan kunnallisjärjestöt saivat toimintansa uudelleen vauhtiin. Kaikkien yhteisenä tehtävänä oli huolehtia sodan jälkeen vaikeuksiin joutuneista leskistä ja lapsista.
Suuri osa aikaisemmista kunnallisjärjestöjen toimintaa ylläpitävistä miehistä oli menehtynyt sodassa. Uudet miehet ja naiset astuivat nyt ottamaan vastuunsa työstä.
Kansanvalta laajeni merkittävästi marraskuussa 1917 säädettyjen kunnallislakien myötä. Aiemmin äänioikeus perustui varallisuuteen, mutta äänioikeuden saivat kaikki 20 vuotta ennen vaalivuotta täyttäneet.
Toipumisen 1920-luku
1920-luvulla Suomi oli toipumassa sisällissodasta, josta jäi ihmisiin vakavia henkisiä traumoja ja pitkään jatkuvaa kaunaa ja kitkaa vastapuolella olleita ihmisiä kohtaan. Kotkassa vuosina1914-22 sai sotaoloissa surmansa 319 henkeä ja Kymissä 453. (26)(www/sotasurmaetusivu/main)
Joulukuun 6. päivänä 1917 itsenäistynyt Suomi oli 20-luvulla kiihtyvään tahtiin teollistuva maatalousvaltio. Maataloustuotantokin kasvoi. Entisistä torppareista oli kansalaissodan aattona hyväksytyllä lailla tullut itsenäisiä viljelijöitä, jotka saivat omat tilat ja pellot. Suomen vaurastuminen alkoi. Poliittiset vastakkainasettelut kuitenkin leimasivat yhteiskuntaa ääripäinään vuosikymmenen lopulla fasistiset lapualaiset ja kommunistit.
Kotkassa työväenliike jakautui sosialidemokraattiseen ja sosialistiseen suuntaan 1920-luvun alussa. Kotkan Työväenyhdistys erosi sosialidemokraattisesta puolueesta vuonna 1921 ja sen toiminta määriteltiin taloudelliseksi, järjestöjen muodostamaksi yhdistykseksi, päätehtävänään työväentalon ylläpito. Käytännössä yhdistyksen johtoon tuli kommunisteina tunnettuja henkilöitä. He vetivät varovaista linjaa, sillä kommunistista toimintaa valvottiin ja rajoitettiin Suomessa.
Kotkan Sosialidemokraattiseen Kunnallisjärjestöön alettiin ottaa suoraan henkilöjäseniä, ja vuonna 1921 siihen liittyi 118 jäsentä. Vuonna 1930 jäsenmäärä oli jo 288.
Poliittinen jakautuminen nosti tiukkaa keskustelua niin Eteenpäin-lehdessä kuin kunnallisjärjestössäkin 1920-luvun alkuvuosina. (27)
Suuntaerimielisyyksiä esiintyi myös kymiläisissä yhdistyksissä. Suuntariitojen takia mm. Kymin Työväenyhdistyksestä erosi väkeä, ja osa jäsenistä erotettiin.
Pula-ajan ja rakentamisen 1930-luku
1930-luvun alussa Suomen talous oli aallonpohjassa. Kotkassa oli paljon työttömiä, ja kaupunki järjesti heille pulavuosina varatöitä. Työväestöllä oli valtuustossa enemmistö. Vaikka sosiaalisiin kysymyksiin kiinnitettiin huomiota, perheiden äärimmäinen kurjuus sai aikaan sen, että Kotkasta tuli keskus, josta niin kotkalaiset kuin muualtakin tulleet lähtivät Neuvostoliittoon parempaa elämää etsimään.
Kotkaa kuitenkin rakennettiin. Vuosikymmenen suurimpia saavutuksia 1930-luvulla olivat uusi kaupungintalo, työväenopiston laajennus ja uusi synnytyslaitos äitiyshuoltoloineen. Hiililaituri rakennettiin, sisäsatama uusittiin, Sunilan laituri valmistui, tyttölyseo käynnistyi ja Metsolaan saatiin uusi, tilava kansakoulu. (28)
Kymissäkin työttömyys oli suuri ongelma. Viipurin valtamaantien rakentaminen oli kuitenkin helpotus kymiläisille, sillä työmaalle pääsi mm. maaliskuussa 1935 peräti 125 miestä töihin.
Kotkan Työväenyhdistys lakkautettiin kommunistisena ja sääntöjensä vastaisena raastuvanoikeuden päätöksellä syyskuussa ja Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys perustettiin 23. marraskuuta 1930. Sen perustivat kotkalaiset sosialidemokraatteihin kuuluvat ammattiyhdistysaktiivit ja Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön edustajat.
Sos.dem. Naisyhdistyksen jäsenet hyväksyttiin jäseniksi 1931. Yhdistys sai hoitoonsa Kotkan Työväentalon tilat, jotka olivat vuoteen 1932 takavarikoitu ja sen jälkeen luovutettu puolueen haltuun. (29)
Oikeistoradikaali kommunisminvastainen Lapuan liike vaikutti myös Kotkan ja Kymin seudulla. Muiden muassa kymiläiset valtuutetut, sosialidemokraatit Anton Päiviö ja Urho Javanainen joutuivat muilutuslistalle: heidät oli tarkoitus muiluttaa Venäjälle.
YHDESSÄ MEISSÄ ON VOIMAA
Naiset asialla
Naisten toiminnalla on työväenyhdistyksissä ollut kautta vuosikymmenten monin tavoin merkittävä vaikutus. He ovat työskennelleet paitsi naisten ja äitien, myös yhteiskunnan heikoimpien kuten lapsien ja sotien jälkeen ahdinkoon joutuneiden ihmisten hyväksi.
Kymin Työväenyhdistyksen naisjaosto perustettiin jo vuonna 1902. Aktiivisia naisia tarvittiin erityisesti silloin, kun kerättiin rahaa työväentalon rakentamiseen. Kun naisosasto täytti 20 vuotta, Eteenpäin-lehti kertoi, että jäseniä oli ajoittain ollut jopa 600.
Vuonna 1906 perustettiin Kymin Korkeakosken Työväenyhdistyksen naisosasto. Kansalaissodan aikana toiminta sammui, mutta alkoi jälleen vuonna 1920 Kymin Läntisen Työväenyhdistyksen alaosastona.
Kun Karhulan Läntisen Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen taloa korjattiin 1920-luvulla, Kymin ja Popinniemen yhdistysten kanssa järjestettiin arpajaiset, jotka tuottivat 10 000 markkaa. Vuonna 1930, kun yhdistys täytti 25 vuotta, se pystyi arpajaistulojen ansiosta vaalirahastoon 1500 markkaa.
Vuonna 1935 yhdistyksen tilinpäätös olisi osoittanut tappiota ilman naisosaston arpajaisia, jotka tuottivat yli 12 000 markkaa. (30)
Hallan Työväenyhdistyksen Popinniemen osastoon perustettiin naisosasto vuonna 1907. Uusi osasto aloitti vuonna 1911. Toiminta kohdistui naisten yhteiskunnallisen aseman kohottamiseen sekä kunnallisella että valtiollisella alalla. Vuonna 1915 saatiin naisyhdistyksen aloitteesta Sunilan kylään kätilö, asuinpaikkanaan Popinniemi.
Hallan Työväenyhdistykseen perustettiin vuonna 1909 Tiutisen naisosasto, joka toimi vain vuoteen 1915 asti. Osasto herätettiin henkiin vuonna 1917, vain vuodeksi. Itsenäinen Tiutisen Sos.-dem. Naisyhdistys aloitti vuonna 1923.
Kotkan Sos.dem. Naisyhdistys perustettiin vuonna 1899. Naiset olivat huolissaan äitien jaksamisesta ja lasten terveydellisistä olosuhteista. Arpajaistuloilla Naisyhdistys osti Pyhtäältä kahden hehtaarin maapalstan, johon syntyi lomakoti Leporanta talkoomeiningillä yhdessä aviomiesten ja kunnallisjärjestön väen kanssa.
Vähävaraisten äitien lomatoiminta Leporannassa alkoi vuonna 1930.
Munsaaren Työväenyhdistykseen perustettiin naisjaosto sodan aikana vuonna 1942, jolloin nuoremmat miehet olivat rintamilla ja ruokatarpeet vähissä ja säännöstelyn alaisina. Kaupat olivat tyhjiä vaatteista, jalkineista ja lähes kaikista kulutustavaroista.
Heti alkuun luotiin pysyviä perinteitä, kuten äitienpäivän ja naisten päivän vietot. Pula-aika aiheutti paljon ongelmia juhlien ja iltamien tarjoilujen järjestämiseen. Kun kansanhuolto ei aina antanut lupaa ostaa tarvikkeita tarjoilua varten, toivottiin, että jäsenet voisivat omista korttiannoksistaan antaa edes vähän jauhoa, sokeria, maitoa ja kahvinkorviketta tai mitä milloinkin tarvittiin.
Kymin Työväenyhdistyksen naisosasto perustettiin vuonna 1902. Kansalaissota toi ankarat varjot naisten arkeen. Naiset ymmärsivät toistensa hädän, ja punaorpojen auttamiseksi pidettiin iltamia.
Sirkka Päiviö kertoo, että naisosastossa haluttiin jo vuonna 1921 tehdä pesäero kommunisteihin.
Naisosasto anoi vuonna 1928 Kymin kunnalta päivähoidon perustamista varattomille lapsille. Mutta vasta parikymmentä vuotta myöhemmin päiväkotien tarpeellisuus ymmärrettiin.
Naisosaston jäsenet eivät halunneet unohtaa syrjäytyneimpiäkään ihmisiä, vaan he vierailivat Nikelissä tarjoamassa hoidokeille kahvia.
Vuodesta 1951 alkaen naisosaston virallinen nimi oli Karhulan sosialidemokraattisen
Työväenyhdistyksen Naisosasto. Omia äitileirejä alettiin pitää vuonna 1959. Äitileireistä tuli sitten seuraavien vuosikymmenien tärkeimpiä toimintamuotoja.
SITAATTI Ida Koivisto muistelee
Kotkalainen legendaarinen sosialidemokraattisen puolueen voimanainen Ida Koivisto (1899-1990) kertoi Helena Honka-Hallilan haastattelussa näin:
”Tulin valtuustoon 20-luvun lopulla ja olin siellä 31 vuotta. Tulin silloin, kun oli kovat riidan kommunistien ja sos.demien välillä ja meillä (Riennossa) kävi voimistelemassa niin paljon naisia, niin Helle ja Kaarto tulivat Aleksanterilla vastaan ja tulivat minun juttusille. He sanoivat, että ovat ajatelleet laittaa minut kaupunginvaltuustoehdokkaaksi. Enhän minä sellaiseen pysty. Ja siinä menin läpi.
Olin 31 vuotta ja itse jäin pois. Naisyhdistyksen kokouksessa vielä sanottiin, että kyllä sinä vielä kerran voisit olla, kun et vielä täytä 70 vuottakaan. Minä sanoin, että se, mitä Ida Koivisto on päättänyt, se pysyy.
Naisyhdistyksen ehdotuksesta on tehty kaikki kaupungin pyykkilaiturit ja Puistolaan
ensimmäiseksi. Muistan, kun (kaupunginjohtaja K.R.) Lindgren oli sanonut, että kohta se Koivisto tahtoo Varissaareen siltaa. Minä sanoin, että sehän olisi oikein hyvä, sinnehän olisi mukava kävellä ja käydä jaloittelemassa ja kävelemässä.
Olin vuoden kaupunginhallituksessa, se oli -48. Lindgren oli sanonut, että jos tänne tulee naisia, niin hän menee toisesta ovesta ulos. Sanoin, että painu vaan, mutta kun siinä kaupunginhallituksen huoneessa ei ole kuin yksi ovi, niin minä menen ainakin sisään. (31)
Kyminlaakson Osuusliike –ei sinun, ei minun, vaan meidän
Ensimmäinen osuustoiminnallisluonteinen yritys, Kotkan Työväen Kauppaosakeyhtiö perustettiin jo vuonna 1886.
Kotkan Työväen Osuuskauppa aloitti itsenäisenä osuuskuntana vuonna 1905. Uusi nimi Kyminlaakson Osuusliike r.l. vahvistettiin vuonna 1919. Tällöin jäseniä oli 3 700. Liikkeen yhteyteen perustettiin säästökassa ja liikemerkki sai hahmonsa. Merkissä kotka ruokki poikasiaan pyöreässä kehässä, jonka yläreunassa oli liikkeen nimi.
Samana vuonna voimat liitettiin yhteen. Kymiläisten Osuuskauppa ja Helilän Kauppa-Osuuskunta yhtyivät Kyminlaaksoon.
1920-luvun päättyessä osuusliikkeellä oli noin 50 tavallista myymälää, pari lihamyymälää, rautakautta ja kemikaalimyymälä. Kotkan työväentalolle oli vuonna 1919 avattu ruokala ja kahvila toimi Kirkkokatu 10:ssä. Vuonna 1924 ostettiin liiketalo Kirkkokatu 14:stä.
Kyminlaaksoon kuului leipomo ”limppujen pyörittämiseen”, mylly, ”puuseppätehdas” ja jalkinepaja. Virvoitusjuomatehdas ja makkaratehdas muuttivat Hovinsaarelta osuusliikkeen vuonna 1927 ostamaan Kotkan Höyrypanimoon. Myös makkaratehdas muutti Höyrypanimolle. 1920-luvulla Kirkkokatu 1:een nousi komea konttori- ja varastorakennus.
Kyminlaakson toiminnassa oli mukana paljon ihmisiä. Myymäläneuvostot levittivät tietoa osuustoiminnasta, järjestivät jäsenille juhlia ja tilaisuuksia ja huolehtivat myymälöiden kunnosta. Naiset saivat tietoa ja valistusta Naiset Mukaan –toiminnasta. Perheenemännille se tarjosi myös yhdessäoloa, tavaraesittelyjä, ompeluiltoja, juhlia ja retkiä. Juhlissa lietsottiin osuustoiminnan henkeä.
1970-luvulla myymäläneuvostojen ja Naiset mukaan –toimikuntien tilalle tulivat E-killat.
Ammattiyhdistysliikkeen ja osuusliikkeen yhteistoimintaa kehitettiin perustamalla AE-toimikunnat. (32)
TOIMINTAA SOTIEN AIKANA
Kaikesta oli pulaa
Talvi- ja jatkosodan aikana Kotkan työväestön keskuudessa eli sammumaton
maanpuolustustahto. Kotka oli jatkosodan aikana Suomen pommitetuin kaupunki. Hälytykset olivat ajoittain jokapäiväisiä ja monelle pommisuoja oli kuin toinen koti.
Yhteinen vaara sitoi kansalaisia toisiinsa niin, että haluttiin unohtaa vuoden 1918 tapahtumien jättävät haavat puolin ja toisin. Kotkan kaupunginhallitus ilmoitti kunnallisjärjestölle vuoden 1940 marraskuussa, että vuonna 1918 melskeissä kaatuneitten toverihaudat tullaan keväisin kunnostamaan kaupungin toimesta.
Kotkan Sos. dem. Kunnallisjärjestö asetti edustuksensa valiokuntiin, joissa autettiin sodasta kärsineitä ihmisiä. Sihteeri totesi tämän seuraavasti:
”Toimintamme on osoittanut, että työväestö kaipaa vaikeinakin aikoina yhteistoimintaa, ja ennen kaikkea se luottaa näissäkin oloissa työväenliikkeen tulevaisuuteen.
Kunnallisjärjestön tehtävänä oli myös valistustyö. Luennoilla käsiteltiin kansainvälisiä, taloudellisia, sisäpoliittisia ja lehdistökysymyksiä. Sensuurin ja huhukampanjojen aikana nämä luennot olivat suosittuja. Kunnallisjärjestö järjesti myös tilaisuuksia rintamamiehille ja siirtoväelle ja harjoitti suoranaista avustustoimintaa. (33)
Vuonna 1936 valittu Kotkan valtuusto istui yhtäjaksoisesti yhdeksän vuotta.
Kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsenenä 30-, 40- ja 50-luvuilla sekä kunnallisjärjestön sihteerinä, piiritoimikunnan jäsenenä, lukuisissa lautakunnissa ja johtokunnissa toiminut Edward Neittola muisteli Eteenpäin-lehdessä 4.12.1963, Kotkan Sos. dem. Työväenyhdistyksen juhlalehdessä, erästä kohtalokasta viivytystä:
”Eräs merkittävä muistiini jäänyt tapahtuma on vuoden 1939 puolivälistä. Toinen maailmansota oli lähellä. Niinpä yhdistyksenkin piirissä oltiin huolestuneita mm. omaisuuden suhteen. Vakuutusten ei enää katsottu vastaavan omaisuuden todellista arvoa ja johtokunta päätti korottaa vakuutuksia noin 50 prosentilla. Päätöksen täytäntöönpano viivästyi kuitenkin niin paljon, että vakuutuslaitokset ehtivät tehdä päätöksen, jonka mukaan uusia vakuutuksia ei enää hyväksytty, ei myöskään korotuksia.”
Tämä viivästyminen osoittautui myöhemmin kohtalokkaaksi, kun yhdistyksen koko omaisuus tuhoutui ilmapommituksissa. Saadut korvaukset eivät läheskään vastanneet vahinkoja.” Kaikesta oli sodan aikana pulaa. Valtakunnallisesti elintarvikkeiden ja muiden kulutustavaroiden säännöstelyyn ja tasapuoliseen jakoon valmistauduttiin perustamalla syyskuussa 1939 kansanhuoltoministeriö, jonka paikallisiksi toimielimiksi määrättiin kansanhuoltolautakunnat.
Kotkassa valtuusto valitsi kansanhuoltolautakunnan lokakuussa 1939, ja päävastuu sen toiminnasta oli sosialidemokraateilla. Kymiin kansanhuoltolautakunta perustettiin pari viikkoa myöhemmin. Siitä alkanut pula- ja säännöstelyaika tuli eriasteisena kestämään 12 vuotta. (34)
Suuri merkitys oli Vapaalla Huollolla, joka aloitti toimintansa Lotta-Svärd –yhdistyksen ja Kotkan Sosialidemokraattisen Naisyhdistyksen yhteistoimintana. Naisyhdistys keräsi heti alkuun 44 000 markkaa rahaa ja sata kiloa vuodevaatteita. Tukea annettiin lähinnä reserviläisten perheille.
Kymissäkin toiminta oli sodan aikana suurelta osin naisten varassa. Naisosastot auttoivat vähävaraisten reserviläisten perheitä ja naiset hakkasivat halkoja ja kutoivat sukkia ja kypäränsuojuksia rintaman miehille. Kymissä, kuten Kotkassa, valtuusto istui yhtä mittaa yhdeksän vuoden ajan.
Tiiviisti asuttu Tiutisen saari koki erityisen ankarana sodan tuhon. Tiutisen ja Pirköyrin saariin sekä Ruotsinsalmeen putosi 3. 8.1943 parikymmentä räjähdyspommia ja niiden mukana satakunta fosforilevyä. Yksi ihminen kuoli, Tiutisen 257 talosta 147 tuhoutui kokonaan, ja Tiutisen laatikkotehdas paloi maan tasalle.
Kotkassa, Kymissä ja Karhulassa järjestettiin kiireisesti kotinsa menettäneiden avustustoiminta. Vaatetusliikkeille annettiin kielto myydä muille kuin tiutislaisille. (35)
Vappu vuonna 1941
Kotkan Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön toimintakertomuksesta löytyy myös kuvaus vapunvietosta vuonna 1941.
Vuonna 1941 vappujuhla muodostui huomattavaksi tilaisuudeksi. Juhlakulkue järjestettiin entiseen tapaan. Värikkäät tunnuslausein varustetut kilvet antoivat juhlakulkueelle
oman vaikuttavan leimansa. Kulkueessa arvioitiin olevan n. 2000 osanottajaa ja perillä juhlapaikalla noin kaksinkertaisesti sama määrä.
Juhlapuheen piti kansanedustaja Pietari Salmenoja ja puheen ammattiyhdistysväelle järjestösihteeri A. Kivistö. Juhla järjestettiin yhteisesti muiden paikallisten työväenjärjestöjen kanssa.
Juhla onnistui erinomaisesti. Juhlamieltä lisäsi vielä erikoisesti se, että juhlapaikalla olivat myös omat järjestöliput. ” (36)
SOTIEN JÄLKEINEN AIKA
Sotien jälkeen Suomi oli valtavien haasteiden edessä. Sotakorvausten, siirtolaisten asuttamisen ja sodan tuhojen hoitamisen lisäksi vallitsi epävarmuus Suomen poliittisesta tulevaisuudesta.
Talouselämän tuotantoa pyrittiin saamaan käyntiin. Kaikesta kulutustavarasta oli sodan aikana ollut puutetta, ja monet tuotantolaitokset olivat loppuun ajettuja. Vuoden 1945 ulkomaankauppa oli vain 20 prosenttia verrattuna vuoden 1938 tasoon.
Välirauhan jälkeen ay-liike oli alkanut voimistua. Vuonna 1945 ay-liike sai noin 100 000 uutta jäsentä. Ay-liikkeen ja vasemmiston voimin kehitettiin työlainsäädäntöä ja säädettiin lait työntekijäin vuosilomasta, työajasta, työehtosopimuksista, työtuomioistumesta ja työriitojen sovittelusta.
Neuvostoliiton pelottava varjo lankesi talkootöissä puurtavan kansan ylle.
Jälleenrakennus alkoi toden teolla vasta olojen vakiintuessa vuosikymmenen lopulla. YYAsopimus solmittiin Neuvostoliiton kanssa vuonna 1948.
Kotkassa sodan jäljet olivat raskaat. Pahoin pommitetun kaupungin uudelleen rakentaminen toi valtavia haasteita. Kaikki piti aloittaa alusta. Sodasta palanneet miehet olivat niin fyysisesti kuin henkisestikin vaurioituneita, ja monien kyky työntekoon oli heikko.
Sodan käyneitä miehiä oli Kotkassa raskaassa työssä satamassa sellupaalien vääntäjinä. Osa heistä tuli suoraan rintamalta satamaan.
Vuosien varrella kotkalainen Reino Elo oli yli puolessa sadassa luottamustehtävässä, mm. valtuuston puheenjohtajana ja kaupunginhallituksessa.
Näin Reino Elo kertoi Tauno Nuutilaiselle:
”Sodan jälkeisiltä ajoilta muistuu mieleen kolme henkilöä. Edvard Neittola, Edvin Päiviö ja Terttu Pylkkänen. Pylkkäsen Terttu oli huutavan ääni korvessa, joka ojensi tovereitamme järjestykseen ja lakiin. Hän oli siinä mielessä rohkea, että jos hän huomasi jonkin asian käsittelyn vääräksi, niin hän aina oikaisi homman.
Neittola pelasti tämän työväentalon. Edvin Päiviö piti huolta niin monesta asiasta tämän talon piirissä. Kun tätä taloa pommitettiin, niin muistaakseni Edvin Päiviö kantoi hiki hatussa erilaisia palkintoja tuohon viereiseen pankkitaloon ja luovutti ne sitten takaisin, kun Kokkolan Veikko hankki rahat talon kunnostamiseen.” (37)
Kommunismi nousi Kotkassakin sodan jälkeen maan alta.
Kunnallisjärjestön monivuotinen puheenjohtaja Holger Salokangas kirjoitti järjestön 50-vuotiskertomukseen: ”Jo 16.12.1944 kunnallistoimikunta sanoutui jyrkästi irti kommunistisen puolueen ’esiliinasta’ SKDL:stä, joka pyrki kalastelemaan sosialidemokraattista jäsenistöä. Päätöksen vahvisti myös kunnallisjärjestön edustajisto viikkoa myöhemmin.”
Pentti Joukainen kertoi seuraavasti:
” Karhulan Sos.dem. työväenyhdistyksen perusrunko oli kaikista sivuliikkeistä vapaa. Se oli aika yhtenäinen. Kun jouduin puheenjohtajan hommia hoitamaan, oli monta tukijaa takana. Sodan jälkeen kommunistit yrittivät kovasti vallata paikkoja ja se olikin melkoista taistelua. Se taistelu tapahtui tietenkin työpaikoilla, ja Kyminsuun erottelu oli yksi kysytty työpaikka.
Karhulan yhdistys selvisi kommunisteista pienin vaurioin. Karhulan yhdistys ei tehnyt yhtään päätöstä, että se olisi erottanut jäseniä. Ne, jotka lähtivät, ne lähtivät vapaaehtoisesti.”
Uusi puoluemuodostelma SKDL astui sodan jälkeen esiin Kymissäkin, ja suhtautuminen siihen aiheutti keskustelua ja menettelytapapäätösten tekoa valtuustossa.
Kunnallisjärjestön jäsenmäärä nousi huomattavasti: vuonna 1945 se oli 1230 ja vuoden 1946 lopussa 1370. Juurikorven yhdistys siirtyi huhtikuussa 1946 SKDL:n piiriin.
Sos.dem. piiritoimisto Kotkaan
Kotkan Sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön toimintakertomuksessa 1940 todetaan näin:
”Sodan välittömänä seurauksena oli, että Viipurin läänin läntisen vaalipiirin Sosialidemokraattinen Piiritoimisto joutui myös muuttamaan majaa. Oli luonnollista, että se tällöin sijoitettiin Kotkaan.
Piiritoimiston Kotkaan sijoittaminen tulee epäilemättä aikaa myöten vaikuttamaan varsin tuntuvasti Kotkankin puolue-elämään. Niinpä ensimmäinen sodan jälkeinen piirikokous pidettiin Kotkassa 9.6.1940. Kunnallisjärjestön edustajina mainitussa piirikokouksessa olivat Ida Koivisto, Ernst Helle, Osmo Viitasalo ja Eino Honkanen sekä varaedustajana Aapo Kesti-Helia.” (38)
Piiritoimiston sijoittumisella Kotkaan oli suuri ja innostava merkitys alueen sosialidemokraateille ja heidän toiminnalleen.
Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö kutsui 14.1.1946 koolle Metsolan Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen perustavan kokouksen. Siihen siirtyi jäseniä ”Ukkoyhdistyksestä” eli Kotkan Sosialidemokraattisesta Työväenyhdistyksestä. Samana vuonna perustettiin Metsolan yhdistykseen naisjaosto sekä nuorisojaosto, joka pian liittyi Nuorten Kotkien jäseneksi.
Vuoden 1946 lopussa Kotkan Kunnallisjärjestöön kuuluivat Kotkan Sosialidemokraattinen
Työväenyhdistys, Sosialidemokraattisen Ammattiyhdistysväen osasto, Kotkan
Sosialidemokraattinen Naisyhdistys, Metsolan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ja Rautatieläisten Sosialidemokraattinen osasto. Jäseniä oli yhteensä 700.
Sivistystyö lähti liikkeelle
Tulisieluiset kotkalaiset kansansivistäjät ja työväestön etujen ajajat panivat liikkeelle sivistysjärjestöhankkeen. Yksi heistä oli Kyminlaakson Osuusliikkeen sihteerinä toiminut Muisto Ilomäki, sittemmin valtakunnalliseksi vaikuttajaksi nousseen Alli Lahtisen isä.
Marraskuussa 1944 pidetty kokous, jossa sekä Kotkan että Kymin kunnallisjärjestöt olivat edustettuina, perusti Kotkan ja Kymin Sivistystyöjärjestön, joka liittyi Työväen Sivistysliittoon.
Sosialidemokraatit perustivat järjestön uudelleen vuonna 1957. Kotkan-Karhulan Opintojärjestön jäseniksi liittyivät molemmat kunnallisjärjestöt ja lisäksi mm. Kotkan ja Karhulan Ammatilliset Paikallisjärjestöt. Myöhemmin liittyivät jäseniksi myös Kymin ja Pyhtään Sos.dem. kunnallisjärjestöt sekä Pyhtään Ammatillinen Paikallisjärjestö.
Nykyisen nimensä TSL:n Kotkan seudun opintojärjestö sai vuonna 1966. Se on ansiokkaasti tarjonnut sivistys- ja kulttuuriharrastusten mahdollisuuksia jäsenyhdistyksilleen ja henkilöjäsenilleen.
Koteja ja kouluja rakennettiin
Tonttien ja asuntojen puute olivat sodanjälkeisen Kotkan ongelmina. Kunnallinen ja puolikunnallinen asuntotuotanto pääsivät vauhtiin. Metsolaan ja Isonpuiston laitaan nousivat sodanjälkeisen ajan ensimmäiset kerrostalot Asuntokeskuskunta Hakan ja Kotkan Sosiaalinen Asuntotuotanto Kotolan toimesta.
Aravalainoituksen turvin saatiin alkuun Hovinsaaren pistetalojen ja Virkamiesten talon rakentaminen. Vuonna 1945 aloitti Gutzeitin Laatikkotehdas Oy kaupungin harjoittaman halvan tontinvuokrapolitiikan turvin 40 puutalon rakentamisen Uuteen Metsolaan.
Kun Kotkan jälleenrakennus vaati paljon työtä, ja sosialidemokraattien mielestä kaupungin tuli itse toimia rakentajana. Esimerkkinä kaupungin onnistumisesta myös taloudellisessa mielessä oli vuonna 1939 valmistunut Metsolan koulu. Sodan jälkeisinä vuosina kaupunki olikin yhä useammin rakentajana. (39)
Sodan jälkeen Kotka pyrki halvalla tonttipolitiikalla vetämään kaupunkiin karjalaisia, erityisesti viipurilaisia laitoksia. Kotkaan sijoittuikin liikeväkeä, lääninhallituksen virastoja ja useita kouluja, mm. Merenkulkukoulu, Sahateollisuuskoulu ja Uuraan Yhteiskoulu.
Kymin Sos.-dem. Kunnallisjärjestön vuoden 1947 toimintakertomuksessa todetaan, että se oli suurin maaseudun kunnallisjärjestöistä ja kolmanneksi suurin koko maassa. Tuona vuonna puolue-elämä vilkastui suuresti ja lujittui sisäisesti. Valistustyössä pantiin pääpaino jäsenhankintaan ja kunnallisvaalitaisteluun.
Kunnallisvaaleihin oli järjestöväen keskuudessa havaittavissa tavallista suurempaa mielenkiintoa. Puolueäänestykseen valtuustoehdokkaista osallistui peräti 710 äänestäjää, kun siihen korkein määrä oli ollut 342 vuonna 1939.
1940-luvun loppupuolella kymiläiset sosialidemokraatit taistelivat asuntopulaa vastaan, koska se kohdistui nimenomaan vähävaraisiin ihmisiin. Työvoiman puute oli Kymissäkin haittana, kun olisi pitänyt rakentaa uudelleen sodan jälkeen. (40)
Kymissä valmistui vuonna 1949 kunnan rakennusmestari Vilho Rikan piirtämä nykyaikainen synnytyslaitos, joka sai nimekseen Toivelinna. Rakennukseen sijoitettiin myös äitiys- ja lastenneuvola.
Kotkan Sos. dem. Naisyhdistys herätti 40-vuotisjuhlakokouksessaan vuonna 1939 kysymyksen kodin perustamisesta vanhuksille ja lahjoitti rakennusrahastoon pohjaksi 1000 markkaa. Heti sodan päättymisen jälkeen kesäkuussa 1945 pidettiin Kotkan työväentalossa Naisyhdistyksen aloitteesta Kotkan Vanhainkodin kannatusyhdistyksen perustava kokous.
Veli Järvinen ja Meeri Kalavainen eduskuntaan
Vuoden 1948 alun keskeinen kysymys olivat eduskuntavaalit. Kymin Sos.dem. Kunnallisjärjestön toimintakertomuksessa vuodelta 1948 kerrotaan, että varsinaisessa vaalivalmistustyössä etsittiin uusia menettelytapoja. Mainosten, julisteiden ja lentolehtisten käyttöä supistettiin.
Mainosplakaatteja käytettiin onnistuneesti. Kunnallisjärjestön mainostornit ja mainosplakaatit herättivät huomiota liikenteen solmukohdissa. Valistusta annettiin nopeina torikokouksina, jolloin ”kaijutinautot hälyyttivät yleisön paikalle, ja monipuolisen sirpaleohjelman välillä
kansanedustajakanditaatit yrittivät pitää huolta sanan selittämisestä. Näillä tilaisuuksilla oli yleensä hyvä yleisömenestys.” (41)
Kymin Sos.-dem. Kunnallisjärjestön ehdokas Veli Järvinen saatiin eduskuntaan, ja Kotkan Meeri Kalavainen aloitti samojen vaalien jälkeen pitkän kansanedustajauransa.
Kotkalainen kansanedustaja Meeri Kalavainen
Pitkäaikainen kotkalainen kansanedustaja, Suomen ensimmäinen kulttuuriministeri Meeri Sirkka Kalavainen (27.4.1918-27.10.2010) syntyi Dubrovkassa Neuvosto-Venäjällä.
Kotkan Sos.dem. Naisyhdistykseen kuulunut Meeri Kalavainen oli kansanedustajana vuosina 1948-79 ja toi esille etenkin koulutus- ja sivistysasioita.
Hän toimi Suomen ensimmäisenä kulttuuriministerinä Ahti Karjalaisen II hallituksessa vuosina 1970–71. Hän asetti aikuiskoulutuksen kehittämiskomitean ja ajoi uudistuksia nuorisojärjestöjen valtionapuihin.
Sirpa Paatero kirjoitti Meeri Kalavaisen muistokirjoituksessa Helsingin Sanomissa näin:
”Vuonna 1972 Meeri Kalavainen valittiin tasa-arvoasiain neuvottelukunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Se oli perustettu toteuttamaan kansainvälisen naisten vuoden ohjelmaa. Jo alussa neuvottelukunnan merkittävimpiä haasteita olivat työelämän tasa-arvokysymykset, naisten ja miesten samapalkkaisuus ja syrjintä työpaikoilla.
Meeri Kalavainen raivasi näin omalta osaltaan tietä nykyisenlaisen tasa-arvon toteutumiselle työelämässä.”
Kymiläinen kansanedustaja Veli Järvinen
Veli Järvinen (25.11.1911-15.11.2003) toimi kansanedustajana vuodesta 1948 vuoteen 1951.
Kymissä syntyneen Järvisen opiskelut jäivät kansakouluun ja ammattiopintoihin, mutta sosialidemokraattinen työväenliike antoi opintopiireineen ja harrastuksineen hyvän mahdollisuuden tietojen täydentämiseen.
Sähkötyönjohtaja Veli Järvinen oli Karhulan Läntisen Työväenyhdistyksen jäsen, sittemmin myös kunniapuheenjohtaja, ja toimi Kymin kunnanvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1946–50.
Vuonna 1951 hänet valittiin Karhulan kauppalan ensimmäiseksi kauppalanjohtajaksi. Tämä työ kesti koko 1950-luvun. Päätehtävänä oli alueellisen suunnittelun ja kunnan peruspalvelujen luominen sinänsä vireälle teollisuusseudulle.
Järvinen oli presidentin valitsijamiehenä vuosina 1950 ja 1956. Jyväskylän kaupunginjohtajaksi hänet valittiin 1959 ja vuonna 1974 hän sai kaupunkineuvoksen arvonimen.
Veli Järvinen harrasti lausuntaa ja toimi nuoruudessaan myös näytelmäpiirissä. Hän kuoli vuonna 2003.
Tiedot ovat Jyväskylän kaupungin hallintojohtajan ja Veli Järvisen monivuotisen työtoverin Erkki Pänkäläisen kirjoittamasta muistokirjoituksesta Helsingin Sanomista.
Vapun viettoa sotien jälkeen
Sotien jälkeen työväenliikkeen yhtenäisyyttä korostettiin yhteisten vappukulkueiden ja juhlien avulla. Vasemmisto järjesti yhdessä vappujuhlan Kotkassa vuonna 1945. Neuvottelut mm. puhujien valinnoista vaikeutuivat vuosi vuodelta.
Vuonna 1948 vietettiin vielä yhteistä juhlaa Urheilupuistossa. Vappukulkueessa oli noin 2300 marssijaa ja juhlapaikalla noin 5000 henkeä.
Vuonna 1949 yhteinen vappu ei enää onnistunut.
1950-LUKU OLI RAKENTAMISEN AIKAA
Suomi teollistui 1950-luvulla ripeästi ja yhteydet ulkomaille lisääntyivät. Jälleenrakennus muutti Suomen ilmettä ja runsas syntyvyys ja karjalainen siirtoväki olivat kasvattaneet väestön määrää. Kun sotakorvaukset oli maksettu, maan teollisuus pääsi vauhtiin.
Vuonna 1956 K.-A. Fagerholmin presidenttiehdokkuus ei saanut Kymen piirissä suurta vastakaikua, sillä häneen ei juuri luotettu. Kymen piirin sosialidemokraatit olivat vahvasti sitoutuneet vanhaan sosialidemokraattisen puolueen linjaan. (42)
Presidentiksi valittiin Juho Kusti Paasikiven jälkeen Urho Kekkonen.
Kunnallisvaaleissa käytettiin 1950-luvulle saakka valtiollisten vaalien tapaan listoja, joita äänestettiin. Listan saama kokonaisäänimäärä ratkaisi, kuinka monta listan alkupäästä valittiin kunnanvaltuustoon.
Vuonna 1956 siirryttiin listavaalista henkilövaaliin, jossa ehdokkaiden järjestys omalla listalla perustuu saatuun äänimäärään ja valituksi tuleminen määräytyy kunnan kokonaisäänimäärään suhteutetun vertausluvun pohjalta.
Vuoden 1951 aikana Kymistä erosi Karhulan kauppala. Sen keskustaksi tuli Helilä, jota kehitettiin yhä kaupunkimaisempaan suuntaan. Vesivallinaukion pohjoisreunan rakennukset valmistuivat vuosina 1954-69 ja torin eteläreunan rakennukset 1958-68. Seurakuntakeskuksesta ja asuintornista järjestetyn suunnittelukilpailun voitti arkkitehti Osmo Sipari vuonna 1954.
Vuonna 1952 kunnallisjärjestössä keskusteltiin vakavasti alueen työttömyydestä ja päätettiin vedota valtiovaltaan, että siirtotyömaita perustettaisiin lähemmäksi kauppalaa. Myös naistyöttömyyteen puututtiin vakavin sanoin.
Työttömyyspulman keskellä nuoren kauppalan monet rakennustyöt tarjosivat tervetulleita työmahdollisuuksia. Sosialidemokraattisten naisten sydämenasia, lastenkoti sekä Otsolan kansakoulu valmistuivat.
Kauppalan syntymisen myötä Kymin Työväenyhdistyksen nimeksi tuli Karhulan
Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys.
Kunnallisjärjestön alueen muodostivat Kymin ja Karhulan eron jälkeen Karhulan kauppala ja Kymin kunta. Kymin Sos.dem. Kunnallisjärjestöön kuuluivat seuraavat perusjärjestöt:
Kymin, Kymin Läntisen, Popinniemen, Tiutisen, Saksalan ja Munsaaren työväenyhdistykset sekä Popinniemen Sos. -dem. Naisyhdistys ja Tiutisen Sos.-dem. Naisyhdistys.
Uusia yhdistyksiä oli vuoden 1950 aikana rekisteröity useita: Otsolan Ty, Mussalon Sos.-dem. Ty, Sutelan Sos.-dem. Ty, Jäppilän Sos.-dem. Ty, Hurukselan Sos.-dem. Ty ja Juurikorven Sos.-dem. Ty. (43)
Kymin kunnallisjärjestöön kuului vuonna 1953 12 työväenyhdistystä ja kaksi naisyhdistystä. Kunnallisjärjestön jäsenmäärä oli vuoden lopussa 2 161 ja edustajistoon kuului 97 jäsentä.
Kymin Läntinen Työväenyhdistys muutti nimensä vuonna 1954 Karhulan Läntiseksi Sosialidemokraattiseksi Työväenyhdistykseksi.
Kymin Sos.dem. Kunnallistoimikunnan kiertokirjeessä 1 / 1953 kerrotaan, että Karhulan kauppalan ja Kymin maalaiskunnan alueen työväenyhdistyksillä omat toimitalot olivat Karhulan, Kymin Läntisen, Popinniemen, Tiutisen, Saksalan ja Munsaaren työväenyhdistyksillä. Popinniemen ja Tiutisen naisyhdistykset olivat toimineen pääyhdistyksiensä toimitaloissa.
Otsolan, Mussalon, Sutelan, Jäppilän, Hurukselan ja Juurikorven yhdistykset ovat toimineet useimmiten yksityisasunnoissa.
Karhulan Sos.dem. Työväenyhdistyksen toimitilan tarve oli suuri työväentalon palon jälkeen. Niinpä se osti väliaikaiseksi tilaksi vuonna 1957 Oy Kymin Kineman, Helilässä toimineen elokuvateatterin kiinteistöineen ja tontteineen.
1950-luvun alkuvuosina Kotkan sosialidemokraatit kokosivat voimia. Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys sai eduskuntaan oman miehensä, Veikko Kokkolan. Tunnetuin hänen toteutuneista aloitteistaan oli ”Lex Kokkola”, yksityisoikeudellisessa työsopimussuhteessa olevien työntekijäin eläkeoikeutta koskeva laki, joka tuli voimaan vuonna 1961.
Kotka sai kunnioitetun sosialidemokraattisen kaupunginjohtajan, kun Martti Viitanen otti vuonna 1958 vastaan Kotkan kaupunginjohtajan tehtävät. Hänellä oli jo tuolloin takanaan pitkä poliittinen ja kunnallishallinnollinen ura. Viitasta on kuvattu asiantuntevuutta ja harkintaa huokuvaksi persoonaksi ja hän vaikutti monin tavoin Kotkan elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantamiseksi.
Viitanen toimi Kotkan kaupunginjohtajana vuoteen 1967 asti. Paasion ensimmäisen hallituksen sisäasiainministerinä hän toimi vuosina 1966-67 ja Paasion toisessa hallituksessa vuonna 1972.
Kotkan Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön puolueosastojen jäsenmäärät vuonna 1953:
Kotkan Sos. -dem. Työväenyhdistys 434
Kotkan Sos. –dem. Naisyhdistys 223
Metsolan Sos. -dem. Työväenyhdistys 188
Satamatyöntekijäin Sos. -dem. Yhdistys 98
Av-väen Sos. -dem. Yhdistys 93
Uuraan Työväenyhdistys 84
Urheiluväen Sos. -dem. Yhdistys 45
Rautatieläisten Sos. -dem. Yhdistys 29
Sutelan Sos. -dem. Työväenyhdistys 63
Munsaaren Sos. -dem. Työväenyhdistys (ei merkintää)
Mussalon Sos. -dem. Työväenyhdistys 26
(44)
SAK aloitti yleislakon 1. maaliskuuta 1956 ja sitä kesti 19 päivää. Työväestölle aiheuttivat tyytymättömyyttä mm. valtalain kaatuminen, hintojen nousu ja pankkien lainakorkojen korottaminen.
Lakolla saavutettiin palkankorotuksia, mutta niiden vaikutus jäi lyhyeen, sillä hinnat nousivat vieläkin nopeammin. Lakko lisäsi järjestäytymättömän työväen kiinnostusta ammattiyhdistystoimintaan ja uusia jäseniä liittyi järjestöihin.
Lasten määrä kasvoi, kouluja ja koteja tarvittiin lisää
Kotkaan liitettiin vuoden 1954 alusta lukien Kymin kunnasta Kotkan ja Pyhtään kunnan rajojen välinen alue, etelästä Mussalosta alkaen Ruonalan ja Lankilan käsittäen Sutelan kylän rajaan saakka pohjoisessa.
Vuodesta 1952 lähtien sotien jälkeen syntyneet suuret lapsijoukot tulivat kouluikään. Opettajapula ja luokkahuoneiden niukkuus olivat yhtäkkiä iso yhteiskunnallinen ongelma. Karhulaan rakennettiin mm. Otsolan, Rauhalan ja Koivulan koulut ja Korkeakoskenkoulua laajennettiin. Rauhalan koulu kruunasi Karhulan kauppalan kahdeksan ensimmäisen vuoden ajan jatkuneen tiiviin koulurakennussarjan.
Kotkassa Keskuskoulu annettiin kansalaiskoulun käyttöön. Haukkavuoren kansakoulu valmistui vuonna 1961, Ruonalan koulu vuonna 1963 ja Toivo Pekkasen koulu vuonna 1966.
Huomattava rakennus oli Suomen suurin koulurakennuskompleksi, Koteko eli Kotkan teknilliset ja ammattioppilaitokset, joka valmistui vuonna 1952.
Kymissä valmistui vuonna 1959 Pihkoon koulu.
Myös koteja tarvittiin lisää. Kotkan kaupunki rakensi vuokrakerrostaloja, Isonpuiston laitaan Kotolat, Virkamiestalon ja Hovinsaarelle ns. Pistetalot. Kaupunki myönsi omakotirakentajille takauksia mm. Korelaan.
Hajaannuksen aikaa
SDP:n puolueneuvosto päätti marraskuussa vuonna 1958 erottaa puolueesta ns. skogilaisen opposition johtoryhmän. Erotus johti keväällä 1959 Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisen Liiton (TPSL) perustamiseen. Liiton puheenjohtajaksi valittiin Emil Skog.
Ammattiyhdistysliikekin hajosi. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto jäi TPSL:n vaikutuspiiriin ja SDP perusti rinnakkaisen Suomen Ammattijärjestön. Ammattiyhdistysliike eheytyi, kun Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto ja Suomen Ammattijärjestö yhdistyivät uudeksi Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöksi (SAK) vuonna 1969.
TPSL:n kannattajat johtivat myös Työväen Urheiluliittoa. Sosialidemokraatit perustivat vuonna 1959 Työväen Urheiluseurojen Keskusliiton (TUK). Se toimi 1970-luvun lopulle, jolloin se yhdistyi taas TUL:n kanssa.
TPSL:n nuorisojärjestö oli vuodesta 1959 lähtien Suomen Sosialistinen Nuorisoliitto (SSNL) ja naisjärjestö Sosialidemokraattinen Naisliitto, jotka molemmat olivat aiemmin SDP:tä tukeneita järjestöjä. SDP:n kannattajat perustivat uuden Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliiton (SNK) ja Sos.dem. Naisten Keskusliiton.
Vuonna 1958 eduskuntaan tuli vasemmistoenemmistö. 1970-luvun alussa puolueeseen syntyi enemmistö, joka oli valmis yhdistymään takaisin SDP:hen. TPSL lopetettiin vuonna 1973.
Skogilaiset aiheuttivat hämminkiä
Karhulan Sos.dem. Kunnallisjärjestön toimikertomuksessa vuodelta 1959 todetaan:
”Puolueemme sisällä aikaisemmin toiminut piskuiseksi osoittautunut oppositio ns. skogilaiset erkanivat keväällä kokonaan puolueestamme muodostaen oman liittonsa, jonka ensisijaisena tehtävänä näyttää olevan puolueemme mustaaminen ja hajoittaminen sekä kommunistien ja maalaisliiton liehittely.
Kunnallisjärjestömme alueelta ainoastaan Otsolan Sos.-dem. Työväenyhdistyksen enemmistö aiheutti yhdistyksensä siirtymisen puolueemme ulkopuolelle. Otsolaan perustettiin välittömästi uusi puolueeseemme kuuluva yhdistys, johon liittyi vähemmistöön jäänyt jäsenistö. Muista yhdistyksistä on joitakin jäseniä erotettu tai katsottu eronneiksi heidän liityttyään skogilaispuolueeseen. (45)
SDP:n hajaannuksen aika sivuutettiin Kotkassa miltei huomaamatta. Lokakuussa 1957 kunnallisjärjestö kuitenkin lähetti yhdistykselle kirjeen, jossa se kehotti pitämään rivit puolueen piirissä ehjinä ja iskuvalmiina.
Luottamusmiehenä ja Karhulan kauppalan työntekijäin osaston puheenjohtajana toiminut kotkalainen Tauno Harju on kirjoittanut henkilökohtaisiin muistiinpanoihinsa näin:
”Skogilainen siipi sai, kommunistien kanssa veljeillen, määräysaseman ammattiyhdistysliikkeessä ja he jatkoivat valtaustoimiaan paikallisissa osastoissa. Vuonna 1957, kun olin ollut kolme vuotta osaston puheenjohtajana, saivat skogilaiset kommunistien tuella osaston vallatuksi, mutta ihme kyllä, (tietenkin taktisista syistä), pyysivät minua jatkamaan.
En tietenkään suostunut, vaan perustimme entisen 171 numerolla toimivan osaston KTV:n alaisuuteen. Valtaajat olivat eronneet myös liitosta.
Tämän jälkeen tuntui paine vielä kasvaneen. Aamuisin töihin lähtiessä tuli aina mieleen, että minkähänlaiseen porukkaan tänään taas joutuu. Erittäin katkeralta tuntui entisten ystävien vihamielisyys.”
SDP:n ylimääräinen puoluekokous pidettiin vuonna 1957, ja Kymen piirin osuus puolueriidan ratkaisevaksi käänteeksi muodostuneessa puoluekokouksessa oli näkyvä. Se oli mm. laatinut Leskisen rintaman ehdotuksen ohjelmaksi talouselämän tervehdyttämisestä. Piiri oli myös vahva Väinö Tannerin taustatekijä: hänet esitteli puheenjohtajaehdokkaana kokouksessa Veikko Kokkola.
Ratkaisevassa puheenjohtajaäänestyksessä Tanner voitti niukasti skogilaisten ehdokkaan K-A. Fagerholmin. Tämän jälkeen skogilaiset marssivat ulos salista. Puolueen hajaannus oli valmis. (46)
SDP:n hajaannus ulottui läpi sosialidemokraattisen kentän. Erityisesti vaikeana se koettiin
Kotkassa urheilussa. Kotkalaisseurat kannattivat Suomen Työväen Urheiluliitossa pääosin TUL:ssa leskisläistä linjaa. Hajaannus johti siihen, että kotkalaisista seuroista osa liittyi Työväen Urheiluseurojen Keskusliittoon TUK:on, joka perustettiin vuonna 1959.
Työväentalojen tarinoita
Sota-aikojen pommitusten jälkeen Kotkan työväentalo oli surullisessa kunnossa. Alkoi talon jälleenrakennuksen aika. Talo päätettiin rakentaa kahdessa vaiheessa. Kun työväentalo oli osittain valmistunut vuonna 1949, huvitoimikunnalla riitti töitä yhdistyksen tulo- ja menoarvion tasapainottamisessa. Esimerkiksi vuonna 1959 työväentalossa järjestettiin 72 tanssitilaisuutta. Tanssiaisia pidettiin myös Kuusisen saaressa.
Sota-aikojen pommitusten jälkeen Kotkan työväentalo oli surullisessa kunnossa. Alkoi talon jälleenrakennuksen aika. Talo päätettiin rakentaa kahdessa vaiheessa. Kun työväentalo oli osittain valmistunut vuonna 1949, huvitoimikunnalla riitti töitä yhdistyksen tulo- ja menoarvion tasapainottamisessa. Esimerkiksi vuonna 1959 työväentalossa järjestettiin 72 tanssitilaisuutta. Tanssiaisia pidettiin myös Kuusisen saaressa.
Talo valmistui kokonaan vuonna 1954. Omistussuhteet palautuivat viimeinkin ennalleen 30-luvulta alkaneiden vaiheiden jälkeen. Puolue siirsi talon omistuksen Kymen piirijärjestölle vuonna 1956, ja vuonna 1961 talo palautui takaisin työväenyhdistykselle. (47)
Sodan loputtua Kymin työväentalo oli kärsinyt sotilasmajoituksesta ja oli kunnostuksen tarpeessa. Vuosina 1949-1951 talo laitettiin uuteen uskoon. Vuonna 1951 Karhulan kauppalan syntymisen jälkeen yhdistyksen nimi muuttui Karhulan Sosialidemokraattiseksi Työväenyhdistykseksi ja alettiin puhua Karhulan työväentalosta.
Onnettomuus kohtasi 11. helmikuuta 1955: tuli tuhosi Karhulan työväentalon maan tasalle. Irtaimisto, arkistot ja palkintokokoelmat jäivät tulen saaliiksi. (48)
Munsaaren Työväentalo oli vuosikymmenien ajan koko saaren ja lähiseutujen monien kulttuuritoimintojen keskus. Urheiluseura Kanto ja myöhemmin Munsaaren Saarenpojat pitivät siellä harjoituksiaan. Oma lukunsa Kotkan seudun pesäpallohistoriassa oli Munsaaren Saarenpoikien naisjoukkue, joka saavutti TUL:n mestaruuden 1947-.49. Erikoista oli, että Lahtisen perheen yhdeksästä tyttärestä kuusi kuului tähän joukkueeseen. (49)
Työväentalon merkitys säilyi yhä, kun vuonna 1958 Munsaaren ja Sutelan yhdistykset yhtyivät Länsi-Kotkan Sosialidemokraattiseksi Työväenyhdistykseksi. Samana vuonna talkootöitä tehtiin talolla yhdessä helluntaista syksyyn asti.
Kymin Läntisen, sittemmin Karhulan Läntisen Työväenyhdistyksen korjattu talo laajennettiin sotavuosien jälkeen. Siellä oli runsaasti toimintaa aina teatterista ay-kokouksiin ja urheiluseuratoimintaan asti.
Eteenpäin-lehti kuusipäiväiseksi
Sotien aikana Eteenpäin oli ollut tärkeä tiedon kanava lukijoilleen. Puolueen sisäisiä riitoja Eteenpäin seurasi maltillisesti ja kallistumatta selkeästi kummankaan linjan puolelle.
Lehdestä tuli kuusipäiväinen vuonna 1951. Vuonna 1950 päätoimittajaksi nimettiin Holger Salokangas, joka hoiti tehtävää 30 vuoden ajan ja vaikutti vahvasti myös kotkalaisessa kunnallispolitiikassa.
Eteenpäin kehittyi monipuolisena uutislehtenä, ja toukokuussa 1975 sen nettolevikki oli yli 18 000, mikä oli suurempi kuin kilpailevan Etelä-Suomen.
Sosialidemokraattisesti lehdestä oli tullut Etelä-Kymenlaakson ykköslehti.
JUKKA VEHKASALO: MEKE, SUTE JA VEKKI -MUISTIKUVIA IHMISISTÄ
”Vyörynomainen vaalivoitto SDPlle / Vasemmistoenemmistöksi uuteen eduskuntaan 104-96”
Näin otsikoi Eteenpäin-lehti tiistaina 22.3. 1966 etusivullaan pääuutisensa eduskuntavaalien tuloksista. Seuraavana päivänä lehti tiesi kertoa, että vasemmistoenemmistöksi olikin tullut 10595.
Nykyisen Kotkan kaupungin alueelta valittiin tuolloin eduskuntaan kuusi poliitikkoa: Sdp:n Meeri Kalavainen (1918-2010), Sulo Hostila (1920-2002) ja Veikko Kokkola (1911-1974), Tpsl:n Viljo Pousi (1918-1981), Skdl/Skp:n Taisto Sinisalo (1926-2002) ja kokoomuksen Anna-Liisa Linkola (1914-1999).
Näinä päivinä liki puolen vuosisadan takaista vaalitulosta on vaikea uskoa todeksi. Karhulalainen Viljo Pousi, puhekielessä Pousin Ville, oli yhden vaalikauden (1966-70) kansanedustaja, muut viisi vaikuttivat eduskunnassa vuosikymmeniä.
Meeri Kalavainen valittiin Arkadian mäelle jo vuonna 1948 ja hänen uransa jatkui vuoteen 1979. Vuonna 1970 Kalavainen nimitettiin kulttuuriministeriksi Ahti Karjalaisen 2. hallitukseen, jonka taival kesti 472 päivää.
Sulo Hostila nousi eduskuntaan vuonna 1956 silloisen valtiovarainministerin ja kansanedustajan Penna Tervon (s. 1901) menehdyttyä auto-onnettomuudessa. Hostila oli Rafael Paasion 2. hallituksen puolustusministeri helmikuusta syyskuuhun vuonna 1972 ja kansanedustajana vuoteen 1975. Hän sai sosiaalineuvoksen arvonimen Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajana vuonna 1982.
Veikko Kokkola oli kansanedustaja vuodesta 1951 vuoteen 1970. Hän oli eduskunnan 1.
varapuhemies 1966-69, ja eduskuntavuosiensa jälkeen Kotkan kaupunginjohtaja. Kokkola sai kaupunkineuvoksen arvonimen vuonna 1972.
Taisto Sinisalo valittiin eduskuntaan vuonna 1962 ja pesti jatkui vuoteen 1979. Skdl/Skp:n täkäläisen järjestöväen puhekielessä Sinisalo oli Tasi. Skp:n sisäisten taistojen vuosikymmeninä hänen johtamansa ns. vähemmistösiiven edustajia kutsuttiin ja kutsutaan yhä taistolaisiksi.
Anna-Liisa Linkola valittiin kansanedustajavuosinaan (1962-79) ensimmäisenä naisena eduskunnan puhemiehistöön, 2. varapuhemieheksi (1975-79). Pitkäaikaisena kunnallispoliitikkonakin ansioitunut Linkola sai kunnallisneuvoksen arvonimen 1977.
Eteenpäin-lehden toimituksessa edellä luettelonomaisesti esitellyistä kansanedustajista tunnettiin parhaiten Kalavainen, Hostila ja Kokkola, eli puhekielellä Meke, Sute ja Vekki. Seuraavassa kerron heistä joitakin nuoren toimitusharjoittelija/toimittajan muistikuvia.
Meke oli kolmikosta ainakin minulle tuntemattomin. Hän asui 1960-luvulla jo pääkaupunkiseudulla, mutta eduskuntaan hänet valittiin aina Kymen läänin vaalipiiristä. Kotkan sosialidemokraattinen naisyhdistys huolehti hyvin hänen näkyvyydestään ja kuuluvuudestaan vaalikampanjoiden aikana. Lehden toimituksessa en muista Mekeä koskaan nähneeni puhereferaattejaan tuomassa tai haastatteluja antamassa. Kenties hän lähetti viestinsä päätoimittaja Holger ”Hokki” Salokankaan kautta.
Mekestä levitettiin Kotkassa asti huhua, jonka mukaan hänellä olisi 1950-luvulla ollut ns. suhde demarien eduskuntaryhmään kuuluneen miestoverin kanssa. Huhun mukaan pariskunta olisi yllätetty muhinoimasta eduskunnan tiloissa. Romanssin todenperää emme uskoneet, emmekä mitenkään tarkistelleet. Sellaisia juttuja eivät edes iltapäivälehdet silloin revitelleet.
Sute ja Vekki asioivat lehden suuntaan paljon ahkerammin kuin Meke, ja heidän välillään oli aistittavissa jännitteitä ja kilvoittelua. Vekki oli päätoimittaja Hokki Salokankaan olkaveli, ja tiesimme Suten arvelevan, että kumppanuus takasi kotkalaiselle Vekille Eteenpäin-lehden sivuilla enemmän näkyvyyttä kuin karhulalainen Sute sai paitsi kansanedustajana, myös Sdp:n hajaannuksen myötä syntyneen urheilujärjestö TUK:n puheenjohtajana.
Puoluehajaannuksen vuosina Eteenpäin-lehteen pakinoita terävällä kynällä kirjoittanut Muisto Ilomäki sai arvostella Tpsl:n poliitikkoja, myös Pousin Villeä, mielin määrin, mutta ay-asioissa lehti pyrki kohtelemaan SAK:n ja SAJ:n liittoja tasapuolisesti, ja urheilussa TUL ja TUK olivat samalla viivalla. Ainakin kerran Hokki Salokangas joutui torjumaan TUK:n paikallisen lähetystön esittämän vaatimuksen TUL:n urheiluseurojen kilpailutulosten ja otteluselostusten julkaisemisen lopettamisesta.
Vekki sai kosolti julkisuutta toimiessaan keskussairaalan rakennustoimikunnan puheenjohtajana. Molemmissa Kotkan lehdissä kerrottiin aina kuvien kera, kun sairaalarakennuksen urakkasopimuksia yms. asiakirjoja allekirjoitettiin, useimmiten Seurahuoneen kabinetissa. Sute äityi Vekin kuvista ja jutuista niin mustankipeäksi, että vaati ja saikin uutta palstatilaa eduskuntapakinoitsijana. Hänen kirjeidensä lyhentäminen ja puhtaaksikirjoittaminen oli työläs ja epäkiitollinen tehtävä. Jouduin niitä jonkun kerran karsimaan ja sain aina jälkikäteen kuulla, että olin lyhentänyt Suten tekstejä väärin.
Toimituksessa käydessään Sute oli kuin isä aurinkoinen. Kerran jouduimme kateudesta vihreinä kuuntelemaan selonteon siitä, miten edullisesti hän oli onnistunut hankkimaan hyvän moottorin Summassa valmistuneeseen uuteen meriläismalliseen veneensä käytyään kauppaneuvottelut suoraan Osuustukkukaupan (OTK) silloisen pääjohtajan kanssa.
Vaali-illat olivat 1960-luvun toimituksessa ja myöhemminkin työntäyteisiä. Tuloksia soiteltiin puhelimella, niitä kirjattiin ja ynnättiin kynällä, kirjoitettiin puhtaaksi ja kiikutettiin juoksujalkaa latomoon. Sute oli toinen vaali-iltojen vakituisista puhelinhäiriköistä, toinen oli kansanedustaja Valto Käkelä (1908-1977) Lappeenrannasta. He soittelivat toimituksen puhelimiin monta kertaa illassa, tivasivat tulostietoja ja halusivat keskustella. Sute soitti ensimmäisen kerran pian vaalihuoneistojen sulkemisen jälkeen, jolloin saatoimme kertoa hänelle vain Haapasaaren tulokset. Myöhemmin yöllä, kuultuaan läpimenostaan, hyväntuulinen Sute kiitteli tiedoista vuolaasti ja sanoi tarjoavansa toimittajalle/toimitukselle kahvit – lupauksiaan koskaan lunastamatta.
Vekin tunsin ulkonäöltä jo 1950-luvulla. Kuuluin silloin Kotkan Reippaan junnuihin ja kerran Puistolan kentällä osuimme jonkun TUL:n urheilujuhlan aikana näkemään, miten Vekki ja TUL:n silloinen piirisihteeri Lauri ”Kanki” Mattila ottivat huikkaa pullon suusta puukatsomon ja ison kiven takana. Sitten Vekki meni ja piti juhlapuheen. Myöhemmin kävelin tiistaiaamuisin kouluun ja työpaikalle monesti samaan aikaan, kun tyylikkäästi pukeutunut Vekki asteli salkku kädessään Heikinkadulta linja-autoasemalle ja nousi Helsingin bussiin.
Kotkassa ei ollut mikään salaisuus, että Vekki ei sylkenyt lasiin. Poliitikkona ja vaikuttajana hän ei siten mitenkään erottunut sodat käyneen sukupolvensa elinkeinoelämän edustajista, jotka viihtyivät pitkillä ja kosteilla lounailla/päivällisillä. Kun Vekin nähtiin joskus nuokkuvan Seurahuoneen pöydässä, arvuuteltiin, oliko hän unessa vai kuunteliko, mitä muut pöydässä puhelivat.
Muistiin on painunut eräs kuutsalolaisten järjestämä kokous, jossa keskusteltiin mahdollisuudesta rakentaa silta Tiutisesta Ruotsinsalmen yli Kuutsalon saareen. Tilaisuus oli lauantaina illan suussa Kotkan Säästöpankin kerhohuoneessa silloisessa Liikekeskuksessa ja Vekki oli lupautunut paikalle kuulostelemaan, mitä saaren edustajilla oli mielessään. Hän saapui paikalle vähän myöhässä ja hiukkasen horjuen, aivan ilmeisesti suoraan pitkältä lounaalta Suomalaiselta kerholta, joka sijaitsi samassa talossa.
Vekin saatua puheenvuoron lopetin muistiinpanojen tekemisen, kun hän neljännen tai viidennen kerran kuulutti, että paljon tulisi Kymijoessa vettä virtaamaan ennen kuin Kuutsaloon silta rakennettaisiin. Tästä lausumasta sain värkättyä jutun. Kuulijat eivät havaintojeni mukaan panneet Vekin tilaa pahakseen. Hänen arvionsa Kuutsalon sillan kiireellisyydestä on pitänyt hyvin.
Poliitikkona Vekki oli napanteri-istunnoistaan huolimatta ammattilainen siinä kuin Meke ja Sutekin.
Jukka Vehkasalo aloitti Eteenpäin-lehden päätoimittajana vuonna 1980. Sittemmin hän työskenteli Kotkan Sanomien ja Kymen Sanomien päätoimittajana. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2002.
Kotkalainen kansanedustaja Veikko Kokkola
Veikko Johan Kokkola (2.1.1911-19.2.1974) toimi Kotkan kaupunginkamreerina ja sen jälkeen kaupunginjohtajana vuosina 1967-1972. Hän sai kaupunkineuvoksen arvonimen vuonna 1972.
Kokkola oli SDP:n kansanedustajana vuosina 1951-1970. Hän toimi eduskunnan 1. varapuhemiehenä vuosina 1966-1969 sekä lisäksi verovaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana, sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja eduskunnan pankkivaltuusmiesten puheenjohtajana.
Kokkola oli presidentin valitsijamiehenä vuosien 1950, 1956 ja 1968 presidentinvaaleissa. Hän kuului Kotkan kaupunginhallitukseen ja sosialidemokraattisen puolueen puolueneuvostoon. Hän oli muun muassa Suomen Työväen Säästöpankin hallituksen jäsen.
1960-LUVULLA KATSOTTIIN TULEVAAN
Paasion ja Koiviston hallitukset panivat alulle ja toteuttivat merkittäviä, koko kansaa koskettavia uudistuksia. Niitä olivat mm. peruskoululaki, lääkärikulujen korvaaminen sairausvakuutuksesta, perhe-eläkkeet, yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkkeet sekä uusi vapaamielisempi alkoholilaki, johon sisältyi myös keskioluen vapauttaminen.
1960-luvulla Kotkassa, Kymissä ja Karhulassa katsottiin vahvasti, mutta melkoisen erimielisinä tulevaan. Kotkan alue laajeni, kun Tiutinen liitettiin kaupunkiin vuonna 1965.
Vuonna 1964 nähtiin, että Karhula ja Kotka muodostavat sellaisen toimintakokonaisuuden, että niiden maankäytön suunnitelma tulisi laatia yhteisenä. Tämä professori Olli Kivisen laatima yleiskaavaehdotus valmistui vuoden 1969 lopussa. Ehdotuksessa oli Kotkalle ja Karhulalle esitetty yhteistä kokonaisratkaisua. Väestöodotukset kaavan pohjana olivat ylioptimistiset. Väkilukutavoite vuodelle 2010 oli 98 000 henkeä. Jumalniemi nostettiin yleiskaavassa kaupungin keskukseksi. (50)
1960-luvulla kotkalaisen kunnallispolitiikan tähtäimessä olivat jo ennestään merkittäviksi havaitut tavoitteet, sataman kehittäminen, aktiivinen asuntopolitiikka, sosiaalisen turvan lisääminen ja kouluolojen kehittäminen. Satamaan rakennettiin vuonna 1962 Vasikkasaaren laituri.
Asuntotuotantoa edistettiin antamalla lainoja ja vuokraamalla tontteja. Julkisia rakennuksia nousi, mm. uusi vanhainkoti, uusittu teatteritalo ja maauimala. Sairaala uusittiin perusteellisesti.
Kansanedustaja Veikko Kokkolan tarmokkaiden toimenpiteiden ansiosta Kotkaan päätettiin rakentaa keskussairaala, joka valmistui vuonna 1967.
Karhula ja sosialidemokratia 3 / 1972 –lehdessä Karhulan kauppalanvaltuuston puheenjohtaja, insinööri Arvi Forss ja Kymin sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Kalevi Pärnänen totesivat, että neljä vuotta aiemmin asetetut sosialidemokraattien tavoitteet oli saatu hyvin toteutettua.
Tuona aikana tehtiin uusi kauppalankirjasto, paikallissairaala, lääkärikeskus ja keskusneuvola, moottoritie, kansalaiskoulu, ammattikurssikeskus, kolme kunnallista asuntotaloa ja kansainvälinen urheilusali kansalaiskoululle. Lasten päivähoitopaikkoja oli lisätty 100-150 paikalla ja esikouluikäisten hammashoito oli aloitettu.
Karhulan Työväenyhdistyksen uusi toimitalo valmistui Vesivallinaukio 5:een vuonna 1969, ja 15 vuoden mittainen kodittomuuden aika päättyi.
Nuoret mukana työväenliikkeessä
Varhaisnuorille ja nuorille oli sosialidemokraattisessa liikkeessä järjestetty omaa toimintaa jo 1900-luvun alussa Ihanneliiton ja Päivän Nuorten kasvatuksellisissa merkeissä. Kotkaan oli perustettu vuonna 1907 Sos.dem. Nuoriso-osasto, joka toimi työväentalolla.
1960-luvulla kunnostettiin Kotkan työväentalon kellariin tilat nuorisotoimintaa varten. Niissä toimivat nuorisokerho, Nuoret Kotkat ja Nuoriso-osasto. Nuoriso-osaston kerhoilloissa pelattiin pöytätennistä, koronaa ja kuunneltiin levyjä. Kerhotiloja kunnostettiin talkoilla.
Kerho 68:ssa keskusteltiin mm. kouludemokratiasta, sosialismista ja kunnallisesta asuntopolitiikasta.
Innokkaita Kotka-ryhmiä kokoontui myös Tiutisessa, Metsolassa ja Länsi-Kotkassa. Kotkaan perustettiin syksyllä 1973 Kotkan Nuoret Kotkat Aluejärjestö ja SNK:n aluejärjestö. (51)
Maritta Pellava muisteli näin: ”Vuonna 1948 liityin Nuoriin Kotkiin ja muistan, kun Halkolan Ritva ja Hovin Tarja, sittemmin Karell, laulatti ja leikitti meitä. Kotka-ajan jälkeen tuli joustavana jatkeena SNK ennen kuin puolueen jäseneksi pääsin 1967.”
_______________________
Nuorille ei pidä antaa valtaa. Heidän pitää ottaa se.
Onni Jansson
Valtakunnallinen vaikuttaja Alli Lahtinen
Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Alli Kyllikki Lahtinen (11.4.1926-22.5.1976)
oli Suomen ensimmäinen nainen, joka nimitettiin valtion keskusviraston johtoon: hän toimi Sosiaalihallituksen pääjohtajana vuosina 1968–1976.
Vahvan kansansivistäjän Muisto Ilomäen tytär Alli Lahtinen muutti Kotkaan ylioppilasvuonnaan ja työskenteli ensin kaksi vuotta Eteenpäin-lehden toimittajana ja sittemmin sosiaalilautakunnan lastensuojelujohtajana.
Kaupunginvaltuuston jäsenyyden lisäksi hänellä runsaasti muita paikallisia luottamustoimia. Hän kohosi pian puolueen eturivin naispoliitikkoihin, muttei ollut koskaan ehdolla eduskuntaan.
Lahtisen aikana aloitettiin Kotkassa mm. kehitysvammaisten päiväkotitoiminta sekä lasten perhepäivähoito, molemmat ensimmäisinä Suomessa.
Pääjohtajakautenaan sosiaalihallituksessa Lahtinen oli kolmesti ammattiministerinä
virkamieshallituksissa: toisena sosiaali- ja terveysministerinä Auran ensimmäisessä hallituksessa vuonna 1970 sekä sosiaali- ja terveysministerinä Auran toisessa hallituksessa vuosina 1971–1972 ja Liinamaan hallituksessa vuonna 1975.
Lahtisen ansiona pidetään lasten päivähoitojärjestelmää. Hän ajoi sosiaaliturvan vahvistamista ja vaikutti vanhustenhuollon uudistamiseen.
Liisa-Maria Piila siteerasi Me-lehdessä usein haastattelemaansa Alli Lahtista tämän kuoleman jälkeen16.6.1976:
”Hän mietti, että jospa osaisi elää sillä tavalla, että joka aamu pystyisi arvioimaan asiat uudelleen, panemaan ne arvojärjestykseen, asettamaan kyseenalaiseksi, kysymään tiukasti: Miksi? On niin helppo solahtaa uomaan, tehdä niin kuin aina on tehty, hyväksyä toisten totuudet. Mutta ei sillä menetelmällä kyllä mitään luoda.”
Kyminlaakso oli osa kotkalaisuutta
Vuosikymmenien kuluessa Kyminlaakson Osuusliike tuli kotkalaisille hyvin tärkeäksi. Kyminlaakson ruisreikäleipä ja paksu berliininmakkara olivat suosittua syötävää.
Kotkan Höyrypanimon Ukko-olut nousi paikalliseksi legendaksi ja sen tunnuslauseen tiesivät kaikki: ”Ukko-olut on miesten makuun”. Höyrypanimon limsat maistuivat lapsille.
1960-luku oli kaupan rakennemuutoksen aikaa. Myymälöiden lukumäärän kasvu lakkasi ja niiden koot suurenivat. Syrjäisiä myymälöitä lakkautettiin kannattamattomina. Kyminlaakso lopetti kaiken muun tuotantonsa paitsi leipomon.
Kyminlaakson Osuusliikkeen historia itsenäisenä liikkeensä päättyi vuonna 1971, jolloin pohjoiskymenlaaksolainen Osuusliike Kymenmaa ja Kyminlaakso fuusioitiin. (52
Valtuustojen kokoonpanot
Kotkan kaupunginvaltuuston kokoonpano 1946-1976
1946-47 SDP 12 SKDL 10 porvarit 13 Yht. 35
1948-50 SDP 15 SKDL 9 porvarit 17 Yht. 41
1951-53 SDP 17 SKDL 10 porvarit 14 Yht. 41
1954-56 SDP 18 SKDL 9 porvarit 14 Yht.41
1957-60 SDP 17 SKDL 9 porvarit 15 Yht. 41
1961-64 SDP 18 SKDL 9 porvarit 14 Yht. 41
1965- 68 SDP 19 SKDL 10 porvarit 12 Yht. 41
1969-72 SDP 17 SKDL 8 porvarit 16 Yht. 41
1973-76 SDP 19 SKDL 7 porvarit 15
Karhulan kauppalanvaltuuston kokoonpano 1951-1976
Yht. 41
1951-53 SDP 20 SKDL 8 porvarit 7 Yht. 35
1954-56 SDP 22 SKDL 10 porvarit 9 Yht.41
1957-60 SDP 23 SKDL 9 porvarit 9 Yht. 41
1961-64 SDP 19 TPSL 4 SKDL 9 porvarit 9 Yht. 41
1965- 68 SDP 19 TPSL 4 SKDL 8 porvarit 10 Yht. 41
1969-72 SDP 18 TPSL 4 SKDL 7 porvarit 12 Yht. 41
1973-76 SDP 20 TPSL 2 SKDL 7 porvarit 12
Kymin kunnanvaltuuston kokoonpano 1951-1976
Yht. 41
1951-53 SDP 8 SKDL 3 porvarit 12 Yht. 23
1954-56 SDP 6 SKDL 2 porvarit 13 Yht.21
1957-60 SDP 7 SKDL 2 porvarit 12 Yht. 21
1961-64 SDP 7 SKDL 2 porvarit 12 Yht. 21
1965- 68 SDP 9 SKDL 2 porvarit 10 Yht. 21
1969-72 SDP 8 SKDL 2 porvarit 11 Yht. 21
1973-76 SDP 9 SKDL 2 porvarit 10 Yht. 21
(53)
Olavi Hongan ehdokkuus yllätti
Vuonna 1962 SDP asetti presidentinvaaleihin ehdokkaaksi Olavi Hongan. Nimitys tuli puolueväelle yllätyksenä, eikä Kymen piirissä jäsenistö innostunut vaalityöhön. Hongan vaalityö päättyi noottikriisiin ja Honka vetäytyi ehdokkuudesta. Sosialidemokraatit asettivat uuden ehdokkaan, Rafael Paasion. Presidentiksi valittiin Urho Kekkonen.
SDP asettui vuoden 1968 presidentinvaaleissa kannattamaan Urho Kekkosen uudelleenvalintaa. Puolueväki ei tästä pitänyt, ja se näkyi selvästi vaalityössä. (54)
SITAATTI
”Valtuusto ei ole lastentarha”
Rainer Lassila muistaa hyvin vuoden 1960 kunnallisvaalit. Hän oli tuolloin Kotkan Sos.dem. Nuoriso-osaston puheenjohtaja.
”Kotkan, Länsi-Kotkan ja Metsolan yhdistyksillä oli nuoriso-osastonsa, joista laitoimme viisi ehdokasta kunnallisvaaleihin. Heistä peräti kolme meni valtuustoon.
Kotkan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Edvard Neittola otti meidät puhutteluun. Hänen mielestään valtuusto oli arvokas paikka eikä siitä pitänyt tehdä lastentarhaa.
Nämä kolme läpi mennyttä olivat Eero Laine, Sirkka-Liisa Oksanen ja Kalevi Markkanen.
Laineesta tuli sittemmin kansanedustaja ja Sirkka-Liisa Oksasesta pitkäaikainen valtuutettu. Kalevi Markkanen oli kaksi kautta valtuustossa.”
1960-luvulla kohti kolmea Koota
Valtio alkoi 1960-luvulla suosia taloudellisista syistä suurempia kuntia ja niinpä erinäisiä kuntaliitoksia tehtiin. Kotkan, Kymin ja Karhulan yhdistämisestä alettiin myös keskustella. Kymen lääni ehdotti näiden yhdistämistä.
Kaikki kolme valtuustoa kannattivat yhdistymistä. Maaherra Artturi Ranta teki pyydettynä tarkemman selvityksen asiasta. Sen valmistuttua valtuustoille esitettiin, että yhteenliittyminen tapahtuisi vuoden 1969 alussa. Kotkassa päätös oli myönteinen.
Sitten Kymissä ja Karhulassa alettiin epäröidä, ja keskustelu sai kriittisiä sävyjä ja muuttui osan päättäjistä kohdalla vastustukseksi. (55)
Eri mieltä kuntaliitoksesta
Raimo Luoto kertoi seuranneensa sivusta 1960-luvulla kunnallispolitiikkaa valtuuston kokouksissa.
”Muistan hyvin, kun tällainen esitys oli tehty kuntaliitoksesta, ja lääninhallitus kysyi Karhulan kauppalanhallituksen mielipidettä ja kauppalanhallitus kysyi valtuuston mielipidettä.
Kauppalanhallitushan äänesti asiasta ja porvarit olivat vastaan ja jotkut muutkin, mutta demarit olivat myönteisellä kannalla ja olivat valmiit suosittelemaan lääninhallitukselle annettavaksi lausuntoa, joka puolsi kuntaliitosta.
Se oli äänestyspäätös kauppalanhallituksessa ja kun se meni valtuustoon, niin porvarit halusivat kansanäänestystä, mutta kun asia oli kauppalanhallituksessa uudelleen, niin se totesi, ettei ole varoja kansanäänestykseen ja teki uudelleen saman kuntaliitokselle myönteisen esityksen valtuustolle.
Silloin kokoomus keksi juonen. Jalmari Aalto nousi pystyyn ja sanoi, että kokoomuksen valtuustoryhmä suhtautuu kielteisesti ja poistuu kokouksesta ja marssivat ulos. TPSL:n kolme tai neljä edustajaa lähtivät samaa matkaa ja Seija Tuominen demariryhmästä nousi ylös ja sanoi, että niin lähtee Seija Tuominenkin.
Velimies (Jorma Luoto), joka oli valtuuston puheenjohtaja, kysyi Juosilan Eerolta, miten nyt menetellään. Eero lakimiehenä sanoi, että valtuusto on hänen mielestään menettänyt päätösvaltansa. Kokous keskeytettiin. Lausunto lääninhallitukselle jäi antamatta.
Demareille tämä oli kiusallista, kun oltiin kauppalanhallituksessa oltu myönteisiä ja puolue suosi kuntaliitosta. Kunnallisjärjestössä päätettiin, että siellä järjestetään sisäinen äänestys. 80 prosenttia äänestäjistä vastusti kuntaliitosta ja oli itsenäisen Karhulan kannalla ja sen jälkeen käynnistyi keskustelu. Olin silloin jo valtuutettu.
Jospa esitettäisiin valtioneuvostolle Karhulan kaupungin perustamista? Tästä ruvettiin sitten neuvonpitoa käymään ja kauppalanhallituksessakin se sai myönteisen kannanoton. Kävi sitten ilmi, että kymiläiset eivät hyväksyneetkään tällaista ajatusta. Ajatus oli, että palattaisiin vuoden 1951 rajoihin, Karhulan kauppala ja Kymin kunta olisivat yhdessä ja muodostaisivat Karhulan kaupungin.
Kymille tämä ei sopinutkaan, ja siihen raukesi koko Karhulan kaupungin kohtalo.”
Eteenpäin-lehdessä 1.3.1969 kerrottiin Karhulan kunnallisjärjestön erisuuntaisista mielipiteistä kuntaliitosasiassa.
Karhulan Sos.dem. Kunnallisjärjestö asettui myönteiselle kannalle äänin 34-7.
Kauppalanvaltuuston puheenjohtaja Jorma Luoto oli liitoksen puolesta:
” Kun tänä päivänä tarkastellaan kauppalan taloutta ja verotulojen kasvua niihin velvoitteisiin nähden, mitä Karhulalla tulee lähivuosien aikana olemaan, niin ollaksemme realisteja, syytä huoleen on, jos itsenäisenä kuntamuotona aiotaan jatkaa.
Paikkakunnan suurteollisuus ei tänä päivänä tuotannon kasvusta huolimatta pysty sijoittamaan enää lisätyövoimaa. Sama koskee myös rakennusalaa ja muuta teollisuutta.
Miksei sitten kuntien yhteistoiminnalla voida hoitaa suuren luokan investointeja? Osittain on voitu kuntainliittopohjalta, mutta ei riittävän tehokkaasti. Kuntaitsekkyydestä johtuen on yhteistoiminta jäänyt enemmän tai vähemmän teoria-asteelle, kun että siitä olisi ollut esittää käytännön tuloksia.”
Arvo Ahoma oli vastaan:
”Pohjimmiltaan kysymys on Kotkan kaupungin kehityksen edistämisestä. Tämä toiminta ei tule 20 vuoden aikana tuomaan nykyisen Karhulan kauppalan alueelle mitään muuta kuin sen, että saamme lisää kustannuksia.
Ei Jumalniemeen tule mitään keskusta. Sillä ei kannata herkutella. Helilän keskusta taantuu. Kunnallishallinto pysyy Kotkansaarella. Vanhalla Kotkan saarella on vielä tilaa urheilutalolle. Sitä ette –urheilijat- saa Karhulan alueelle pitkään aikaan. Itsenäisen kansan alistaminen toisen vallan alaisuuteen on vastoin kansalaisoikeudellisia käsityksiä. Samaa voidaan sanoa nyt suunnitellusta liitoksesta: itsenäisen ja elinkelpoisen kunnan liittäminen toiseen on vastoin eräitä hallinnollisia periaatteita, ja yksi tällainen periaate on: ei ole viisaasta liittää neitseellisiä alueita kaupunkiin, vaan annettakoon tuon alueen itsensä kehittää ensin itsensä lähemmäs kaupunkimaisuutta ja harkittakoon sitten, onko liitokseen tarvetta.”
Karhula ja sosialidemokratia -lehdessä 1/1969 Karhulan Läntisen Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Evert Seppänen pohdiskeli asiaa otsikolla Kauppalamme kehitys muuttunut kielteiseksi:
”Karhulan sos. dem. valtuustoryhmä on ollut keskeisenä puheenaiheena niissä keskusteluissa, joita on käyty Kotkan, Karhulan, Kymin ja Haapasaaren kuntien yhteenliittymisestä. Suurkuntaa vastustavien taholta on ryhmää vastaan hyökätty kovin asein. Sosialidemokraatit on leimattu kauppiaiksi, jotka omaatuntoaan kuulematta aikovat myydä kauppalansa Kotkalle.
Omantunnonvastaisesta myymisestä ei ole kysymys, vaan paljosta muusta, jonka avulla mm. voidaan turvata nuortemme ja lastemme koulutus- ja työnsaantimahdollisuudet tulevaisuudessa. Työpaikat paikkakunnalla vähenevät vuosittain. Uusia yrittäjiä ei paikkakunnalle ole ilmaantunut. Jos kehitys jatkuu samansuuntaisena, menettää työläisvaltainen kauppalamme elämisenmahdollisuutensa.
Riittävän suurella kunnalla on mahdollisuus taata sähköenergian ja veden saanti, liikenneväylät, työvoiman ammattikoulutus jne sen tasoisina, että se on omiaan vetämään uutta yritteliäisyyttä. Palveluelinkeinojen kasvulle, johon suuntaan työvoiman sijoittumisen painopiste on selvästi kääntymässä, tarjoaa yksi suuri kunta kokonaan toiset mahdollisuudet kuin kolme pienempää.”
Maritta Pellava muisteli:
”Olin Jyväskylässä opiskelemassa ja professori kysyi, mistä kukin oli ja vastasin, että Karhulasta, niin professori kysyi: miksi Karhula pysyy erillisenä kuntana? Kun täältä Keski-Suomesta katsotaan, niin Karhula ja Kotka kuuluvat yhteen.
Kun kuntia yhdistettiin, olin valtuustossa äänestämässä yhdistämisen puolesta. Se oli rankka paikka sosialidemokraateille, koska kaikki eivät olleet sitä mieltä, että olisi tullut yhdistyä Kotkaan. Meidän isä oli samaa mieltä, että yhdistyminen oli hyvä asia. Olin kasvanut siihen. Matkustelin paljon. Kun kysyttiin, mistä olen ja kun sanoin Karhula, sitä ei tunnettu muualla kuin Hampurin poliisilaitoksella, mutta kun sanoin Kotkasta, niin heti tunnettiin kaikkialla Kotka ja Kairo.”
Mitä jos 1930-luvulla olisi tullut kuntaliitos?
Kuntaliitoksen alla mieleen tuli myös tapahtumia menneiltä ajoilta. Vuosina 1974 – 1980 Kymen sos. dem. piirisihteerinä työskennellyt Atte Laine muistaa Jorma Koiviston kertoneen, että Koiviston äiti, jämäkkänä demarina tunnettu Ida Koivisto oli jo 1930-luvulla mukana kokouksessa, jossa käsiteltiin kuntaliitosta.
Ida Koivisto oli Kotkan kaupunginhallituksen jäsen. Kymin kunnan johto, johon kuuluivat mm. Toivo A. Suvikas (sd) ja yli puoluerajojen arvostettu Lyyli Lukkari, kutsui kotkalaiset Kymiin. Asiana oli, että kymiläiset halusivat liittyä Kotkaan. Kotkalaiset olivat sitä mieltä, että he eivät halua isoa maalaiskuntaa, mutta olisivat ottaneet Karhulan teollisuusalueen.
Kuntaliitos jäi siinä vaiheessa ohikiitäväksi ajatukseksi. Vuonna 1976 mietittiin, miten asiat olisivat, jos liitoksesta olisi tuolloin tullut totta.
LAAJENTAMISEN JA PURKAMISEN 1970-LUKU
Kotkan ja Karhulan valtuustot hyväksyivät professori Olli Kivisen laatiman yleiskaavan yksityiskohtaisemman asemakaavoituksen pohjaksi vuonna 1969. Uusien asuntoalueiden suunnittelu tapahtui siis sen mukaisesti.
Karhulassa ryhdyttiin rakentamaan ns. itäisiä ja eteläisiä alueita. Asuinkerrostalojakin sijoitettiin keskustan ulkopuolelle. Tavoitteena oli saada mahdollisimman paljon uusia asuntoja. Karhulan kauppala toteutti Ristinkallion pientaloalueen, ja kerrostaloja nousi mm. Helilään, Suulisniemeen ja Hovilaan.
Kotkassa laajennettiin ns. läntisiä alueita. Kerrostalotuotannolle avattiin uusi suuralue, Karhuvuori. Matti Tommola kuvaa Satavuotias Kotka –kirjassa Karhuvuorta 70-luvun tehokkaan ja nopean elementtirakentamisen kentäksi.
Samaan aikaan toteutettiin Aittakorven pientaloaluetta.
Vanhan Kotkan viimeinen suururakka oli Hietasen sataman rakentaminen, joka aloitettiin 1970-luvun alussa. Samaan aikaan rakennettiin uimahalli.
Vuonna 1975 valmistunut, kauniilla maisemillaan edelleen ihastuttava Hyväntuulentie kuvasti vuosikymmenen voimakasta kasvuennustetta.
Hietasen sataman valmistuminen vuonna 1972 oli tärkeä Kotkalle. Vanha satama Härniemen ja Itälaiturin tienoilla oli jo pahasti rapistunut ja ruuhkautunut. Hietaseen saatiin satamanosa, jota tuoreeltaan mainittiin maan moderneimmaksi ja tehokkaimmaksi.
Hietasen liikenne nousi nopeasti miljoonan tonnin tasolle. Jo vuonna 1974 oli rakennettava kolmas peräporttipaikka. (56)
Kotkalaiset sosialidemokraatit tekivät vuonna 1970 merkittävän periaatepäätöksen, kun he asettivat seurakuntavaaleihin omat ehdokkaansa. Kotkalainen työväki oli perinteisesti suhtautunut kirkkoon kriittisesti.
Kotkan kauppahallin kohtalo nosti esille kaupunkilaisten voimakkaat tunteet. Kiista kauppahallin purkamisesta jakoi sosialidemokraatteja. Kunnallisjärjestö halusi suojella sen, mutta rakennus purettiin vuonna 1974 puolittain salaa, öiseen aikaan aloittaen.
Kauppahallin tuhosta jäivät syvät arvet kotkalaiseen mielen maisemaan.
Peruskouluun kitkattomasti
Koulumaailmassa tapahtui merkittäviä asioita. Kotkan Keskuskoulu toimi kokeiluperuskouluna jo lukuvuoden 1969-70 alusta, vaikka laki koulujärjestelmän perusteista tuli voimaan vasta 1.8.1970. Muu Kotka siirtyi peruskouluun vuonna 1974 valtakunnallisesti yhtenä ensimmäisistä kaupungeista. Peruskoulun opetussuunnitelma oli valmistunut vuonna 1970, jolloin hyväksyttiin myös peruskouluasetus.
Peruskouluun siirtyminen tapahtui Kolmen Koon alueella kitkattomasti, kerrottiin Kolmen Koon sosialidemokraattisten kunnallisjärjestöjen Me sosialidemokraatit -lehdessä 2 / 1976.
”Tämän sosialidemokraattien vuosikymmeniä ajaman hankkeen toteutuminen on siis täyttä totta tälläkin alueella. Peruskoulu on kaikille ilmainen, tavoitteiltaan ja sisällöltään tasa-arvoinen koulu, jota entinen koulujärjestelmämme ei ollut.”
Karhuvuoren koulu oli rakennettu vuonna 1974, Karhulassa sai Otsolan koulu syksyllä 1976 lisätilaa paikallisen monitoimitalo valmistumisen myötä. Parhaillaan oli vireillä Kymin alueella Pihkoon koulun mittava laajennustyö ja useita koulurakennuksia oli saneerattu tarkoituksenmukaisemmiksi opetustiloiksi.
Peruskoulun toteutumisen myötä lukiot siirtyivät kuntien hallintaan. Lain mukaan kunnalliset lukiot eivät tässä vaiheessa olisi oppilaille ilmaisia kouluja. Kuitenkin Kotkan ja Karhulan valtuustot päättivät vuonna 1974, että kunnan puolesta tarjotaan lukion oppilaille joka päivä ilmainen kouluateria kunnan kustannuksella. Useissa Suomen porvarienemmistöisissä kunnissa tätä uudistusta ei ollut vielä toteutettu.”
Kotka oli ensimmäinen paikkakunta Suomessa, johon perustettiin kunnallisen koulukuraattorin virka. Kuraattori aloitti työnsä vuonna 1968. Karhulassa alkoi koulupsykologin toiminta juuri ennen kuntaliitosta.
Työväentalojen tarinoita
Monen työväentalon tarina loppui 1970-luvulla.
Karhulan Läntisen työväentaloa laajennettiin sotavuosien jälkeen. Miesjäsenille määrättiin 20 tunnin talkoourakat. Elokuvien esittäminen alkoi, ja vuonna 1953 kävijöitä oli lähes 16 200.
Television yleistyminen vei kymmenisen vuotta myöhemmin pohjan elokuvailloilta, tehdyt investoinnit osoittautuivat tappiollisiksi, työväentalo alkoi olla kaikista kunnostustöistä
huolimatta vanha ja huonokuntoinen ja aktiivisten ihmisten määrä laski. Talo päätettiin 1970-luvun lopulla purkaa. Toimintansa lopettaneen talon paikalla on nyt muistolaatta. (57)
Sirkka Kotola kertoi:
”Muistan Läntisen Työväentalon viimeiset iltamat, jotka haluttiin pitää, kun oltiin tultu siihen tulokseen, ettei taloa voida enää pitää pystyssä. Niin päätettiin pitää kunnolliset läksiäiset talolle ja järjestettiin iltamat, joihin kutsuttiin juhlapuhujaksi SDP:n puheenjohtaja Rafael Paasio.
Läntisen Naisyhdistyksen puheenjohtajana olin sen tilaisuuden vetäjänä. Ennen tilaisuuden alkua istuimme Paasio ja minä Työväentalon vahtimestarin keittiön pöydän ääressä, joimme kahvia ja keskustelimme. Minä olin kauhean jännittynyt, kun tällainen kuuluisa henkilö oli vastapäätä, mutta hän oli hirveän mukavan oloinen, leppoisa, jutusteli niitä näitä mutta kysyi myös, eikö nyt jo olisi korkea aika saada kuntaliitos aikaan ja yhdistää Kymi, Karhula ja Kotka.
Silloin naurahdin siihen ja sanoin, että Karhulassa pistetään hanttiin. Täällä ei haluta sitä kuntaliitosta. Mutta ilmeisesti asioista oli jo päätetty, koska marraskuussa virkamieshallitus teki päätöksen kuntaliitoksesta.
Popinniemen työväentalossa toimi 1960-luvulla postikonttori ja kirjasto. Iltaisin kokoontuivat urheiluseura Popinniemen Ponnistuksen ja työväenyhdistyksen, naisyhdistyksen, nuoriso-osaston ja Nuorten Kotkien jäsenet. Teatterikin toimi vielä, elokuvia näytettiin ja iltamia sekä muita juhlia oli viikonloppuisin. Talossa oli kahvilakin.
Popinniemen yhdistyksen johtokunnassa 50 vuotta vaikuttanut Erkki Yrjönen on kertonut:
”Työväentalosta työväenyhdistys luopui 1970-luvun alkupuolella. Tontti myytiin taloineen
Kymenlaakson Asuntosäästäjät ry:lle, joka talon purkamisen jälkeen rakensi kalliolle kerrostaloja. Päätös oli johtokunnalle tuskallinen, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Talon pito tuli aina vaan kalliimmaksi, mutta sen käyttäjät vähenivät. Työväentalo ehti toimia Suulisniemen kylän korkeimmalla kohdalla lähes tasan kuusi vuosikymmentä. (58)
Munsaaren työväentalo oli keskuksena uudellekin Länsi-Kotkan Sosialidemokraattiselle
Työväenyhdistykselle, joka syntyi Munsaaren ja Sutelan yhdistysten yhtyessä vuonna 1958.
Jäsenistön ja toiminnan painopisteen siirryttyä pois Munsaaresta ryhdyttiin jo vuonna 1963 pohtimaan uuden työväentalon rakentamista. Kaupungin kanssa solmittiin 1967 tonttien vaihtosopimus, jolla Munsaaren työväentalon tontti siirtyi kaupungille ja yhdistys sai tontin Nallenpolun (Rinnepolku) varrelta. Tarkoituksena oli rakentaa liiketalo, jossa myös työväenyhdistys saisi sijansa. Hanke muuttui viisi vuotta myöhemmin Rinnepolun ( Ututien) varteen rakennettavaan vuokra-asuintaloon.
Tässä vaiheessa Munsaaren työväentalo oli 1970 kaupungin toimesta purettu. Talo ei vastannut enää varustuksiltaan muuttuneen ajan tarpeita. Yhdistyksen uusi jäsenkunta oli liian kaukana. (59)
Saksalan työväentalo sijaitsi kylän keskellä. Veikko Virolainen kertoi, että korjauksista huolimatta talo pääsi huonoon kuntoon ja joutui käyttökieltoon. Saksalan Työväenyhdistyksellä ei ollut voimia sen kunnossa pitämiseen. Työväentalon tarina päättyi, kun se purettiin vuonna 1973.
Kunnallisjärjestössä keskustelua tehtävistä
Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestössä käytiin vuosikymmenen aikana keskustelua sen tehtävistä ja merkityksestä. Toimintakertomukseen vuodelta 1973 kirjattiin näin:
”Kunnallisjärjestön merkitys ei ole yltänyt tarpeelliselle tasolle. Kunnallistoimikunta on pyrkinyt siihen, että järjestö täyttäisi sille säännöissä määrätyt tehtävät. Kysymys on kaksitahoinen: järjestön on oltava kunnallispolitiikkaa ohjaava ja johtava ja toisaalta sen on koottava perusjärjestöjä ja avustettava niitä entistä aktiivisempaan toimintaan. Kunnallistoimikunnan tehtävä on valvoa sekä tehdä esityksiä ja toimeenpanna edustajiston päätökset.
Yhteydenpidossa ja päätösten tiedottamisessa on pyritty siihen, että lähettäjänä ja
vastaanottajana ovat olleet yhdistyksen, ryhmän tms. edustajat, jolloin on vältetty työväenliikkeelle vierasta asian henkilöitymistä. (60)
Risto Tuominen komeasti eduskuntaan
Veikko Kokkola ei asettunut enää ehdolle vuoden 1970 eduskuntavaaleissa, sillä hänet oli valittu Kotkan kaupunginjohtajaksi. Kotkasta valittiin eduskuntaan Meeri Kalavaisen ohella aktiivisesti kunnallispolitiikassa ollut Eero Laine, mutta hän menehtyi vaikeaan sokeritautiin vuonna 1971.
Presidentti hajotti eduskunnan syksyllä 1971 ja uudet vaalit pidettiin vuoden 1972 alussa. Kotka jäi ilman omaa miesedustajaa. Sulo Hostila oli kansanedustajana aina vuoteen 1975 asti.
Seuraavissa vaaleissa vuonna 1975 kotkalaiset asettivat vain yhden miesehdokkaan, toimittaja Risto Tuomisen. Komeat 6685 ääntä johdattivat hänet eduskuntaan. (61)
Kohti kuntaliitosta
Kuntaliitossuunnitelma nousi nyt voimakkaasti esille, mutta yksimielisyyttä ei edelleenkään syntynyt. Mauno Kivioja kertoi vaiheesta vuoden 1975 alkupuolelta:
”Silloin Karhulan kauppalan aloitteesta esitettiin Kymin kunnalle, että aloitetaan kahden kesken neuvottelut vapaaehtoisen kuntaliitoksen tekemiseksi. Me kävimme kaksi neuvottelua ja koko poliittinen johto ja virkamiesjohto olivat paikalla. Olin ensimmäisen kokouksen sihteeri ja Kankaan Kalle oli toisen sihteeri. Ne neuvottelut eivät koskaan katkenneet, mutta toisen neuvonpidon jälkeen Kymin kunnan edustajat halusivat aikalisän, aikaa meni ja sitten tuli pakkoliitos.”
Kymen Sos.dem. piirin piirisihteeri Atte Laine oli kuntaliitoksen aikana näköalapaikalla. Hän muisteli näin:
”Heikki Koski oli kuntaliitoksen aikana sisäministerinä ja Risto Tuominen oli Kotkan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Koski oli hallituksessa pakkoliitoksen kannalla, mutta ei halunnut tehdä päätöksiä vastoin paikkakunnan demareiden kantaa. Hän totesi, että jos Kotkan, Kymin ja Karhulan demarit ovat sitä mieltä, ettei asiassa muuten päästä eteenpäin, niin hän hoitaa asian.
Risto Tuominen, Karhulan kauppalanvaltuuston puheenjohtaja Arvi Forss ja Kymin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aatto Peitkari menivät audienssille Heikki Kosken luo. He kertoivat, että pakkoliitos on ainoa keino. Niin sitten tapahtuikin. Ilman Peitkaria ja Forssia ei kuntaliitosta olisi tullut.”
Atte Laine muistutti, että demarit eivät saaneet lunta tupaan kuntaliitoksesta. Seuraavissa vaaleissa sosialidemokraateilla oli hyvä menestys.
Karhulan Konepajalla työskennellyt Timo Mäki aloitti toimintansa ay-liikkeessä 1970-luvulla ja toimi mm. Karhulan Metalliammattiosaston puheenjohtajana muutaman vuoden ajan. Mäki muisteli:
”Karhulan työväenyhdistyksen toiminta oli tuolloin jopa vireämpää kuin nyt. Meillä oli tietenkin kuukausikokoukset ja oli kesätapahtumia. Seurasimme aktiivisesti aikaamme ja jäsenistö saatiin hyvin mukaan. Meillä oli Pitkäsaaressa lohisopparetkiä. Reilu porukka oli mukana.
Koska toiminta oli muutakin kuin kokoustamista, siellä tuli hyvin paljon henkilökohtaisia ystäviä. Nykyisin voi olla, että käydään vain kokouksissa eikä juuri tunnetakaan kavereita. Minun mielestäni pitäisi päästä siihen, että jäsenet tuntisivat toisensa ja tulisi kivaa ajatusten vaihtoa ja olisi muutakin kuin se kahden tunnin kokous.”
Timo Mäki toimi myös Karhulan työväenyhdistyksen puheenjohtajana.
”Silloin oli pieniä yhdistyksiä, oli Koivulaa, Saksalaa, Otsolaa. Alettiin puhua, että pitäisi olla vaan yksi iso yhdistys. Minä olen ollut aina sitä mieltä, että se ei olisi hyvä juttu. Silloin olisi vain se yksi porukka, joka pyörittää asioita.
Olisi hyvä, että olisi eri asuinalueilla, jopa eri ammattiryhmissä pieniä, hyvin toisensa tuntevia porukoita, jota pystyisivät oman perhepiirinsä ja tuttavapiirinsä kautta vaikuttamaan ja viemään sosialidemokraattista aatemaailmaa eteenpäin.”
Anna-Liisa Kasurinen aloitti pitkän uransa Kotkan kaupunginvaltuustossa vuonna 1972. Hän muisteli alkuaikoja ja kertoi ymmärtäneensä kuntapäättäjien tärkeimmän tehtävän kuunnellessaan 70-luvulla tuolloisia valtuuston vaikuttajapersoonia.
”En pyrkinyt tuolloin mestaroimaan noviisina, vaan yritin ammentaa vanhemmalta kaartilta oppia ja näkemystä. Keskustelu olikin silloin valtuustossa korkeatasoista ja poliittinen sanan säilä iski lujasti, kun Terttu Pylkkänen, Anna-Liisa Linkola, Keijo Yrjölä, Jorma Nykänen ja eräät muut kävivät poliittista väittelyä. Se oli hyvää oppia tulevalle kansanedustajalle.
Kuntapäättäjän pitää olla yhteistyökykyinen ja olla todella kiinnostunut asioista, joita päätöksenteossa käsitellään. Jos motiivi olla mukana on joku muu kuin kiinnostus oman asuinkunnan elämään, sitä turhautuu nopeasti ja alkaa puuhastella päätöksenteon kannalta toisarvoisissa tehtävissä.”
SITAATTI
Suurten kokousten yhteydessä havaitaan usein, kuinka pienet spontaanisti käytäville syntyvät ryhmät pohtivat asioita monin verroin tehokkaammin kuin suuri kokous.
Tavallinen suomalainen ei juuri avaa suutaan suuressa kokouksessa. Siellä puhuvat ainoastaan rutinoidut ja kokeneet kokousihmiset. Koska näin on, jää usein hyvinkin merkittäviä asioita vaille huomiota.
Sirkka Kotola Eteenpäin-lehdessä 7.2.1971.
Kotkalainen kansanedustaja Sulo Hostila
Sulo Hostila (27.8.1920-2.12.2002) syntyi Pietarissa. Hän oli vuoden ikäinen, kun perhe muutti takaisin Suomeen, Popinniemeen.
Hostila työskenteli Ahlströmin konepajalla Karhulassa. Hänen poliittinen toimintansa alkoi sodan jälkeen SDP:n valtuustoryhmässä Karhulassa. Hostila nousi varapaikalta eduskuntaan vuonna 1956, ja kansanedustajana hän toimi vuoteen 1975 asti. Vuonna 1972 hän toimi Rafael Paasion vähemmistöhallituksen, ”nappulaliigan”, puolustusministerinä.
Vuonna 1973 kansanedustaja Sulo Hostila valittiin Raha-automaattiyhdistyksen johtoon. Hostila ajoi tehtävissään usein kymenlaaksolaisia asioita, varsinkin liikenneyhteyksien kehittämistä ja saariston tarpeita.
Sulo Hostila tunnettiin myös mestaripainijana, joka kohosi Suomen mestaruustasolle. Hän edusti kotkalaista Popinniemen Ponnistusta. (62)
KOLMESTA KOOSTA TULEE TOTTA
Liinamaan virkamieshallitus teki ratkaisevan päätöksen 6.11. 1975: Karhulan kauppalan ja Kymin kunnan alueet siirretään 1.1.1977 lukien Kotkan kaupunkiin.
Hallituksessa olivat sosiaali- ja terveysministerinä kotkalainen Alli Lahtinen ja puolustusministerinä Kymen läänin maaherraksi juuri nimitetty Erkki Huurtamo. Avainasemassa sisäministerinä oli Heikki Koski.
Kotkan sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö kuntaliitoksen jälkeen
Valtioneuvoston päätös
Karhulan kauppalan ja Kymin kunnan alueiden siirtämisestä Kotkan kaupunkiin.
Annettu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 1975.
Valtioneuvosto on kunnallisen jaoituksen muuttamisesta 19 päivänä toukokuuta 1925 annetun lain nojalla sisäasiainministeriön esittelystä määrännyt, että Karhulan kauppalan ja Kymin kunnan alueet siirretään 1 päivästä tammikuuta 1977 lukien Kotkan kaupunkiin, jolloin Karhulan kauppala ja Kymin kunta lakkaavat olemasta.
Siirto ei aiheuta muutosta kielelliseen jaotukseen Kotkan kaupungin kohdalla.
Pääministeri Keijo Liinamaan virkamieshallitus teki lähes viimeisenä päätöksenään yllä olevan lyhyen ja yksinkertaisen päätöksen. Hallituksen asiaa valmisteleva ministeri oli sisäasiainministeri Heikki Koski. Sosiaali- ja terveysministerinä oli kotkalainen Alli Lahtinen.
Ennen kuntaliitosta Kotkan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön jäsenyhdistykset olivat Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys, Kotkan Sosialidemokraattinen Naisyhdistys, Länsi-Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys, Metsolan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys, Tiutisen Työväenyhdistys, Tiutisen Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ja Uuraan Työväenyhdistys.
Kotkan sos.-dem. kunnallisjärjestön edustajisto päätti 25.11.1976 hyväksyä Karhulan ja Kymin sosialidemokraattiset yhdistykset kunnallisjärjestön jäseniksi. Yhdistykset olivat Karhulan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys, Karhulan Läntinen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys, Karhulan Läntinen Sosialidemokraattinen Naisyhdistys, Popinniemen Työväenyhdistys, Otsolan Sosialidemokraatit, Popinniemen Sosialidemokraattinen Naisyhdistys, Koivulan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys, Jäppilän Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys, Saksalan Työväenyhdistys ja Hurukselan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys.
Samassa kokouksessa valittiin kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi vuoden 1977 alusta Heikki Martikainen Karhulan Läntisestä Sosialidemokraattisesta Työväenyhdistyksestä.
Uuden suuren kunnallisjärjestön edustajiston ensimmäisiä tehtäviä oli päättää kunnallisiin luottamustehtäviin valittavista sosialidemokraateista. Esitystä valmisteli työryhmä, jonka vaativa tehtävä oli saada tasapuolinen, monia perusjärjestöjä tyydyttävä lopputulos. Kunnallisjärjestön edustajisto hyväksyikin yksimielisesti kunnallistoimikunnan esityksen ja lähes viiteenkymmeneen eri kunnalliseen toimielimeen valittiin reilut 200 sosialidemokraattista luottamushenkilöä.
Kunnallisjärjestön toiminnassa pääosa on kannanmäärittely kunnallisiin suunnitelmiin ja päätösehdotuksiin ja siinä valtuustoryhmän toiminnan seuraaminen on oleellinen osa. 1970-luvun lopulla hyväksyttiin useita rakennushankkeita, mm. Pihkoon, Velhonkallion ja Langinkosken koulujen sekä Karhulan terveyskeskuksen laajentamiset, Lankila-Aittakorven päiväkodin rakentamispäätös, museon perusparannus ja Itälaiturin saneeraus. Suunnitelma Luotsi-Kuusiseen rakennettavasta sotilas-, kala- ja saaristoliikenteen satamasta hyväksyttiin äänestyksen jälkeen äänin 81-9. (63)
(((KUVA: Eteenpäin 1905-1988 sivu 128)))
Eteenpäin-lehden päätoimittaja Holger Salokangas pohti pakinassaan päätöksenteon kuntaliitoksen mukanaan tuomaa poliittista hankaluutta ja tulevaisuutta seuraavasti:
”Tehty mikä tehty. Virkamieshallitus sen teki.
Arvella saattaa, että poliittisen puolueet laidasta laitaan hengähtävät helpotuksesta, kun vuosikymmenen kuumana perunana hallituksen näpeissä pyörinyt Kolmen Koon yhdistäminen nyt ratkesi minkään tahon menettämättä kasvojaan.
Mitä enemmän yhteishenkeä aikaansaadaan jo heti alkuun, sitä paremmat mahdollisuudet tulevat olemaan yhdistämisestä koituvan väestöllisen ja taloudellisen voimanlisän hyväksikäytössä kaikkien eduksi.
Niinpä kannattaa ruveta veljeilemään yli rajojen muidenkin kuin kuntayksiköiden. Itse asiassa järjestöt ja yhteisöt ovat ihmisläheisiä ja sellaisina juuri oikeita ”elementtejä” rakentamaan siltoja.
Uskotaan ja luotetaan siihen, että sadan vuoden kierto Kymistä Kolmen Koon kautta takaisin
Kymiin on Etelä-Kymenlaaksolle uuden nousun alku.”
KOLMEN KOON ALKU
Vuoden 1977 alusta Kotka, Kymi ja Karhula aloittivat yhteisenä Kotkan kaupunkina. Vuonna 1976 hanketta valmisteltiin monella tasolla. Edessä oli paljon työtä, jotta kaupungista tulisi niin rakenteeltaan, palveluiltaan, taloudeltaan kuin myös henkisesti toimiva kokonaisuus.
Pakkoliitoksena koettu kaupungin yhdistyminen ei ollut monelle entiselle kymiläiselle ja karhulalaiselle helppoa sulatettavaa. Moni koki pakkoliitoksen henkisellä tasolla ei-toivottuna ja vaikeana hyväksyä. Tämä kokemus aiheutti vuonna kuntaliitoksen alkuvaiheissa ja pitkään myöhemminkin hankausta ja ristiriitoja eri puolueiden kesken ja myös niiden sisällä.
Yhteistyö on nyt tarpeen
Vuosi 1976 oli kotkalaisille hyvin tärkeä ja sen aikana keskusteltiin paljon tulevaisuuden näkymistä, haasteista ja käytännön ratkaisuista Kymenlaakson suurimassa kaupungissa. Sosialidemokraatit painottivat yhteistyön merkitystä kolmen Koon alueella. Kolmen Koon sosialidemokraattisten kunnallisjärjestöjen julkaisemassa Me Sosialidemokraatit -lehdessä 1/ 76 johtavat demarit kertoivat näkemyksistään.
Karhulan sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Raimo Luoto totesi, että suuremmalla kunnalla on paremmat edellytykset hoitaa taloudellisesti ja suunnitelmallisesti elinkeino- ja asuntopalvelut.
”Kolmen Koon tapauksessa uskoisin, että eri kunnista tuleva erikoistunut ja pitkälle koulutettu työvoima vaikuttaa kohottavasti palvelujen laatutasoon. Luottamusmiehistä riippuu, millä etäisyydellä palvelupisteet ovat niiden tarvitsijoista, Luoto sanoi.”
Kotkan sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Aira Roitto toivoi, että yhteistyöhalukkuutta löytyisi joka taholta.
”Sosialidemokraatit ovat perinteisesti pitäneet eri poliittisten ryhmien keskeistä yhteistyötä tärkeänä. Erityisesti olemme painottaneet vasemmiston yhteistyön tärkeyttä ja toivommekin, että tulevan suuremman kunnan luottamuselimissä sille luotaisiin hedelmälliset edellytykset, Roitto sanoi.”
Kotkan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antero Anttila painotti aktiivisen toiminnan merkitystä ajettaessa suuren kunnan etuja valtion virkaportaissa.
”Kuntaliitos sinällänsä ei varmasti aluepoliittista painoa lisää. Jotta mielipiteemme kuultaisiin ja tavoitteitamme toteutettaisiin, on ryhdyttävä entistä aktiivisempaan toimintaan. Meidän on saatava eri tasoille alueelle henkilöitä, jotka ovat mukana jo päätösten valmistelussa.
Lisäksi meidän on valvottava valitsemiemme edustajien toimintaa jatkuvasti. Myös aluepoliittisen toiminnat edellyttävät, tullakseen toteutetuiksi, eri poliittisten ryhmien kiinteätä yhteistyötä, Anttila sanoi.”
Anttila korosti uskovansa, että lyhyen siirtymäajan jälkeen peruspalvelut pystytään laajentamaan koko kunnan kattaviksi.
”Kunnan peruspalvelut voidaan karkeasti jaotella perus- ja erityispalveluihin. Peruspalvelut käsittävät vesijohdot, viemärit, valaistuksen jne. Nämä palvelut saadaan uskoakseni siirtymäajan jälkeen ulotettua koko kunnan alueen kattaviksi. Erityispalvelujen kohdalla on muodostettava monipuoliset ja toimivat runkoyksiköt, joista käsin suoritetaan ainakin huoltopalveluluontoisesti palvelut myös reuna-alueille.”
Kymin Sos.dem. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Edvard Virolainen muistutti, että suuren kuntayksikön kyseessä ollen muodostavat sen reuna-alueet oman ongelmansa. Kolmen Koon tapauksessa merkitys tulee ilmeisen korostuneena esille. Hän piti tärkeänä kunnan tasapuolista rakentamista ja asujamiston tarpeiden tyydyttämistä alueellisesti oikein ja pienempiä asutusalueita unohtamatta.
”Uskoisin, että tulevan suuremman kunnan reuna-alueiden ongelmia voidaan vastaisuudessa hoitaa paremmin. On syytä erityisesti korostaa kouluolojen merkitystä syrjäalueilla. Myös on huolehdittava liikenteen järjestämisestä oikealla ja tehokkaalla tavalla, Virolainen sanoi.”
Öljykriisi, inflaatio, työttömyys
Suomi oli alkanut kärsiä syksyllä 1973 syntyneestä öljykriisistä. Polttoaineen saanti oli sinänsä turvattu laajan neuvostotuonnin ansiosta, mutta maailmanmarkkinahintojen kohotessa korkeuksiin laskusta tulin suuri erityisesti kuluttajille.
Vuonna 1975 inflaatio karkasi käsistä, metsäteollisuuden vienti laski reilusti ja työttömien määrä kasvoi 50 prosenttia yli 60 000:een.
Vuonna 1977 kokonaisveroaste nousi ensi kerran yli 40 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Puhe kansallisesta hätätilasta ei ollut enää poliittista retoriikkaa. Veronkorotusten ja jyrkkien budjetinleikkausten myötä työttömien määrä nousi vuoden 1977 alussa 140 000:een henkeen. (64)
Yhdistyneen kaupungin vaikea alku
Yhdistynyt kaupunki saikin heti alkajaisiksi kokea 70-luvun loppupuolen taloudellisesti vaikean ajan.
Vuonna 1975 työttömyysaste Kotkassa oli 3,0 prosenttia ja vuonna 1976 4,5 prosenttia. Vuonna 1977 se oli noussut 7,8:aan ja vuonna 1978 9,7:ään. Vuonna 1979 työttömyysaste oli 8,8 prosenttia. (65)
”Öljykriisin aikana ensimmäisinä kärsivät firmat, jossa kehitystyö oli jäänyt jälkeen, kuten Ahlström ja Wärtsilä. Juuri niissä piti nopeasti saneerata. Yritykset, jotka eivät investoineet ja modernisoineet toimintaansa esimerkiksi osinkopolitiikan takia tai kouluttaneet henkilökuntaansa, olivat silloin heikoilla”, mietti vuosina 1974-1980 Kymen sos. dem. piirisihteerinä työskennellyt Atte Laine.
Työllisyystilanne oli Kotkassa niin työntekijöiden kuin ay-liikkeen ja poliittisten vaikuttajien suurena huolena. Eteenpäin-lehti kirjoitti 9.10 1977 seuraavasti:
”Metallin heikkoon työllisyystilanteeseen ei ole mitään helpotusta näköpiirissä. Ahlströmin Karhulan konepajateollisuudessa työskentelee 820 työntekijää lyhennetyllä, 3- tai 4-päiväisellä työviikolla. Maanantaista alkaen osa siirtyy jopa 2-päiväiseen työviikkoon.
Paikallista työllisyystilannetta pohdittiin lauantaina Karhulan Metallityöväen Ammattiosaston kokouksessa.”
Kotkan Sos. dem. Kunnallisjärjestön edustajiston kokouksessa 3.1.1977. puheenjohtaja Heikki Martikainen totesi näin: ”Taloudellinen lama, yhdessä kuntaliitoksen kanssa, asettavat kaupungin talouden erittäin kireälle. Verotulot eivät tule lamasta johtuen nousemaan. Luotonsaantimahdollisuudet ovat entisestään kiristyneet.
Tässä tilanteessa tulee entistä käytäntöä voimakkaammin pyrkiä kaupungin omatoimisuutta kehittämään. Vakinaisluontoisessa työsuhteessa oleva työvoima ja kaupungin työkoneet tulee suunnitelmallisesti ja tehokkaasti työllistää.
Koska kaupungin työkohteita suhteessa työvoimaan on niukasti vahvistetussa talousarviossa, on työt suunniteltava niin, että ulkopuolisten palvelujen määrä voidaan supistaa minimiin.” (66)
Karhula oli ennen valtavan rikas
Järjestelypäällikkönä työskennellyt Mauno Kivioja kertoi karhulaisten tunnelmista kuntaliitospäätöksen jälkeen:
”Sanotaan, että siinä oli virallinen ja epävirallinen puoli. Pakkoliitosta vastaan esitettiin haiseva vastalause. Olin itse aktiivisesti muotoilemassa tätä kauppalanhallituksen tekstiä. Kauppalanhallitus todella paheksui syvästi tätä pakkoliitospäätöstä ja en ainakaan muista, että siitä olisi ollut yhtään erimielisyyttä. Mutta kyllä demareissa oli aika paljon kuntaliitosmyönteisyyttä. Mutta esimerkiksi Karhulan kokoomus oli jyrkästi vastaan, myös Pellervo Marttila.
Kyllähän karhulalaisilla ihmisillä oli aika yleinen käsitys, että kotkalaiset vain haluavat kotkalaiset maksamaan, varsinkin satamaa ja sen rakentamista ja velkoja. Ennen ns. öljykriisiä Karhulan kauppala oli valtavan varakas. Raha tuli nimenomaan yritysmaailmasta, ja verotuloja oli niin paljon, että joku päiväkoti saatettiin rakentaa noin ex tempore Pekka Romppasen johdolla, niin että tuollahan valmistuu kerrostalo ja sen kivijalkaan sopii päiväkoti, ja niin se sitten tehtiin.”
Kaiken kaikkiaan suhtautumisessa kuntaliitokseen oli myönteistä ja kielteistä mielialaa niin Kotkassa, Kymissä kuin Karhulassakin.
Kansanvaltaa ja taloudellista hyvinvointia
Kolmen Koon sosialidemokraattisten kunnallisjärjestöjen Me Sosialidemokraatit -lehdessä 1/ 76 tutkailtiin myös yhteisen kunnallisjärjestön tulevaa toimintaa.
Yhdistyneen Kotkan sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö tulee olemaan yksi maan suurimmista. Lehden mukaan tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että toiminta pysähtyy kolmesti vuodessa tapahtuvaan ilmoitukseen ”olemme suurin ja voimakkain”.
”Kotkan, Karhulan ja Kymin kunnallisjärjestöjen puheenjohtajat pitävät tärkeänä, että yhdentyneen järjestön toiminta saa lisävauhtia samassa suhteessa kuin jäsenmäärä lisääntyy.”
Karhulan kunnallisjärjestön puheenjohtajan Paavo Heikkisen mukaan liitoksen yhteydessä syntyy luonnollisesti vaikeuksia, mutta ne eivät ole missään tapauksessa sellaisia, että sosialidemokraattisen väen yhtenäisyys olisi edes pienessä määrin vaarassa.
”Eri poliittisten ryhmien välillä tulevat erimielisyydet olemaan tietenkin samanlaisia kuin erillisissä kunnissa tähänkin asti. Kuntaliitos ei vaikuta maailmankatsomuksiin. On myös odotettavissa, että sosialidemokraateille tullaan muiden toimesta sälyttämään vastuu ja etenkin sellainen vastuu, joka vaatii päättäväistä päätöksentekoa.
On myös selvä asia, että sosialidemokraatit ovat valmiit kantamaan vastuuta myös suuressa kunnassa. Yhteistyö on toivottavaa ja pyrkimyksenä tuleekin olla joustavan toiminnan aikaansaaminen, Heikkinen sanoi.”
Sosialidemokraattien tunnuksena kunnallisvaaleissa 1976 oli Yhtenä Kotkana eteenpäin -rakenna SDP:n kanssa.
Kotkan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Orvo Hämäläinen painotti rauhallisen etenemisen ja yhteistoiminnan löytämisen merkitystä.
”Sosialidemokraateille on tärkeää, ettei alulle saatua yhteiskunnan kehittämistä vaaranneta. Kysymys on ennen kaikkea kansanvallan lisäämisestä ja taloudellisen hyvinvoinnin parantamisesta. Tämä edellyttää, että unohdetaan alueellinen nurkkakuntaisuus ja ratkaisuihin on pyrittävä kokonaisuutta silmällä pitäen, Hämäläinen sanoi.”
Edvard Virolainen kiteytti näkemyksensä näin:
”Sosialidemokraatit pitävät ehdottomasti kiinni siitä, ettei kuntalaisten etuja poljeta hurlumheipolitiikalla ja täysin harkitsemattomilla toimilla. Nyt on toimittava pitkäjänteisesti ja malttaen. Mitä sosialidemokraatteihin tällä alueella tulee, rakennamme kuntaa yhtenäisenä puolueena.”
Vanhan Kotkan aikaan, ennen kuntaliitosta, kunnallisjärjestöllä oli suuri merkitys, kertoi Risto Tuominen.
”Päätöksiä tehtiin paljon kunnallisjärjestön kokouksissa Riennon salissa. Tuolloin Ukkoyhdistys eli Kotkan Sos. dem. Työväenyhdistys oli selvästi muita suurempi, mutta kuntaliitoksen jälkeen Karhulan ja Kymin yhdistykset tasasivat voimasuhteita.”
Kolmen Koon yhdistymistä eli Kotkan, Kymin ja Karhulan kuntaliitosta vuonna 1977 Risto Tuominen kuvasi isoksi ja hikiseksi urakaksi.
”Kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi valittu karhulalainen Heikki Martikainen piti huolta siitä, ettei valta luisunut liikaa vanhan Kotkan suuntaan. Kuntaliitos saatiin onnekkaasti päätökseen, mutta vieläkään Kotkan ja Karhulan välillä ei aina ole luonnollista luottamusta. Nyt onneksi jo osataan päätöksenteossa puhaltaa yhteen hiileen ja kinaa käydään lähinnä facebook-tasolla.”
Sirkka Kotola muisteli, että ennen kuntaliitosta Kotkan ja Karhulan yhdistysten välillä ei ollut mitään yhteistyötä.
”En muista muuta kuin piirikokoukset, joissa olisi yhteistyötä ollut eikä niissäkään muuta kuin, että oltiin samoissa kokouksissa. Se oli aikamoinen kulttuurinmuutos, kun kunnat liitettiin yhteen. Se oli myös poliittisella puolella kulttuurin muutos.
Kuntaliitoksen jälkeen Sirkka Kotola oli varavaltuutettuna kaksi kautta. Hän kertoi näin:
”Kun joskus osallistuin ryhmän kokoukseen, niin Terttu Pylkkänen sanoi vakaumuksen syvällä rintaäänellä, että kunnallistoimikunta koostuu niistä ihmisistä, jotka eivät ole vaaleissa läpi päässeet ja jotka ovat turhautuneita.
Kunnallistoimikunnan asema pantiin siinä kyseenalaiseksi. Heräsi keskustelu siitä, että jos vaaleilla valituilla on vastuu, niin pitää olla valtaakin. Puolueenkin sääntöjä muutettiin niin, että edustajiston asemaa heikennettiin. Valtuustoryhmille tuli päätäntävalta valtaosissa asioista. Käsittääkseni ei valtuustoryhmän ja edustajiston välillä kinaa ollut, vaikka edustajistolla päätösvalta olikin.
Karhulan Läntisellä oli aina se periaate, että valtuutetut olivat edustajiston varajäseniä. Sääntömuutoksen jälkeen edustajiston rooli romahti ja kunnallistoimikunnan rooli nousi ja kunnallistoimikunta nosti itse omaa rooliaan. Sitten ruvettiin pitämään kunnallistoimikunnan ja valtuustoryhmän yhteisiä kokouksia.
Muutama vuosi myöhemmin sääntöjä muutettiin uudelleen ja palattiin vanhaan, mutta edustajistolle annettiin vahvempi rooli. Sen toteuttaminen ei kuitenkaan Kotkassa onnistunut.”
Vaput, työväenliikkeen juhlapäivät, saivat uuden mallin Kotkassa. Sirkka Kotola kertoi:
”Kuntaliitoksen jälkeen kunnallistoimikunnassa päätettiin pitää vappujuhlat vuorovuosina Kotkansaarella ja Karhulassa Keskuskentällä. Ja silloin oli todella paljon väkeä. Keskuskenttäkään ei näyttänyt liian suurelta alkuvuosina. Vain aktiiviväki tuli Kotkansaarelta Keskuskentälle. Vappujuhlissa oli puhuja puoluejohdosta ja ohjelmaa oli omasta takaa, soittokunnat yhdistynein voimin, ohjelmaryhmä Tirpuset ja myöhemmin sellainen nuorten naisten ryhmä kuin Pisara.”
Raimo Luoto kertoi, että kuntaliitoksen jälkeen hän jatkoi valtuustoryhmän puheenjohtajana ensimmäisen kauden ja ilmoitti sitten, että ”tämä minun osaltani riittää”, jolloin hän sai kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävät.
”Kuntaliitoksen jälkeen teimme kunnallisjärjestössä sellaisen periaatepäätöksen, että luottamustoimien merkittävästi vähentyessä valtuutettuja ei juuri valittu lautakuntiin eikä muihinkaan luottamuspaikkoihin, vaan ne pyrittiin täyttämään ihmisillä, jotka jäivät ulkopuolelle. Hallituksessakin meillä oli vain valtuuston ulkopuolella olevia ihmisiä.
Järki voitti kuitenkin ensimmäisen valtuustokauden aikana ja minulle järjestettiin valtuutettuna kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikka, jota kesti kuusi vuotta. Sitten kaupunginjohtajajärjestelyjen myötä asiat pantiin toiseen järjestykseen, ja osakseni tuli valtuuston puheenjohtajan paikka, jota kesti 14 vuotta. ” Vuonna 2000 Raimo Luoto lopetti kunnallispolitiikassa.
Maapolitiikka oli yhdistyneessä Kotkassa keskeinen asia. Karhulassa se oli ollut päinvastaista kuin Kotkassa, muisteli Raimo Luoto.
”Puolueen periaatehan on aina olut, että maata ei pidä myydä vaan se vuokrataan. Karhulassa elettiin kädestä suuhun. Maata ostettiin ja samalla myytiin, koska ei ollut reserviä olemassa. Kun itse rakensin vuosina 1966-67, ei Karhulan kauppalalla ei ollut myytävänä kuin 18 omakotitalotonttia. Kaikki ne myytiin pian, ja kaikki me 18 saatiin komeat aravalainat.
Kotkassa demareiden linja on kautta kaupungin historian ollut se, että maata vuokrataan. Yrityksille myytiin maata, mutta ei koskaan omakoti- tai pienrakentajille. Kun Kotkaan liityttiin, ensimmäisen valtuustokauden aikana oli mahdottoman kova paine maapolitiikan muuttamiseksi. Tästä käytiin myös vilkasta lehtikirjoittelua.
Maapolitiikka muuttui Kotkassa, ja omakotitalon tontin hankkijat saivat osaa sen omakseen. Kun kaksi vuotta oli kulunut tätä aikaa, niin kysyin apulaiskaupunginjohtaja Nyyrö Koskelalta, montako tonttia oli myyty. Hän kertoi, että neljä tonttia oli myyty.
Kyky yhteistyöhön on valtuustossa tärkeä asia.
”Yhteistyö kokoomuksen kanssa oli ainut vaihtoehto. Kun olin ryhmän puheenjohtaja, loin sellaisen käytännön, että kun valtuuston lista oli tullut, niin etukäteen neuvoteltiin ja kerrottiin, mitä kukin ryhmä päättää. Silloin nähtiin, ettei ollut muita vaihtoehtoja kuin kokoomus”, Raimo Luoto muisteli.
SITAATTI
Minun mielestäni valtuustoryhmän puheenjohtajan rooli on sellainen, että kaikki ryhmän jäsenet ovat tasa-arvoisia ja puheenjohtaja ei aja kuin käärmettä putkeen sitä päätöstä vaan kuuntelee, mitä mieltä ryhmä on, sanoo kuitenkin reilusti oman kantansa ja myös pitää huolen siitä, että mielipiteet perustellaan mahdollisimman tarkkaan.
Jouko Heikkilä
_____________________________________________________________________________
Aaretti oli työväen urheilumies
Jokainen muistaa historian tapahtumat omasta näkökulmastaan. Kotkalainen työväenliikkeen monitoimimies, legenda jo eläessään, Aarettina tunnettu Aarre Kaipainen, on muistellut kuntaliitoksen jälkeisiä vaiheita urheilumiehen kantilta.
Aaretti toimi Karhulan Läntisen Sos.dem. Työväenyhdistyksen puheenjohtajana 1980-luvun alussa. Valtuustossa hän oli neljä vaalikautta ja urheilu- ja liikuntalautakunnan jäsenenä peräti 28 vuotta.
Muistellessaan valtuustoaikojaan Aaretille tuli tärkeänä mieleen Karhulan uimahallin rakentamispäätös, joka tehtiin pian kuntaliitoksen jälkeen. Toinen merkittävä asia oli muutama vuosi myöhemmin Kotkan valtuustossa tehty päätös rakentaa Ruonalan urheiluhalli.
Aaretti muisteli, että urheiluhallin rakentamispäätös syntyi kaupunginjohtajan vastustuksesta huolimatta ja vain yhden äänen enemmistöllä.
”Kyllä silloin urheilumiehillä oli työtä saada se enemmistö! Vaimo nauraakin usein, että kyllä asia tuntui painavan, kun valtuuston kokouksen jälkeen olin unissani puhunut -hyvin painokkaasti vielä- että älä sinä Risto puhu paskaa! Sitä en tiedä, oliko Risto kaupunginjohtaja Risto Parjanne vai puolueenkin johtotehtävissä ollut valtuustotoveri Risto Tuominen.” (67)
Kunnallistoimikunnan koko oli melkoinen
Tauno Ilén tuli huhtikuussa 1977 Kotkan Sos. dem. Kunnallisjärjestön sihteeriksi, ja tässä työssä vierähti 16 ja puoli vuotta. Sitä ennen hän oli toiminut pitkään mm. Popinniemen työväenyhdistyksen johtokunnassa. Tauno Ilén on saanut Rafael Paasio -mitalin, ja hän on puolueen kunniajäsen.
”Kun tulin kunnallisjärjestön palvelukseen, niin yhdistyksiä oli 17 ja monella yhdistyksellä, kuten Karhulan Läntisellä, Tiutisella, Popinniemellä ja Kotkalla oli naisyhdistys. Kunnallistoimikunnan kokokin oli melkoinen, kun jokaisesta yhdistyksessä oli vähintään yksi henkilö.
Kuntaliitoksen jälkeen väkeä oli paljon, kunnallisjärjestö liitti yhteen pari tuhatta ihmistä, jotka tekivät töitä kentällä. Kampanjoihin ja vaalitalkoisiin osallistuttiin aktiivisesti. Joskus oli niin paljon väkeä, ettei porukka mahtunut kunnolla tekemään töitä.”
Markku Hynninen muisteli tulleensa kunnallistoimikuntaan, kun Tauno Ilén siirtyi sihteeriksi.
”Silloin oli yhdistyksiä paljon, meitä oli Riennon salin pitkä pöytä, meillä oli täysi se. Vanhat yhdistykset, naisyhdistykset, Huruksela (josta ei minun aikanani ollut koskaan edustajaa paikalla). Ja kunnallisjärjestöllä oli valtakunnallinen painoarvo.
Tulin kunnallistoimikuntaan, kun Asplundin Keijo oli puheenjohtajana. Keijo osasi johtaa, oli niin jämpti.”
Kirpaiseva muisto
Kunnallisjärjestön toiminnassa Anna-Liisa Kasurisella on yksi kirpaisevakin muisto.
”Vuoden 1979 eduskuntavaalien alla sain jäsenäänestyksessä eniten ääniä. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja soitti minulle ja esitti, että luopuisin ehdokkuudestani, jotta istuvan kansanedustajan tulevaisuus olisi turvattu. En tietenkään suostunut tähän, sillä jäsenet olivat sanansa sanoneet.
Kunnallisjärjestön palkallinen sihteeri, kuka kulloinkin sitä työtä teki, oli suureksi avuksi niin valtuutetulle kuin kansanedustajallekin esimerkiksi tilaisuuksia järjestettäessä.
Vaalityössä ja tiedottamisessa kunnallisjärjestön rooli oli tärkeä, mutta muuten se jäi minulle aika etäiseksi. Enemmän kiinnityin omaan perusyhdistykseeni.
Kotkan alueella oli parhaimmillaan kymmenkunta perusyhdistystä. Kunnallisjärjestö oli erilaisten toimijoiden työfoorumi, jonka tärkeys tuli esille ristiriitatilanteissa.”
SITAATTI
Kun Martikaisen Heikki oli kunnallisjärjestön puheenjohtajana, hän sanoi, että kuule tyttö, muista, että aina pitää olla porukassa yksi, joka ajaa mopolla edessä ja toiset kävelee perässä.
Sirkka Kotola
Kotkan Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö 1977
Kotkan Sos. dem. Ty
Kotkan Sos.dem. Naisyhdistys
Karhulan Sos. dem. Ty
Karhulan Läntinen Sos. dem. Ty
Karhulan Läntinen Sos. dem. Naisyhdistys
Länsi-Kotkan Sos.dem. Ty
Metsolan Sos. dem. Ty
Otsolan Sosialidemokraatit
Jäppilän Sos.dem. Ty
Tiutisen Ty
Tiutisen Sos. dem. Naisyhdistys
Koivulan Sos. dem. Ty
Popinniemen Sos.dem. Ty
Popinniemen Sos.dem. Naisyhdistys
Saksalan Ty
Uuraan Ty
Hurukselan Sos.dem. Ty
Jäsenmäärä noin 3000
Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Heikki Martikainen totesi kunnallisjärjestön toimintasuunnitelmassa vuodelle 1978 näin:
Kunnallistoimikunnassa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 15 jäsentä. Pysyväisluontoisia jaostoja ovat ay-jaosto, opintojaosto, tiedotusjaosto, osuuskauppajaosto ja kirkollisasiainjaosto. Uusina jaostoina tulisi harkita talousjaoston ja Kesärantatoimikunnan perustamista.
Kunnallisjärjestö uusissa tuulissa
Jäsenten vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen ja jäsenyhdistysten tasa-arvoinen huomioiminen olivat tärkeitä haasteita Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestön kokoisessa yhteenliittymässä. Noin 3000 jäsenen ja 23 yhdistyksen järjestöä haluttiin 1970-luvun lopussa lujittaa entistä toimivammaksi.
Todettiin, että usein on niin, että mitä suuremmaksi järjestö kasvaa, sitä pienemmäksi yksityinen jäsen tuntee itsensä. Ja mitä tärkeämpiä asioita järjestö ottaa harteilleen, sitä vähäisemmäksi käyvät mahdollisuudet tuo da pienempiä asioita eteenpäin vietäviksi.
Tärkeimmistä kaupungin kehittämisen linjoista päätettiin kunnallisjärjestössä, joka ohjasi kaupungin suurimman valtuustoryhmän toimintaa. Päätöksentekoon haluttiin mahdollisimman monta ihmistä.
Kotkassa kukin yhdistys valitsi edustajistoon jäsenen kutakin kolmeakymmentä jäsentään kohti. Käytännössä edustajistossa oli satakunta jäsentä ja yhtä paljon varajäseniä. Kunnallisjärjestön sihteeri Tauno Ilén näki, että näin suuressa kunnallisjärjestössä edustajisto on melko raskassoutuinen yksittäisten hankkeiden ja kysymysten käsittelyyn.
Järjestössä oli pohdittu pariin otteeseen edustajiston supistamista. Toistaiseksi haluttiin kuitenkin turvata mahdollisimman monen osallistuminen. Ilénin mukaan muutamia kertoja vuodessa kokoontuva edustajisto sanelee päälinjat ja tärkeät ratkaisut, joita myös muut ryhmät odottavat mielenkiinnolla. Näin edustajiston päätöksillä on myös enemmän painoarvoa.
Kotkan sosialidemokraattinen valtuustoryhmä joutui luonnollisesti viime kädessä vastaamaan puolueen kannoista moniin kaupungin kehittämiseen liittyviin kysymyksiin. Järjestökoneistossa kuitenkin parinkymmenen jäsenen kunnallistoimikunnan edustajat olivat mukana käsittelemässä valtuuston esityslistoja.
Kunnallistoimikunta kokoontui pari kertaa kuukaudessa. Sen valitsi edustajisto ja se otti kantaa järjestöasioiden ohella moniin kunnalliselämän kysymyksiin. Kunnallistoimikunnan kautta kulkivat usein mm. jäsenyhdistysten kaupungille esittämät aloitteet. Monien yhdistysten esitykset menivät suoraan kaupungin elimiin.
Kunkin yhdistyksen mahdollisuudet seurata toimikunnan työtä olivat hyvät, sillä lähes joka yhdistyksestä oli toimikunnan jäsenyys.
Tauno Ilénin mukaan kunnallisen toiminnan laajeneminen eri alueille ja tehtävien kasvu merkitsivät uusia haasteita myös puolueen yhdistyksille ja kunnallisjärjestölle. Suuri osa järjestötoimintaa oli nyt kunnan asioiden puntarointia ja vaatimusten kanavointia.
”Tämä pätee ainakin kunnallisjärjestöön. Puoluetoiminnan pääpaino on ja sen täytyy olla yhdistyksissä, joissa nyt voidaan paneutua yhteiskunnallisiin kysymyksiin laajemmin ja monipuolisemmin”, Ilen kertoi.
Entistä enemmän kiinnostuvat kulttuuriasiat, virkistystoiminta ja opiskelu.
”Yhdistysten välillä on tietenkin työnjakoa ja painotuseroja. Naiset, nuoret ja ’ukkoyhdistykset’ poikkeavat toimissaan jonkin verran toisistaan ja niillä on omia erityistehtäviä”, Ilén mainitsi.
Kunnallisjärjestön eräänä tehtävänä onkin pitää työnjakoa yllä ja koota eri yhdistysten jäseniä yhteisiin tilaisuuksiin. Tehtävänä on samalla tarjota sellaista toimintaa, jota mikään yhdistys ei yksin pysty viemään läpi.
Koko jäsenistölle tarjottavista mahdollisuuksista useimmille tuttu on kunnallisjärjestön kesänviettopaikka Kesäranta, jossa sekä kokoustetaan että vietetään leppoisia kesäpäiviä.
PEKKA SIUKKOLA: VALLAN VAIKUTUKSET, OSA 1
SDP pääsi vaikuttamaan Kotkan asioihin jo ennen yleistä kunnallista äänioikeutta. Saimme enemmistön Kotkan valtuusmiehistä vuonna 1907, eli samana vuonna kun menestyimme ensimmäisissä eduskuntavaaleissa. SDP:n perinteinen järjestöorganisaatio on ollut voimassa, joskaan ei aina voimissaan, siitä lähtien. Kotkan ensimmäisissä yleisissä kuntavaaleissa vuonna 1919 vasemmiston ja oikeiston voimasuhteet olivat tasan ja SDP suurin puolue. Seuraavan vuoden täydennysvaaleista lähtien vasemmistolla oli enemmistö. Tuolle enemmistölle ei ole ollut kaikin ajoin käyttöä. Se on johtunut kommunisteista, demareista ja siitä, että ongelmat ratkeavat harvoin äänestämällä.
Kotkan kunnallispolitiikka on ollut demarivetoista. Kaupunki kehittyi pääsääntöisesti hyvin. Meillä oli siihen ansiomme, mutta paljon tapahtui meistä riippumatta, kenties jotain meistä huolimatta.
Sanotaan, että valta turmelee. Ellei ihan niin, kumminkin vuosikymmenien valta teki kotkalaiset demarit itseriittoisiksi. Uusiutuminen ei ollut välttämättömyys vaan uhka. Valta-asema ei hionut neuvottelutaitoja eikä kai neuvottelutahtoakaan. Kenellä oli asiaa, tiesi että demarit löytyvät bunkkeristaan.
Johtavat virkamiehet olivat enimmältään SDP:n jäseniä. Joskus kunnallisjärjestö heidän työtään? Yleensä luotimme siihen, että virkamiehet tekevät sosialidemokraattista politiikkaa, joten jäsenjoukon ei tarvinnut vaivautua. Monesti virkamiehet veivät järjestöä joko osallistumalla järjestötoimintaan, lobbaamalla tai tekemällä oman päänsä mukaan. Tai sitten järjestö asetti tavoitteet kuten virkamiehet halusivat. Esimerkki: Kunnallisjärjestön edustajisto päätti kauppahallin säilyttämisestä. Hallin hävittäminen meni läpi hyvin juntattuna vasta toisella kerralla.
Jotain muutakin merkittävää tapahtui Kotkan politiikassa 1980-luvulla. Muutosta ennakoiden Antero Anttila ajoi läpi värisuoran purkamisen. Kaupunginjohtaja sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtaja olivat olleet demareita. Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittiin nyt kokoomuslainen. Näin kaupungin kehittämiseen tuli lisää vivahteita, kaupunki sai uutta poliittista ilmettä ja hankalille ratkaisuille löytyi enemmän vastuullisia.
Pekka Siukkola työskenteli Kotkan Sos.dem. kunnallisjärjestön päätoimisena sihteerinä 1974-1977, jonka jälkeen teki uran toimittajana Eteenpäin-lehdessä ja edelleen Kymen Sanomissa. Teksti osa hänen tekemästään esityksestä vaalianalyysitilaisuuteen vuoden 2011 vaalien jälkeen.
Tauno Pulkki, raitis kulttuurikaupunginjohtaja
Kotka-seuran eri kaupunginjohtajien toiminnasta kertovan luentosarjan tilaisuudessa syksyllä 2011 muisteltiin Kotkan kaupunginjohtaja Tauno Pulkin aikaa vuosina 1972-1979.
Kun kaupunkineuvos Veikko Kokkola oli joutunut heikentyneen terveydentilansa takia pyytämään eroa Kotkan kaupunginjohtajan virastaan, valtuusto valitsi huhtikuussa 1972 Kotkan kaupunginjohtajaksi lakitieteen lisensiaatti Tauno Einari Pulkin. ”Valintaperusteiden takana olivat demarinaiset. Kaupunginjohtajan piti olla akateemisesti koulutettu ja raitis”, Anttila muisteli.
Pulkin aikana rakennettiin nykyinen kirjastotalo. Sitä ennen paikalla oli Josef Stenbäckin suunnittelema, Esko Almgrenin johtama, Uuraasta siirretty Kotkan Yhteiskoulu.
”Valtuuston puheenjohtaja Risto Tuominen vaikutti vahvasti kirjaston syntyyn. Eräällä risteilyllä Tuominen tokaisi, että nyt hän heittää kaikki ne mereen, jotka vastustavat kirjastoa”, Anttila naureskeli.
”Pulkki oli vahvasti Kivisen kaavan kannalla ja olisi mielellään heti siirtänyt kaupungintalon Jumalniemeen”, Anttila kertoi. Suunnitelman teki mahdottomaksi mm. se, että kaupungissa olisi pitänyt olla 35 000 asukasta enemmän.
Tauno Pulkki oli intohimoinen musiikin ja yleensäkin kulttuurin ystävä, ja hänen tyttärensä oli taitava viulisti. Pulkin suunnitelmiin kuului BioBion ja Rautasepon talojen yhdistäminen konserttitaloksi, mutta hanke raukesi.
Tauno Pulkki halusi mahdollisimman pehmeän mallin kuntaliitokseen.
”Liitoksen jälkeen henkilöstössä oli 485 ihmistä liikaa. Ketään ei haluttu irtisanoa, vaan päätettiin tehdä hidas saneeraus. Sittemmin henkilöstöä tuli 500 lisää”, Anttila sanoi.
Tauno Pulkki oli Kotkassa viimeinen kaupunginjohtaja, joka toimi myös kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
Edessä monta suurinvestointia
Uudella Kotkalla oli edessään monta suurinvestointia, osa lakisääteisiä ja osa vapaaehtoisia. Jätevesien puhdistamojen ja siirtoviemärien rakentaminen tiesi yli 30 miljoonan investointia.
Sähkölaitoksen puolella suurin investointi oli Ahlströmin sähkölaitoksen hankkiminen.
Kotkan pääkirjastoa jo rakennettiin ja se, kuten Karhulan uimahallin rakentaminenkin vaati rahaa. Karhulan pääkirjastotaloa piti kunnostaa.
Satama herätti paljon erilaisia mielipiteitä. Kaupungin osuus sataman 10 metrin väylästä ja satama-altaan täytöstä tulisivat vaatimaan omat miljoonansa.
Sosialidemokraattien mielestä sataman kilpailukyvystä oli pidettävä huolta. Hietasen ”supersataman” myötä kaupunki oli omalta osaltaan vastannut ajan haasteisiin.
Korostettiin, että tuota kilpailukykyä ei kuitenkaan saa repiä työntekijöiden selkänahasta.
Karhulassa huolta poliisin palveluista
Karhulan Sos. dem. kunnallisjärjestö kantoi huolta mm. poliisin palvelujen ja
kansaneläkepalvelujen osalta. Eteenpäin-lehdessä 20.1.1976 kerrottiin, että sen lähetystö kävi 19.1.1976 sisäasiainministeri Paavo Tiilikaisen ja poliisiylijohtaja Gunnar Korhosen luona esittämässä huolensa siitä, että kuntaliitoksesta aiheutuvat muutokset valtion alaisissa toiminnoissa eivät alentaisi palvelutasoa Kymissä ja Karhulassa.
Karhulan Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Paavo Heikkinen totesi Eteenpäin-lehdessä 13.3.1976, että kuntien liittämispäätöksen jälkeen alkaneet valmistelut ovat menneet kolmen Koon kohdalla yllättävän hyvin.
Kunnallisjärjestön kokouksessa hän kiinnitti huomiota vaikeaan valtakunnalliseen tilanteeseen. ”Inflaatio ja sen mukana tullut työttömyys ovat tosiasioita, jotka on tunnustettava.”
Henkilöstöä uusiin töihin
Henkilöstöpäällikkönä työskennellyt Eero Koukkula muisteli Kolmen Koon syntyvaiheita:
”Päätöksen jälkeen aloimme valmistella siihen asti suurinta kuntaliitosta Suomessa. Perustettiin erilaisia toimikuntia, mm. sellainen päätoimikunta, jossa olivat mukana johtavat luottamushenkilöt kuten Raimo Luoto ja puheenjohtajana Antero Anttila. Itse olin organisaatiohenkilöstötoimikunnan puheenjohtaja, ja se oli ilmeisesti suuritöisin näistä toimikunnista. Meidän piti parhaan kykymme mukaan sijoitella sellaisiin hommiin, jotka heille soveltuivat”, Eero Koukkula kertoi.
”Siihen aikaan oli vielä voimassa se vanha kuntaliitoslainsäädäntö, joka lähti siitä, että ei ollut mitään karenssiaikaa. Ne henkilöt, jotka olivat vakituisessa palvelussuhteessa näihin kuntiin, piti sijoittaa vastaavan tasoisiin tehtäviin ja virkoihin ja työsuhteiset työsuhteisiin. Se oli iso ja tärkeä asia koko valmistelussa ja sen suhteen jouduttiinkin aikamoisiin vääntöihin. Tuntui siltä, että näiden ihmisten intressit olivat ehkä voimakkaammat kuin meidän valmistelijoiden. Heidän intressinsähän olivat henkilökohtaiset. ja meidän vaan piti hoitaa se homma niin, että tässä työssä oli virkamiehiä kolmen kunnan puolelta. Eero Juosila oli siinä ainakin mukana. Jorma Luoto, Karhulan valtuuston puheenjohtaja, oli mukana viran puolesta”, Koukkula jatkoi.
Koukkulan mukaan vuosi 1976 meni näitä töitä tehdessä. ”Siinä oli vielä sellainen juttu, että kunnallisen sopimusvaltuuskunnan piti vahvistaa ainakin ylätason virkamiesten palkkaukset. Siellä meni pitkään. Vasta joskus joulukuussa tuli päätös. Ay-liike oli tietenkin kovasti mukana siinä ja ay-liikkeen porukoiden kanssa käytin neuvotteluja, mm. Aarne ”Arska” Sinisalon kanssa. Hän edusti KTV:tä ja oli siinä muitakin järjestöjen ihmisiä. Kova homma se oli ja paljon tuli paperia.”
Työ tehtiin kahdessa vaiheessa. ”Ajatus oli, että he, jotka tavallaan olivat paikkansa saaneet tässä organisaatiossa eli nämä ylätason eli ensimmäisen tason virkamiehet voivat sitten luoda omaa organisaatiotaan. Ja siellä tulivat sitten isommat mittelöt ay-liikkeen kanssa. Nämä ylätason päätökset menivät mielestäni aika lailla jouhevasti, ehkä jotakin poikkeusta lukuun ottamatta.”
Näkyikö politiikka organisaatiohenkilöstötoimikunnan toiminnassa?
”Kyllä me varmaan joitakin semmoisia osviittoja ja määräyksen tapaisia saatiin sieltä demaripuolelta, mutta minun mielestäni se ei ainakaan virkakunnassa oikein paljon näkynyt. Minullekin sanottiin usein, että mikäs demari sinä olet… minä sanoin että tämmöinen näin ja hoidan vaan omaa virkaani. Olin silloin henkilöstöpäällikkönä.”
Koukkulan mukaan Kotkan, Kymin ja Karhulan välillä oli perinteinen kilpailuasetelma. ”Kotka suhtautui vähän niin, että ne ovat joitakin maalaisia ja semmoisia kymiläisiä.”
Suur-Kotkan ensimmäiset kunnallisvaalit
Suur-Kotkan ensimmäiset kunnallisvaalit toimitettiin syksyllä 1976. Näihin vaaleihin sisältyi voimakas aluepoliittinen lataus. Vaikka vaalit olivat erityisen merkittävät, vaaleihin osallistui vain 77,7 prosenttia äänioikeutetuista. Se jäi lähes prosenttiyksikön alle koko maan keskimääräisen äänestysvilkkauden.
Valtuustopaikkojen määrä putosi kolmen kunnan 103 valtuutetusta yhden kaupungin 59 valtuutettuun. Alueellinen kattavuus toteutui: entisiä karhulalaisia ja kymiläisiä valtuustoon tuli suunnilleen väestömäärien suhteessa. (69)
Poliittisesti voimasuhteet olivat vasemmisto-oikeisto -akselilla samat kuin entisissä kolmen kunnan valtuustoissa. Sosialidemokraattien valta-asema oli vahva.
Vuonna 1984 valtuutettujen määrä putosi 59:stä 51:een.
Paikkajako ja äänestysaktiivisuus
Vaalit Paikat Äänestys- aktiivisuus
SDP Kok. SKDL Vas.
LKP SKL KD
Kesk. RKP Vihr. SMP PS
Muut
1996 21 14 9 1 1 1 4 — 57,5 %
75,3 %
71,9 %
68,3 %
2b
52,0 %
3b
56,0 %
58,7 %
—
55,8 %
a Demokraattinen Vaihtoehto b Wanha Kymi
(70)
”Kotkalla oli etulyöntiasema”
Kuntaliitoksen jälkeen Kotka astui aivan uuteen kokoluokkaan. Asukkaita oli 1.1.1977 yhteensä 62 145. Heistä entisen Kotkan alueella asui 34 074 henkeä, Karhulassa 22 867 henkeä ja Kymissä 5 204 henkeä.
Pentti Joukainen muisteli kuntaliitoksen aikoja näin:
”Kotkan ja Karhulan yhdistyksillä ei ollut ennen kuntaliitosta käytännön yhteyksiä, Turvalanjoki oli rajana. Kotka halusi näyttää voimavaransa vahvana yhdistyksenä, mutta tosiasia oli, että Karhula oli pikkuisen edellä Kotkan yhdistystä, kun naiset otettiin mukaan. Aika tasapainossa kuitenkin oltiin. Kuntaliitoksen jälkeen Kotkalla oli etulyöntiasema.”
Maritta Pellava kertoi:
”Minusta tuntuu, että yhdistyminen meni hyvin, kun jokaiselle tehtiin oma virka, sellaisiakin virkoja, joita ei olisi tarvittukaan. Kukaan ei joutunut tyhjän päälle. Mutta kyllä minä huomasin sitten sen, ettäKarhula oli siihen aikaan erittäin vauras, niin että kouluissakin voitiin kaikkea ostaa. Heti kun oltiin Kotkan kanssa yhdessä, alkoivat säästökuurit.”
Karhula oli vauras teollisuusyhteiskunta ja Karhulan kesäsiirtolatoiminta kehitettiin paljon pitemmälle mitä Kotkassa oli. Kun Kotkan lapset vietiin lihotusleirille Myllymäkeen, niin Karhulan lapset vietiin virikeleirille Lintukotoon. Kävimme opetushallituksessa esittelemässä kesäsiirtola-toimintaa, koska meillä oli rahaa järjestää. Kun mentiin yhteen Kotkan kanssa, niin ei se ollutkaan enää ihan sama juttu. ”
Tarja Karell muisteli:
”Kuntaliitos ei ole vieläkään mennyt Hurukselan perukoille. Kuun sirpin tavoin Kotkaa reunustava Kymi oli vahva demarikunta ja siellä oli vahvoja demarivaltuutettuja. Niille kuntaliitos oli vaikea. Liitokseen sopeutumista edisti se, että tältä alueelta menivät läpi vahvat demarit. Täältä menivät läpi ne, jotka jo kauppalanvaltuustossa olivat saaneet suurimmat äänimäärät. Täältä meni Arvi Forssit ja Luodot ja Karhulan Naisosaston puheenjohtaja Sylva Horttanainen ja Frilanderin Sirkka-Liisa.
”Valtiontukien temppuvalikoima on vähäinen”
Kunnallisjärjestö järjesti erilaisia keskustelutilaisuuksia, ja merkittävässä asemassa olleita vieraita kävi kertomassa valtakunnallisista kysymyksistä. Kotkan työllisyystilanne oli suuren huolen aihe.
Eteenpäin-lehdessä kerrottiin 18.10.1977 näin:
”Kauppa- ja teollisuusministeri Eero Rantala oli 17.10 1977 Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestön vieraana Kotkan työväentalossa. Keskustelussa päivittäin silmätysten lomautusten ja muiden vaikeuksien kanssa joutuvilla työntekijöillä on mahdollisuus kertoa henkilökohtaisesti huolistaan ministerille.
Eero Rantala piti Kotkan työllisyystilannetta erityisen huolestuttavana. Pitkälle koulutetun ja ammattitaitoisen työvoiman lomautukset ja työttömyys ovat osoitus vakavasta kehityksestä ja tilanteen muuttumisesta yhä vaikeammaksi.
-Kotkassa on palveluvarustus varsin mittava, työvoima on ammattitaitoista ja koulutettua, Kotka pystyy tarjoamaan mahdollisuuden minkä tahansa alan teollisuudelle, sanoi ministeri Rantala, joka kuitenkin myönsi Kymenlaakson olevan väliinputoajan asemassa.
Teollinen kehitys on pysähtynyt eikä uutta ole tullut.
Huolestuttavaa Rantalan mukaan on myös se, että Kotkassa on kyse vanhojen ja pitkään toimineiden yhtiöiden tekemistä työvoimaa vähentävistä ratkaisuista.”
Tilaisuudessa 18.10.1977 puhuttiin myös vapaavarasto-oikeuksien saamisesta Kotkaan, Heli-radan rakentamisesta Tavastilasta Haminaan ja aluepoliittisista uudistuksista.
”Valtiolla on suhteellisen vähän mahdollisuuksia aluepoliittisiin toimenpiteisiin. Valtiontukia ajatellen ’temppuvalikoima’ tilanteen helpottamiseksi on todella vähäinen, Rantala sanoi.
Valmistelut Kotkan vapaavaraston perustamiseksi ovat olleet vireillä koko syksyn.
-Mielestäni vapaavarasto tarvittaisiin itäsuomalaiseen suureen satamaan. Tämä muuttaisi nykyistä tilannetta, jossa painopiste on läntisemmissä satamissa, ministeri sanoi.
-Vapaavaraston saamiseksi Kotkaan on esitetty perusteluna mm se, että satamatoimintoja tulisi keskittää yhtä harvempiin suuriin yksiköihin. Kotka olisi tällainen keskussatama, satamajohtaja Ilmari Elo sanoi.”
Kotkan Vapaavarasto aloitti toimintansa vuonna 1980.
Satamapolitiikka kuumensi tunteita
Satamapolitiikka kuumensi tunteita 1970-luvun lopun Kotkassa. Eteenpäin-lehti ruoti asiaa pääkirjoituksessaan 23.10.1977.
”Etenkin taistolaiskommunistien taholta on viime päivinä Kotkassa voimakkaasti hyökätty sosialidemokraatteja vastaan satamapolitiikassa. SDP:n kunnallismiehiä ja -naisia on syytetty tiiviistä porvariyhteistyöstä ja sataman monopolifirmojen ehdoilla pelaamisesta tuhansien kotkalaisten etujen ja mielipiteiden vastaisesti.
Näin tietysti voidaan propagandistisesti ja helppohintaisesti väittää. Tämän kaltaisella kunnallispoliittisella keskustelulla saa aikaan vähäisiä irtopisteitä. Totuus on kuitenkin toinen.
SDP:llä on Kotkassa niin kuin monella muullakin paikkakunnalla johtava ja vastuullinen rooli kunnallispolitiikassa. Tämä puolestaan johtuu ainoastaan siitä, että vaaleista toisiin kuntalaisten valtaisa enemmistö luottaa sosialidemokratiaan ja antaa sille vahvan valtakirjan asioiden hoitamiseen.
Sosialidemokraatit eivät aina ole hurraten mukana ohjaamassa miljoonarahoitusta sataman ja sen laitteiston kehittämiseksi. Mutta satamakaupungissa se näissä oloissa on mielekästä. Sataman merkitys esimerkiksi Kotkan kokoisessa kaupungissa on työn ja toimeentulon kannalta sitä luokkaa, ettei kansalaisten tulevaisuudesta vastuussa oleva työväenpuolue voi ruveta poliittiseen pelleilyyn.
Satama välillisine vaikutuksineen merkitsee Kotkan kaupungissa ainakin paria tuhatta työpaikkaa ja sen seurauksena leipää ja toimeentuloturvaa useille tuhansille kuntalaisille. Tämä on se tekijä, joka edellyttää vastuun kantamista siitä, että satama säilyy kilpailukykyisenä ja yhtenä merkittävimmistä työllistäjistä.
Sataman ja kehityksen laiminlyönti on ainakin toistaiseksi ristiriidassa työväestön etujen kanssa.”
Kunnallisjärjestön yhdistyminen sujui hyvin
Vuoden 1977 lopussa oli aika päivittää ensimmäiset kokemuksen yhdistyneessä Kotkassa.
Kotkan Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön toimintakertomuksessa vuodelta 1977 kirjattiin näin:
”Kulunut vuosi oli tavallaan etsikkoaikaa, olihan se suuren Kotkan ensimmäinen vuosi. Koko kaupunki, hallintokunnat, virastot ja laitokset elivät totuttelun aikaa, niin keskenään kuin asioiden hoitamisenkin suhteen. Kaikki on kuitenkin sujunut keskimääräistä paremmin. Tästä saavat lähinnä sosialidemokraatit kirjata pisteet kotiin, keskuudessamme vallinneet yhtenäisyyden ansiosta. Tämä ei ole kehua, vaan tosiasia, josta varsinkin Kokoomus on ollut närkästynyt. Etenkin valtuustotasolla kokoomuksen kiukuttelu näkyi pitkin vuotta, huipentuen talousarvion käsittelyn aikana jopa hiekkalaatikkoasteelle.
Kunnallisjärjestön osalta yhdistyminen on myöskin sujunut hyvin. Edustajiston kokoukset ovat sujuneet rauhallisesti ilman repiviä aluerajoja. Nekin harvat asiat, joista on vuoden aikana edustajistossa äänestetty, ovat kulkeneet asia- eikä aluerajojen mukaan. Saavutus, joka osoittaa selvästi järjestön yhtenäisyyden.
Valitettavasti taloudellinen lama sattui juuri kuntaliitoksen kanssa samanaikaisesti. Osittain tästä syystä on kuntaliitoksen tilille laitettu joitakin ikäviä asioita, jotka eivät sinänsä johdu lainkaan liitoksesta. Jopa työttömyyttä on syytetty kuntaliitoksesta johtuvaksi. Voidaan hyvällä syyllä todeta tavallisen kuntalaiset tuskin havainneen liitosta tapahtuneeksi, elleivät matkat eri virastoihin olisi pidentyneet ja byrokratia lisääntynyt.
Liitoksen kaikkia hyöty- ja haittatekijöitä ei yhden vuoden perusteella pysty arvioimaan. vaan sen ehkä paremmin tiedoin tekee se kunnallisjärjestön sihteeri, joka kirjoittaa vuoden 2000 toimintakertomusta.
Tapahtuneen liitoksen jälkeen on kunnallisjärjestön jäsenyhdistysten määrä 17 rekisteröityä perusjärjestöä ja 5 SNK:n osastoa sekä 1 SONK:n osasto. Lisäksi toimi yhdistyksissä useita vireitä naisjaostoja. (71)
Kuntaliitos poisti vuosien epävarmuuden
Kotkan sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Raimo Luoto pohti menneen vuoden opetuksia Eteenpäin-lehdessä 31. joulukuuta 1977.
”Kuntaliitos poisti jo vuosia jatkuneen epävarmuuden, joka oli häiritsevänä taustalla aina, kun suunniteltiin kunkin kunnan kehitystä eteenpäin. Nyt on mahdollista vaikuttaa mm. koko alueen maankäytön suunnitteluun tarkoituksenmukaisella tavalla ja estää jo alkanut kaupunkirakenteen hajoaminen. Tiivistämällä jo olemassa olevaa rakennetta on saavutettavissa merkittäviä taloudellisia säästöjä.
Pahasti ontuva kuntien keskeinen yhteistoiminta saatiin kuntaliitoksen myötä pysyväksi ja tehokkaaksi. Tilat ja organisaatiot rakennetaan nyt yhteisestä tarpeesta ja täten vältytään kuitenkin pahemmilta virheratkaisuilta. Sairaalat, koulut ym. palvelupaikat voidaan myös työllistää parhaiten palvelevalla tavalla.
Etelä-Kymenlaaksoon saatiin kuntaliitoksen kautta voimakas toiminnallinen keskus, jonka avulla on ainakin mahdollista muuttaa alueemme negatiivinen kehitys myönteiseksi. Kilpailemme nyt tasapäisesti esim. Kouvolan kanssa läänimme sisällä ja valtiovaltaankin päin.
Vielä ei voi sanoa, että liitos olisi vastannut kaikkia odotuksia, koska hyötypuolet tulevat näkyviin vasta vähitellen, pitkähkön ajan kuluessa. Ensimmäinen vuosi on ollut yhdessä elämisen opettelua.
Vaikeinta jatkossa tulee olemaan kaupungin taloudellisen tilanteen elvyttäminen ja siihen liittyvä työllisyydestä huolehtiminen. Kuntaliitoksesta riippumatta elämme nyt taloudellisesti vaikeaa aikaa. Meidän on opittava tehokkaasti säästämään ja tyytymään hitaaseen palvelutason kasvuun. Vuosi 1979 tulee näillä näkymillä olemaan vielä ensi vuottakin vaikeampi.”
Kysymykseen uudenvuoden lupauksesta Raimo Luoto vastasi:
”Nykyaikana on edesvastuutonta luvata mitään, mutta sen voi sanoa. että uusien työpaikkojen saamiseksi tulen tekemään parhaani.”
Anna-Liisa Piipari eduskuntaan Meeri Kalavaisen tilalle
Risto Tuominen ja Raimo Luoto olivat edellisvaalien tapaan vuoden 1979 eduskuntavaaleissa ehdolla Kotkan seudun edustajiksi. Naisten puolella tapahtui muutos, kun vuodesta 1949 kansanedustajana toiminut Meeri Kalavainen ilmoitti luopumisestaan. Hänen tilalleen tuli ehdolle Kotkan Sos.dem. Naisyhdistyksen kutsumana sairaanhoitaja Anna-Liisa Piipari.
Anna-Liisa Kasurinen on muistellut: ”Meillä oli tällaiset iltamakiertueet, jossa käytiin lähiseudun työväentaloilla esiintymässä ja omalla työväentalolla oli vaalijuhlat.”
Risto Tuominen on maininnut, että naisissa oli sellaisia idearikkaita kuin Viitasen Airi ja oli ihan perinteistä iltamaohjelmaa. Risto Tuominenkin houkuteltiin kuvaelmaan tanssimaan Järvisen Liisan kanssa Kotkan ruusua.
Tuominen ja Piipari saivat äänestäjiltään valtakirjat eduskuntatyöhön. (72)
P.E. Sutela -demokraattinen faktajohtaja
Karhulan kauppalanjohtaja Pauli Edvard eli P.E. Sutela siirtyi kuntaliitoksen yhteydessä sosiaali- ja sivistystoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Hänet valittiin Kotkan kaupunginjohtajaksi vuonna 1979, ja hän toimi tässä tehtävässä vuoteen 1986 asti.
P.E. Sutelan valintaa tehtäessä tavoitteena oli keskinäisen luottamuksen rakentaminen, virkamiesten työrauhan takaaminen ja poliittisten suhteiden ja toimintatapojen vakauttaminen.
Sutela oli näihin tehtäviin oikea mies. Häntä kuvattiin faktajohtajaksi, hyvin demokraattiseksi mieheksi, joka huomioi henkilökuntaa eikä ollut johtajana määräilevää tyyppiä.
Kuntaliitoksen jälkeen monilla kaupungin palveluksessa olevilla ihmisillä oli pelkoja ja epäilyksiä tulevaisuuden suhteen. Sutelan kaudella elämä normalisoitui.
Syksyllä 2011 pidetyssä, Kotka-seuran kaupunginjohtajien ajoista kertovassa
keskustelutilaisuudessa todettiin, että P.E. Sutela on Kotkan kaupunginjohtajana jäänyt liian vähäiselle huomiolle. Hänen roolinsa kotkalaisen elämän tasapainottajana kuntaliitoksen jälkeen oli varsin tärkeä ja merkittävä.
1980-LUKU
SIRKKA KOTOLA: TIUKKAA TALOUTTA JA SUURIA RAKENNUSHANKKEITA
Kaupungin tonttipolitiikka oli herättänyt vilkasta keskustelua Kotkassa kuntaliitoksen jälkeen. Kotkassa omakotitontit oli luovutettu vain vuokralle. Karhulassa tontteja sekä myytiin että vuokrattiin ja Kymissä myytiin. Kuntaliitoksen jälkeen noudatettiin Kotkan käytäntöä. Edustajisto käsitteli asiaa keväällä 1979 ensimmäisen kerran. Tiukan keskustelun jälkeen päätettiin jatkaa tonttien luovutusta vuokraamalla. Vuoden kuluttua pidettiin ylimääräinen kokous, jossa jälleen oli esillä kysymys tonttien luovuttamistavoista. Asia koettiin niin periaatteelliseksi ja erityiseksi, että siitä äänestettiin suljetuin lipuin. Äänestyksen jälkeen äänin 57 – 19 päätettiin tehdä myös tonttien myynti mahdolliseksi.
Kunnallisjärjestön edustajistossa käsiteltiin vuosittain kaupungin talousarvioesitys. Vuodesta 1982 lähtien lähes jokaisessa syyskokouksessa oli esillä kaupungin talouden tervehdyttäminen. Tiukkaa talouskuria vaadittiin siitä huolimatta, että tilinpäätökset poikkeuksetta olivat voitollisia. Vuonna 1987 kaupungin talous oli erityisen suurennuslasin alla, kun kaupunginhallitus palkkasi konsulttitoimisto Mecrastorin tekemään tervehdyttämisohjelman. Sen mukaan esim. avoimiksi tulevien virkojen täyttö vaati kaupunginhallituksen luvan. Viiden vuoden kuluessa oli saatava merkittävä henkilöstövähennys luonnollisen poistuman avulla. Ohjelma käsiteltiin myös edustajistossa.
Veroäyrin hinta oli 16,5 penniä aina vuoteen1988 saakka, jolloin päätettiin vuoden 1989 talousarvioon äyrin hinnaksi 17,5 penniä.
Vahvaa rakentamisen aikaa
Kautta koko 1980-luvun edustajiston kokouksissa käsiteltiin kaupungin rakennushankkeita. Merkittävin suunnittelu- ja rakennuskohde oli koko kymmenluvun Mussalon syväsatama. Sataman suunnitelmat hyväksyttiin vuonna 1985 ja rakentaminen loi sadoittain työpaikkoja. Satama vihittiin käyttöön 7.6.1991.
Rakennuskohteita olivat lisäksi mm. Mussalon alakoulu, Merituulentie, Mussalon golf-kenttä, Kotkansaaren sairaala (saneeraus) ja Ruonalan urheiluhalli. Urheiluhallin rakentamispäätös oli myös jännittävä näytelmä ”urheilumiesten” ja muiden välillä! Kaupunginjohtaja Parjanteen talousarvioesityksessä ei hallia ollut. Edustajisto ei ottanut asiaan kantaa, kun talousarvio sille esiteltiin, vaan jätti päätöksen valtuustoryhmälle. Lopullisesti asia päätettiin valtuuston talousarviokokouksessa, jossa halli otettiin talousarvioon yhden äänen enemmistöllä!
Toinen vuosikymmenen merkittävä hanke oli Utti-projekti. Uttiin rakennettiin tekopohjavesilaitos, josta johdettiin ja johdetaan Kotkaan puhdasta käyttövettä. Aiemmin käyttövesi puhdistettiin Kymijoesta. Hanke oli erittäin merkittävä etenkin terveydellisistä syistä, vaikka vesimaksuja olikin siinä yhteydessä korotettava.
Kunnallisjärjestön ja sosialidemokraattisen järjestöväen kannalta merkittävä päätös tehtiin vuonna 1985, kun Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys myi puolet Kotkan Työväentalosta kaupungille konserttitaloa varten. Vuosina 1985-1986 rakennus peruskorjattiin mahdollisimman paljon alkuperäiseen asuunsa ja juhlasali kunnostettiin konserttisaliksi. Kaupassa yhdistyksen ja kunnallisjärjestön käyttöön jäi edelleen osa talosta ja kaupunki sai kipeästi kaipaamansa kulttuuritilat.
Kiintoisia hankkeita olivat Ruotsinsalmi-projektiin kuuluvat merihotelli- ja merimuseohankkeet, joita myös käsiteltiin edustajistossa useaan kertaan. Vuonna 1985 hankkeet hyväksyttiin periaatteessa, mutta kustannukset vaadittiin vielä tuotavaksi edustajiston hyväksyttäväksi. Vuonna 1987 kuultiin selvitys kyseisestä projektista tekemättä siitä mitään päätöstä, ja vuonna 1989 päätettiin erottaa merihotelli- ja merimuseohanke toisistaan ja kiirehdittiin merihotellin kaavaa. Vuonna 1991 ylimääräisessä edustajistossa hotellikaava hyväksyttiin äänestyksen jälkeen Puistolaan.
Hauska yksityiskohta on myös edustajistossa vuonna 1990 käsitelty kaava, jolla hyväksyttiin rakennettavaksi kauppakeskus Karhulan kanjonin päälle.
Ympäristönsuojelun edelläkävijä
Hyvin paljon keskustelua aiheutti Kymijoen vapaiden koskien kohtalo, kun A. Ahlström Osakeyhtiö esitti laadittavaksi kaavan, jolla sallittaisiin voimaloiden rakentaminen Kymijoen yläjuoksulle.
Ylimääräinen edustajiston kokous käsitteli kaavaehdotusta kesäkuussa 1983, mutta ei ottanut kantaa asiaan. Asia käsiteltiin uudelleen joulukuussa. Kunnallistoimikunta oli ottanut kaavaan myönteisen kannan ja esitti asian hyväksymistä. Perusteena olivat mm. voimaloiden työllisyyttä lisäävät vaikutukset. Popinniemen työväenyhdistyksen edustaja, valtuutettu Veikko Yrkki teki vastaehdotuksen, jonka mukaan kosket tulisi säilyttää luonnontilaisina. Keskustelu puolesta ja vastaan oli pitkä ja perusteellinen. Äänestyksessä Veikko Yrkin esitys voitti äänin 45 – 32.
Kymijoen kanavointia on esitetty jo 1800-luvulla, 1920-luvulla ja jälleen asia oli esillä vuonna 1989. Edustajiston yksimielinen kannanotto oli seuraava: Kymijokea ei kanavoida, vaan se rauhoitetaan virkistyskäyttöön.
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä teki vuonna 1984 aloitteen ympäristönsuojelulautakunnan asettamisesta Kotkaan. Vastaavia lautakuntia ei tiedossa ollut, Kotkassa oltiin edelläkävijöitä, kun lautakunta seuraavana vuonna perustettiin. Sosialidemokraattinen ympäristö- ja luontoaktivisti Ensio Huuhka valittiin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja sihteeriksi kansliasihteeri Sirkka Kotola, jotka muotoilivat lautakunnalle säännöt ja toimintamuodot. Merkittäviä olivat luonnonsuojeluun liittyvät asiat.
Hauska yksityiskohta löytyy edustajiston pöytäkirjasta vuodelta 1980, jolloin ympäristöasioihin vihkiytynyt Jouko Rissa esitti, että kunnallisjärjestön lipusta pitäisi poistaa tehtaan savu, koska se tuo mieleen luonnon saastuttamisen!
Ripaus kansainvälisyyttä
Kunnallisjärjestössä oli esillä myös kansainvälinen kehitysapu. Vuonna 1983 päätettiin antaa 500 markkaa kaivon rakentamiseksi Zimbabween. Kotkan ystävyyskaupunkiin Tallinnaan kotkalaisilla oli perinteisesti monia siteitä ja suhteita erityisesti 1970- ja 1980-luvuilla ennen Viron uudelleen itsenäistymistä vuonna 1991. Terttu Pylkkänen esitti vuonna 1989 edustajistossa, että kunnallisjärjestö ryhtyisi kulttuuriyhteistyöhön Tallinnan kanssa. Edustajistossa otettiin myös myönteinen kanta pakolaisten vastaanottoon.
Sirkka Kotola
Kotkan kaupungin suhdetoimintapäällikkönä työskennellyt Sirkka Kotola aloitti Karhulan Läntisen Nuorissa Kotkissa 1950-luvulla, jatkoi Karhulan Läntisen Nuoriso-osastossa 1960-luvulla ja on ollut mukana puoluetoiminnassa aina vuodesta 1969 lähtien.
Karhulan Läntisen Sos.dem. Työväenyhdistyksen puheenjohtajana hän toimi vuosina 1978-89, Läntisen yhdistyttyä Karhulan Sos.dem. Työväenyhdistykseen 1993 toiminta jatkui, mm. sihteerinä kymmenkunta vuotta. Kunnallisjärjestön toimikuntaan hänet valittiin 1970-luvun lopulla ja edustajistossa hän toimii edelleen.
Sirkka Kotola toimi 1970-luvulta lähtien sosialidemokraattisessa piirijärjestöissä, ensin naispiirissä ja sen jälkeen puoluepiirin toimikunnassa ja sen puheenjohtajana vuosina 1987-1991. Puolueneuvoston/valtuuston (nimi vaihtui v. 1993) jäsenenä hän oli vuosina 1984-2002 ja puoluekokousedustaja vuosina 1978 – 1999 seitsemässä puoluekokouksessa.
Nousua ja eurooppalaistumista
Suomalaiset elivät 1980-luvulla nousukautta. Presidentti Urho Kekkonen erosi terveydellisten syiden takia virastaan vuonna 1981 ja sosialidemokraattien Mauno Koivisto valittiin presidentiksi vuonna 1982. Suomessa lähennyttiin Eurooppaa, ja vuonna 1989 Suomesta tuli Euroopan Neuvoston jäsen. Samalla elettiin vielä ”suomettumisen” aikaa. Suomen ja Neuvostoliiton välistä YYA-sopimus jatkettiin 20 vuodella vuonna 1983.
Sisäpolitiikkaa leimasi konsensus eli yhteisymmärrys, ja suuria poliittisia kiistoja ei koettu.
Suomalaiset tempautuivat 1980-luvun lopulla ennennäkemättömän noususuhdanteen pyörteisiin.
Vanhalle viisaudelle -veli on velka otettaessa, veljenpoika maksettaessa- naurettiin. Uusi juppisukupolvi uskoi päinvastoin, että velka on paras investointi. Pankit syytivät velkarahaa, ja ihmiset ottivat sitä vastaan. (73)
Kotkan väkiluku pieneni
Kuntalain suhteellisuusperiaatteen mukaan tuoreen yhdistyneen Kotkan kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus kuului sosialidemokraattiselle ryhmälle. Kuntaliitosta seuranneen kymmenen vuoden ajan esiintyi vaihtuvuutta.
Kotkalaisen toimitusjohtaja Antero Anttilan jälkeen vuosina 1979-80 valtuuston puheenjohtajana toimi Karhulan puolelta tullut insinööri Arvi Forss. Antero Anttila jatkoi puheenjohtajuuttaan kaudella 1981-1984. Toimittaja Risto Tuominen oli puheenjohtajana vuosina 1985-86, jonka jälkeen rehtori Raimo Luoto luotsasi valtuustoa vuosina 1987-2000.
Vuonna 2001 päättyi sosialidemokraattien 80 vuotta jatkunut puheenjohtajuus, ja paikan otti kokoomuslainen komisario Topias Kotiniemi.
Kotkan väkiluku pieneni, ja kun se oli painunut alle 60 000 asukkaaseen, valtuuston koko putosi pienempään kategoriaan syksyn 1984 vaaleissa. Koko kahdeksan paikan vähennys lankesi perinteisten vasemmistopuolueiden osalle.
Uutta oli myös Vihreän Liiton tulo valtuustoon. Seuraavissa vaaleissa nähtiin, että se oli tullut pysyvästi. (74)
Mussalon syväsatama suurin asia Kotkassa
Mussalon syväsataman perustaminen oli 1980-luvun suurin asia Kotkassa.
Kunnallisjärjestön edustajisto antoi 28.9.1981 satamaa käsittelevän julkilausuman:
”Kotkan kaupunki on sataman omistajana kehittänyt ja nykyaikaistanut satamaa. Kehitystyössä on onnistuttu: Kotkaa ja erityisesti Hietasen satamanosaa pidetään maamme tehokkaimpana lastauspaikkana.
Kuitenkin Kotka on kilpailussa kotimaisista liikennevirroista menestynyt vain tyydyttävästi. Tämä selittyy osaksi valtakunnan satamapolitiikan hajanaisuudella, mm. talvimerenkulussa pohjoisen pieniä satamia on suosittu etelän suurten satamien kustannuksella. Jäänmurtajatoiminnan painopiste on siellä, missä liikenne on vähäisintä.
Kotkan sataman kehittämistä on jatkettava. Tavoitteena on pidettävä sitä, että Kotka säilyttää asemansa Suomen johtavana vientisatamana ja että Kotkan merkitystä tuontisatamana voidaan lisätä. Niin ikään sataman uudistuksia tai laajennuksia suunniteltaessa on huomioitava Neuvostoliiton kauttakulkuliikenteen satamalle tarjoamat mahdollisuudet, joista viime vuosina on saatu myönteistä esimakua.” (75)
Juhani Saarinen kertoo kirjassaan Miljoonamöljä näin:
”Kaupunginvaltuustolle tämä projektiryhmän laatima Kotkan syväsataman perustamissuunnitelma kulki satamalautakunnan ja kaupunginhallituksen kautta. Käynnissä olevan prosessin aikana ympäristöministeriö oli vahvistanut alueelle laaditun asemakaavan. Seitsemän vuotta kestäneiden tutkimusten, selvitysten ja suunnitelmien jälkeen Mussalon syväsataman hanke oli lopullisessa muodossaan valmis nostettavaksi korkeimmalle päätöspöydälle.
(…)Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Risto Tuominen voi tyytyväisenä 27. marraskuuta lyödä nuijan pöytään ja todeta, että kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Mussalon syväsataman perustamissuunnitelman. Asia oli loppuunkäsitelty.”
Saarinen pohdiskeli kirjassaan, että mielessään Tuominen varmasti asetti päätöksen pitkän historiallisen satamaketjun uudeksi ja toistaiseksi suurimmaksi lenkiksi. Saarinen korostaa, että Tuomisen kunnallispoliittiseen perusfilosofiaan kuului ajatus, että kunkin sukupolven on tehtävä oma osuutensa sataman kehittämiseksi. Niin keskeisellä tavalla satama kuuluu kotkalaiseen identiteettiin.
Saarinen kuvaa, että työt aloitettiin komeasti vuonna 1987. Kymen läänin maaherra Matti Jaatinen painoi nappia, joka sytytti ensimmäisen Kuusisen saaren kallioperään asetetun räjähdyspanoksen. Vierellä seisoivat kaupunginvaltuuston uusi puheenjohtaja Raimo Luoto ja satamajohtaja Ilmari Elo.
Tästä alkoi kolmen vuoden intensiivinen rakennusvaihe. Merenkulkuhallitus vahvisti 15,3 metrin väylän 11. joulukuuta 1989. Väylän kallein osa, Kotkan majakka, tosin saatiin valmiiksi vasta syksyllä 1990.
SITAATTI
Jos mietin oman aikani demareiden hienoja saavutuksia, niin minusta se on Mussalon satama. Sinä aikana, kun päätös sataman rakentamisesta tehtiin, oli taloudellinen tilanne yleisesti heikko. Ne, ketkä päätöstä demareista ajoivat, olivat aikansa rohkeita päättäjiä, koska vastustusta asiassa oli runsaastikin. Silloin ilmeisesti osattiin tehdä yhteistyötä Kokoomuksen kanssa. Asialla oli iso merkitys Kotkalle, toivottavasti pärjäämme kilpailussa ja hyödymme satamasta vielä pitkään.
Jouni Leppänen
Karhulan Sos.dem.Ty
Kotkalainen vaikuttaja Antero Anttila 1945-2015
Kotkalainen talouden ja politiikan vahva vaikuttaja Antero Anttila hoiti lukuisia keskeisiä kunnallisia luottamustehtäviä Kotkassa 1970- ja 1980-luvuilla. Sosialidemokraatti Anttila oli Kotkan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kuntaliitoksen aikaan 1976–1978 ja toistamiseen 1981–1984. Kaupunginhallitusta hän johti vuosikymmenen lopulla.
Antero Anttila oli yksi keskeisiä sosialidemokraattien ja kokoomuksen sinipuna-akselin rakentajia Kotkassa.
Mediamaailmaan Anttila jätti pysyvän jäljen. Hän siirtyi pankkimaailmasta Eteenpäin-lehden toimitusjohtajaksi vuonna 1978. Lehti oli tuolloin ainoana SDP:n julkaisuna alueensa markkinajohtaja.
Anttila lähti vakuuttuneena sanomalehtiä odottavasta rakennemuutoksesta edelläkävijänä Suomessa toteuttamaan uudistumista, jonka keskeinen ajatus oli vahvistaa yhteistyöllä lehtien resursseja. (76)
Kyseinen uudistus oli Eteenpäin-lehden ja Etelä-Suomen lakkauttaminen ja Kotkan Sanomien julkaisemisen alkaminen.
Uusi Leporanta Kesärannan paikalle
Naisten talkootyön arvo lomakoti Leporannan vuosikymmenien aikana oli mittaamattoman arvokas. 1980-luvulla tehtiin edelleen mm. pihatyöt, puuhommat ja monet korjaukset talkoilla, ja vuonna 1984 talkootyön arvoksi kirjattiin komeat 86 000 markkaa. Kansanedustaja Martta SalmelaJärvinen tokaisi kerran, että sitä täytyy olla vähän hullu, kun lähtee mukaan lomatoimintaan.
Leporannassa vahvasti vaikuttanut Martta Lumme totesi hänkin, että “hullun maineen varmaan sainkin, kun kaikessa rakentamisessa olin mukana. Hulluutta on sitten se, että uskoo niin vahvasti asiaan, että uskaltaa.”
Uusi Leporanta rakennettiin kaikessa uljaudessaan Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestön kesänviettopaikan Kesärannan paikalle vuonna 1987. Vanhan Leporannan patteriradiot ja öljylamppuajat olivat jääneet kauas taakse, ja lomatoiminta jatkui. (77)
Yksi Leporannan aktiivisia toimijoita jo 1970-luvulta lähtien oli Marja-Liisa Vainikka.
”Alkuvaiheessa lähinnä siivosin ja tiskasin siellä. Aluksi lomalaiset olivat vanhempaa väkeä, mutta ajan myötä sinne tuli lapsiperheiden äitejä. Siellä saunottiin, uitiin, syötiin hyvää ruokaa, tavattiin ihmisiä ja viihdyttiin.
Leporanta kuului Lomakotien Liittoon, ja sittemmin olin sen hallituksessa miettimässä lomakotien kehittämistä. Uusi Leporanta oli niin upea ja hieno, ihan omassa korkeudessaan. Teimme retkiä muihin lomakoteihin, eikä missään ollut niin hyviä tiloja”, Marja-Liisa Vainikka muisteli.
_________________________________
Kun demareille kelpasi suojeluskunnan talo teatteriksi…
Kun Kotkan Työväentalosta suunniteltiin konserttitaloa, porvaripuolueissa oltiin sitä vastaan talon historian takia.
”Anna-Liisa Linkola oivalsi, että Eliel Saarisen piirtämän rakennuksen saaminen konserttitaloksi olisi kulttuuriteko. Linkola sivalsi, että kun demareille on kelvannut suojeluskunnan talo teatteriksi, niin kokoomukselle on kelvattava työväentalo konserttitaloksi.”
Risto Tuominen
___________________________________
Uudistuvan koulutuksen Kotka
Kotkassa koulutoimea on kehitetty ennakkoluulottomasti, kokeilujen kautta. Kokeiluista on tullut myös valtakunnallisia käytäntöjä, esimerkiksi ammattilukiosta.
Kolme kotkalaista rehtoria, Lasse Leander, Martti Korhonen ja Pekka Savolainen kutsuivat itseään vallankumousneuvostoksi. He pitivät palavereja ja kehittelivät mallia ammattilukion toteuttamiseksi.
Opetusministeri Kaarina Suonio ei antanut ammattilukiolle kokeilulupaa. Kun Anna-Liisa Kasurinen aloitti kulttuuriministerinä toukokuussa 1987, hän lähetti vallankumousneuvostolle ja Kotkan kaupungille viestin ja kehotti heitä uudistamaan hakemuksensa. Niinpä ammattilukiokokeilu alkoi Kotkassa ja Helsingissä Vallilan ammattikoulussa vuonna 1988.
Myös ammattikorkeakoulutuksen syntymisestä Anna-Liisa Kasurinen antaa ison kunnian kotkalaisille. Tämä tapahtui hänen kulttuuriministeriaikanaan.
Kotkan teknillisen oppilaitoksen rehtorin Erkki Ojanen oli tutustunut Saksassa ammattikorkeakoulutoimintaan ja pohdiskeli oman tiiminsä kanssa, miten se voisi käytännössä toimia Suomessakin.
”Tästä oli tavattoman suuri apu, kun alettiin tehdä valtakunnallista kokeilua. Toimimme hyvässä yhteistyössä opetusministeri Christoffer Taxellin kanssa, jolle kuuluivat yleissivistävän koulutuksen asiat. Minulle kulttuuriministerinä kuuluivat taidekorkeakoulut sekä ammatillinen koulutus, mukaan lukien aikuiskoulutus”, Anna-Liisa Kasurinen kertoi.
”Ministeriössämme oli kerran kuussa osastopäälliköiden kokous. Eräässä kokouksessa totesin, että meillä on keskiasteen koulu-uudistuksesta annettu lainsäädäntö ja siihen liittyvä kokeilulaki voimassa. Tämän lain perusteella meillä on oikeus käynnistää ammattikorkeakoulutoiminta esimerkiksi Saksan mallin mukaan.”
Heikki Mäenpää työskenteli apulaisosastopäällikkönä kouluosastolla, vastuunaan ammattikoulutus. ”Kuulkaa nyt rouva ministeri, tämä on niin iso periaatekysymys, että sitä ei voida jonkun kokeilulain perusteella käynnistää”, Mäenpää sanoi.
”Asia jäi siihen. Yllättäen se tuli uudelleen esille Christoffer Taxellin pöytään heittämänä. Asialle oli eduksi, että Taxellille oli puhuttu siitä. Ehkä tämä oli minun aloitteeni, ehkä hänen omansa.
Tästä ammattikorkeakoulukokeilu kuitenkin lähti liikkeelle ja nuorisoasteen koulutusta vietiin eteenpäin. Erkki Ojasella oli tässä keskeinen asema.”
Ammattikorkeakoulutusta valmisteltiin noin kolmen vuoden ajan, ja koulutus alkoi vuoden 1991 keväällä, kun Harri Holkerin hallitus oli jo toimitusministeriönä.
”Minulla oli kauhea hätä siitä, että emme saisi uudistusta läpi, jolloin seuraava hallitus voisi tehdä sille mitä vaan. Holkeri sanoi, että toimitusministeriönä ei näin isoa asiaa voida ottaa esittelyyn. Otin yhteyttä oikeuskansleriin ja kysyin, voidaanko katsoa, että asia on saatu päätösuralle, jos esityslistat on jaettu ministereille ennen kuin ilmoitetaan presidentille hallituksen erosta.”
Oikeuskansleri totesi, että näin toimiminen täyttää lain kirjaimen. Niinpä opetusministeriön lähetti vei perjantaina esityslistan joka ministeriöön. Seuraavana torstaina oli valtioneuvoston yleisistunto, ja asia meni läpi ilman puheita.
”Viimeinen tehtäväni opetusministeriössä oli allekirjoittaa kokeiluluvat”, Anna-Liisa Kasurinen kertoi.
1980-luku oli muutoinkin vahvaa koulutuksen uudistumisen aikaa. Vuodesta 1977 vuoteen 1996 asti Kotkan koululautakunnassa toiminut, kahdeksan vuotta puheenjohtajana ollut Soili Häkkinen on kirjannut näin:
”Kokeiluna alkoi myös kurssiluontoinen lukio samoin kuin nuorisokoulutuskokeilu. Nämä kaikki kokeilut tukivat toinen toisiaan. Lisätyötä nämä kyllä aiheuttivat aika lailla niin kouluille, rehtoreille, virkamiehille kuin koululautakunnallekin. Muistan lautakunnan puheenjohtajana istuneeni monenlaisissa kokouksissa ja infoissa ja osallistuneeni mm. kaksipäiväiseen seminaariin Heinolan kurssikeskuksessa läänin herrojen ja musiikkiopiston rehtorinkin kanssa.
Rehtori Pekka Savolainen totesikin myöhemmin, että se oli aikaa, kun lukiossa oli kolme eri kokeilua yhtä aikaa.
Kaikki se työ ja suunnittelu on kuitenkin kohdistunut kotkalaisten nuorten parhaaksi.”
Erikoinen Vilkkaan lakko
Jukka Ratia toimi Kotkan Ammatillisen Paikallisjärjestön puheenjohtajana 1980-luvun alussa, kun Kotkassa koettiin linja-autoliike Onni Vilkkaan työntekijöiden varsin erikoinen lakko. Tämä herätti suurta huomiota myös valtakunnallisesti.
Ratia kertoi Juha Peltolan haastattelemana näin:
”Onni Vilkkaan työntekijöiden sopimukset olivat paremmat kuin työehtosopimukset. Mutta sitten Onni Vilkas halusikin siirtyä työehtosopimuksen mukaiseen käytäntöön. Hänhän ei rikkonut siis millään tavalla, mutta tämä aiheutti henkilökunnassa kovan porun ja he alkoivat pyytää paikallisjärjestöltä tukea. Käsittelimme paikallisjärjestön kokouksessa asiaa ja päätimme viedä sen kevätkokoukseemme, jossa Kotkan alueen ammattiosastojen edustajat ovat paikalla.
Kokouksen puheenjohtajana huomasin, että silloin alkoi kilpalaulanta siitä, miten olisi hyvä menetellä. Taisi olla Nykänen, joka ehdotti, että pitäisi panna Kotka seis ja Kunelius kannatti. Minähän olisin voinut estää tämän asian, mutta huomasin, että nyt oli niin suuri määrä paikallisjärjestön edustajia paikalla ja ajattelin, että minä katson, vieläkö nämä edustajat seisovat sanojensa takana. Joku sanoi, että menin miinaan, mutta en minä mennyt. Tuoreena puheenjohtajana katsoin, että nyt tuetaan rahallisesti lakkolaisia ja tehdään heille tukikeräykset. Keräys tuotti niin paljon rahaa, että he olisivat voineet olla lakossa vaikka kuinka kauan. Eiväthän he AKT:sta olisi saaneet päivärahaa paljon mitään.
Kokouksen päätöksen mukaisesti Kotkassa järjestettiin vuorokauden mittainen seisokki, jossa olivat mukana niin tehtaat, metalliteollisuus kuin satamakin.
Ammattiosasto ykkösen lakko loppui siihen, että AKT:n puheenjohtaja Risto Kuisma otti tämän koko autoalan jengin työväentaloon ja määräsi lakon lopetettavaksi. Vilkkaalla siirryttiin työehtosopimuksen mukaisiin käytäntöihin.”
Kunnallistoimikunnan rooli muuttui
Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestön puheenjohtajana Jukka Ratia toimi vuosina 1985-1990.
”Tänä aikana tapahtui pikkuhiljaa sellainen muutos, että kunnallistoimikunta ei enää puuttunut valtuutettujen päätöksiin. Valtuustoryhmä alkoi itse tehdä päätöksensä.”
Ratia näki, että Kotkan alueella oli liian useita sosialidemokraattisia työväenyhdistyksiä.
”Talous oli tiukalla, ja olisi ollut syytä kiivaasti saattaa niitä yhteen. Ihmisillä oli tuohon aikaan omat autonsa, joilla helposti pääsi vähän kauemmaksikin kokouksiin. Ehdotin yhdistyksille ja niiden puheenjohtajille, että olisi ollut aika supistaa yhdistysten määrää. Samaan aikaan lakkautettiin monia lautakuntia, ja siksikin meidän tulomme vähentyivät.
Ehdotukseni koettiin hyvin vaikeaksi toteuttaa. Sen jälkeen vähitellen yhdistyksiä on lakkautettu ja sulautettu yhteen.”
Jukka Ratian aikana taloutta yritettiin korjata oluenmyynnillä Meripäivien aikana. Usealla poliittisella puolueella oli meripäivätelttansa, joiden toiminta hoitui vapaaehtoisvoimin.
Se oli suurta joukkotoimintaa. Tunnelma oli usein korkealla, ja teltassa kävi esiintyviä taiteilijoita, mm. Eini ja Irwin Goodman. Ratia muistaa, että omassa teltassa henkilökunnalla oli paidat, joiden selässä oli Kotkan ruusu laulun sanat.
”Eini ei osannut Kotkan ruusun sanoja, mutta hän lauloi sen lukemalla sanat selästäni.”
Meripäivätelttaa pidettiin muutamana kesänä. Mikään rahasampo se ei ollut, sillä menoja oli yllättävän paljon. Vapaaehtoisiakaan ei ollut aina helppoa saada hommia tekemään.
Jukka Ratia oli tiiviisti mukana sekä ay-liikkeessä että poliittisessa työväenliikkeessä.
”Yhteistyötä oli lähinnä vaalien alla, mutta arjessa ne toimivat aika erillään. Ei ammattiyhdistysliike sotkeutunut politiikkaan.”
Paitsi kerran, kun ammattiyhdistysliikkeen ja valtuustoryhmän naiset ilmoittivat yhteisen vaatimuksensa: viikkopäiväkodin rakentamisen Helilään. ”Oli tärkeää saada päiväkoti vuorotöitä tekevien naisten lapsille. Naisyhdistykset olivat tässä takanani. P.E. Sutela oli kaupunginjohtajana. Esitin asian valtuustossa, ja Sutela sanoi, että uusi päiväkoti olisi niin kallis, ettei sitä voi ottaa budjettiin. Sanoin, että eihän päiväkodin neliöt voi olla sen kalliimpia kuin asuntoneliötkään. Sutelan pysyi mielipiteessään. Antero Anttila oli tuolloin valtuuston puheenjohtajana ja hän sanoi, että laitetaan se päiväkoti budjettiin, kun Ratia ja naiset sitä niin kovasti vaativat.”
Kyseinen Raitin viikkopäiväkoti oli ensimmäinen viikkopäiväkoti Kotkassa.
”Kun päiväkoti avautui, se oli suuri menestys. Tellervo Koivisto oli avaamassa sitä, ja Sutela sanomaan minulle, että kuule Jukka, päiväkodin hinta jäi alle kustannusarvion”, Ratia muisteli.
SITAATTI
Kiihkeää aatteellisuutta
1980-luvussa oli jotain hirveän kiihkeää aatteellisuutta, josta minä henkilökohtaisesti pidin. Silloin oli sellaista hehkutusta, jota ihmiset oikeasti tarvitsevat.
Hilppa Kimpanpää Sirkka Kotolan haastattelussa
Koski sai tunteet kuohumaan
1980-luvulla ympäristöasiat nousivat Kotkassa tärkeinä esille.
Kotkan Sos. dem. Kunnallisjärjestön edustajisto käsitteli 11. joulukuuta 1983 paljon tunteita herättänyttä Kymijoen koskikysymystä.
Pitkän keskustelun aikana valtuustoryhmän puheenjohtaja Veikko Yrkki esitti kunnallistoimikunnan esityksestä poikkeavan esityksen, jonka mukaan Pernoonkosket tulee säilyttää luonnonmukaisina eikä rakentaa voimalaitosta.
Äänestyksessä kunnallistoimikunnan esitys sai 32 ääntä ja Yrkin esitys 45 ääntä.
Äänestystuloksen perusteella edustajiston päätökseksi tuli Yrkin ehdotus: Pernoonkosket tulee säilyttää luonnonmukaisina niin rantojen kuin virtaavien vesimäärienkin suhteen. (78)
Sapokalle rahaa, Vanha Paloasema pelastettiin
Veikko Yrkki on Kotkan kunnallispolitiikan kokeneimpia konkareita. Vuosina 1975-76 Yrkki oli Popinniemen työväenyhdistyksen jäsenenä mukana Karhulan kauppalanhallituksessa kunnallispoliittista uraansa aloittelemassa.
Kuntaliitoksen jälkeen Yrkki valittiin Kotkan kaupunginhallitukseen, jossa hän vaikutti sillä erää aina vuoteen 1980 asti. Hän toimi valtuuston ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana ja oli muiden tehtävien muassa valtuustoryhmän puheenjohtajana seitsemän vuoden ajan 1980-luvulla. Kaupunginhallituksessa Veikko Yrkki istui vielä vuoteen 2000 asti.
Yrkin ryhmänjohtajakauden aikana tehtiin päätös Mussalon sataman toteuttamisesta. Myös ympäristörakentaminen sai alkunsa. ”Kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen kanssa järjesteltiin asioita. Monet olisivat laittaneet Sapokan kunnostukseen tarvitut rahat muualle, mutta ryhmän puheenjohtajana pidin Sapokan puolia. Heikin kanssa kunnostettiin Sunilaakin aina vähän kerrassaan.”
Myös rakennettua ympäristöä puolustettiin.
”Demareistakin jotkut sanoivat, että puretaan vanha paloasema ja rakennetaan tilalle kerrostalo. Asia meni kunnallisjärjestön päätettäväksi ja tulos oli, että se haluttiin säilyttää. Pidin valtuustossa ryhmän puheenjohtajana puheenvuoron, jossa esitin, että vanha paloasema säilytetään ja kunnostetaan kulttuuritiloiksi. Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Kari Häkämies kannatti, ja rakennus päätettiin kunnostaa.”
Kotkan Sos. dem. Kunnallisjärjestön merkitys oli Veikko Yrkin mukaan vahva vielä pitkälle 1980-luvulle. Asiat vietiin kunnallisjärjestöön ja isoista asioista päätettiin siellä.
Yrkin mielestä on oltava uskallusta luopua aikansa eläneistä asioista ja investoida uuteen. Hän olikin toimittaja Seppo Häkkisen Kymen Sanomiin 13.4.1996 tekemän jutun mukaan kaupunginjohtaja Risto Parjanteen mieliharmi.
Häkkinen kirjoitti: ”Demariryhmän puheenjohtajana hän aktiivisesti vaan ei aina niin avoimesti upotti kaupunginjohtajan kuningassuunnitelmaa Ruotsinsalmen merikeskuksesta.”
Veikko Yrkki oli kahden vuoden ajan Kotkan Energian hallituksessa. Hän oli neuvotteluissa mukana, kun oltiin yhtiöittämässä Kotkan energialaitosta ja Kotkan satamalaitosta. Mukana satamaneuvotteluissa oli myös demareiden Risto Tuominen.
Yrkin mukaan kaupungin toimintoina kärsi molempien laitosten tehokkuus. Valtuusto saattoi käsitellä jopa energialaitoksen pakettiauton, avolava-Moskvitshin hankintaa –hinnaltaan 5550 markkaa.
_____________________
Mielipiteet muuttuivat
”Oli hauskaa seurata, miten mielipiteet muuttuivat. Yleisönosastokirjoittelua oli laidasta laitaan. Ensin enemmistö moitti rahojen käyttämistä Sapokan kunnostamiseen, mutta kielteiset mielipiteet vähenivät ja nykyään ei puistorakentamista juuri arvostella.”
Anna-Liisa Kasurinen
Kaupunginjohtajan vähemmän hillitty -ja hillitty- valinta
Kotkan kaupunginjohtajana oli kuntaliitoksen aikana Tauno Pulkki. Hän erosi tehtävästä sairauden vuoksi vuonna 1979, ja hänen seuraajakseen valittiin yksituumaisesti apulaiskaupunginjohtajan tehtäviä kuntaliitoksesta lähtien hoitanut entinen Karhulan kauppalanjohtaja P. E. Sutela. Sutela toimi kaupunginjohtajana vuoteen 1986, jolloin hän jäi eläkkeelle.
Uuden kaupunginjohtajan valinta osoittautui vaikeaksi tehtäväksi. Virkaa haki mm. Kotkan suunnittelupäällikkö Risto Parjanne ja suostumuksensa virkaan antoi toimitusjohtaja Antero Anttila, monivuotinen valtuutettu, joka oli toiminut myös valtuuston puheenjohtajana. Lopullinen valinta oli tehtävä heidän välillään. Molemmat ehdokkaat tunnettiin hyvin ja molemmilla oli hyvät edellytykset viran hoitoon. Mutta he herättivät myös vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Yleisönosaston kantaaottavia kirjoituksia oli runsaasti, vastaavaa ei aiemmin oltu nähty.
Virkavalintaa varten oli nimetty erityinen työryhmä, jonka työ ei ollut lainkaan kadehdittava. Kunnallistoimikunta valmisteli myös omalta osaltaan valintaehdotusta työryhmää kuultuaan. Kunnallisjärjestön edustajiston tehtävänä oli antaa lausunto valinnasta ja se merkitsi käytännössä päätöstä valittavasta.
Kunnallisjärjestön edustajisto kokoontui ylimääräiseen kokoukseen 3.2.1986. Läsnä oli 84 äänivaltaista edustajaa, vain neljä edustajaa puuttui. Oli ennakolta selvää, ettei valinnasta oltu yksimielisiä ja keskustelusta odotettiin kiivastakin.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Risto Tuominen pyysi puheenvuoron ja esitteli hahmottelemansa välitysehdotuksen: kaupunginjohtajaksi valitaan Risto Parjanne. Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valitaan vuoden 1987 alusta Antero Anttila ja istuva kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raimo Luoto valitaan niin ikään vuoden 1987 alusta kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Risto Tuominen ilmoitti vetäytyvänsä valtuuston puheenjohtajan paikalta.
Risto Tuomisen ehdotus hyväksyttiin asiallisen keskustelun jälkeen yksimielisesti. Risto Parjanteesta tuli kaupunginjohtaja ja hän hoiti sitä virkaa vuoteen 1991, jolloin hänet valittiin Oulun kaupunginjohtajaksi. (79)
Vuoden aikana valittiin toinenkin kaupunginjohtaja, sosiaali- ja sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Hannu Tapiola.
”Valinta tapahtui huomattavasti hillitymmin kuvioin kuin edellinen valinta. Valintaa valmisteli sama työryhmä kuin Parjannetta valittaessa, lisättynä tuoreella kaupunginjohtajalla. Varsinainen valinnan teki valtuustoryhmä yhdessä kunnallistoimikunnan kanssa”, kunnallisjärjestön toimintakertomus kuvaili. (80)
Kunnallisjärjestön puheenjohtajat Keijo Asplund ja Kalevi Paunonen
Keijo Asplund oli kunnallisjärjestön puheenjohtaja vuosina 1981-84. Hän oli myös aikanaan Ukkoyhdistyksen eli Kotkan Työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Työuransa hän suoritti palolaitoksella ollen viimein koko Suur-Kotkan palopäällikkönä. Hän oli myös valtakunnallisissa paloalan tehtävissä.
”Keijo ei tykännyt ’kymiläisistä’ johtuen lähinnä kuntaliitokseen liittyneistä virkajärjestelyistä ja siitä seuranneesta epäsovusta. Hän oli jämäkkä ja jämpti kaveri. Kaikki asiat olivat järjestyksessä. Auktoriteettia löytyi ja se herätti kunnioitusta, kun hän käveli kaupungintalolla virkapuku yllä eli kaluunat kaulassa”, Soili Häkkinen muisteli. ”Asplundin aikana asiat päätettiin kunnallisjärjestössä ja niistä ei livetty. Se, minkä Keijo aloitti, vietiin loppuun saakka.”
Hänen aikanaan rakennettiin uusi paloasema Jylpylle, ja vanha asema luovutettiin kulttuurille. Mussalon satamaa alettiin suunnitella jo silloin. Merimuseo- ja merihotellihankkeita käsiteltiin, samoin Kymijoen kanavointia.
Budjetteja käytiin läpi hartaasti. ”Sosiaaliasiat eivät hänelle olleet kovin tuttuja, ja kun kerran piti taas perustaa kotiavustajien virkoja lisää, hän vastusti. Totesin hänelle kaupungintalon portaita alas astellessamme, että toivon sinun vanhentuessasi, ettei kukaan sinua hoitaisi. Aamulla hän soitti aikaisin ja kertoi vieneensä viestiä eteenpäin kyseisten virkojen perustamiseksi”, Soile Häkkinen kertoi. ”Eli kun tarpeeksi osasi perustella, niin asia meni eteenpäin.”
”Risto Parjanne kaupunginjohtajana ei tykännyt, että hänen päätösehdotuksiaan muutetaan.
Kerran oltiin taas kaupungintalolla kaupunginhallituksen demariryhmässä ja Risto ei halunnut antaa ylimääräistä rahaa Metsolan päiväkodin uuteen tiskikoneeseen särkyneen tilalle. Esitykseeni määrärahan saamiseksi Keijo totesi, että ’eiks anneta vaan likoille uusi kone’. Esitys meni ryhmässä ja kokouksessa läpi, mutta Ristoa suututti.
Silloin oli vielä niin byrokraattista, ettei talousarviomomentteja saanut ylittää tai siirtää rahaa momenteilta toiselle. Jokaisesta asiasta piti anoa kaupunginhallituksen lupa. Keijo ei vienyt mitään asioita väkisin läpi, mutta hän totesi: ’Hei, eikhän tehhä näin!’ -ja auktoriteetilla asiat tehtiin näin.
”Hän oli ahkerasti Kesärannan toiminnassa mukana järjestäen talkoita ja alustajatapaamisia.
Siellä kävi paljon demariväkeä Karhulaa ja Kymiä myöten. Hän oli myös Lumpeen Martan apuna Leporannankin talkoissa ym. asioissa. Keijolta sai aina apua ja sanat ’Hei likat, eiks tehhä niin… Hän oli ’Suuri Pamppu’, totesi eräs valtuutettu.”
Kalevi Paunonen toimi kunnallisjärjestön puheenjohtajana vuosina 1985-1986. Kalevi oli rauhallinen mies eikä tehnyt numeroa itsestään. ”Hän oli hiljainen puurtaja ja hoiti
asiat hyvin demokraattisesti neuvotellen ja mielipiteitä kysellen mielipiteitä”, Soili Häkkinen kertoi.
Hänen aikanaan herätettiin henkiin mm. ay-jaosto ja tämän toimesta luotiin SAK:n ammattiryhmille eri työpaikoilla noin 80:n henkilön yhdyshenkilöverkosto. Sama oli tarkoitus tehdä myös toimihenkilöpuolelle, mutta se ei toteutunut. Mussalon satamaa ainakin käsiteltiin edelleen.
Paunosen siviiliuransa kulki metallimiehestä kaupungin työsuojelupäälliköksi. Ensin hän toimi Karhulan puolella ja kuntaliitoksen jälkeen Tauno Nuutilaisen (joka oli aikanaan myös Ukkoyhdistyksen puheenjohtajana) parina isossa Kotkassa. Hänellä oli luottamustoimia aikaisemmin Metalliliitossa ja myöhemmin Osuusliike Kymenmaan hallinnossa. Hän oli aktiivisesti mukana urheiluliikkeessä Karhulan Weikkojen puheenjohtajana vuosina 1968-1973 ja TUL:n liittotoimikunnan jäsenenä vuosina 1975-1983.
”Molemmat kaverit olivat erittäin hauskoja ja huumorintajuisia”, Soili Häkkinen muisteli.
Kunnallisjärjestön jäsenistö
Kunnallisjärjestön toimintakertomuksessa 1986 selviteltiin jäsenasioita.
Jäsenyhdistysten määrä väheni yhdellä, kun Tiutisen Sosialidemokraattinen Naisyhdistys päätti toimintansa lopettamisesta lokakuussa 1986.
Huomiota herättivät kahden valtuutetun, Arto Hirvosen (SMP) ja Pentti Tiusasen (SKDL) kokouksia pitkittäneet puheet.
Jäsenmäärät yhdistyksittäin 31.12.1986
Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistys 476
Karhulan Sos.dem. Työväenyhdistys 240
Karhulan Sos.dem. Ty:n Naisosasto 86
Karhulan Läntinen Sos.dem. Työväenyhdistys 231
Kotkan Sos.dem. Naisyhdistys 206
Länsi-Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistys 195
Popinniemen Työväenyhdistys 128
Metsolan Sos.dem. Työväenyhdistys 122
Tiutisen Työväenyhdistys 93
Otsolan Sosialidemokraatit 88
Popinniemen Sos.dem. Naisyhdistys 78
Saksalan Työväenyhdistys 78
Kymin Sosialidemokraatit 66
Koivulan Sos.dem. Työväenyhdistys 65
Uuraan Työväenyhdistys 32
Hurukselan Sos.dem. Työväenyhdistys 8
SNK:n osastot 36
(81)
Ay-toiminta herätettiin henkiin
Vuonna 1986 kunnallisjärjestössä herätettiin ay-toiminta jälleen henkiin monen hiljaisen vuoden jälkeen. Ay-toiminta ei vielä kattanut koko järjestäytynyttä kenttää, mutta tarkoitus oli jatkaa toiminnan vireyttämistä myös toimihenkilökentässä.
Vilkkaasti aloittanut ay-jaosto koostui Kotkan Ammatillisen Paikallisjärjestön hallituksen sosialidemokraattisesta ryhmästä.
Jaoston kokouksissa mm. käsiteltiin vaalityötä ja jätettiin Mussalon satamahanketta puoltava lausuma kunnallistoimikunnalle eteenpäin vietäväksi. Jaoston työvaliokunta loi työpaikoille yhdyshenkilöverkoston, johon kuului noin 80 henkilöä kunnan, valtion, ravintola-alan, liike-elämän ja teollisuuden työpaikoilta Kotkassa. (82)
Kolposkooppibyrokratiaa
Tauno Telaranta aloitti vuonna 1986 työnsä Kotkan kansanterveystyön johtavana lääkärinä.
”Vuosien 1986-1995 aika oli melkoista saneeraamista. Minulla on vieläkin jossakin se kalvo, missä kaupunginjohtaja Risto Parjanne lehtikuvassa kiristää vyöllä kananpoikaa. Se ensimmäinen kymmenen vuotta oli aika hurjaa rakennemuutosta terveydenhuollon puolella.
Täällä niin kuin muuallakin valtakunnassa oli liian laitosvaltainen järjestelmä. Laitoshoitoa oli ihan kohtuuttomasti verrattuna avohuoltoon. Oli vähän erikoista, että täällä oli aika vahva tämä kunnan oma erikoissairaanhoito eli Karhulan sairaalan toiminta, ja siellä leikattiin ja oli kaikenlaista toimintaa, vanhaa perua. Sen alasajoonhan minä syyllistyin ja sain siitä Pentti Tiusaselta jopa kerran kuolemantuomion.
Kuntaliitosasia ei mielestäni tullut silloin virkamiehistössä vastaan, mutta väestöltä sen sijaan tuli. Päivystäessäni näin, kuinka vahvasti tämä kolmijako ja sen vastustaminen tulivat esille väestöltä. Sitä oltiin silloin vielä vahvasti karhulalaisia tai kymiläisiä ja kotkalaisia.”
Kotkassa yhdistettiin sosiaali- ja terveystoimi valtakunnallisesti katsoen kolmen ensimmäisen kaupungin joukossa. ”Sitten kesti toistakymmentä vuotta, lähes 20 vuotta, ennen kuin Suomessa alkoi tämä buumi syntyä.”
Telaranta muisteli, että kun hän tuli Kotkaan, johtosäännöt olivat sellaiset, että lautakunnat tekivät virkavalintoja aika alas asti. Politiikalla oli suuri vaikutus valinnoissa. ”Mutta kun henkilövalintojen tekemistä siirrettiin virkamiehille, niin politiikan vaikutus väheni. Lautakunta teki yleensäkin päätöksiä varsin pienissäkin asioissa. Niin teki myös kaupunginvaltuusto.
Eräänkin naurettavan asian muistan valtuuston päättäneen. Teimme
viisivuotistoimintasuunnitelmia, jotka lähetettiin Lääkintöhallitukseen. Nämä asiat etenivät terveydenhuoltojaoston, sosiaali- ja terveyslautakunnan, kaupunginhallituksen ja valtuuston kautta.
Oli sellainen yksityiskohta, että meillä oli sairaalassa naistentautien toimintaa ja sinne oli esitetty viisivuotissuunnitelmassa, että hankitaan kolposkooppi eli kohdunsuun tähystyskoepalan näytteenottolaite. Sitten kentällä todettiin, etteivät gynekologit sitä tarvitsekaan, vaan sen sijaan tarvitaan joku artroskooppi eli nivelentähystyslaite.
Tämän yhden, ei mitenkään kalliin laitteen muuttaminen kulki taas nämä kaikki jaostot, lautakunnat, hallitukset ja valtuustot. Ja valtuusto päätti, että okei, voidaan tehdä tämä muutos. Että tämmöistä byrokratiaa täällä on ollut.”
Tauno Telaranta muisteli kokeneensa, että demariryhmässä tai vasemmistoryhmässä saatiin asiat menemään hyvin läpi, ja kun sen puolen tuen sai asioille, niin ne menivät lopullisestikin läpi. Näin ei ollut välttämättä muissa kunnissa.
”Muualta kuului aika hurjia juttuja siitä, millaisia vaikeuksia esittelijöillä oli lautakuntien kanssa. Mielestäni Kotkassa oli asialliset luottamushenkilöt, ja monesti vaikeatkin asiat menivät kitkattomasti läpi. Kotka oli silloin Suomen yhdenneksitoista suurin kaupunki, ja minullekin tuli joskus näistä muista suurista kaupungeista kyselyjä, miten ihmeessä olimme jonkun asian saaneet läpi. Lautakunta oli yksimielinen myös useissa suurissa asioissa, kuten Karhulan sairaalan leikkaustoiminnan siirtämistä keskussairaalaan.”
Telaranta myönsi, että hänellä oli hyvin vahvat käsitykset terveydenhuollon järjestämisestä ja siitä, miten asioissa piti toimia.
”En kokenut, että paikallisesta poliitikkoryhmästä olisi minulle suuntaviittoja annettu. Virkamiehenä esittelin asiat ja poliitikot hyväksyivät ne.”
Demarivirkamies Tauno Telarannan mukaan suhteet kokoomukseen ja muihin porvariryhmiin olivat viileän etäiset.
”Henkilökohtaisesti tulin aina hyvin toimeen kaikkien eri ryhmien poliitikoiden kanssa. Sittemmin toimialajohtajana ja palvelujohtajana olin mukana demareiden valtuustoryhmässä. Oli ihan käsky, että oli oltava valtuustoryhmän kokouksissa. Tarvittaessa menimme toiseenkin ryhmään. Ihmettelin, että minuakin aika harvoin edes kysyttiin mihinkään muuhun ryhmään.”
Ainoa nainen satamalautakunnassa
”Kun menin aikanaan ainoana naisena satamalautakuntaan, meillä oli vähän sellainen ilma silloisen satamajohtaja Ilmari Elon kanssa, että se ei meikäläistä arvostanut. Mutta pikkuhiljaa 12 vuoden aikana hän ilmeisesti alkoi arvostaa minua.
Hän nimittäin kertoi minulle, että kun oli ollut neuvottelemassa Moskovassa varustamojen edustajien kanssa, niin he olivat sanoneet hänelle, että tulisivat mielellään Kotkan satamaan. Mutta kun siellä on Se Nainen. Ilmari Elo vastasi, että parempi ollakin tulematta, jos paperit eivät ole kunnossa. Mie olin niin mielissäni, että työ ette kyllä usko, että vihdoinkin.”
Jatta Moilanen, Merimies-Unionin ITF-tarkastaja
Syytä tyytyväisyyteen vuonna 1988
Kun Kotkassa kunnallispolitiikkaa johtaneet sosialidemokraatit kunnallisvaalien alla vuonna 1988 miettivät, mitä päättyvän valtuustokauden aikana oli kaupungissa saatu aikaan, tyytyväisyyteen oli syytä.
Kunnallisjärjestön Kotka & Me -lehden lokakuun 1988 numerossa todettiin, että ajoittain tiukastakin taloudesta huolimatta Kotkan kunnallinen kehitys kulki voimakkaasti eteenpäin. Aktiivisella elinkeinopolitiikalla oli työllisyystilanne saatu kääntymään parempaan suuntaan ja kotkalaisten usko itseensä oli palautumassa. Kaupunginvaltuustossa oli tehty monia kauaskantoisia päätöksiä, jotka tulivat toteutumaan lähivuosina.
Oli päätetty rakentaa Mussalon satama, joka toi jo rakennusvaiheessa työtä Kotkaan.
Kaupunki oli päätöksillään ja tukitoimillaan ollut mukana luomassa kaupunkiin uutta yritystoimintaa teollisuushallien ja taloudellisten tuki-, koulutus- ja neuvontatoimenpiteiden avulla. Kaupunkiin oli valmistumassa yrityspalvelukeskus ja tietotaloa saneerattiin parhaillaan entiseen sairaanhoito-oppilaitokseen.
Kotkan kaupunki oli myös ollut aktiivisesti mukana tukemassa kotkalaista laivamatkailutoimintaa. Merkittävä päätös oli myös Kymenlaakson runkovesijohdon rakentaminen Valkealasta eteläiseen Kymenlaaksoon ja Kotkaan ensi tilassa.
Lasten päivähoidon voimakkaasta kehittämisestä oli päätetty. Kaupunki oli ollut merkittävällä panoksella mukana, kun tehtiin päätöksiä keskussairaalan laajentamisesta ja psykiatrisen hoidon tehostamisesta Nikelin sairaalaa saneeraamalla ja avopalveluita kehittämällä.
Kulttuurin ystävät olivat saaneet hyvän konserttisalin työväentalolle, ja urheiluväen kauan kaipaama liikuntahalli oli kohoamassa Ruonalaan.
Kymijoen virkistyskäyttöä oli pyritty turvaamaan. Uusituin puistoin ja istutuksin oli kaupungin yleisilmettä saatu viihtyisämmäksi. Liikenneturvallisuutta oli lisätty tuntuvasti rakentamalla runsaasti kevyen liikenteen väyliä eri puolille kaupunkia.
Vanhaa rakennuskantaa ehostettiin, Karhulan paanutaloja korjattiin ja Kotkansaaren vanhan paloaseman kunnostus oli aloitettu.
Politiikkaa tehdään aina ajassa
Ossi Roininen toimi Kymen Sosialidemokraattisen piirin piirisihteerinä vuosina 1980-2002.
”Kun tulin Kotkaan, se oli koko vaalipiirin arvostettu ykköspaikka. Muualla katseltiin vähän kulmien alta, mitä Kotkassa tehtiin ja päätettiin. Kotkalaiset järjestöt ja puoluekokousedustajat ja kansanedustajat vahtivat Kotkan etuja. Taistelu eteläisen ja pohjoisen Kymenlaakson väillä oli tosiasia, ja se tuli esille erityisesti henkilövalinnoissa. Kenen kanssa Kotka liittoutuikin, oli se sitten Pohjois-Kymenlaakso tai Etelä-Karjala, se oli aina voittajien puolella – noin 80-prosenttisesti.”
”Politiikkaa tehdään aina ajassa”, Ossi Roininen kiteyttää.
Roiniselle tulee mieleen monia vahvoja kotkalaisia sosialidemokraatteja.
”Antero Anttila oli puoluekokouksien armoton vetäjä. Asioiden valmisteluissa ei tosin aina demokratiaa muistettu.” Antero Anttila oli mukana useissa puoluekokouksissa sekä valitsemassa puolueen puheenjohtajia, puoluesihteereitä ja puoluehallituksen jäseniä.
Risto Tuominen, Vesa Salminen ja Raimo Korjus olivat taas vahvoja vaikuttajia järjestöasioissa.
”Jos Karhulan ja Kotkan yhdistyksen jotakin yhdessä sopivat, niin silloin asiat menivät niin kuin ne halusivat. Yhdistysten välillä tosin kipinöi aina, oli pientä otteluilmapiiriä.”
Kotkan sosialidemokraattien merkitystä on korostanut se, että kaupunginjohtajat P.E. Sutela, Risto Parjanne ja Hannu Tapiola sekä toimialajohtajat Pertti Lintunen ja Tauno Telaranta olivat demareita. ”Ja kaupunginhallituksessa oli aina poikkeuksesta Kotkan ja Karhulan työväenyhdistyksen edustaja.”
Kotkan sosialidemokraattien vaalityö on Roinisen mukaan hoidettu aina hyvin.
”Ketkä halusivat ehdolle kunnallisvaaleihin, he myös pääsivät ehdokkaiksi. Muutamat varakkaat yhdistykset pystyivät käyttämään enemmän rahaa kampanjoihin. Tukea tuli ay-liikkeeltä, mutta yrityksiä meidän takanamme ei ollut, kuten Kokoomuksella oli.
Mikä nyt sitten olisi oikein?
”Ennen vaaleja toimittajat kirjoittivat, että kyllä valtuustossa pitkään olleiden pitää asettaa itsensä kuntalaisten arvioitavaksi. Että onko heidän niiden tekemä politiikka ollut äänestäjien mieleistä. No mie ajattelin, että annetaan heidän arvioida.
Kun vaalit olivat menneet, niin toimittajat kirjoittivat lehdessä, että nämäkin asettuivat ehdokkaiksi, vaikka heidän aikansa oli jo mennyt.”
Jouko Heikkilä
Eteenpäin ja Etelä-Suomi yhdistyivät
Kotkalaiset kohahtivat, kun vanhat kilpailijat Eteenpäin ja Etelä-Suomi yhdistyivät vuonna 1989 ja Kotkan Sanomat alkoi ilmestyä. Sitoutuneen sosialidemokraattisen Eteenpäin-lehden työtä jatkoi sosialidemokraattinen poliittinen viikkolehti Viikko-Eteenpäin. Eteenpäin-lehti oli ollut ensisijaisesti uutislehti ja sellaisena oma poikkeuksensa työväenlehdistön kentässä. Oman lehden merkitys oli kotkalaisille sosialidemokraateille suuri ja tärkeä. Kotkassa oli kahdenlaisia ihmisiä, sosialidemokraattisen Eteenpäin-lehden ja porvarillisen Etelä-Suomi -lehden lukijoita.
”Osa alueen ihmisistä ei tietysti hyväksynyt päivälehtien yhdistämistä. Kotkan seudun kolmen kunnan pakkoliitoksestakin olen saanut vähemmän haukkumisia kuin Eteenpäin-lehden lakkauttamisesta”, Kotkan kunnallispolitiikkaan vahvasti aiemmin vaikuttanut lehden toimitusjohtaja Antero Anttila kertoi. (83)
Osa Eteenpäin-lehden väestä palkattiin uuteen kerran viikossa ilmestyneeseen Viikko- Eteenpäin -lehteen. Sitä alkoi julkaista uusi yhtiö Kymen Viikkolehti Oy. Eteenpäin Oy jäi toimimaan mm. kaupunkilehden julkaisijana. Viikko-Eteenpäin ilmestyi kerran viikossa torstaisin. Lehden ensimmäinen päätoimittaja oli vuosina 1989-1993 Risto Tuominen. Hänen jälkeensä päätoimittajia olivat Olli Muinonen ja Reijo Hämäläinen.
Vuonna 1991 Kotkan Sanomiin yhdistyi Haminassa ilmestynyt keskustalainen Kymen Sanomat. Lehden nimeksi vaihdettiin silloin Kymen Sanomat.
Kotkalaiset kannattivat Mauno Koivistoa
Todellinen mahdollisuus sosialidemokraattisen presidentin valintaan tuli vuonna 1982, kun presidentti Kekkonen luopui sairauden takia tehtävästään. Sosialidemokraatit asettivat Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koiviston ehdokkaakseen. Laajan kannatuksen takia hänen vaalityönsä sujui mallikkaasti.
Vaalijuhlat keräsivät paljon väkeä, ja Kotkassa Karhuvuoren urheilutalossa oli noin 3700 henkeä. Valitsijamiesvaaleissa oli ennätyksellisen korkea äänestysprosentti ja sosialidemokraattien äänimäärä kaksinkertaistui edellisistä eduskuntavaaleista.
Kymen läänistä valittiin 13 valitsijamiestä sosialidemokraattien listalta, kun edellisissä presidentinvaaleissa sosialidemokraatit olivat saaneet Kymen läänin vaalipiiristä kahdeksan valitsijamiestä.
Anna-Liisa Kasurinen on muistellut tunnelmaa urheilutalossa: ”Se tunnelma, kun Karhuvuoren täpötäyteen saliin kävelin ja porukka alkoi taputtaa kauheasti koko väki, katsoin kauhean hämmentyneenä joka puolelle, että onko Koivisto jo tulossa, kunnes tajusin, että ne taputtaa mulle. Siis aivan sellainen, että ei ennen sitä eikä sen jälkeen ole tullut sellaista spontaania innostusta.”
Samantapainen innostus jatkui vuoden 1988 presidentinvaaleissa, jossa Koivisto valittiin toiselle kaudelle. (84)
Antero Kekkonen jättipotilla eduskuntaan
Vuoden 1983 eduskuntavaaleissa ehdolla olleilla Risto Tuomisella, Anna-Liisa Piiparilla ja Veikko Yrkillä oli yhteisiä mainoksia teemalla ”kotiseudullemme kasvua ja kehitystä”. Heistä vain Anna-Liisa Piipari tuli valituksi.
Sekä Risto Tuominen että Kymen piiristä vuodesta 1972 edustajana ollut Seppo Tikka eivät halunneet enää olla ehdokkaina vuoden 1987 vaaleissa. Tarvittiin uutta, valovoimaista ehdokasta ja sellainen löytyi: Kotkasta kotoisin oleva TV-uutisten poliittinen toimittaja, Eteenpäin-lehden avustajana ja Metalliliiton Ahjo-lehden pakinoitsijana toiminut Antero Kekkonen.
Sirkka Kotola muistaa, että eduskuntavaalien lähestyessä hänelle tuli mieleen, että Antero Kekkonen olisi hyvä kansanedustajaehdokas. Hän kutsui Antero Kekkosen puhumaan Karhulan Läntisen Sos.dem. Työväenyhdistyksen kokoukseen. Ruokasali oli täynnä väkeä ja Antero piti erittäin hyvän poliittisen katsauksen.
Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Kalevi Paunonen ei katsonut hyvällä ulkopuolisen henkilön kutsumista kokoukseen. Vain kotkalaisia ehdokkaita oli tarkoitus pitää esillä, ja Antero Kekkosta pidettiin helsinkiläisenä, vaikka hän oli juuriltaan kotkalainen.
”Asia kehittyi niin, että meidän yhdistyksellä (Karhulan Läntinen) ja Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistyksellä oli samaan aikaan kokous, joissa molemmat asetimme Antero Kekkosen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Antero meni läpi”, Sirkka Kotola kertoi.
Kekkonen oli varsin tunnettu henkilö jo työnsäkin takia, ja niinpä hän sai todella suuren äänipotin, 12 989 ääntä.
Kotkalainen kansanedustaja Antero Kekkonen
TV-toimittaja Antero Kekkonen (s. 5.4.1946 Kotkassa) oli SDP:n kansanedustajana vuosina 1987-2007. Vuonna 1993 Kekkonen toimi kolmen kuukauden ajan SDP:n väliaikaisena puheenjohtajana Ulf Sundqvistin erottua tehtävästä. Vuosina 1993-2002 hän toimi puolueen ensimmäisenä varapuheenjohtajana.
Kekkonen toimi mm. suuren valiokunnan, perustuslaki-, liikenne-, puolustus- ja talousvaliokunnan jäsenenä, eduskunnan pankkivaltuuston jäsenenä ja Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsenenä.
Kunnallispolitiikassa Kekkonen on ollut Kotkan kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1993–1997. Hänen yhteiskunnallisiin luottamustehtäviinsä on kuulunut muun muassa Suomi-seuran johtokunnan jäsenyys, Painovapauskomitean jäsenyys ja Suomen Koripalloliiton puheenjohtajuus.
Joviaalina ja sosiaalisena persoonana, Kotkan poikana, hänen on helppo olla tekemisissä ihmisten kanssa myös epävirallisissa yhteyksissä, keskellä arkista elämää.
ANNA-LIISA KASURINEN: YHTEISTYÖN ILOT JA ONGELMAT KUNNALLISPOLITIIKASSA
Maamme monipuoluejärjestelmästä johtuen vain harvoissa kunnissa on yhden puolueen yksinvalta. Vastuu kunnallisten päätösten sisällöistä jaetaan ja viimeistään seuraavissa kunnallisvaaleissa mitataan, mitä mieltä äänioikeutetut kuntalaiset ovat tehdyistä päätöksistä ja kunnassa harjoitetusta politiikasta.
Kunnallislaki, joka ohjaa kunnallista päätöksentekoa, on varsin selkeä ja tarjoaa
päätöksentekijöille hyvät työkalut. Vuosien varrella hankkimani käytännön kokemus osoitti, että monien päättäjien omaehtoinen paneutuminen kunnallislain määräyksiin oli hyvin vähäistä tai sitä ei ollut tehty lainkaan.
Näistä puutteellisista tiedoista lain sisällöstä aiheutui monia ongelmia. Päätöksenteon kulkua ei ymmärretty eikä sisäistetty ja ei osattu erottaa toisistaan virkamiesvastuulla tehtyä valmistelua ja roolia päätöksentekijänä. Joskus jopa kokonainen valtuustoryhmä kuvitteli olevansa oppositiossa ja yritti politikoida tämän oppositioroolin mukaisesti muistamatta, ettei kunnallislaki tunne koko kunnallista oppositiota. Lainsäätäjän viisas tahto kun on, että kaikki kunnallisvaaleissa valtuustoon valituksi tulleet puolueet käyttävät kunnallista päätösvaltaa yhdenvertaisesti voimasuhteidensa mukaisesti.
Lain henki oikein sisäistettynä tulisi johtaa puolueet yhteistyöhön ja neuvotteluihin ongelmien ratkaisemiseksi. Ankea arki kuitenkin osoitti, että näin ei kuitenkaan toimittu. Asia kerrallaan ensin yritettiin hakea tilapäistä enemmistöä, ja jos sitä ei löytynyt, vasta sitten ryhdyttiin neuvottelemaan ja etsimään yhteistä ratkaisua. Enemmistöpäätökset takaavat sen, ettei mikään puolue voi yksin sanella päätösten sisältöjä.
Kunnan päätöksentekijä on valittu edustamaan kuntalaisia. Päätöksentekijän ja kuntalaisten vuorovaikutus ei ole helppoa eikä jatkuvaa. Yleensä yhteyttä päättäjiin otetaan vain silloin, kun jokin yksittäinen asia ei ole menossa soittajan haluamaan suuntaan. En muista omalta kohdaltani yhtään tapausta, jolloin soittaja olisi kertonut mielipiteensä kunnan alijäämäisen talouden paikkaamisesta tai uusien lakisääteisten velvoitteiden hoitamisesta ja rahoittamisesta. Näitä uusia velvoitteitahan viime vuosien hallitukset ovat hyvin halukkaasti kunnille ohjanneet. Näyttääkin siltä, että kunnissa päättäjien liikkumavara kapenee entisestään, kun kunnan lakisääteiset menot lisääntyvät vuosi vuodelta.
Toimin kunnallisena päättäjänä eri tehtävissä lähes neljäkymmentä vuotta. Pohdin usein, mikä on se motiivi, joka ajaa lähtemään useita kertoja viikossa joskus hyvinkin puuduttavaan kokoustyöskentelyyn. Päämotiivi lienee se, että haluaa vaikuttaa asioiden kulkuun, korjata epäkohtia ja kehittää omaa kotikaupunkiaan paremmaksi elää ja asua.
Hyvinkin konkreettinen esimerkki tästä on aikoinaan tehty valtuustopäätös puistojen ja ympäristön tilan kohentamisesta. Tästä päätöksestä syntyi vilkas julkinen keskustelu, jossa äänekäs osa vaati perumaan päätöksen verorahojen upottamisesta Sapokan mutaiseen ja haisevaan lahteen. Tänään kaupunkimme on tunnettu puistoistaan ja silloiset päätöksen äänekkäät arvostelijatkin ottavat jo osan kunniaa tästä päätöksestä.
Näin se vain on, että päättäjän on syytä kulkea vastavirtaankin, kun kokee asian oikeaksi.
Poliittinen päätöksenteko on yhteistyötä eri tavalla ajattelevien ihmisten välillä. Erimielisyys ei merkitse kiistelyä vaan erilaisten näkökantojen sovittamisesta yhteiseksi tahdoksi. Valitettavan usein olen kohdannut tilanteen, jossa ihmiset riitelevät ja asiat jäävät sivurooliin.
Kunnallispoliitikon vuosinani sosialidemokraatit olivat Kotkan valtuuston suurin ryhmä. Silti yhteistyötä tarvittiin. Laitavasemmiston kanssa yhteistyö ei onnistunut, koska sen valtuustoryhmä oli jakautunut puoluehajaannuksesta johtuen. Yhteistyötä tehtiin Kokoomuksen valtuustoryhmän kanssa. Ryhmän johtohenkilöt olivat neuvottelutaitoisia ja heidän kanssaan tehtyjen sopimusten pitämiseen voitiin luottaa. Viimeisinä valtuustovuosinani tähän tuli iso muutos. Kokoomuksessa johtohenkilöt vaihtuivat ja enää ei voinut luottaa siihen, mitä yhdessä oli sovittu.
Demareille ykkösasia oli kaupungin talouden pitäminen vakaana ja kaupungin palvelujen toimivina, koulutus ja kulttuuri mukaan lukien. Myös satamatoiminnot nähtiin tärkeiksi.
Kantasatama korjattiin ja laajennettiin. Rakennettiin Hietasen satama, ja Mussalon syväsataman rakentaminen oli kaupungille suuri ponnistus. Valtakunnan politiikassa sosialidemokraatteja kutsuttiin valtionhoitajapuolueeksi ja Kotkassa satamapuolueeksi. Valtuustoryhmämme näki satamatoiminnot tärkeäksi kehittämisen kohteeksi elinkeinona ja työn tuottajana.
Kolmen Koon kuntaliitos toi kolmen kunnan päättäjät yhteisen pöydän ympärille. Erimielisyydet syntyivät Karhulan ja Kymin kaupunginosien kehittämisestä. Kun kunnallisvaalien alla käytiin vaalitaistelua, ei puheissa huomannut kuntaliitoksen tapahtumista lainkaan. Tuo nurkkakuntaisuus on vielä tänäänkin ajoittain selvästi havaittavissa.
Pitkän valtuustourani aikana kohtasin monia hienoja ihmisiä, naisia ja miehiä. Tuolloin luodut ystävyyssuhteet ovat jatkuneet monia vuosia ja maailman sekä Kotkan asioiden parantamiseen on käytetty lukuisia iltoja.
Poliittisten naisjärjestöjen yhteistyö tiivistyi jokakesäiseen Everstinnan kahvilan toimintaan ja kahvila oli avoinna meripäivävieraille. Työ tehtiin talkoilla eikä siinä tunteja laskettu. Kahvilan tuotolla tuettiin sosiaalista lomatoimintaa, jota myös Kotkan kaupunki avusti.
Urani varrella sattui monia hauskoja tapahtumia, joista esimerkkinä tässä vain yksi.
Olimme edesmenneen kaupunginjohtajan Pauli Sutelan kanssa tarjoamassa lounasta Kotkassa kokoustaneille perunanviljelijöille. Pitämässään lounaspuheessa vieraille kaupunginjohtaja varoitteli kuulijoitaan perunansyönnin vaaroista. Puhujan mukaan peruna turvottaa, lihottaa, tekee tyhmäksi ja uskolliseksi.
Odotin jännittyneenä, kuinka vieraamme suhtautuvat kaupunginjohtajamme ohjeisiin. Huojentuneena kuuntelin raikuvat aplodit ja tavatessani monien vuosien jälkeen yhden lounasvieraamme, hän muisti hyvin kaupunginjohtajamme hauskan puheen
Anna-Liisa Kasurinen
Kaupunkineuvos Anna-Liisa Kasurinen, ent. Piipari, oli Kotkan kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1972-2008 ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja vuosina 2001-2008. Kansanedustajana hän toimi vuosina 1979–1995. Hän oli kulttuuriministeri vuosina 1987-1991 ja ministeri liikenneministeriössä 1990-1995.
1990-LUKU
JORMA VEIJOLA: AALLON POHJASTA UUTEEN NOUSUUN
Tarvittiinko SDP:tä ja SAK:ta sekä muuta ammattiyhdistysliikettä enää, kysyivät lehdet 1980-luvun lopussa. SDP oli ollut 25 vuotta hallituksessa lyhytaikaista Miettusen III vähemmistöhallitusta lukuun ottamatta. Hyvinvointiyhteiskuntaa oli rakennettu, Forssan ohjelma toteutettu. Nyt oli tullut yksilön aika. Sääntöjen kahleista oli päästävä irti, talous oli vapautettava valtion ohjauksesta, sopimusyhteiskunnan aika oli ohi.
Ajan suuria nimiä olivat Pentti Kouri, Jukka Keitele, Uotin veljekset ja Nalle Wahlroos. Ja tietenkin Uuno Turhapuro ja Hjallis Harkimo. Niin -ja sitten tuli keinottelun seuraus- lama.
Kasinotalouden aikana SDP:n toiminta oli laimentunut. Piirin järjestöraportin mukaan ”kannatus on vakaata mutta toiminta yskii. Puoluetoiminta ei kiinnosta. Aktiivijoukko ikääntyy ja passivoituu. Nuorten saaminen mukaan on vaikeata.” Se, mikä piti ihmisiä mukana, oli yhdessäolo ja yhteenkuuluvuus, aatteellisuus ja yhteiset tavoitteet. Muutaman vuoden aikana SDP:n puheenjohtajana toimivat Pertti Paasio, Ulf Sundqvist, Antero Kekkonen (vt) ja Paavo Lipponen.
Kotka oli demarikaupunki. Demareilla oli 23 paikkaa valtuuston 51 paikasta ja puolet kaupunginhallituksen ja lautakuntien paikoista. Risto Parjanne ja Hannu Tapiola toimivat kaupunginjohtajina, Raimo Luoto valtuuston puheenjohtajana. Tuloksia saatiinkin aikaan. Mussalon ykkösvaihe otettiin käyttöön 1989, konttiterminaali 2001. Puhdasta vettä alettiin saada Utista 1992. Kotkan Energia Oy perustettiin 1993. Sapokan puiston rakentaminen alkoi 1990.
Kotkan Ammattikorkeakoulu sai kokeiluluvan 1991 pitkälti Anna-Liisa Kasurisen ansiosta,
Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu vakinaistettiin 1996. Yliopisto-opiskelu oli mahdollista Kotkassa, ammattikoululukio-kokeilu avasi opiskelijoille uusia ovia. Vaikka kaupungin täytyi tehdä säästöjä, talous pysyi tasapainossa.
Vuoden 1991 vaaleissa Keskusta sai vaalivoiton ja SDP hävisi. Muodostettiin Esko Ahon hallitus, jonka aikana Suomi ajautui taloudelliseen kaaokseen. Hallituksen ohjelma oli selvä: yrityksille annettiin helpotuksia, julkisia menoja leikattiin, ihmisten etuuksia huononnettiin, koulujen tuntimääriä vähennettiin ja kehitysyhteismäärärahoja leikattiin. Samoin työttömyysturvaa, sairausvakuutuksia ja julkisen alan eläkkeitä. Toimittiin kuten myöhemmätkin keskustajohtoiset hallitukset.
Tilanteeseen oli vastattava. SAK:n valtuusto ilmoitti keväällä 1992 asiat, jotka olivat niin perustavanlaatuisia, että niitä voidaan puolustaa järjestöllisin toimenpitein. Ne olivat
työehtosopimusten yleissitovuus, työttömyysturva ja eläketurva. Tämä ilmoitettiin selkeästi Esko Aholle. Kolme kertaa maa oli silti yleislakon partaalla. SAK:n arvostus kasvoi. Ihmiset näkivät, että SAK oli ainut taho, joka saattoi antaa suojaa.
Esko Ahon hallituksen hyökkäys palkansaajia, opiskelijoita ja eläkeläisiä vastaan lisäsi SDP:n kannatusta. Kesällä 1993 juuri Lipposen tultua puheenjohtajaksi -ja Antero Kekkosen luovuttua vetovastuusta- kannatus oli 34,4 prosenttia.
Kotkan demarien toiminnan uudistamista alettiin suunnitella. Vuonna 1992 oli 11 yhdistystä, ja tavoitteeksi asetettiin pääseminen kolmesta viiteen yhdistykseen. Ensimmäisenä toimi Karhulan Läntinen, joka liittyi Karhulan yhdistykseen 30.6. 1993. Yhdistyksen puheenjohtaja perusteli vuonna 1905 perustetun yhdistyksen lakkauttamista sanoin, jotka sopivat moneen muuhunkin yhdistykseen:
” Vuosikymmenien kuluessa yhteiskunta kuitenkin muuttui. Kolkansaari yhdistettiin mantereeseen ns. uutta tietä pitkin, autot alkoivat 1960-luvulla yleistyä, välimatkat kutistuivat. Samalla elämä alkoi yksityistyä: kodit ja piha-alueet kasvoivat, vapaa-aika lisääntyi, televisio juurrutti ihmisiä sohviinsa ja sosiaaliturvan parantuessa talkoohenki väheni. Työväentalon tuhoutuessa järjestöt menettivät kotinsa. Ammattirakennekin muuttui. Yhdessä tekemisen tilalle ovat tulleet yhä yksilöllisemmät työtehtävät”.
Kaikista varmaan tuntui samalta kuin Heikki Ojalalta, joka totesi: ”Kipeältä tämä tuntuu, mutta ratkaisu on hyväksytty. Vielä kovemmalle otti aikoinaan oman talon menetys.” Läntistä seurasivat pian Kymin, Otsolan ja Saksalan yhdistykset.
Kotkan Naisyhdistys liittyi Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistykseen ja Metsola Länsi-Kotkan yhdistykseen. Nyt oli viisi toimivaa, elinkelpoista yhdistystä.
Pahinkin painajaisuni päättyy. Esko Aho oli osoittanut, että SDP:tä ja ay-liikettä todella tarvittiin. Vuoden 1995 eduskuntavaalit lopettivat Ahon hallituskauden ja SDP:stä tuli suurin puolue 63 paikallaan. Muodostettiin Lipposen I hallitus ja Suomen nousu lamasta ja joukkotyöttömyydestä saattoi kunnolla alkaa
Oli aika juhlia. Karhulan yhdistyksen 100-vuotisjuhlakevät muodosti tähän hyvän tilaisuuden.
Pääjuhla oli upea ja tietenkin juhlapuheen pitäjänä oli puolueen puheenjohtaja Paavo Lipponen. Mutta tässä ei ollut kaikki. Lisäksi julkistettiin yhdistyksen historia ja järjestettiin mittava satavuotisnäyttely.
Työväen kirkkopyhänä saarnasi kansanedustaja, kirkkoherra Jorma Kukkonen. Veteraaneille oli veteraanijuhla ja musiikin ystäville 100-vuotisjuhlakonsertti. Karhulan Työväennäyttämö kuvasi Eila Niemisen kirjoittamassa ”Kermanekka ja sokertuusa” – näytelmässään muutaman perheen vaiheita sadan vuoden aikana Kymissä.
Kohokohtana oli yhteisvastuuta käsittelevä luentosarja. Sarja alkoi aiheella ”Työllisyys – työttömyys – tulevaisuuden työ”, jatkui aiheella ”Talouspolitiikan vastaus yhteiskunnan vaatimukseen ja loppui aiheeseen ”Yhteisvastuun kansainväliset ulottuvuudet”. Puhujina olivat Kalevi Sorsa, Tarja Kantola, Raimo Sailas, Jukka Pekkarinen, Erkki J. Partanen, Ilkka Tuomi ja Erkki Vannemaa.
Oli muuten mahtava kokonaisuus.
Kevään annin tiivisti puoluekokouspuheenvuorossaan kotkalainen toveri:
” Yhteiskunnan kahtiajako on torjuttava. Tulevaisuus on nuorten. Huolehditaan siitä, että tulevaisuuden Suomessa vallitsee mahdollisuuksien tasa-arvo ja yhteiskunnan perusyhtenäisyys, kohtuullisen tasainen tulojen ja varallisuuden jako, osaamiseen ja luovuuteen perustuva kasvu ja sukupolvien välinen solidaarisuus.”
Jorma Veijola on toiminut vuodesta 1992 alkaen Karhulan Läntisen yhdistyksen puheenjohtajana ja vuodesta 1995 Karhulan yhdistyksen puheenjohtajana. Kunnallistoimikunnassa hän toimi vuosina 1992-2014, joista puheenjohtajana vuosina 2000-2003. Kotkan kaupunginhallituksen jäsen hän oli vuosina 1997-2004.
Kotkan suuri vuosi 1990
Vuosi 1990 oli Kotkalle merkittävä ja monin tavoin muistoihin painuva. Kotkassa vietettiin
Ruotsinsalmen meritaistelu 200-vuotisjuhlia, joita kunnioitti läsnäolollaan Ruotsin kuningaspari. Juhlan kunniaksi oli pystytetty myös ulkoilmassa sijainnut taidenäyttely Radar, jossa oli teoksia keskitysleirin aidasta sellupaaleihin.
Kaupunki sai vuoden aikana paljon hyvää mainosta lehdistössä ja televisiossa. Juhlien jälkeen herättiin siihen, että juhliin varatut rahat oli lähes tuplattu. Tämän jälkeen lehdistön ja television antama kuva oli omiaan murentamaan sitä hyvää kuvaa, joka Kotkasta oli saatu.
Kunnallisjärjestön toimintakertomuksessa vuodelta 1990 todetaan, että varsinkin kirjoittelu paikallisessa Kotkan Sanomissa oli omiaan lisäämään loistavan mainoksen murenemista. Pääsihteerin ja kaupunginjohtajan sanailu ei sekään ollut asiaa selventävää.
”On täysin ymmärrettävää se kaupunkilaisten kiukku näin holtittomasta rahankäytöstä. Asia kaatuu sosialidemokraattien niskaan ja vain sillä syyllä, että meillä on kaupunginjohtaja ja ns. näkyvä poliittinen valta.
Sosialidemokraatit ovat päättäneet selvittää asian. Se on vähintä, mitä voidaan tehdä ilman puhdistamiseksi tilanteessa, jossa monista tärkeistä asioista on pitänyt luopua rahan puutteen johdosta.
Se on tärkeää myös sen johdosta, että yli 40 prosenttia kotkalaisista on luottanut vaaleissa sosialidemokraattien kykyyn hoitaa kunnallispolitiikkaa rehellisesti ja oikeudenmukaisesti.” (85)
Juhlavuoden kolikolla oli toinenkin puolensa. Kotkassa oli vuonna 1990 vajaat 57 000 asukasta. Kaupungissa oli vuonna 1990 noin 6800 teollista työpaikkaa, kun 20 vuotta aikaisemmin niitä oli ollut noin 11 000.
Tulevien vuosien yllä oli tummia pilviä.
Uhoa seurasi tuho
Suomalainen noususuhdanne katkesi 1990-luvun alussa lyhyeen, ja uhoa seurasi tuho. Kansantalouden kokonaistuotanto putosi vuonna 1991 peräti 6,5 prosenttia ja teollisuustuotanto jopa 10 prosenttia. Talousuutisia alkoivat hallita konkurssit, suurtyöttömyys ja pankkikriisi. Valtio velkaantui niin huimaa vauhtia, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion ylläpitäminen ajautui rahoituskriisiin.
Neuvostoliiton kauppa romahti samaan aikaan kuin länsimarkkinoiden keskeisten vientimaiden, erityisesti Ison-Britannian, vetovoima heikkeni.
Työttömyys saavutti vuonna 1993 kaksi haamurajaa: työtä vailla oli puoli miljoonaa suomalaista eli 20 prosenttia työvoimasta. Pankkikriisi ja työttömyysmenot aiheuttivat valtiontalouteen valtavan vajeen, joka oli paikattava velkarahoin. Pankkitukeen käytettiin vuosina 1991-1993 veronmaksajien rahoja noin 16 miljardia euroa.
Valtion menoja jouduttiin leikkaamaan, ja se johti laajoihin irtisanomisiin myös julkisella sektorilla. Jättityöttömyys hiljensi kysyntä kotimarkkinoilla, ja kierre oli valmis.
Vaikka vuonna 1992 tehdyt kaksi devalvaatiota ja markan kelluttaminen paransivat Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä, työllisyys ei kohentunut samaa rataa kansantalouden elpymisen kanssa. (86)
Punapääoma laman kouriin
Myös ns. punapääoma joutui Suomessa laman kouriin. Vuosi 1992 oli Suomen Työväen Säästöpankin viimeinen.
Monialakonserni Eka-yhtymä oli 1990-luvun alkaessa Suomen viidenneksi suurin yritys. Taloudellisen taantuman seurauksena Eka-yhtymä asetettiin rahoittajapankkien hakemuksesta yrityssaneeraukseen. Pian tämän jälkeen Rakennusliike Haka ja Vakuutusyhtiö Kansa ajautuvat konkurssiin.
Eka-yhtymän yrityssaneeraus saatiin päätökseen vuonna 2003. (87)
Suomen Työväen Säästöpankki oli Kotkassa perinteikkään, jo vuonna 1909 perustetun
Kyminlaakson Työväen Säästöpankin toiminnan jatkaja. Pankin nimeksi oli muutettu vuonna 1956 Kymenlaakson Työväen Säästöpankki, ja se liittyi Suomen Työväen Säästöpankkiin vuonna 1971.
Piirijohtajana ja pankinjohtajana STS-pankissa Kotkassa vuosina 1980-92 työskennellyt Jukka Väkevä muistaa, että yhteydet pankin ja työväenyhdistysten välillä olivat kiinteät.
”Kaikki tuki annettiin niille, mitä vaan voitiin. Pankki ja poliittinen työväenliike kulkivat käsi kädessä”, Väkevä muisteli.
Suomen Työväen Säästöpankki ajautui vaikeuksiin 1990-luvun alun laman ja pankkikriisin myötä. STS-Pankin pääomistaja STS-Säätiö myi omistamansa osakkeet Kansallis-Osake-Pankille vuoden 1992 lopulla 75 miljoonalla markalla. KOP otti STS:n konttorit haltuunsa joulukuussa 1992 ja lopetti pankin itsenäisen toiminnan.
Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen keskusliitto TVK ry teki konkurssin 2.9.1992. Se oli iso valtakunnallinen tapahtuma, kun suuri ammatillinen keskusjärjestö kaatui.
Liittyessään EU:n jäseneksi vuonna 1995 Suomi liittyi suoraan Euroopan talous- ja rahaliiton EMU:n toiseen vaiheeseen. Sen kolmanteen vaiheeseen siirryttiin tammikuussa 1999. Siitä lähtien euroa voitiin käyttää tilirahana. Vuoden 2002 alussa laskettiin liikkeelle eurosetelit ja kolikot, jotka korvasivat vanhat kansalliset rahat kuten Suomen markan.
Valtakunnan politiikan lainehdintaa
Valtakunnan poliittiset kuviot heijastuivat luonnollisesti myös Kotkaan.
Vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen keskustelu SDP:n puheenjohtajan vaihtamisesta ja SDP:n ylimääräisen puoluekokouksen koollekutsumisesta kiihtyi. Puoluesihteeri Ulpu Iivari ilmoitti kannattavansa kokousta elokuussa 1991. Vuotta aikaisemmin Lappeenrannan
puoluekokouksessa Pertti Paasio oli valittu uudelleen puheenjohtajaksi 274 äänellä, Paavo Lipposen 74 ja Risto Kuisman 10 ääntä vastaan.
Paasion eroa vaativat voimakkaimmin Lasse Lehtinen ja Erkki Tuomioja. Lehtinen vaati puolueen radikaalia muuttamista. Puolueen nimikin vaadittiin muutettavaksi Suomen Demokraateiksi. Kyseessä oli lähinnä vaatimus SDP:n muuttamisesta eurooppalaiseksi liberaalipuolueeksi, voitaisiin kai sanoa medialiberaaleiksi, arvioi Paasio.
Pertti Paasio on kehittänyt ”varpusparviteorian”, joka kertoo siitä, ettei SDP:ssä puolueeseen kohdistuva sietokyky ole kovin hyvä. Jos kentällä tulee lunta tupaan, helposti kävellään päin seiniä.
Jorma Veijola muisteli, että Kotkassa puoluekokouskeskustelun kiihtyminen ilmeni elokuussa. Veikko Yrkki ja Kouvolan Juha Koivula esittivät Antero Kekkosta puoluejohtoon. Ylimääräinen puoluekokous päätettiin pitää 16.-17.11. 1991 Helsingissä. Lappeenrannan kokouksen edustajilla. Vahvimmin olivat esillä Sundqvist, Tuomioja ja Louekoski.
Kotka esitti Antero Kekkosta ja Anna-Liisa Kasurista varapuheenjohtajaksi. Kymen piirin
puheenjohtaja Sirkka Kotola oli esillä puoluesihteeriksi ja Etelä-Karjala esitti Pekka Ruotsalaista ja Sinikka Mönkärettä puoluetoimikuntaan. Syksyn edetessä Ruotsalainen asettui kannattamaan Sundqvistia ja Kasurinen Paasiota. Uutena ehdokkaana mukaan tuli Tarja Halonen. Paasio ilmoitti lokakuussa luopuvansa. Kymen piirin piirikokousryhmä äänesti varapuheenjohtajapaikasta. Kekkonen sai 30 ääntä, Kasurinen 5 ääntä. Sirkka Kotola jatkoi puoluesihteeriehdokkaana. Piirin neuvottelija oli Matti Piipari.
Sundqvist oli puoluekokouksessa ylivoimainen ja sai äänestyksessä 219 ääntä, Louekoski 55, Tuomioja 33 ja Halonen 19. Puoluesihteeriksi valittiin Markku Hyvärinen, varapuheenjohtajiksi Antero Kekkonen, Tarja Tenkula ja Matti Puhakka.
Marraskuun lopussa piirikokous käsitteli poliittista tilannetta. Piirin puheenjohtajavaali muodostui kiivaaksi ja tiukaksi. Sinikka Mönkäre voitti lopulta Sirkka Kotolan äänin 39-29. Veikko Yrkki valittiin varapuheenjohtajaksi.
Kiinnostava oli myös kunnallisjärjestön edustajiston vaali. Kyseessä oli suora jäsenvaali, jossa äänesti 728 toveria. Vaaleilla valittiin 40 edustajiston jäsentä, yhdistykset valitsivat 24. (88)
Paluu Suomen suurimmaksi puolueeksi
1980-luvun lopussa SAK:n arvovalta ja suosio oli ollut voimakkaassa laskussa. ”Julkisuus ampui ja haukkui SAK:ta, kielenkäyttö oli aika rajua. Se johti myös Ihalaiseen kohdistuneisiin
tappouhkauksiin. Ihmisten arkitodellisuus oli kuitenkin toinen. He näkivät, että SAK oli ainut taho, joka saattoi antaa suojaa”, totesi Heinäluoma. Yleislakkouhat pakottivat hallituksen perääntymään kolme kertaa, mikä nostatti ay-liikkeen arvovaltaa.
SAK:n valtuusto määritteli keväällä 1992 asiat, jotka ovat niin perustavanlaatuisia, että niitä voidaan puolustaa järjestöllisin toimenpitein. Ne olivat työehtosopimusten yleissitovuus, työttömyysturva ja eläketurva. Tämä ilmoitettiin selvästi myös Esko Aholle.
Tässä tilanteessa käytiin vuoden 1992 kunnallisvaaleihin. SDP:n voitto ja porvarillisten puolueiden tappio merkitsivät SDP:n paluuta Suomen suurimmaksi puolueeksi. SDP oli nyt 8 prosenttiyksikköä suurempi kuin Keskusta tai Kokoomus. Kotkassa SDP säilyi ennallaan, Kokoomus menetti 3 paikkaa ja vihreät voitti samoin 3.
Kunnallisvaalien mielenkiintoisin piirre oli sitoutumattomien ryhmän nousu, Kymissä erityisesti Pohjois-Kymenlaaksossa ja Pyhtäällä. Runsaat neljä vuotta myöhemmin aloitti Kotkassakin Wanha Kymi toimintansa.
Luottamuspaikkaneuvottelut menivät odotetusti. Kotkassa valtuuston puheenjohtajaksi valittiin edelleen Raimo Luoto, kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikka meni kokoomukselle, varapuheenjohtajiksi tulivat Leena Koukkula ja Veikko Yrkki.
Muina hallituksen jäseninä olivat Marja-Liisa Vainikka, Kari Rokka, Seija Lempiäinen ja Eero
Hyppönen. (89)
Vaihtoehto on nyt nähty
Kunnallisjärjestössä paneuduttiin syvällisesti myös valtakunnan tasolla huolestuttavaan taloustilanteeseen. Vuoden 1992 alussa keskustelun pohjana oli SDP:n ylimääräisessä puoluekokouksessa Helsingissä 16-17. marraskuuta 1991 hyväksytty sisäpoliittinen kannanotto otsikolla Vaihtoehto on nyt nähty.
”Hallituksen tarjoama vaihtoehto on nyt nähty. Se on merkinnyt konkursseja, työttömyyttä, valtion ja kuntien menojen summittaista karsimista, palkansaajien ja eläkeläisten verojen korotuksia, opintotuen heikentämistä, uhkauksia laajamittaisista valtion ja kuntien henkilöstön vähentämisestä ja hyökkäyksiä ammattiyhdistysliikettä vastaan.
Kilpailun puutteeseen, suljettuihin markkinoihin ja muihin markkinatalouden rakenneongelmiin hallitus ei ole halunnut eikä aio nytkään puuttua, koska se koskisi myös päähallituspuolueen kannattajia.
Päättämättömyydellään ja taitamattomuudellaan hallitus antoi Suomen ajautua devalvaatioon ja aiheutti korvaamattoman vahingon Suomen kansantaloudelle sekä jakaa nyt suurvoittoja keinottelijoille.
Suomen inflaatiovauhti oli ennen devalvaatiota Euroopan alhaisimpia; nyt hallitus johtaa Suomea uuteen inflaatiokierteeseen. Laskun maksaa tavallinen kansalainen. Ennätyksellisen korkea työttömyys murentaa suomalaisten toimeentuloa.” (90)
Antero Kekkonen, uusi kasvo kunnallisvaaleissa
Antero Kekkonen, olet uusi kasvo kunnallisvaaleissa. Oliko sinulla joitakin henkilökohtaisia syitä asettua ehdokkaaksi juuri näissä vaaleissa?
-Eivät tunteet synnyin- ja kotikaupunkia kohtaan ole sivuutettavissa, kun tällainen kysymys esitetään vastattavaksi. Kun valtakunnan tasolla ollaan murentamassa miltei kaikkia niitä asioita, joita kotikaupungissaankin on oppinut arvostamaan, ei valtuustoehdokkuudesta käy kieltäytyminen.
Millainen kaupunki Kotka mielestäsi on?
– Kotkassa yksi keskeisimmistä tekijöistä on sijainti. Kotka on yksi Suomen porteista suureen maailmaan, mistä parhaimmillaan seuraa aika kokonaisvaltainen suhtautumistapa asioihin: ei jäädä loputtomiin nyhertämään pikkujuttujen kanssa. Kotka on kiva kaupunki.
Kansanedustaja Antero Kekkonen Kotka tänään -lehdessä 1 / 1991
Satamasta tuli osakeyhtiö
Mussalon sataman valmistuminen oli osunut yhteen suhdanteiden huipennuksen ja kulutusjuhlan kanssa. Sataman liikennemäärä ponnahti kokonaan uudelle tasolle. Kuusi miljoonaa tonnia ylitettiin ensi kerran vuonna 1989, ja uusi ennätys kirjattiin vuonna 1990, jolloin tavaraa liikkui 6,7 miljoonaa tonnia. Kahdessa vuodessa kolmanneksen kasvu oli ennennäkemätön.
Vuoden 1994 ennätystulos 8,3 miljoonaa tonnia jäi Kotkan kunnallisen satamalaitoksen pysyväksi ennätykseksi.
Neuvostoliiton kauttakulkuliikenne oli jo 1980-luvun lopussa noussut Kotkan sataman merkittäväksi tavaravirraksi. Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti selvän laskun Kotkan kautta kulkevaan kauttakulkuun vuosina 1991 ja 1992. Olojen vakiintuessa palattiin pian 2,5 miljoonan tonnin vuosiliikenteeseen, jota jatkui 1990-luvun lopulle saakka.
Kotkassa, kuten muuallakin Suomessa, koettiin 1990-luvulla yhtiöittämisen aalto. Kotkan sähkölaitos muutettiin kaupungin kokonaan omistamaksi osakeyhtiöksi, ja samaa ratkaisua alettiin pohtia satamalaitoksen osalta.
Vuosien 1995-1999 kuntasuunnitelmaan hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa seuraava kappale: ”Sataman yhtiöittämistä ja / tai omistuspohjan kunnallista laajentamista Kotka-Hamina seudulle selvitetään suunnitelmakauden aikana. Selvityksessä tutkitaan Kotkan satamalaitoksen yhtiöittäminen sekä kartoitetaan, onko muilla tahoilla kiinnostusta tulla mukaan toimintaan.”
Kaupunginhallitus nimesi työryhmän selvittämään yhtiöittämistä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Risto Tuomisen johdolla. Työryhmä suoritti tehtävänsä ripeästi. Suomessa ei ollut tähän mennessä vielä yhtiöitetty satamia, joten esikuvia haettiin Ruotsista.
Sidosryhmät eivät osoittaneet kiinnostusta hanketta kohtaan. Kotkan kaupungin omistama Kotkan Satama Oy aloitti toimintansa vuoden 1999 alussa. (91)
Vapaakuntakokeilu vähensi lautakuntia
Vuonna 1989 alkoi Suomessa vapaakuntakokeilu. Vuonna 1993 luovuttiin kuntien menoja vastaavien valtionapujen tarkasta määrittelemisestä. Tämän myötä kunnat saattoivat käyttää laskennallisin perustein saamansa jako-osuudet vapaan harkintansa mukaan, mutta lakisääteiset velvoitteet tuli kuitenkin täyttää. Tämä uudistus auttoi saneeraamaan kuntataloutta laman olosuhteissa.
Kotkassa vapaakuntakokeilun myötä alettiin lautakuntien määrää vuonna 1990 vähentää. Sen ajaksi Kotkassa päätettiin yhdistää liikunta- ja nuorisotoimi, liittää kotitaloustoimeen kuuluvat asiat aikuiskoulutuskeskukseen ja kuluttajaneuvoja oikeusapulautakunnan yhteyteen.
Kulttuuritoimen alalla merkittävä toimenpide vuonna 1990 oli elokuvateatteri Kyminsuun korjaaminen kulttuurin monitoimitaloksi. Liikenteellisesti merkittävä päätös oli Kotkansaaren sisääntulotien rakentaminen.
Paljon keskustelua herättäneestä kunnallisesta lasten kotihoidon tuesta päätettiin, että vuoden 1991 talousarvioon varataan kokeiluluontoisesti määräraha kunnalliseen lasten kotihoidon tukeen.(Kotkan sosialidemokraattisen valtuustoryhmän kertomus ajalta maaliskuu-lokakuu 1990.
Järjestelypäällikkönä toiminut Mauno Kivioja muistelee:
-Silloin tulivat lautakunnat vapaaehtoisiksi ja oli myös lakisääteisiä lautakuntia. Meillä oli vuonna 1988 yhteensä 31 lautakuntaa plus noin 40 koulujen johtokuntaa. Sen jälkeen kun päästiin vähän rationaliseeraamaan, niin meillä oli toiminnassa vuonna 1989 kahdeksan lautakuntaa. Niin se meni, kun päästiin lainsäädännön kahleista pois.
Lautakuntien väheneminen vähensi myös kokouspalkkioiden saajien puolueveroja ja sitä kautta Kotkan kunnallisjärjestön tuloja. Tässä tilanteessa kunnallisjärjestön sihteeri Tauno Ilén joutui jättämään työnsä.
Kaupungin lomautuksista ei ollut hyötyä
Vuoden 1993 loppupuolella tapahtui se, mitä oli odotettu: bruttokansantuote ja elintaso lähtivät nopeaan nousuun. Työttömyys ei kuitenkaan vähentynyt odotetusti.
Järjestelypäällikkönä työskennellyt Mauno Kivioja muisteli 1990-luvun laman jälkeistä aikaa:
”Se oli kovaa duunia, kun 90-luvun laman jälkeen piti todella vääntää. Satoja ihmisiä vähennettiin ja se meni luonnollisen poistuman kautta. Ei siinä tarvinnut mekkaloida. Useita satoja, väittäisin että 600-700 vakanssia vähennettiin kymmenen vuoden aikana.”
Eero Koukkula kertoi: ”Olihan meillä vuonna 1993 sekin viikon lomautushomma… menihän se nyt kuitenkin jollakin tavalla läpi.”
Toimialajohtaja Tauno Telaranta kommentoi asiaa: ”Ei siitä mitään kustannushyötyjä tullut. Suunnittelupäällikkö Seppo Salonen ja Hannu Tapiola tulivat molemmat samaan tulokseen, ettei siitä ollut mitään hyötyä, enemmän ehkä haittaa.”
Isä lakkauttamassa lastensa koulua
Säästötarpeet nostivat Kotkassa esiin tiukkoja keskusteluja. Koulut asetettiin suurennuslasin alle, ja mielipiteet kävivät kuumina.
Valtuutettu Veikko Yrkki oli yksi heistä, jotka saivat koulujen lopettamisista lunta tupaan.
Sunilan ja Metsäkulman ala-asteet ja Hakalan yläaste lakkautettiin 1990-luvun puolivälissä. Alaasteet siirtyivät Hakalaan. Monen mielestä oli todella outoa, että Yrkki oli lopettamassa Sunilan koulua, jota hänen omat tyttärensä olivat käyneet. Monen moralistin sormin nousi pystyyn: ”millainen on isä, joka kehtaa lopettaa omien lastensa koulun?”
Ja muutenkin sormia nosteltiin. ”Kun ajelimme autolla Sunilassa, sanoin vaimolle, että kylläpä ihmiset vilkuttavat meille. Vaimo sanoi, että he näyttivät keskisormea. Silloin hankin ensimmäiset silmälasit.”
Jatta Moilanen viivana lennättimeen
”Vuonna 1989 tuli yllättäen tietoon, että Anna-Liisa Piipari aiottiin pudottaa pois kulttuuriministerin paikalta ja minä sitten soittelemaan ympäriinsä ja kyselemään, että mitä tämä tämmöinen nyt tarkoittaa? Ja sattui vielä niin, että naispiirin silloinen puheenjohtaja Sirkka Kotola oli Tallinnassa. Olisin muuten saanut häneltä tukea siihen, että meidän täytyy jotakin tehdä.
Menin lennättimeen lähettämään sähkösanoman Helsingin pääkallonpaikalle, että hyvät herrat, jos aiotte uhrata Kymen läänin ministerin vallan alttarille, niin herrat saavat itse juhlia puolueen 80-vuotisjuhlia Turussa. Kun tulin illalla Naisyhdistyksen johtokunnan kokouksesta ja katsoin uutiset, niin siellä luettiin ääneen se minun lähettämäni sähkösanoma ja kerrottiin, että Kymen naispiiristä oli tullut tällainen sähkösanoma ja nyt oli niin, että Anna-Liisa Piipari jatkaa ministerinä.
Jatta Moilanen
Kymi Sinfonietta syntyi
Säästösyistä Kotkassa pohdittiin myös musiikkitarjonnan erilaisia vaihtoehtoja.
Veikko Yrkki muistaa ajan, jolloin oltiin käytännössä lopettamassa Kotkan kaupunginorkesteria. Orkesterin kokoa haluttiin pienentää niin, että sen ei olisi enää ollut mahdollista toimia. Yrkki, kuten suurin osa sosialidemokraateista, halusi orkesterin pysyvän Kotkassa.
”Teimme tuolloin paljon yhteistyötä kapellimestari Jouko Koivukosken ja soittajien pääluottamusmiehen Matti Jylhä-Vuorion kanssa”.
Ratkaisu saatiin aikaiseksi: Kymi Sinfonietta perustettiin vuonna 1999 yhdistämällä Kotkan ja Kouvolan orkesteritoiminnat. Silloin syntyi erittäin iskukykyinen sinfonietta-orkesterikokoonpano, joka on tällä hetkellä Suomen ammattiorkestereiden kärkeä.
Uudistamista ja arvokeskusteluja
Vuonna 1993 Vesa Salminen aloitti Kotkan yhdistyksen johdossa ja Seija Lempiäinen jatkoi Karhulassa. Vuoden lopussa valmistui Kotkan demarien toiminnan uudistamissuunnitelma.
Tavoitteena oli yhdistysten määrän vähentäminen.
Suunniteltiin, että kunnallisjärjestö ajettaisiin alas. Se suorittaisi vain yhdistyslain edellyttämät vähimmäistoimet, kaikki muu toiminta kuuluisi yhdistyksille. Kunnallispolitiikka kuuluisi pääosin valtuustoryhmälle. Yhdistysten kohdalla esille nousi toki muitakin malleja, esim. Helsingin malli, jossa oli yhteinen talous ja yhdistyksiä perustettiin jäsenten tarpeiden mukaan.
Arvokeskustelua käytiin. Juttutupa, Huru-ukot, ay-liikkeen vanhat toverit jne olivat aktiivisia mutta niin oli myös Avoin Keskustelukerho, jossa oli mukana Kotkan, Karhulan, Karhulan Läntisen ja Kotkan Naisyhdistyksen tovereita.
Eteenpäin-lehden mukaan Kotkan Naisyhdistys suunnitteli lopettavansa toimintansa jo vuoden 1993 lopussa ja tällöin oli esillä Vanhan Leporannan myynti. Asia kuitenkin hautautui muutamaksi vuodeksi. Naisyhdistykselle kävi sitten kuten niin monelle muulle yhdistykselle Pirkko Sipilän sanoin: ”Vähitellen jäsenten osallistuminen kokouksiin väheni ja kiinnostus yhteisten asioiden hoitoon hiipui. Toiminta jäi yhä enemmän samojen ihmisten harteille, ja taloudelliset vaikeudet heikensivät yhteishenkeä.”
Naisyhdistys lahjoitti Leporanta -tilan rakennuksineen Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistykselle hivenen kunnallisvaalien jälkeen 30.10.1996. Naisyhdistys todettiin varattomaksi ja purettiin seuraavana päivänä. Jäsenistö,134 henkeä, siirtyi Kotkan Työväenyhdistyksen jäseneksi.
Kymin ja Otsolan yhdistykset olivat liittyneet Karhulaan vuoden 1995 alussa. (92)
Omalla työväenyhdistyksellä on paikkansa sen jäsenten sydämissä. Vaikka tiedettiin, että yhdistysten määrää oli kaikin puolin järkevää vähentää, niin monilla olivat tunteet pinnassa.
KAP:llä ja kunnallisjärjestöllä eroja näkökulmissa
Arvo Rytkön keskeisin ja vaikuttavin tehtävä oli Kotkan suurimman järjestön, SAK:n Kotkan Ammatillisen Paikallisjärjestön KAP:n puheenjohtajuus 12 vuoden ajan 80-luvulta alkaen. Samaan aikaan Rytkö toimi SAK:n Kymen läänin neuvottelukunnan puheenjohtajana.
Kymen läänissä oli noin 120 000 SAK:n jäsentä. Toiminta-alueeseen kuului myös Etelä-Karjala ja edustettuina olivat kaikki SAK:laiset järjestöt.
Puheenjohtajuus poiki tehtäviä Kymenlaakson Maakuntaliiton eri jaostoissa SAK:n mandaatilla. ”Siinä pystyi vaikuttamaan työväenliikkeelle tärkeisiin hankkeisiin, esimerkiksi tiehankkeisiin ja yritysten kehittämiseen liittyviin EU-rahoitushankkeisiin”.
Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestön kanssa asioita katsottiin Rytkön mukaan melkoisen eri näkökulmista.
”Siellä ei osattu arvostaa SAK:n Kotkan paikallisjärjestön eikä läänin neuvottelukunnan toimintaa. Oma käsitykseni oli, että meillä oli puolueessa aika paljon henkilöitä, jotka eivät ymmärtäneet yhteistyötä kommunistien kanssa ay-liikkeessä. Siellähän tehdään työtä kaikkien puolesta, ei vain demareiden.
Yksi iso ongelma kunnallisjärjestön ja SAK:laisen ammattijärjestön kanssakäymisessä oli se, että kunnallisjärjestössä oli paljon kunnan ja valtion viranhaltijoita, joille SAK:laisten ay-toiminta oli vierasta. Asenne muuhun poliittiseen vasemmistoon oli joskus jopa rasistinen. Demarivirkamies saattoi vaihtaa kadulla puolta, kun kansandemokraatti tuli vastaan.”
Rytkö korosti, että Kotkassa toimivat mainiosti suhteet joihinkin Järjestötalon ja SKDL:n ihmisiin. SKP:n Keijo Yrjölän ja SKDL:n Jorma Nykäsen kanssa yhteistyö toimi erityisen hyvin. Sosialidemokraateissa oli toki paljon ay-liikettä arvostavia ja sen toimintaa ymmärtäviä ihmisiä. Rytkölle tulee mieleen varsinkin monialavaikuttaja Antero Anttila.
Anttilasta kertoo paljon seuraava tapaus. Arvo Rytkölle tuli kerran hankala tilanne vastaan. Oli tulossa virolaisia vieraita ja heille piti tarjota majoitus ja ruokailu. Rahaa olisi mennyt aivan liian paljon.
KAP:n sihteeri Kalle Sinisalo otti silloin yhteyttä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antero Anttilaan ja kysyi neuvoa. Anttila vastasi, että ruuat voi tarjota hänen puheenjohtajan käyttövaroistaan -samassa paikassa kun kaupunki tarjosi ruokailut vierailleen, arvostetussa ravintola Meriniemessä.
Hannu Tapiola nousi kaupunginjohtajaksi
Vuonna 1991 Kotka sai uuden kaupunginjohtajan, kun Oulun kaupunginjohtajaksi valitun Risto Parjanteen seuraajaksi valittiin Hannu Tapiola. Tapiolan valinta sosialidemokraattien kaupunginjohtajaehdokkaaksi oli täysin yksimielinen.
Ennen kaupunginjohtajaksi tuloaan sosialidemokraatteja edustava Hannu Tapiola toimi Kotkan apulaiskaupunginjohtajana vuodesta 1986 lähtien. Kunnallismiesten sielunelämä oli tullut hänelle tutuksi, kun hän toimi Muuramen kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
”Mutta ennen Kotkaan tuloani en ollut kunnalla töissä. Ryhmätyöstä tulikin Kotkassa vallitseva toimintatapa ja minun piti uskaltaa tehdä monta tyhmää kysymystä, että opin asioita”.
Tapiolan kaupunginjohtajuuden alussa elettiin tiukkoja aikoja ja aivan ensimmäiseksi oli avattava budjetti ja tehtävä siihen säästömuutoksia. Tapiola järjesti säännöllisesti aamukahvitilaisuuksia, joilla hän tapasi yrittäjäjärjestöjen edustajia ja teollisuusjohtajia. Tilaisuuksia pidettiin myös joidenkin asioiden edistämiseksi. Paras esimerkki oli Asu Kotkassa -projektin käynnistäminen, jossa kumppaneina oli rahalaitosten, kiinteistövälittäjien ja rakennuttajien edustajia.
Tapiola oli sitä mieltä, että kun tavoitteita asetetaan ja niiden eteen toimitaan pitkällä tähtäyksellä, niihin usein päästäänkin. ”Näin, että ikävät asiat piti hoitaa nopeasti eikä näillä ratkaisuilla yleensä ollut pelättyjä seurauksia. Vetkuttelusta on vain haittaa ja pahinta on, jos päätös tehdään ja sitten siitä vetäydytään. Esimerkiksi kun Hovinsaaren sivukirjasto lakkautettiin, demarit olivat kovin huolissaan. Mutta seuraavissa vaaleissa demarien Hovinsaarelta saama äänimäärä kasvoi.”
Toimittaja Unto Hämäläinen käsitteli Helsingin Sanomien jutussaan kaupunginjohtajien työnkuvaa. Jutussa haastateltu kunnanjohtaja totesi, että viime vuosikymmeninä työ oli muuttunut kuusikulmaiseksi kusitolpalksi.
”Tällaista en itse kokenut. Kotkan valtuustolla oli hyvä kokouskulttuuri”, Tapiola kehaisi.
Meripäiväpuheessaan vuonna 1998 Hannu Tapiola sanoi näin: ”Kotkalainen ei arvosta omia saavutuksiaan. Helposti vähätellään, mikä näkyy kysymyksessä: ”Mikäs sie luulet olevasi?” Toisaalta sama kotkalainen tuntee muualla käydessään aitoa kotipaikkaylpeyttä ja saattaa omaansa puolustaessaan jopa uhota.”
Kerran Tapiola kehotti lehtikirjoituksessa kotkalaisia kehumaan kotikaupunkiaan. Siitä sukeutui laaja yleisönosastokirjoittelu, ja Tapiola jäi miettimään, mihin hermoon hän oikein osui.
Tikulla silmään?
Joka vanhoja muistelee, sillä on hyvä muisti.
Veikko Yrkki
Kunnallisjärjestössä sai vain keskustella
Soili Häkkinen muisteli, että 1990-luvulla tuotiin yhä vähemmän asioita kunnallisjärjestön edustajistoon.
”Ja niistä ole sitten saanut tehdä päätöstä. Niistä on saanut vain keskustella. Valtuustoryhmä päättää. Mutta kun puolueen säännöt sanoo ihan selvästi, että kunnallisjärjestön edustajisto on kunnallisen tason korkein päättävä elin. Kotkassa sitä ei ole noudatettu.”
Kotkan Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry:n jäsenyhdistykset 1994
Jäsenmäärä
Karhulan Sos.dem. Työväenyhdistys 500
Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistys 387
Popinniemen Työväenyhdistys 144
Kotkan Sos. dem. Naisyhdistys 135
Länsi-Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistys 131
Metsolan Sos.dem. Työväenyhdistys 90
Tiutisen Työväenyhdistys 62
Saksalan Työväenyhdistys 61
Otsolan Sosialidemokraatit 46
Yhteensä jäseniä 1589
(93)
Kuusakosken tulo estettiin
Yksi 1990-luvun alun keskustelun aihe oli metallikierrätykseen keskittyvän Kuusakoski Oy:n sijoittuminen Kotkaan. Kunnallisjärjestö sekä kaupunginhallituksen ja valtuuston
sosialidemokraattiset ryhmät määrittelivät yhteisesti kannanoton, jonka mukaan kaikki Kuusakoski Oy:n Kotkaan sijoittumiseen liittyvät valmistelut lopetetaan välittömästi.
Syynä haluttomuuteen oli pelko Kuusakosken tuottamista ympäristöongelmista.
Äänestysten ja valintojen vuosi 1994
Vuosi 1994 oli merkittävien poliittisten äänestysten ja valintojen vuosi. Keväällä käytiin kiivas presidentinvaalikamppailu. Ensimmäistä kertaa valinta suoritettiin suoralla kaksivaiheisella presidentin vaalilla.
Vaalikamppailussa yhdistyi laaja kansalaistoiminta ja puolueiden organisoima vaalityö.
Sosialidemokraattien ehdokas Martti Ahtisaari valittiin ensimmäiseksi suoraan kansan valitsemaksi presidentiksi.
Heti vaalien jälkeen alkoi keskustelu ja toiminta Suomen EU-jäsenyyden puolesta ja myös vastaan. Sosialidemokraattinen puolue otti ensimmäisenä selkeän kannan EU-jäsenyyden puolesta. Jäsenistö toimikin hyvin aktiivisesti Parempi vaihtoehto – Eurooppalainen Suomi järjestön tehtävissä.
Kunnallispolitiikassa jatkui vaikeiden päätösten ja kireän talouden aika. Keskeisiksi kysymyksiksi nousivat Karhulan sairaana kirurgisen toiminnan siirtäminen Kymenlaakson keskussairaalan toiminnaksi ja Karhulan koulujärjestelyt koskien Metsäkulman, Sunilan, Tapion ja Hakalan yläasteen koulujen lopettamista.
Aktiiviset kansanliikkeet pyrkivät estämään molempien hankkeiden toteutumisen. Sos.dem.
valtuustoryhmä kävi kiivaita ja kipeitäkin keskusteluja molemmista kysymyksistä.
Valtuustoryhmän enemmistö päätti, että vaikeistakin kysymyksistä on pystyttävä päättämään ja vuosia jatkunut kiista oli saatava ratkaistuksi. Pitkällinen prosessi saatiin syksyn kuluessa kuitenkin vietyä päätökseen lähinnä sosialidemokraattien ja kokoomuksen voimin.
Karhulan sairaalan kirurginen toiminta siirtyi keskussairaalan ja kyseisten koulujen toiminta loppui. Metsäkulman ja Sunilan oppilaat siirtyivät tyhjentyneen Hakalan yläasteen tiloihin.
Kotka myönteinen EU-jäsenyydelle
EU-jäsenyydestä äänestettäessä 1994 Kotka oli Suomen neljänneksi myönteisin paikkakunta. Annetuista äänistä jaa-ääniä oli 74 prosenttia.
Kotkassa vaaleihin liittyvä toiminta oli hyvin koordinoitua ja niin tuloksellista, että siihen kiinnitettiin huomiota valtakunnallisestikin.
Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995 korosti entisestään Kotkan seudun merkitystä Venäjän ja EU:n rajalla. EU-rahaa saatiin erilaisiin projekteihin, jotka palvelivat kaupungin strategiaa. Kun Itämeren kaupunkien liiton EU-Cordination Network-toiminta sekä Suomen EU-koordinaattoriverkosto käynnistivät toimintansa 1990-luvun puolivälissä, Kotka oli mukana alusta alkaen. (94)
”Nousuhumalasta surkuteltavaan krapulaan”
”1980-luvulla tietyntyyppinen julkisuus ilkamoi toisinaan ajatuksella, että sosialidemokratia oli auringonlaskun liike, joka oli tehtävänsä tehnyt eikä sitä enää tarvita. Hommat sujuisivat paremmin markkinavoimien ohjauksessa. Yhteiskunnan ”holhous” koettiin pääosin vaivana ja vastuksena. Enemmistöllähän ”meni lujaa”.
Monet merkit viittaavat siihen, ettei elettävä 1990-luku olisi yhtä varma tästä asiasta kuin edeltäjänsä. Hämmennys on joka tapauksessa ilmeinen.
Se, jota luultiin hyväksi ja osaavaksi järjestelmäksi, osoittautuikin pettäväksi. Vuosikymmenten työn tuloksista hävitettiin merkittävä osa muutamassa vuodessa, kun tuoreille markkinavoimille tehtiin tilaa ja pahamaineista holhousta lievennettiin.
Lopputulos: kansakunta ajautui iloisen nousuhumalan jälkeen surkuteltavaan krapulatilaan.”
Näin nostatti keskustelua Risto Tuominen Eteenpäin 200 -lehdessä 10.11.1995.
Ei joulupukkilistaa vaan realismia
Sosialidemokraatit olivat hyväksyneet syksyn 1988 kunnallisvaaleihin mentäessä itselleen tavoitteeksi ja kotkalaisille ohjelmajulistukseksi laajan kunnallispoliittisen ohjelman, jossa ei luvattu mitään ”joulupukkilistaa”, vaan joka tavoitteiltaan ja sisällöltään laadittiin realistiseksi suhteessa Kotkan mahdollisuuksiin.
Kotkan Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen tiedotuslehdessä Kotka tänään 1/1991 kunnallisjärjestön sihteeri Tauno Ilén totesi, että kun valtuustokausi oli puolivälissä, ohjelma oli toteutunut jo monilta osin ja syksyllä 1992 olisi nähtävissä, että ohjelma on muuttunut käytännöksi Kotkalle ja kotkalaisille.
Demareiden kunnallispoliittisen ohjelman 1989-1992 lähtökohtana oli ”meren ja työn kaupunki nyt uuteen nousuun”. Ohjelmassa painotettiin mm. työllisyyden turvaamista, koulutusta ja asuntotuotantoa. Myös ympäristöasiat ja sosiaali- ja terveyskysymykset olivat vankasti esillä.
Kotkalaisen pahanmakuisen veden aika jäisi historiaan vuonna 1992. Länsi-Kotkan asukkaat olivat saamassa kauan kaivatut palvelukeskustilat Karhuvuoreen rakennettavaan liikekiinteistöön, ja Karhuvuoren peruspalveluja parannettiin.
Vanhuksille tarkoitettujen hoivakotityyppisten vanhainkotien suunnittelu ja toteutus olivat vireillä. Rajoitettu kotihoidontukijärjestelmä lasten päivähoidossa alkoi vuonna 1991, ja veteraanien kuntoutusrahoja oli kaksinkertaistettu.
Kotkansaaren sairaalan peruskorjausta jatkettiin ja sairaalan röntgentilat ja laitteisto uudistettiin. Keskussairaalan mittava laajennushanke oli alkamassa valtuustokauden aikana, ja psykiatrisen sairaanhoidon osalta kaikki hoitopaikat saataisiin kotkalaisille Laajakosken sairaalasta, jonka peruskorjaus oli lopuillaan.
Kaupungissa ponnisteltiin työllisyyden turvaamiseksi. Mussalon sataman viimeistelytyöt olivat valmistumassa ja alueen teollisuustontit odottivat tulijoitaan. Satamaliikenteen voimakas kasvu aiheutti jo nyt tarvetta ratapihan laajentamiseen.
Kymijoen käyttöä matkailulle ja virkistyskalastukselle oli lisätty tuntuvasti, ja Sapokan alue oli saamassa seuraavaan kesään mennessä viihtyisämmän ilmeen.
Sosialidemokraattien aloitteesta oli käynnistetty kulttuurisuunnitelma, jolla määritellään 1990-luvun kulttuuripoliittiset painopistealueet Kotkassa.
Leikkaukset eivät vieneet iskukykyä
Kunnallisjärjestön Kotka tänään lehdessä 1/1996 todettiin, että Kotka ei muiden kuntien tavoin joutunut turvautumaan henkilöstöleikkauksiin kulujen kuriin saattamiseksi. Tarve oli toteutettu luonnollisen poistuman kautta.
”Irtisanomisiin ei ole tarvis jatkossakaan ryhtyä. Palvelujen tuottamisessa on osa-alueita, joihin on välttämätöntä palkata vaalikaudella lisää henkilöstöä.
Investoinnit on Kotkassa kyetty pitämään alkuvuosien notkahdusta lukuun ottamatta hyvällä tasolla. Kukapa olisi välttynyt näkemästä uusia, ehostettuja julkisia rakennuksia. Utin maukas vesi on tosiasia, josta tänään riittää iloa naapureillekin. Tekemisestä huolimatta kuntalaisten velkataakkaa on pystytty pienentämään. Uudet lainat on otettu investointeihin eikä syömävelkaa ole tarvittu.
Palveluja on jossakin määrin jouduttu karsimaan, mutta ne toimivat edelleen kaupunkilaisten tarpeiden mukaan. Toisin sanoen, Kotka on säilyttänyt iskukykynsä valtion leikkaustoimista huolimatta.”
Paikallinen huoltosuhde huolestutti
Kotkan jo 1970-luvulla laskusuuntaan kääntynyt väkiluku nähtiin 1990-luvulla uhkakuvana.
Sosialidemokraatit miettivät, onko väestön painopiste otettu riittävästi huomioon mm. hoitopaikojen mitoituksissa.
Tärkein kysymys liikkui kuitenkin paikallisessa huoltosuhteessa. Kotka tänään 1/1996 -lehdessä kysyttiin, miten tulevaisuudessa riittää aktiivielämässä toimivia maksajia ketään, etenkään työttömiä, syyllistämättä.
Lehdessä peräänkuulutettiin yksityisellä sektorilla menetettyjen työpaikkojen korvaamista uusilla mm. pienen ja keskisuuren yritystoiminnan työpaikoilla. Se vaatii kaupungilta aktiivista ja monipuolista elinkeinopolitiikkaa.
Samassa lehdessä pohdiskeltiin kaupungin ”pahan päivän” varalle koottujen rahastojen tulevaisuutta.
”Poliittisessa keskustelussa on esiintynyt ajatuksia rahastojen käyttämisestä milloin minkäkin hyvän asian toteuttamiseen. Ajatukset ovat hyviä ja jopa kannatettavia, mutta näiden ”vararahastojen” käyttö lämmittää vain hetken. Entä sitten, kun rahat on syöty?
On hyvä, jos kaupungilla (kuten myös kotitalouksilla) on riittävä taloudellinen puskuri, jolla tasataan tulevaisuuden talousvaihteluja. Näiden käyttäminen olkoon vakavan harkinnan ja laajan yksimielisyyden kysymys.
Rahastoja ei pidä kevytmielisesti tyhjentää kuin pajatsoa.”
________________________________________
Kotkalainen EI-liike ärsytti
Joskus minua on Kotkassa ärsyttänyt se, että säännönmukaisesti vastustetaan ja valitetaan päätöksistä. Se on jarruttanut monien hyvien asioiden etenemistä. Riitelyllä ja pakolla ei rakenneta hyvää tulevaisuutta, vaan neuvottelulla ja sopimisella.
Parhaimmillaan demarien ja Kokoomuksen välillä löytyi useimmiten tarvittavaa kompromissin tahtoa, jolla kuntaa kehitettiin. Kokoomuksen Raimo P. Korhonen, Anna-Liisa Linkola ja Erkki Ojanen olivat menneiden vuosien hyviä ja luotettavia valtuustokumppaneita.
Mitä heidän kanssaan sovittiin, se piti.
Risto Tuominen
_________________________________________—
Sisältöä elämään
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen sosialidemokraattien joukossa on tuonut ja tuo monen elämään uutta sisältöä, joka muuten jäisi kokematta.
Kuvaamataidon opettaja Leena-Riitta Salminen valittiin vuonna 1980 valtuustoon, ja valtuustovuosia kertyi 28. Sitä ennen hän toimi kulttuurilautakunnan kuvataidejaostossa.
”Tuolloin luottamustehtävään kuului hyvinkin käytännöllisiä hommia ja niihin kuului mm.
taidenäyttelyjen pystytys. Kumma kyllä, varaa oli merkittäviin kutsunäyttelyihin ja kaksipäiväisiin kuvataidepäiviin. Valtakunnan kärkitaiteilijat vierailivat Kotkassa.”
Hienoja hetkiä Leena-Riitta Salmisen poliittisella taipaleella oli mm. taidegalleria Uusikuvan avaaminen vuonna 1982 Satamakadulle Tukkukaupan talon katutasoon. Siitä tuli korkeatasoisen taiteen tyylikäs tyyssija.
1990-luvun alkupuolella työ kulttuurilautakunnassa vaihtui kaupunkisuunnitteluun teknisen lautakunnan kaavoitusjaostossa. Teknisen lautakunnan puheenjohtajuudesta tuli Leena-Riitta Salmiselle 16:n vuoden pesti.
”Teknisen toimen alueelle pääsy osoitti minulle, että ihmisen on hyvä päästä pois omalta mukavuusalueeltaan. Opin, että yhdyskuntarakenne on kaikissa kaupungin palveluissa välttämätön toiminta-alusta ja että toimivuus, taloudellisuus ja viihtyisä asuinympäristö ovat kuntalaiselle elinehto. Toimittaja Pekka Siukkola kutsuikin minua viemäri-Leenaksi.
Poliittiset toimijat olivat nykyistä enemmän yhdessä myös epävirallisesti. Niin tutustuimme toisiimme paremmin. Käytiin vapaita keskusteluja, joskus Työskin saunassakin naisporukalla annettiin ideoitten lentää. Eikä pelätty vastapuolenkaan päättäjiä. Ei politiikka saa olla niin elämälle vierasta, että se hoidetaan vain kokouspykälien ääressä.”
Järjestötoiminnan uudistamishankkeita
Kunnallisjärjestön edustajiston jäsenet on valittu jäsenyhdistysten vuosikokouksissa. Vuonna 1991 kokeiltiin sääntömuutoksen innoittamina edustajiston jäsenten valintaa suoralla jäsenvaalilla siten, että ensin kukin jäsenjärjestö valitsi kaksi edustajaansa edustajistoon ja lopuista 40 edustajasta käytiin postivaali. Kokeilu jäi ainutkertaiseksi, kun äänestysaktiivisuus varsin kalliissa postivaalissa jäi noin 30 prosenttiin.
Edustajistossa käsiteltiin myös vilkkaasti keskustellen ehdotukset jäsenyhdistysten määrän vähentämiseksi eri tavoin. Ehdotuksissa pyrittiin löytämään myös keinoja alueellisten toimintatapojen lisäämiseksi. Päätöksiä ei ehdotusten pohjalta syntynyt.
Ystävyyskaupunkitoiminta on parasta rauhantyötä
Sirkka Kotolan sydäntä on aina ollut lähellä ystävyyskaupunkitoiminta, josta hän työnsäkin puolesta vastasi.
Läheisimmät ystävyyskaupunkisuhteet Kotkalla on perinteisesti ollut Tallinnan kanssa. Puolin ja toisin tuli satamiin laivalasteittain ystävyyskaupunkien väkeä, ja vierailut toivat väriä niin Kotkan kuin Tallinnankin elämään.
Muut ystävyyskaupungit ovat Ruotsin Landskrona, Tanskan Glostrup, Norjan Fredrikstad, Saksan Greifswald, Saksan Lyypekki, Puolan Gdynia, Liettuan Klaipéda ja Kiinan Taizhou.
”Ystävyyskaupunkityössä parasta ovat ihmiset eri puolilta maailmaa. Juuri se on myös parasta mahdollista rauhankasvatustyötä”, kertoi Taizhoun kunniakansalaisen arvon saanut Sirkka Kotola.
Vettä Kotkaan!
Kehnonmakuinen juomavesi oli pitkään kotkalaisten yhteisenä harmina ja iänikuisena puheenaiheena. Monet hakivat ”hyvää vettä” kesämökkiensä kaivoista tai pullottivat sitä mukaan muilla paikkakunnilla käydessään.
Viimein kotkalaisten suuri unelma toteutui. Vuonna 1992 valmistunut Utti-Kotka -runkovesiputki muutti Kotkan vesijohtoveden laadun täysin. Putken rakentaminen käynnistyi vuonna 1989. Sen pituus oli noin 43 kilometriä.
Koko projekti koostui Kuivalan tekopohjavesilaitoksesta ja käsittelyasemasta. runkovesijohdosta ja Tavastilan vesisäiliöstä.
Kotkan kaupunki oli mukana hankkeessa 77 prosentin, Anjalankoski 15:n ja Vehkalahti kahdeksan prosentin osuudella.
Hankkeen kokonaiskustannusten arvioitiin nousevan 200 miljoonaan markkaan. Kuluttajan pussia paremman makuinen vesi kevensi kuutiota kohden pari markkaa nykyistä enemmän. (95)
Nyt kelpasi keittää vaikkapa uudet perunat omasta raanasta saadulla vedellä!
Aatteista ja arvoista
”Taistellaan niiden arvojen puolesta, jotka 100 vuotta sitten herättivät työväenliikkeen. Toiminnan aloittaneiden miesten unelmista monet ovat toteutuneet. Meidän tehtävämme on huolehtia, että ne eivät katoa. Jokainen karsinta ihmisten perusturvasta turhentaa 100-vuotista työrupeamaa.”
Aatteetko nostavat arvot kunniaan?
”Niinkin voi sanoa. Aatteen on vain oltava niin vahva, että se pitää kansakunnan yhtenäisenä myös hyvinä aikoina. Ettei laman helpottaessa lähdettäisi liikkeelle siitä, että jotkut kähmivät yhteistä omaisuutta. Nykyajattelulla kansa on yhtenäinen pahoina päivinä. Hyvinä aikoina maa on menestyjien yksinomaisuutta.”
Karhulan valtuuston viimeinen puheenjohtaja ja Suur-Kotkan toinen valtuuston puheenjohtaja Arvi Forss Eteenpäin 2000 -lehdessä 10.11.1995. Haastattelu Taina Hynninen.
Sorsa kotkalaisten suosiossa presidentiksi
Vuoden 1994 presidentinvaalit käytiin ensimmäisen kerran suorana kansanvaalina. Sosialidemokraatit kävivät tätä ennen oman esivaalinsa, joka oli avoin myös muille, jotka maksoivat tietyn rekisteröitymismaksun. Risto Tuominen ja Anna-Liisa Kasurinen ovat muistelleet, että Kotkassa oli iso työryhmä Kalevi Sorsan ympärillä. Martti Ahtisaarella oli myös kannattajia. Heidän mukaansa jäsenäänestyksessä kävivät kaikki paikkakunnan tunnetuimmat kristilliset äänestämässä Ahtisaarta.
”Kyllä täällä oli Kalen tukijoita, me oltiin molemmat siinä ringissä, joka valmistautui siihen, että Sorsasta ruvetaan tekemään. Se tietysti vei vähän sulan maahan, mutta kyllä se väki siitä äkkiä toipui ja lähti sitten kuitenkin siihen Ahtisaaren vaalityöhön
Anna-Liisa Kasurinen muisteli:
”Mulla on edelleenkin vahva tunne siitä, että se että puolueorganisaatio lähti lopulta tekemään täydellä Ahtisaaren vaalityötä sekä paikallisesti että valtakunnallisesti, niin se ratkaisi. Eli, jos tämä organisaatio ei antanut voimiaan käyttöön, niin Ahtisaaresta ei olisi tullut presidenttiä suorassa kansanvaalissa.
Kyllä täälläkin, minäkin henkilökohtaisesti kun toivuin siitä hetkestä, jolloin todettiin, että Sorsalla ei ole mahdollisuuksia, niin käärittiin hihat ja ruvettiin tekemään vaalitöitä Ahtisaarelle.” (96)
Kunnallispoliittiset ratkaisut näkyivät eduskuntavaalien tuloksessa
SDP oli pitkään voinut nauttia gallupsuosiosta. Kesällä 1993 juuri Lipposen tultua puheenjohtajaksi kannatus oli 34,6 prosenttia. Juuri ennen vaaleja kannatus oli 27,4 prosenttia. Vuoden 1995 eduskuntavaalien ehdokkaiksi asetettiin Kotkasta Anna-Liisa Kasurinen, Antero Kekkonen, Leena-Riitta Salminen ja Jarmo Vesa. Piirin 14 ehdokkaasta Etelä-Kymestä oli 5, Lappeenrannasta 1, Kouvolasta ei yhtään.
Vaalien tuloksena SDP otti paikkansa Suomen suurimpana eduskuntaryhmänä 63 paikallaan. Koko maassa kasvu oli 6,1 prosenttia ja lisäys 182 000 ääntä, yhteensä 785 000 ääntä. Kymin vaalipiirissä voitto ei näkynyt paikkoina. Kannatus kyllä nousi 4,6 prosenttia, koko vaalipiirissä nousua oli 8400 ääntä, eli Kotkassa 3000 äänen verran. Mutta 1400 ääntä enemmän olisi tarvittu, jotta kuudes paikka olisi tullut.
Antero Kekkonen meni eduskuntaan 11 000 äänen ääniharavana ja ainoana kotkalaisena. Kotka hävisi toisen paikkansa, Lappeenranta ainoansa, ja Kuusankoski ja Imatra voittivat paikan.
Kotkan kohdalla vaalituloksessa näkyivät mukaan kunnallispoliittiset
ratkaisut, sairaala- ja kouluasiat, etenkin Karhulassa. (97)
Oli hienoa johtaa vappumarssia
Vesa Salminen liittyi SDP:hen vuonna 1975, samana vuonna, jolloin aloitti työnsä lastenkodin johtajana Marttilassa. Hän oli ollut aiemmin mukana opiskelijapolitiikassa.
Kotkaan Salminen muutti tulevan vaimonsa Leena-Riitan kanssa vuonna 1971. Poliittisen uransa hän aloitti Sutelan apukoulun johtokunnassa 1970-luvulla, ja ura huipentui 90-2000 luvuilla, jolloin hän toimi kahden kauden ajan mm. sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajana ja kaupunginhallituksessa vallan ytimessä.
”Valtuustoryhmän puheenjohtajana pystyin vaikuttamaan eniten kotkalaiseen politiikkaan. Viisaat virkamiehet kyselivät etukäteen asioista ja neuvotteluja oli paljon. Samaan aikaan olin kerran viikossa kokoontuvassa kaupunginhallituksessa sekä kunnallisjärjestön puheenjohtajana.”
Tärkeä pesti oli myös koulutuslautakunnan puheenjohtajuus.
HANNU TAPIOLA: “RAKKAANI, ME ELÄMME MUUTOKSEN AIKAA“
Presidentti Mauno Koivisto ja Ruotsin kuningas Karl Gustaf osallistuivat Ruotsinsalmen taistelujen 200-vuotisjuhliin Kotkassa 1990. Pehmopuolen apulaiskaupunginjohtajana nautiskelin loistosta. Seuraavan vuoden alussa olin kaupunginjohtajana laman oloissa, joita valtiovarainministeriön asiantuntija kuvasi sanomalla, että jalkojen alla ei ollut kiinteää maata.
Muutoksia tarvitaan kaikkina aikoina. Arvellaanhan Aatamin sanoneen Eevalle:
“Rakkaani, me elämme muutoksen aikaa.“
Lama syveni 1990-luvun alussa kuitenkin niin nopeasti, että oli pakko reagoidakin nopeasti. Kotkan kaupungista tuli konserni. Satamasta tehtiin ensin liikelaitos, myöhemmin yhtiö. Myös energialaitos yhtiöitettiin. Apulaiskaupunginjohtajien virat lakkautettiin ja kaupungin organisaatio muodostettiin toimialojen pohjalta. Lautakuntia vähennettiin ja ilman mitään valmistelua päätettiin, että Kotka ei halua kanavoida Kymijokea. Erinomainen päätös!
Talous ei ole itseisarvo, mutta se on perusta, jolle palvelutuotanto rakentuu. Periaatteena oli veroprosentin pitäminen ennallaan, velanoton välttäminen ja se, että vakituista henkilöstöä ei taloudellisista syistä irtisanottu. Pääluottamusmiehet esittivät erilaisen evankeliumin valtuuston pikkujouluissa: “Ja tapahtui näinä päivinä, että suunnittelupäällikkö Seppo Saloselta uhkasi loppua rahat. Tämä rahojen loppuminen ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, mutta tämä tapahtui Hannu Tapiolan ollessa Kotkan kaupunginjohtajana.“
Ikävät säästöpäätökset kuten palveluverkoston tiivistäminen syntyivät sosialidemokraattien ja Kokoomuksen voimin. Sosialidemokraateille säästöt olivat vaikeita, kun taas Kokoomuksessa otti koville, että veroprosenttia kerran kaudellani nostettiin.
Jossakin puheessani lohdutin henkilöstöä lainaamalla Juha Vainion sanoitusta “köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus”. Varsinkin sosiaali- ja terveystoimessa kehiteltiin luovia ratkaisuja.
Hoidon porrastusta tehostettiin ja lisättiin ympärivuorokautista työtä ja hoitoa palvelutaloissa. Sosialidemokraateille oli tärkeätä edistää kansalaisyhteiskuntaa mm. tukemalla korttelikoteja, jotka työllistämisvaroin edistivät ihmisten kokoontumista ja tarjosivat talkooapua. Vähäosaisista haluttiin pitää huolta.
Kotka oli myös edistyksellinen koulukaupunki, jossa jo 1980-luvun lopulla alkoi
nuorisokoulukokeilu. Se tarjosi ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville mahdollisuuden lukion suorittamiseen. Useita ammatillisia oppilaitoksia yhdistettiin 1990-luvulla ammattikorkeakouluksi. Professori Harisalon vuonna 1995 valmistuneen tutkimuksen mukaan Kotka kuului luovuudeltaan Suomen kuuden innovatiivisimman kunnan joukkoon ja oli ainoa suurista kaupungeista, joka selvisi tähän ryhmään.
Suomen viennin piristyminen 1990-luvun puolivälissä näkyi sataman liikenteen vilkastumisena ja teollisuuden elpymisenä. Kaupunki päätti investoida Mussalon konttisataman rakentamiseen, mikä korosti toimeliaisuuden merkitystä aikana, jolloin nostokurkia ja kaivinkoneita ei vielä monella paikkakunnalla nähty. Kotkan rooli kansainvälisenä merikaupunkina vahvistui, kun Suomesta tuli Euroopan Unionin jäsen.
Kansanäänestyksessä Kotka oli EU-myönteisyydessään maan neljänneksi innokkain, kun 74 prosenttia kannatti jäsenyyttä. Sosialidemokratia on historiansa alkuajoista lähtien korostanut kansainvälistä luonnettaan, mikä varmaan heijastui kansanäänestyksessä. Kotkan ystävyyskaupunkiverkoston uusia kaupunkeja olivat Kronstadt Venäjällä, Klaipeda Liettuassa ja Taizhou Kiinassa.
Yhteyksiä Venäjälle vaalittiin, kun mahdollisuudet siihen avautuivat. Venäläisiä yrityksiä sijoittui Kotkaan, jossa oli mahdollisuus tutustua läntiseen kapitalismiin. Venäjän kieltä opiskeltiin Kotkassa innokkaasti, eri oppilaitoksissa oli yli 500 venäjän lukijaa. Kotkan väkiluku, joka 1980-luvulla putosi jopa 600 hengen vuosivauhtia, vakiintui noin 55 000:een. Osansa oli maahanmuuttajilla, joita jo 1990-luvun lopussa oli tuhatkunta.
Merikaupungin roolia vahvistivat jäänmurtaja Tarmon ja vartiomoottoriveneen VMV 11 saaminen Kotkaan. Jälkimmäinen oli näyttelykohteena ensimmäisillä puuvenemessuilla. Kantasataman kiskoja vähennettiin samoihin aikoihin, kun Tarmo sijoitettiin rantaan. Itse asiassa siitä lähtien on pohdittu kantasataman käyttöä kulttuuritarkoituksiin. Muun muassa näin luotiin pohjaa merimuseolle, josta pääministeri Paavo Lipposen hallitus teki siirtopäätöksen v. 2004.
Kymijoen virkistyskalastuksen ympärille syntynyt toimeliaisuus ja yhteistyö Helsingin yliopiston ja Riista- ja kalataloustutkimuskeskuksen kanssa johtivat kotimaista kalastoa esittelevän Maretariumin perustamiseen.
Yhteiskunnalliset uudistukset ovat yleensä hitaita. Edeltäjäni Risto Parjanteen ajama hanke Utin pohjavedestä valmistui vasta 1990-luvun alussa. Itse olin puolestani avaamassa
moottoritieosuutta Karhulasta Summaan. Nyt päästään jo moottoritietä Helsinkiin. Mielenkiintoisia yksittäistapauksia olivat Jumalniemen kauppakeskuksen laajentuminen, Kotkansaaren toriparkin rakentamisen aiheuttama kova keskustelu kivetyksen kärsimisestä ja asuntomessujen saaminen Hirssaareen vuonna 2002.
Erityisesti mieleeni on jäänyt oivan puutarhurimme luoma hanke Sapokan vesipuiston rakentamisesta. Se käynnistyi pahimman laman aikana ja synnytti yleisönosastossa kirjoittelua, jossa epäiltiin kunnanisien olevan rahankäytössään aivan hakoteillä. Kun puisto sitten valmistui, pieni lehti-ilmoitus toi vihkiäistilaisuuteen sankat joukot yleisöä. Kävi niin, että yhtäkkiä kotkalaiset huomasivat, että heillä oli jotain, mistä voi olla ylpeä ja näyttää vieraille. Päättäjän täytyy siis uskoa, kestää kritiikkiä ja ehkä lopuksi olla iloinen siitä, että edistystä tapahtuu.
Tärkeintä on, että kuntalaisten asiat hoidetaan. Minusta sosialidemokraatit tunsivat hyvin vastuunsa.
Hannu Tapiola toimi Kotkan apulaiskaupunginjohtajana vuosina 1986–1990, jonka jälkeen hänestä tuli Kotkan kaupunginjohtaja vuosiksi 1991–2002, eläkkeelle jäämiseensä asti.
Hän oli kansanedustajana Keski-Suomen läänin vaalipiiristä vuosina 1979 – 1983.
Valta täytyy ottaa
Ei kukaan yksittäiselle valtuutetulle valtaa tyrkytä. Se täytyy ottaa. Jos kuvittelee, että vallasta saisi otteen valtuustosalissa, on väärässä. Vaikuttamisen paikka on valmisteluvaiheessa ja ryhmäkokouksissa. Demareilla oli aiemmin sääntö, ettei valtuutettu saa olla minkään lautakunnan jäsen. Se oli hullua ja ymmärrän, että rivivaltuutetut turvautuivat. Onneksi nyt valtuutettuja istutetaan asioita valmisteleviin lautakuntiin. Niissä pääsee perehtymään asioihin parhaiten.
Veikko Yrkki
2000-LUKU
VESA SALMINEN: SÄÄSTÄMISTÄ JA SUURIA PÄÄTÖKSIÄ
Vuosituhannen vaihde toi kotkalaiseen kunnallispolitiikkaan sähköä ja säpinää. 1990-luvun lopulla aika yksimielisesti lähdettiin rakentamaan Kotkan visiota kohti 2010-lukua. Visiotyöskentelyä harjoiteltiin ensimmäistä kertaa kotkalaisessa poliittisessa päätöksenteossa. Valtuusto valmisteli yhteistyössä virkamiesten kanssa laajaa kokonaisuutta. Yksituumaisuus oli jopa sitä luokkaa, että visioiden esittäjät saivat lempinimen Tiernapojat.
Siirryttäessä uudelle vuosituhannelle suuri työttömyys jatkui, samoin kaupungin hankala taloudellinen tilanne. Tuntui siltä, että Kotkassa oli säästetty jo kaksikymmentä vuotta ja edelleen piti säästää, kukaan ei oikein kuitenkaan tietänyt mistä.
Samaan aikaan alettiin valmistella ja suunnitella suuria päätöksiä. Haussa oli valtakunnallinen merimuseo, sataman yhtiöittämistä valmisteltiin ja Jumalniemen rakennushankkeita edistettiin. Samanaikaisesti kaavailtiin vuoden 2002 asuntomessuja uudelle alueelle Hirssaareen. Päätökset herättivät voimakkaita tunteita ja jopa selviä irtiottoja. Valtuustoryhmästä erosi Heikki J. Oksanen vastalauseena asuntomessujen hakemiselle. Hän perusti oman Wanha Kymi valtuustoryhmän, josta tulikin merkittävä toimija seuraavissa kunnallisvaaleissa vuonna 2000.
Vuosituhannen ensimmäiset vuodet toivat mukanaan myös vaihtoja korkeimmassa virkamiesjohdossa. Hannu Tapiolan kausi kaupunginjohtajana päättyi ja valtuusto valitsi uudeksi kaupunginjohtajaksi Henry Lindelöfin. Valtuusto halusi kansallisesti ja kansainvälisesti sukkuloivan Kotkaa hyvin markkinoivan muutosjohtajan, ja sellaisen myös Lindelöfistä sai. Samoina vuosina myös pitkään palvelleet talousarviopäällikkö Seppo Salonen, kaupunginsihteeri Reijo Urtamo ja kamreeri Hannu Horto siirtyivät eläkkeelle.
Kun kunnallispolitiikan päätöksenteko muuttui yhä nopeammaksi ja monimutkaisemmaksi, uhkasi perusjärjestöjen ja kunnallisjärjestön rooli jäädä sivuraiteelle. Päätöksentekoa ohjasi sen sijaan hallitus- ja valtuustoryhmä. Tässä muutoksessa valtuustoryhmän puheenjohtajan ja kunnallisjärjestön puheenjohtajan roolit korostuivat. Järjestökentässä tilanne koettiin hankalaksi.
Kun vielä kaupungin toimia oli yhtiöitetty, kyseltiin järjestöissä ihan perustellusti, mikä on päättäjien rooli ja missä järjestöväki saa tilaisuuden päätöksentekoon. Keskustelut eivät tuoneet muutoksia järjestörakenteisiin ja tuntui siltä, että paineet purkautuivat ensisijaisesti kunnallisvaalien jälkeisissä luottamushenkilöiden valintaprosesseissa. Vaalimenestys ei ollut kaksinen ja luottamushenkilöpaikkoja menetettiin myös keventyvät kuntaorganisaation vuoksi.
Luottamustehtäviin oli tunkua, ja niiden jakaminen kärjisti tunteita sekä yhdistysten sisällä että niiden välillä. Vaatimukset siitä, että valitaan ensisijaisesti vain sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet mukana kuntavaaleissa ehdokkaina, saivat ristiriitaisen vastaanoton.
Vuonna 2002 asuntomessut olivat menestys. Samalla valmisteltiin kaupunkistrategiaa Meiän Kotka. Uuden valtuuston alkutaival oli melko takkuinen. Kokoomuksessa oli tapahtunut merkittävä muutos ja ns. liikemiessiipi halusi kuntaa hoidettavan kuin yhtiöitä. Kokoomuksen odottama suuri vaalivoitto ei toteutunut, vaan valtaa jaettiin uudelta pohjalta. Valtuustoon oli muodostunut ns. 10-ryhmä Wanhan Kymin, Kristillisten, Vihreiden ja Keskustan kesken solmitun teknisen vaaliliiton turvin.
Usein päädyttiin tilanteeseen, jolloin vaikeissa asioissa enemmistö löytyi muiden kuin kokoomuksen kanssa. Tämä kiristi entisestään valtuuston tunnelmaa ja näkyi selvimmin talousarviokäsittelyissä ja virkavaaleissa.
Visiota ja strategiaa yritettiin toteuttaa ja saada kaupunkia liitoon. Tosiasiassa taloudellinen toiminta seudulla oli edelleen heikkoa ja se näkyi huonona työllisyytenä ja jatkuvasti pahentuvana kuntatalouden tilana. Maakunnan kuntien välinen yhteistyö oli tahmeaa ja yhteiset hankkeet herättivät epäilyä. Sairaanhoitopiirin asioiden hoito oli aika-ajoin vaikeaa ja yhteisiä päätöksiä oli vaikea saada aikaiseksi eikä yhteisessä ammattikorkeakoulussa ollut juuri sen helpompaa. Kaksinapainen maakunta ei löytänyt yhteistä säveltä.
Päättäjiksi oli valittu myös useita, joilla ei ollut aikaisempaa kokemusta kunnallispolitiikasta tai kunnan asioiden hoidosta. Se vaikutti kaikkien valtuustoryhmien toimintaan ja toi päätöksentekoon uudenlaisen toimintakulttuurin. Tilanne ei helpottanut valtuustoryhmän ja järjestöväen vuoropuhelua. Yhä selvemmäksi kävi se, että kuntapolitiikkaa hoitaa valtuustoryhmä ja kunnallisjärjestö ja perusjärjestöt antavat siihen omia näkemyksiään ja toiveitaan, mutta eivät enää suoraan osallistu varsinaiseen päätöksentekoon.
Suurten päätösten vuosikymmen sai jatkoa. Asuntomessujen jälkeen kunnostettiin Höyrypanimo Juha Vainio -instituutin käyttöön, ryhdyttiin rakentamaan toriparkkia ja korjaamaan teatteritaloa. Jatkuva käyttömenoista säästäminen aiheutti voimakasta kritiikkiä ja myös voimakasta uusien hankkeiden vastustusta. Merimuseo Vellamo ja toriparkki saivat liikkeelle sekä vahvat kannattajat että vastustajat. Vellamon rakentaminen ja vuokraaminen valtiolle, joka vuosien saatossa maksaisi koko rakennuksen, ei meinannut mahtua kaikkien päättäjien, saati sitten kuntalaisten mieleen. Hankkeet kuitenkin vietiin läpi. Kansallisesti uudet toiminnat saivat kiitosta, mutta paikallinen kiistely jatkui.
Päätöksenteossa Kokoomus oli ajautunut yhä selvemmin sivuraiteelle. Pitkällisten neuvotteluiden jälkeen valtuustoon muodostui demareiden, Vasemmistoliiton, Wanhan Kymin, Vihreiden, Kristillisten ja Keskustan valtuustoryhmien kesken ns. koalitiosopimus. Koalitio perustui valtuustosopimukseen, jossa yleisellä tasolla sovittiin kaupungin kannalta keskeisten hankkeiden edistämisestä ja toimintatavoista.
Koalition muodostaminen sai Kokoomuksen takajaloilleen ja se epäili myös kaupungin keskeisten virkamiesten sotkeutuneen koalition muodostamiseen. Kiista aiheutti epäluottamusta ja eripuraa, joka myöhemmin johti Kokoomuksen yritykseen erottaa kaupunginjohtaja.
Ikuinen säästäminen turhautti sekä päättäjiä että kaupungin työntekijöitä. Vuosikymmenen loppupuolella ryhdyttiin tekemään laaja-alaista organisaatio- ja palveluverkkouudistusta, johon myöhemmin liitettiin henkilöstöpolitiikan lohko. Käytännössä saatiin aikaiseksi kohtuullisen hyvä suunnitelma, mutta yksittäisten päätösten tekeminen osoittautui hankalaksi. Muutaman koulun lakkauttamisen jälkeen ryhdyttiin tekemään kouluverkkoselvitystä ja kokonaisuus venyi.
Organisaatiomuutokset osoittautuivat kyllä toimiviksi, mutta varsinaista säästöä tai liikkumavaraa ei niilläkään kunnan taloudelliseen tilaan saatu. Koko vuosikymmen oli säästetty ja säästetty ja maali tuntui aina vaan karkaavan kauemmaksi.
Uudet investoinnit toivat näkyvyyttä ja kaupungin pitkäaikainen satsaus puistorakenteeseen alkoi tuottaa myös imagollista kohennusta. Kotka ei enää ollut tehtaan varjossa sijaitseva harmaa varjo, vaan muuntautuva ja turisteja houkutteleva vehreä puistokaupunki.
Niiden vaikutukset ja kotkalaisten usko tulevaisuuteen tulee mitatuksi tulevina vuosikymmeninä.
Sairaanhoitaja ja sosionomi AMK Vesa Salminen toimi Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistyksen puheenjohtajana 1993-1999, Sos.dem. Kunnallisjärjestön puheenjohtajana 1994-1999, valtuustoryhmän puheenjohtajana vuosina 2001-2008 ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana 2009-2012.
Vahvan nousun aikaa
Suomen kansantaloudessa elettiin 2000-luvun alkuvuosina vahvan nousun aikaa. Rahamarkkinat vakautuivat ja korkotaso aleni yhteisvaluutta euroon siirtymisen myötä. Velkaantuminen väheni, mutta julkisen talouden säästöt yksityistämisen myötä jatkuivat.
Hyvät olot muuttuivat, kun syksyllä 2008 Yhdysvaltain kiinteistömarkkinoilta lähtenyt
kansainvälinen finanssikriisi löysi tiensä Suomeen. Teknologia- ja paperiteollisuuden kysyntä laski tuntuvasti maailmanmarkkinoilla. Juuri näillä aloilla oli jo aiemmin ollut vaikeuksia siksi, että tuotantoa oli siirretty halvemman kustannustason maihin. Puhuttiin ns. Kiina-ilmiöstä.
Suomen valitsi vuonna 2000 ensimmäisen kerran tasavaltansa johtoon naisen, 56-vuotiaan Tarja Halosen (SDP). Maa sai vuonna 2003 myös ensimmäisen naispääministerinsä Anneli Jäätteenmäen (kesk.), tosin vain kymmeneksi viikoksi. Uudestaan Tarja Halonen vallittiin presidentiksi vuonna 2006.
Kotka säästölinjalla
Vuosituhannen alkua kuvasivat Kotkassa jatkuvat säästötoimenpiteet. Valtuustokauden toisessa kokouksessa 21.2.2001 valtuustolle esitettiin käyttötaloudessa olevan runsaan 30 miljoonan markan vajaus vuoden 2001 talousarviossa.
Vajaa puolet säästämistavoitteesta suunniteltiin toteutettavaksi supistamalla toimintakuluja, viisi prosenttia toimialoittain jaettuina. Lisäksi edellytettiin käynnistettäväksi välittömästi pysyviä kustannustasoa alentavia muutoksia.
Kesäkuussa valtuustolle esitettiin talousarvion 2001 säästötoimenpiteitä. Sosiaali- ja terveyslautakunta, jonka säästövaatimus oli 5,2 miljoonaa markkaa, pyrki keskittämään lääkäripäivystyksen keskussairaalaan, rationalisoimaan röntgentoimintoja, järjestelemään psykiatrista hoitoa ja yhdistämään erityishuoltopiirin sairaanhoitopiiriin, yhtiöittämään työterveyshuollon, kehittämään neuvolaverkostoa, keskittämään päivähoidon ruokahuoltoa, määrittelemään ostopalvelujen hankintaa ja perustaa lasten kotisairaalan.
Tekninen lautakunta (säästövaatimus 3,34 miljoonaa markkaa) pyrki lisäämään myyntituloja, vähentämään rakennusten kunnostuskustannuksia ja korottamaan ulkopuolisten vuokralaisten huoneistovuokria sekä toteuttaa rakennemuutoksia v. 2002 talousarvioesitykseen.
Ympäristölautakunta (säästövaatimus 200 000 markkaa) pyrki säästämään terveystarkastajan sijaiskuluista ja rakennusvalvonnan harjoittelijan palkasta, siirtämään luontopolkuhankkeet ja saastuneiden maiden esiselvitykset sekä ajanmukaistamaan rakennuslupahakemusten taksat.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan (säästövaatimus 190 000 mk) tavoitteena oli säästää liikunta- ja nuorisotoimen alueelta ja kansainvälisten taideprojektien tulosalueelta.
Koulutuslautakunta (säästövaatimus 1,7 milj.mk) aikoi säästää peruskoulun, lukion, ammatillisen koulutuksen, kirjaston, sivistystoimen palvelukeskuksen, museon ja Kotkan opiston tulosalueilta sekä asetti kouluverkon tiivistämiseksi työryhmän. (98)
______________________________
Sosialidemokraatit mukana lähes kaikessa
Sosialidemokraatit ovat olleet mukana lähes kaikessa, mitä Kotkaan on tehty tai kehitetty.
Tässä vain muutamia esimerkkejä: vaikkapa nuortentyöpajatoiminta tai ammattilukiomalli, joissa Kotka oli maassa ensimmäinen. Samoin monet lastensuojelun toimet erityisesti avopuolella matalan kynnyksen palveluineen.
Demarit on myös aina pitäneet kulttuurin ja liikunnan puolta, ja siksi teatteri, Kymi Sinfonietta ja veistospromenadi ovat olleet mahdollisia. Liikuntatoimen rakentamisen keskittyminen lähiliikuntapaikkoihin ympäri Kotkaa tarjoaa liikkumisen mahdollisuuksia laajasti, kuten myös junioreiden yhä maksuttomina pidetyt harjoitusvuorot.
Sirpa Paatero
_________________________________
Uusi kaupunginjohtaja valittiin
Kotkan kaupunginjohtajan virka julistettiin haettavaksi maaliskuussa 2001. Valtuustoryhmien haastateltaviksi tuli viisi hakijaa. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä äänesti ryhmäkokouksessa 20.8.2001 kaupunginjohtajaehdokkaista. Aiemmin Loviisan kaupunginjohtaja toimineen Henry Lindelöfin kannalla oli kolmetoista ryhmän jäsentä.
Valtuustosalissa jokainen sosialidemokraattisen ryhmän jäsen äänesti Lindelöfiä, joka valittiin Kotkan kaupunginjohtajaksi 1.5.2002 alkaen.
Kotkan supervuosi 2002
Kotkalle vuosi 2002 oli supervuosi. Vappuna avattiin matkailua ja kalantutkimusta palveleva Maretarium. Kesän päätapahtuma oli Asuntomessut, jonka yhteydessä järjestettiin myös perinteiset Meripäivät ja Kansainväliset Puuvenemessut. Asuntomessujen pääteemaksi valittiin ekologinen toteutustapa, mikä merellisessä ja maastoltaan haasteellisessa ympäristössä onnistui kestävän kehityksen näkökulmastakin kiitettävästi.
Merimuseon tulosta Kotkaan saatiin varmistus vuoden viimeisinä päivinä.
Huhtikuussa tehtiin päätös yhteisestä työväen vappujuhlasta Kotkassa. Sen järjestivät Kotkan Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö, Kotkan Vasemmistoliitto, SAK:n Kotkan paikallisjärjestö ja TUL:n Kymenlaakson piiri. Viimeksi yhteistä työväen vappujuhlaa oli vietetty Kotkassa 1940-luvun lopulla. Sibeliuksenpuistossa puhuvat SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Ojala.
Kesäkuussa valmistui sosiaali- ja terveystoimen kehittämisprojekti, jonka tavoitteena oli parantaa Kotkan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän toimivuutta, saada aikaan säästöjä sekä supistuksia erikoissairaanhoidon menoihin. Sos.dem. valtuustoryhmästä mukana olivat Vesa Salminen ja Hilkka Dufva.
Mukana kehittämisprojektissa oli myös Stakesin eli Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen asiantuntijoita. Stakes totesi Kotkassa tehdyn jo sellaisia sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksia, joita muualla Suomessa vasta suunnitellaan.
Yhtenä vai erikseen?
Kotkassa suunnitelmat työväenyhdistysten yhdistämiseksi nousivat aika ajoin esiin. Monien mielestä jopa yksi yhteinen kotkalainen sosialidemokraattinen työväenyhdistys olisi vahvempi vaikuttaja. Monet kannattavia useiden yhdistysten olemassaoloa.
Soili Häkkinen kertoi: ”Niin sanottu remonttiryhmä kirjelmöi Kotkassa vuonna 2001 siitä, että kunnallisjärjestö lopetettaisiin ja tulisi vain yksi ainoa työväenyhdistys. Remonttiryhmään kuuluivat Antero Anttila, Veikko Yrkki, Risto Tuominen ja Reijo Hämäläinen. Syntyi keskustelua ja lopulta kaikki muut yhdistykset paitsi Kotkan Sos. dem. Työväenyhdistys ilmoittivat, että yhdistykset jatkavat ominaan ja kunnallisjärjestö säilytetään.”
Soili Häkkinen muisteli edustajiston kokoontumisia Työväentalolla: ”Tunnelma oli mahdottoman kiva ja laulettiin Työväenmarssi lopuksi. Se oli aatteellinen tilaisuus.”
”On ollut paljon yritystä saada kotkalaiset demariyhdistyksen yhteen”, Raimo Korjus kertoi.
Kotkan Sos.dem. Ty:n puheenjohtajana Raimo Korjus toimi vuosina 2000-2009 ja kaupunginhallituksen jäsenenä kahden kauden ajan vuosina 2002-2009.
”Vaikeus on varmaankin johtunut erilaisesta analyysistä: rakenteiden säilyttäjät ovat olleet sitä mieltä, että niillä rakenteilla pärjätään, ja että isommissa jäsenen ääni häviää. Itse olen ollut sitä mieltä, että jäsenistön ikääntyminen muiden seikkojen ohella aiheuttaisi tarvetta tarkastella myös näitä rakenteita. Loputtomiin ei kannata aikaa kuluttaa mahdottomaan.”
Pasaati ja Vellamo -Kotkan uudet tuulet
Vuonna 2003 sosialidemokraattisessa valtuustoryhmässä keskusteltiin Kotkan liikekeskuksen ja kauppatorin pysäköintilaitoksen eli niin sanotun toriparkin toteuttamissopimuksesta. Mielipiteitä esitettiin sopimuksen puolesta ja vastaan. Lopputuloksena oli, että ”Karhulan kapinallisille” Hilkka Dufvalle, Risto Herraselle ja Raimo Hynniselle myönnettiin lupa äänestää tyhjää valtuustosalissa. Muut äänestivät sopimuksen puolesta. (99)
Kesäkuussa 2004 hyväksyttiin kaupungin ja merimuseon välillä tehtäväksi esisopimus Suomen merimuseon käyttöön tulevien tilojen vuokraamisesta Kotkan museokeskuksesta. Nyt oltiin tiellä kohti Kotkansaaren keskustan vahvaa uudistumista.
Kotkan keskustan virkistämiseksi ja liike-elämän vilkastuttamiseksi valmistui syksyllä 2006 kauppakeskus Pasaati vanhan liikekeskuksen tilalle. Kotkan torin kunnostustyöt etenivät aikataulussaan.
Merikeskus Vellamon harjannostajaisia vietettiin maaliskuun lopussa 2007. Suurten purjeveneitten tapahtumaa ja Meripäiviä seurasi noin 350 000 ihmistä, eli kaupungin asettama tavoite Tall Ships Racen väkimäärästä toteutui. Tall Ships Racen budjetti myös piti, ja se jopa alitti päätetyn määrärahan.
Veroäyri nousi
Kotkan kaupungin organisaatiouudistusta valmisteltiin ja käsiteltiin valtuuston seminaareissa, lautakunnissa ja yhteistyötoimikunnissa usean valtuustokauden aikana.
Valtuusto hyväksyi joulukuussa 2006 kaupunginhallituksen ehdotuksen uudeksi
organisaatiorakenteeksi. Nimetyt työryhmät, ohjaustyöryhmä ja seitsemän virkamiestyöryhmää jatkoivat asioiden valmistelua ja lopullinen päätös hyväksyttiin valtuuston maaliskuussa 2007 pidetyssä valtuuston kokouksessa.
Kotka korotti veroäyrinsä 18.75:stä 19.50:een selviytyäkseen taloudellisista vaikeuksistaan.
Kotkan taloudellisia vaikeuksia lisäsivät homekoulujen ja päiväkotien yllättävät korjausvaatimukset. Ylimääräisiä menoeriä kertyi myös sataman lisärakentamisesta eli Palaslahden täyttämisestä. Oma yllätyksensä oli Kymenlaakson sairaanhoitopiirin menojen ennakoitua suurempi kasvu.
Kotka 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015
Kunnan tuloveroprosentti 18,00 18,00 18,00 18,00 18,75 18,75 18,75 19,50 19,50 19,50 19,50 19,50 20,50 20,50 20,50
Kotkan Työväentalo oli liian suuri haaste
Raimo Korjuksen puheenjohtaja-aikana Kotkan Sosialidemokraattisessa Työväenyhdistyksessä vuosina 2000-2009 tehtiin tunteita kuohuttavia ratkaisuja.
Kotkan komea, vuonna 1907 valmistunut ja sosialidemokraattien Ojamari Oy:n omistama työväentalo nousi suureksi taloudelliseksi ongelmaksi Kotkan yhdistykselle.
”Kaikki toimintatarmo meni rakennuksen ylläpitoon.”
Haasteet kasvoivat jo aiempina vuosikymmeninä. Vuonna 1986 yhdistys möi puolet kiinteistöstä Kotkan kaupungille, ja perustettiin kiinteistöosakeyhtiö yhdessä Kotkan kaupungin kanssa. Talo peruskorjattiin mahdollisimman pitkälle alkuperäiseen asuunsa ja sinne perustettiin Kotkan konserttisali.
”Tilanne rauhoittui silloin. Restelin ravintola Martina sijoittui talon alakertaan ja maksoi vuokraa”, Korjus kertoi.
Kun ravintolan vuokrasopimus päättyi 1990-luvun loppupuolella, tuli tarve saada lisää tuloja. Alakerta oli ravintolan jäljiltä hurjassa kunnossa ja vaati ison remontin. Kiinteistöosakeyhtiö otti lainaa alakerran rakentamista varten.
Vuonna 2001 tehdyn ravintolaremontin jälkeen Konserttitalo kehittyi omalla painollaan monipuoliseksi kulttuuritaloksi.
”Se ei ollut yhdistyksemme kannalta taloudellisesti kestävä ratkaisu, vaan aiheutti meille tappiota. Kaupunki sai siitä halvalla edustavat tilat, vaikka sen osuus remontista oli nolla prosenttia.”
Kaupungille oli jyvitetty juhlasali. Demareilla oli omat tilansa alakerrassa.
”Teimme omalla panoksellamme kulttuuritekoa, joka hyödytti Kotkaa, mutta ei yhdistystä. Talosta muodostui kuin itsestään kulttuuritalo”, Korjus muisteli.
Korjus korosti, että yhdistys yritti pitää työväentalon omistuksessaan, mutta ongelmat olivat liian suuret. Kaupungin kanssa oli tullut esiin hallintaongelmia talon suhteen.
Korjus totesi Kymen Sanomissa 4.1.2007 julkaistussa Seppo Häkkisen kirjoittamassa jutussa: ”Talolla on itse asiassa kaksi vähemmistöosakasta. Se on hankaloittanut ja jarruttanut kehittämistä. Aina kun jotakin on pitäisi tehdä, hanke jumiutuu kysymykseen kustannusten jaosta.”
”Kumpikaan omistajista ei tohdi ottaa aktiivisen johtajan, ideoijan ja markkinoijan roolia.
Menetettyjä mahdollisuuksia voi vain kuvitella.”
Työväentalo myytiin kaupungille vuonna 2009 490 000 eurolla. Yhdistykselle jäi oma toimisto- ja kokoustila katutasoon, joista se luopui vuonna 2015.
Jäsenistön tunteet olivat vahvasti mukana sinä aikana, kun työväentalon ongelmiin etsittiin ratkaisua.
”Niin kauan kyseessä oli tunneasia, kun taloa yritettiin pitää itsellä. Sitten se muuttui tekniseksi kysymykseksi. Näin tapahtui myös Leporannan kohdalla. Tunteilu ei aina auta, kun on pakko päättää asioista rationaalisesti”, Raimo Korjus sanoi.
Kulttuuri voidaan muuttaa markoiksi
”Kulttuuri on suurempi kilpailu- ja menestystekijä kuin on kuviteltu. On hyvä tunnustaa, että kulttuurin vaikutukset voidaan laskennallisesti muuttaa myös markoiksi, vaikka aivan täsmällisiä syy- ja seurausvaikutuksia onkin vaikea todeta. Tämä ei ole kulttuurin väheksymistä, vaan päinvastoin sen suuren merkityksen tunnustamista.”
Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre Kotkan uudistuneen konserttitalon avajaisissa. Kymen Sanomat 27.11.2001.
Leporanta myytiin
Leporannan myynti oli tiukka paikka erityisesti naisille, jotka olivat pitkään tehneet vapaaehtoistyötä sen hyväksi. Lomakotitoiminta alkoi jo 1920-luvulla. Kotkan Sos.dem. Naisyhdistyksen liittyessä Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistykseen eli ”Ukkoyhdistykseen” Leporannankin omistus oli siirtynyt sinne.
”Leporantaan oli otettu lainaa melko korkealla korolla ja kantokykyyn nähden varmaankin liikaa. Sitten tulopuolen odotukset eivät toteutuneet ja oli pakko etsiä ratkaisu tilanteeseen. Ojamari Oy:n toimitusjohtaja Jari Jääskeläisen kanssa veimme asiaa eteenpäin”, Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistyksen puheenjohtajana toiminut Raimo Korjus sanoi.
Monet Leporannan kannatusyhdistyksen ja työväenyhdistyksen naiset yrittivät pelastaa
Leporantaa, mutta keinot eivät riittäneet. Leporanta myytiin Kymen A-Klinikalle vuonna 2002.
Korjuksen mukaan oli pakko tehdä tällainen taloudellinen ratkaisu, vaikka se rankka olikin.
”Jonkin verran jäi jännitteitä näiden naisten ja ratkaisua puoltaneiden ihmisten välille. ”
Ajatus kantasatamasta kulttuurisatamana
Vuosikymmenen aikana keskusteltiin muutoinkin Kotkan tarpeista tapahtumien järjestäjänä.
Vanhan kantasataman tulevaisuutta pohdittaessa syntyi ajatus kulttuurisatamasta, joka nostaisi Kotkan asemaa kiinnostavana matkailukohteena. Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf kuvaili Kymen Sanomissa 16.8.2009 suunnitelmaa näin:
”Sehän olisi logististen toimijoiden keskus, johon voitaisiin liittää myös luovien alojen toimintaa, kuten erilaisia markkinatempauksia, basaareja, myyntikojuja ja erilaisia työtiloja.”
Kotkalainen kansanedustaja Sirpa Paatero
Sirpa Hannele Paatero (o.s. Peltonen, s. 1964 Karhulassa) työskenteli aiemmin ehkäisevän päihdetyön ohjaajana.
Kansanedustajana hän on toiminut helmikuusta 2006 lähtien, jolloin imatralainen Sinikka Mönkäre luopui kansanedustajan paikasta. Kehitysyhteistyö- ja omistajaohjausministerinä Sirpa Paatero toimi vuosina 2014-2015 ja Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana vuosina 2011 -2014.
Harrastuksena on monipuolinen järjestötoiminta. Sirpa Paatero on toiminut esimerkiksi vuosina 2007-2016 urheilujärjestö TUL:n puheenjohtajana.
Saksalan Työväenyhdistyksen toiminta loppui 90-vuotisjuhlien jälkeen
Saksalan Työväenyhdistyksen tärkeimmät tapahtumat vuonna 2001 olivat 14. tammikuuta pidetty 90-vuotisjuhla ja yhdistyksen pitkän ja ansiokkaan toiminnan lopettaminen. Saksalan yhdistys liittyi Karhulan Sosialidemokraattiseen Työväenyhdistykseen.
Päätös yhdistyksen lopettamisesta oli vaikea. Pohdintaa aiheutti myös se, liitytäänkö Karhulaan, Tiutiseen vai Popinniemeen. Päätös tapahtui lopulta yksimielisesti.
Yhdistyksen 90-vuotisjuhla kokosi Leikarin Askeri-salin täyteen jäsenistöä ja naapuriyhdistysten edustajia. Juhlapuhujana oli SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antero Kekkonen.
Veikko Virolainen toimi Saksalan yhdistyksen puheenjohtaja 26 vuoden ajan, lopettamiseen asti. ”Vanhat jäsenet väsyivät ja uutta väkeä yhdistykseen ei tullut. Saksalasta muutettiin paljon pois. Ainoa vaihtoehto oli lopettaa yhdistyksen toiminta.”
Saksalan Työväenyhdistys oli Virolaisen mukaan vakaa ja hyvähenkinen. Vanhat ja nuoret toimivat hyvässä yhteistyössä.
Yhdistys vaikutti vuosikymmenien aikana monin tavoin oman alueensa asioiden parantamiseksi. Kylille saatiin vesijohdot, vanha Tavastilan tie oikaistiin, kevyen liikenteen raitti rakennettiin Tavastilan koululle asti, Tavastilan kirjasto sai paremmat tilat kansalaisopiston lopetettua ja koulun yhteyteen tehtiin 1,9 kilometrin kuntorata, joka on edelleen hyvässä käytössä.
Öljysatamasta Katariinan Meripuistoksi
Puistolan puutaloalueen kylkeen sijoittuneen öljysataman toiminta saavutti huippunsa 1950-60 luvuilla. Öljysataman alueelle rakennettiin kaikkiaan 56 säiliötä, joissa pystyttiin varastoimaan yhteensä 400 000 kuutiota erilaisia öljytuotteita.
Öljysatama muutti toimintansa nestesatamaksi, ja turvamääräysten tiukentuessa nesteliikenne siirrettiin Mussalon uuteen syväsatamaan. Öljy- ja nestesataman varastotoiminta päättyi lopullisesti vuonna 2002. Vuokrasopimuksen mukaisesti öljy-yhtiöt poistivat säiliö- ja putkirakenteet sekä puhdistuttivat alueen.
Puistolassa eli nykyisessä Katariinassa asuva Leena-Riitta Salminen muisteli:
”Muutimme Puistolaan vuonna 1983. Pian selvisi, että asutuksen ja suureksi paisuneen öljysataman sijainti rinnakkain oli sekä turvallisuus- että ympäristöriski.
Kemikaalien hajut tunkivat asuinalueelle kevättalvella suorastaan pilvinä. Asukasyhdistys terävöitti toimintaansa, ongelma tunnistettiin, mutta asia eteni hitaasti.
Politiikassa pitää jaksaa uskoa asiaansa. Viimeiset nestepöntöt lähtivät vasta 25 vuoden kuluttua.”
Öljysataman tilalle rakennettiin kaunis Katariinan Meripuisto, josta tuli nopeasti kotkalaisten rakastama virkistys- ja liikuntapaikka. Laaja merinäköala kattaa niin Mussalon sataman kuin sopivalla säällä Suursaarenkin.
Kansainvälisesti ja valtakunnallisesti palkittua Meripuistoa on kehitetty kaiken aikaa. Sen erityispiirteinä on avara nurmitila, kiviset pöydät ja grillauspaikat ja vuosi vuodelta yhä kauniimpina kukoistavat istutukset.
Kokemuksessa on voimaa
Kiinnostus politiikkaa ja vaikuttamista kohtaan ei suinkaan kysy ikää. On kiinnostavaa vaihtaa ajatuksia ja seurata aikaa saman ikäisten, paljon kokeneiden tovereiden kanssa. Sen todistavat Kotkassa toimivat Seiskan Siskot ja Wanhat Toverit.
Suomen Wanhat Toverit r.y. muodostuu omatoimisista, paikallisista kerhoista, jotka ovat itsenäisiä mutta rekisteröimättömiä. Kerhot eivät kuulu SDP:n puoluerakenteeseen, mutta ne tekevät hyvää yhteistyötä puolueyhdistysten, kunnallis- ja piirijärjestöjen sekä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n yhdistysten kanssa.
Pitkään toimineet Seiskan Siskot ovat aina edustaneet elämänmyönteistä, joskus ärhäkkääkin naisenergiaa. He ovat vaikuttaneet myös aktiivisen lehtikirjoittelun myötä.
Kotkan Oloneuvosten toiminta alkoi aikanaan kahdeksan Sibeliuksenpuistossa toisiaan tavanneen miehen idean pohjalta. Toimintaan on kuulunut mm. kerhotoimintaa, retkeilyä ja kuorolaulua.
Tarja Halosella tuki Kotkassa
SDP:n ehdokas Tarja Kaarina Halonen valittiin Suomen 11:ksi presidentiksi ja ensimmäiseksi naispuoliseksi valtionpäämieheksi vuonna 2000. Samana päivänä 1. maaliskuuta vuonna 2000, kun Tarja Halonen astui virkaansa, tuli voimaan uusi perustuslaki, joka korvasi vuoden 1919 hallitusmuodon.
Uusi perustuslaki siirsi sisäpoliittista valtaa eduskunnalle ja hallitukselle. Ulkopolitiikassa presidentti oli edelleen johtava voima, mutta hänen oli toimittava yhteistyössä hallituksen kanssa.
Kotkan ja koko Kymenlaakson sosialidemokraatit lähtivät helposti mukaan Tarja Halosen vaalityöhön vuoden 2000 presidentinvaalien alla.
Anna-Liisa Kasurinen on muistellut: ”Kun todettiin, että Tarja Halonen on meidän ehdokas ja vaalitoimisto avattiin Kotkassa ensimmäisten joukossa, ja kun alettiin näitä vaalitoimiston päivystyslistoja tekemään, niin huomasi sen, että vapaaehtoisia innokkaita löytyy muitakin kuin perinteistä puolueväkeä. Ehdokasta ei häpeilty ja sitä kaupiteltiin ihan reippaasti, myös ne tahot, jotka eivät olleet puolueväkeä. (100) Sata vuotta vaalien sosialidemokratiaa)
Sosialidemokraatit ovat olleet aktiivisesti näkyvissä erilaisissa kansan tapahtumissa. Ruonalan suurmarkkinoilla alkutalvesta 2009 kyseltiin ihmisten ajatuksia kotkalaisesta terveydenhuollosta.
Saamaansa terveyspalvelua piti hyvänä 76 prosenttia. ”Minua on kuunneltu potilaana” koki 75 prosenttia. Enemmän lääkäreitä toivoi Kotkaan 90 prosenttia. Vastaajista 55 prosenttia oli sitä mieltä, että terveyspalvelut voitaisiin keskittää keskussairaalan yhteyteen, jos palvelut paranisivat.
Kotkan Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö 31.12.2008
Karhulan Sos.dem.Ty 335 jäsentä
Kotkan Sos.dem. Ty 325
Länsi-Kotkan Sos.dem. Ty 121
Popinniemen Ty 87
Tiutisen Ty 46
(101)
SITAATTI Haaran tuolla puolen
”Ensimmäisessä valtuustossa kyllä tuli hyvin esiin, että ei ne kotkalaiset kovin innokkaasti meitä vastaan ottaneet ja sitähän vielä 2000-luvullakin monessa asiassa vielä tuli, että ne kymiläiset ja haaran tuolla puolen…”
Seija Lempiäinen
Huolta työpaikoista
Työpaikkojen väheneminen oli jo pitkään ollut suurena huolenaiheena Kotkassa. Elokuussa 2009 Stora Enso Oyj ilmoitti sulkevansa tehtaan vuoden 2010 alussa.
Kotkan Sosialidemokraattinen Kunnallistoimikunta tapasi 14.10. 2009 YT-menettelyä käyvää Sunilan tehtaan johtoa sekä työntekijöiden että toimihenkilöiden edustajia.
Kotkan sosialidemokraatit totesivat, että tehdasta ei tulisi sulkea, koska tehdas on moderni, sen logistiikkayhteydet rautateineen ja satamineen ovat erinomaiset ja henkilökunta on osaavaa ja motivoitunutta työhönsä.
Sosialidemokraattien mukaan suunnitellun lopettamisen toteutuessa Stora Enson tulee yhteiskuntavastuunsa perusteella hoitaa muutosturva hyvin ja nuukailematta, sillä Sunilan noin 250 työntekijää perheineen ovat sen ansainneet.
Kaupungin tulee tässä tilanteessa yhdessä Cursor Oy:n ja Stora Enson kanssa jatkaa ponnisteluja uuden teollisuuden saamiseksi tehdasalueelle ja työpaikkojen luomiseksi. Uutena toimialana voisi olla energiatuotanto pelleteistä tai bioetanolin tuottaminen. (102)
Helpotus oli suuri, kun Stora Enso perui 30. marraskuuta päätöksen ja ilmoitti, että tehdas käynnistetään uudelleen.
Parasta 2000-luvulla
2010- luvulla parasta oli Kotkan ja Haminan satamien yhdistyminen.
Sitä ennen parasta on ollut demokratian ylläpitäminen ja heikoimpien puolustaminen usein vaikeissakin olosuhteissa.
Aira Visti-Pohjalainen
Kouluverkko ja kuurikaupat
Kouluverkkoselvitys ja vaihtojärjestelyt Steveco Oy:n kanssa eli ns. kuurikaupat keskusteluttivat valtuustoryhmää vuonna 2009.
Kesän suurin keskustelunaihe ryhmässä oli vuokraoikeuden takaisinosto Steveco Oy:ltä Kantasataman kuureihin noin neljällä miljoonalla eurolla.
Aluksi ryhmä äänesti hanketta vastaan, mutta pöydällepanon ja uuden esityksen jälkeen ryhmä päätti kannattaa hanketta. Valtuustossa äänet jakautuivat sosialidemokraattisen ryhmän osalta puoliksi 8-8, mutta kauppa toteutui.
Kouluverkkoselvityksen perusteena oli se, että ikäluokkien pienemisen takia kouluverkkoa on tiivistettävä. Rajallista rahaa tulee käyttää opetukseen, ei seiniin. Nivelvaiheet esiopetuksesta perusopetuksen puolelle sekä alakouluista yläkouluihin haluttiin mahdollisimman toimiviksi.
Pohdintaan tuli kahden lukion malliin siirtyminen.
Kouluverkkoselvityksen osalta ryhmä tuki selvityksen laatinutta työryhmää ja ajatusta
Langinkosken lukion ja Lyseon lukion yhdistämisestä sekä kuutosluokkien siirrosta yläkouluihin, jotta vältyttäisiin tarpeettomilta lisäinvestoinneilta ja pystyttäisiin sijoittamaan itse opetustyöhön.
Koalitio sopi toimintatavoista
Ns. koalitioon kuuluvat sosialidemokraattien, Vasemmistoliiton, Vihreiden ja keskiryhmien valtuustoryhmät sopivat vuoden 2009 valtuustosopimuksen. Se käsitti luottamuselinten paikkajaon ja keskeiset toimintatavat, joilla Kotkaa johdetaan vuosina 2009–2012.
Koalition ryhmät ovat sitoutuneet yhteisharkintaan monista keskeisistä asioista. Niitä olivat mm. veroprosentin pitäminen ennallaan, talouden tasapainottaminen, investointien tarkka harkinta ja kouluverkkoselvityksen tekeminen.
Lisäksi kaupungin organisaatiota haluttiin muuttaa toimivuuden parantamiseksi ja käyttötalouden kustannusten kasvua rajoittaa. Alueellisen yhteistyön kehittämistä sekä Kouvolan että Haminan ja sen lähikuntien suuntaan pidettiin tärkeänä, kuten myös Kotkan ja Haminan satamien yhteistyön kehittäminen.
Valtuustoryhmä korosti myös sitä, että kaupungin palveluksessa olevan henkilökunnan asema on muutoksissa turvattava.
Kotkan sosialidemokraattisen valtuustoryhmän toimintakertomuksessa 2012 todetaan, että koalitio on toiminut suhteellisen hyvin pitkäkestoisen sinipunayhteistyön kauden ja ”asia kerrallaan” enemmistöpäätösten ajan jälkeen.
Paras esimerkki koalition toiminnasta on ollut talousarvion kasaaminen yhteiseksi esitykseksi ja linjausten pitäminen äänestyksissä.
Yhteistoimintaan toi kuitenkin särön Vasemmistoliiton toiminta jatkuvine irtiottoineen sekä vihreiden vaalien läheisyydessä noussut profiili erityisesti kouluverkkoasiassa.
Toimintakertomuksessa todettiin myös, että sosialidemokraattinen ryhmä on pitänyt kiinteitä suhteita kokoomuksen ryhmään kahden välisine neuvotteluineen erityisesti
kaupunginhallitustasolla.
Myöhemmin on helppoa kritisoida
Kaupunginhallituksessa huomasin nopeasti, että valittavana ei ollut aina kiva tai paska vaihtoehto, vaan usein paska ja toinen paska vaihtoehto. Asiat näyttäytyvät ulospäin helpompina kuin ne todella ovat.
Siinä oppii ymmärtämään sen, että olipa kyseessä puolue tai firma, niin ratkaisut tapahtuvat aina sen tiedon valossa, jota juuri silloin on käytettävissä. Myöhemmin on helppoa mutta turhaa kritisoida päätöksiä.
Raimo Korjus
Kunnallisjärjestön rooli muuttui
Kunnallisjärjestön rooli Kotkassa on liudentunut viime vuosikymmenien aikana.
1970-luvulla kunnallisjärjestö päätti hyvin paljosta. ajan myötä valtuutettujen ja valtuustoryhmien puheenjohtajien roolit vahvistuivat. Toisaalta asiat ovat tulleet monimutkaisemmiksi ja aikataulu nopeutunut. Hitaan järjestökoneen oli vaikea pysyä päätöksenteossa mukana. Asioista piti myös enemmän neuvotella ja etsiä yhteisiä näkemyksiä ja kompromisseja.
Kunnallisjärjestön toiminnassa korostui tehtävä yhdistysten yhteistyön tekijänä kuin aktiivisena poliittisena toimijana. Valtuuston puheenjohtajat, ryhmäpuheenjohtajat ja lautakuntien puheenjohtajat ottivat yhä enemmän vastuuta politiikan tekemisestä.
Lapsen myötä Nuorten Kotkien ohjaajaksi
Sosialidemokraattinen varhaisnuorisojärjestö Nuoret Kotkat on perustamisestaan, vuodesta 1943 ollut tärkeä osa puolueen toimintaa.
”Vaikka Nuoret Kotkat on puolueen varhaisnuorisojärjestö, vanhempien ei tule ajatella, että siellä tuputetaan politiikkaa lapsille. Joidenkin vanhempien nuorten kanssa voi olla yhteiskunnallistakin keskustelua. Mutta tärkeät arvot pidetään esillä: suvaitsevaisuus, tasapuolisuus, kansainvälisyys ja se, ettei ketään jätetä yksin tai kiusata”, kertoi pitkään toiminnassa mukana ollut Pirkko Suuronen.
Kun Pirkko Suurosen tytär oli nelivuotias, äiti toi tytön Nuorten Kotkien toimintaan ja jäi itsekin mukaan kerhoiltoihin. Harrastus jatkuu yhä, ja Pirkko Suuronen kuuluu Kaakkois-Suomen Nuorten Kotkien piirihallitukseen.
”Lähes vahingossa jäin silloin ohjaajaksi. Olen Karhulan työväenyhdistyksen jäsen, ja
Karhulan Nuoret Kotkat toimivat kaupungin nuorisokahvila Vessussa. 1990-luvun alussa Nuorten Kotkien toimintaa oli myös Tiutisessa -kuten nykyäänkin, ja vähän Länsi-Kotkassa.”
Pirkko ohjaa 4-10 -vuotiaita lapsia. Lapsia on yleensä mukana kymmenkunta. Viikoittaisissa kerhoilloissa askarrellaan ja leivotaan ja pelataan pingistä, biljardia ja lautapelejä.
Vessua pyörittivät pääasiassa nuorisotoimen työntekijät. 2000 -luvun alussa Nuoret Kotkat pitivät ostopalveluna Vessussa kaupungin nuorteniltoja, sunnuntaisin videoiltoja ja lopuksi perjantai-iltoja. Niistä saaduilla tuloilla rahoitettiin ulkomaanleirejä mm. Itävaltaan.
Suosittuja leirejä on järjestetty Luovissa, Turkialla Lintukodossa ja Kotkan kaupungin leirialueella Niinlahdessa. Suurimmilla leireillä 1990-luvulla leiriläisiä oli lähes 40. Nykyisin omia kerholaisia on leireillä vain noin kymmenen, mutta jos saadaan Kaakkois-Suomen Nuorten Kotkien piiristä porukkaa, leiriläisiä voi olla lähes 30.
Nuorista Kotkista tuli koko Pirkon perheen harrastus. Tytär Sirpa Mertanen on ehtiessään edelleen mukana Nuorten Kotkien toiminnassa ja vaikuttaa Kaakkois-Suomen Nuorten Kotkien edustajiston varajäsenenä.
Pirkon mies Seppo Mertanen on yksi niistä aktiivisista ihmisistä, jotka ovat monin tavoin käyttäneet taitojaan ja aikaansa yhdistystoiminnan hyväksi. Kun Vessussa tarvittiin nuorille peräänkatsojaa, Pirkon mies Seppo Mertanen lähti ohjaajaksi, vähän puolihuolimatta. Nykyisin hän valvoo myös nuorten pleikkaripelejä.
Kun kaupunki lopetti Vessun, Nuorten Kotkien toiminta siirtyi Karhulassa nuorisotila Kulmaan.
”Tästä harrastuksesta on tullut minulle elämäntapa, joka vie paljon aikaa mutta antaa paljon elämänsisältöä. Valtakunnallisestikin olemme tekemisissä muiden ohjaajien kanssa”, Pirkko Suuronen kertoi.
Popinniemi on tavallinen ja aatteellinen
”Kun Popinniemen Työväenyhdistyksellä oli 100-vuotisjuhlat vuonna 2005, Eero Heinäluoma kysyi, kun pyysin häntä puhumaan siihen juhlaan, että minkälainen yhdistys teillä on. Minä sanoin, että se on ihan tavallinen työväenyhdistys, minne ei liitytä sen takia että kytätään kaupungin virkoja. Heinäluoma sanoi, että mie tulen.
Minusta se on aatteellinen ja aktiivinen yhdistys, kulttuuria harrastetaan, kerätään porukkaa ympärille ja varmaan me saadaan 50 hengen porukka lähtemään teatteriretkille tai johonkin muuhun kulttuuritapahtumaan, kun ottaa huomioon, että se on yli 50 prosenttia meidän jäsenistöstä.”
Markku Hynninen
Kotka on näkyvä kaupunki
Kotkan Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jari Luumi katsoi taakse ja tulevaisuuteen Kotkan demarit -lehdessä vuonna 2008:
”Kotka on 2000-luvun alussa raivannut tien kotimaassamme näkyväksi kaupungiksi. Tästä meidän on hyvä jatkaa tulevaisuuteen.
Välillä on pitänyt tehdä kipeitä mutta väistämättömiä päätöksiä. Suuret muutokset on haistettava. On oltava vaihtoehtoja sen varalle, että pääoma panee tehtaita kiinni.
Yli sata vuotta Kymenlaaksoa kantanut saha- ja paperiteollisuus ontuu, mutta Kotka ei seiso kahdella, saati yhdellä savijalalla. Kotka on laajentanut elinkeinojensa toimialaa ja kehittänyt uusia työllisyysmuotoja. Kehityspyrkimyksissä ei pidä hellittää, sillä työ on kotkalaisten ja Kotkan toimeentulon perusta.
Entistä tiiviimmällä ja avoimemmalla yhteistyöllä Kotkan vahvuudet palvelevat kokonaisuutta. Katson yhteistyön nimissä toiveikkaana sekä oikealle että vasemmalle. Vahva kaupunki pystyy antamaan panoksensa ja ottamaan kohtuullisen osansa niin valtakunnallisessa kuin kansainvälisessäkin mitassa.”
SITAATTI Karhulaa ja Kymiä ei sorreta
Hämmästelin aina sitä keskustelua, että Karhulaa ja Kymiä sorretaan. Kun ollaan menty yhteen ja on yksi kaupunki, niin eri asioita painotetaan eri aikaan ja eri puolilla.
Minä en ole koskaan kokenut niin, että Karhulaa sorretaan ja muutamia vuosia sitten kun Anna-Liisa Kasurinen oli kaupunginhallituksen puheenjohtaja, hän osoitti oikein rahallisesti, mihin rahat ovat menneet, ja näimme, etteivät ne suinkaan ole vain Kotkansaarelle menneet.
Sirkka Kotola
2010-LUKU
MATTI PIIPARI: SDP TÄNÄÄN JA HUOMENNA
Sosialidemokraattinen liike on pitkään ollut kannatuskriisissä. Kannatus useissa vaaleissa on ollut laskusuunnassa.
Järjestökoneistossa on väki vähentynyt ja ikääntynyt eivätkä järjestölliset toimintatavatkaan kaikilta osin vastaa yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa tapahtuneita muutoksia. Myös kansalaisten poliittiset mielipiteet eivät ole niin vakaita kuin SDP:n kannatuksen hyvinä vuosina.
Puolueemme koetaan vanhahtavana ja menneeseen loistoon ja toimintatapaan juuttuneena. Kannatuksen laskiessa myös julkinen keskustelu ja porvarillisen median suhtautuminen on puoluetta vähättelevää.
SDP:n pysyminen keskisuurena puolueena voi jatkua pitkäänkin, vaikka toisaalta esimerkiksi keskustapuolueen kannatusmuutos vuodesta 2011 vuoteen 2015 oli merkittävä. Sosialidemokratian osalta on mukana muitakin tekijöitä kuin hallitusvastuu vastaan oppositiopuolueen rooli. SDP:n sisällä on pidemmän aikavälin syvällisempi keskustelu, toimintatapojen uudistaminen sekä koko puolueen poliittisten ohjelman ja tavoitteiden asettaminen uuteen uskoon.
Jos puolueväki on itselleen rehellinen, niin me emme ole tällä hetkellä, emmekä ole olleet enää vähään aikaan yhteiskunnallista keskustelua johtava ja yhteiskuntaa uudistava kansanliike. Meistä on tullut aikanaan tehtyjen rakenteiden puolustaja ja muutoksen vastustaja. Joskus tuntuu, että me pelkäämme muutosta ja rohkeita poliittisia avauksia. Me olemme joutuneet altavastaajaksi.
Järjestöllisessä toiminnassa me olemme liian kauan pitäytyneet vanhoissa hyvissä rutiineissa. Siinä on se vaara, että siellä työväentalojen ukkoutuvissa joukoissa olevilla on ehkä keskenään mukavaa ja turvallista harrastaa järjestöelämää, mutta ei sillä toimintatavalla liiemmin edistetä sosialidemokratian ilosanomaa laajoille kansanjoukoille toreilla ja turuilla. Ei se ole vierasta Kotkassakaan. Meillä edelleenkin liiaksi painotetaan esimerkiksi henkilövalinnoissa enemmin yksittäisen yhdistyksen kuin koko puolueen tai kaupungin etua.
Sosialidemokraattisen puolueen on uudistuttava ja toimintatapojen on vastattava muuttunutta maailmaa ja ihmisten tämän päivän toiminta- ja viestintätapoja. Mukaan on saatava tuoreita kasvoja ja monipolvista vuorovaikutusta ja verkostoitumista tulee lisätä. Politiikka on nimittäin kontaktilaji.
Meidän sosialidemokraattien on käytävä syvällinen keskustelu maahanmuutosta, työmarkkinakysymyksistä, erilaisista yhteiskunnan järjestelmistä ja tukirahoituksista ja palvelurakenteista. Meiltä puuttuu keskusteltu ja useilta näkökulmilta tarkasteltu päätös ja linjaus esimerkiksi eläkepolitiikasta, työttömyysturvasta, sosiaali- ja terveysuudistuksista, koulutuksesta, ns. palvelusetelijärjestelmistä ja niin edelleen. Meidän pitäisi uskaltaa keskustella ja sanoa, että moni vuosikymmeniä sitten tehty ns. hyvinvointijärjestelmä kuvaa aikaansa, mutta ei ole ehkä tarpeellinen taikka yhteiskunnallisesti enää terve ja yhteiskunnan kokonaisedun kannalta järkevä.
Kotkalaisessa puolue- ja kunnalliselämässä tarvitaan myös uudistumista. Järjestörakenne kaipaa muutoksia, ja kunnallisjärjestöstä tulee luoda kunnallispoliittinen keskustelu- ja ohjelmafoorumi. Jos sen ainoa tehtävä on hoitaa kunnallisvaalit ja jakaa vaalien jälkeiset luottamusmiespaikat, se on tarpeeton ja henkisiä sekä taloudellisia resursseja tuhlaava, aikansa elänyt järjestö.
Kunnallispolitiikassa on saatava aikaan pitkän aikavälin poliittinen ohjelma yksilöityine tavoitelinjauksineen, jota sitten myös toteutetaan vaaleissa saatavan kannatuksen edellyttämällä voimalla. Poliittisiin pikavoittoihin ei tule pyrkiä, ja vaikka kunnallistalous onkin kaiken perusta, ei siinäkään saa unohtaa ihmistä.
Sosialidemokraattinen liike joutuu yhteiskunnallisessa muutoksessa ja ihmisten uusien käyttäytymistapojen ja tarpeiden ristiaallokossa myös sanomaan, että on joitakin saavutettuja etuja, joista on luovuttava koska ne ovat aikansa eläneitä tai se passivoivat ihmisiä kehittämästä itseään, hoitamasta terveyttään taikka hakeutumaan työelämään. Meidän on uskallettava sanoa, että jokaisella hyvinvointiyhteiskunnan jäsenellä itsellään on ensisijainen velvollisuus vastata itsestään ja elämästään ilman että valtion, kunnan, Kelan taikka työttömyyskassan on yksin kannettava vastuu kansalaisista. Pitää aina myös muistaa se tosiasia, että jokainen etuus taikka tuki ja yhteiskunnan palvelu eli niin sanottu saavutettu etu on olemassa vain niin kauan, kun sille löytyy maksaja.
SDP:n kentässä puhutaan aina kannatuksen laskun myötä, että “pitää ottaa pari piirua vasemmalle”. Mutta minne vasemmalle, kun siellä ei enää ole oikeastaan ketään, ja perinteinen vasemmiston kannattaja hakee turvaa äärioikealta. Pitää siis kääntää katse sinne, mistä sitä on lisää saatavissa. Ilman kannatusta ei voi muuttaa taikka edes hitusen parantaa yhteiskuntaa turvallisemmaksi, tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.
Sosialidemokratia ja SDP, ehkä osin myös suomalainen ay-liike ovat tienhaarassa. Vanhoissa ajatuksissa pysyttäytyminen pitää kannatuksen alhaalla ja työväenliikkeen poliittisessa marginaalissa. Uudistuminen ja rohkeatkin nykyisiä rakenteita ravistelevat kannanotot ja päätökset sen sijaan vievät SDP:n johtavaksi yhteiskunnalliseksi suunnannäyttäjäksi, muuttajaksi ja paremman yhteiskunnan rakentajaksi johtavana poliittisena liikkeenä. Tie ei ole ehkä helppo mutta se on välttämätön.
Matti Piipari
Matti Piipari on toiminut mm. Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistyksen puheenjohtajana, harrastanut nuoriso-, puolue-, kunnallis- ja saaristopolitiikkaa ja toiminut 1970-luvulla kahdesti ministerin avustajana.
Kotkan ja Haminan satamafuusio
Historiallinen muutos satamatoiminnassa tapahtui vuonna 2011, kun Kotkan ja Haminan satamat yhdistyivät HaminaKotka Satama Oy:ksi. Vesa Salminen muisteli tapahtumaa näin:
”Kun olin kaupunginhallituksessa, tärkeimmäksi asiaksi nousi satamafuusion kehittäminen. Se alkoi hyvin kummallisella episodilla. Satamajohtaja Kimmo Naski soitti minulle, että Haminan satamassa oli varastoja myytävänä. Pidimme pikapalaverin, ja päätimme ottaa sen riskin. Ostimme Haminan sataman keskeltä muutamia varastoja eli astuimme strategisesti heidän aitansa sisäpuolelle.
Se tuli haminalaisille täytenä yllätyksenä ja he kokivat sen avoimena sodanjulistuksena. Toinen linjaava salainen palaveri pidettiin Haminassa. Siihen osallistuivat apulaiskaupunginjohtaja Kari Halonen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapio Lepistö Haminasta sekä satamanjohtaja Kimmo Naski ja minä Kotkasta. Siinä sovittiin, että em. virkamiehet esittävät omana esityksenään fuusioneuvottelujen aloittamista. Esityksen vastaanotto oli viileä ja epäilevä, etenkin Haminassa, mutta lopulta siitä käynnistyivät fuusioneuvottelut, joita veimme Tapio Lepistön kanssa hyvin pitkälle kahdestaan. Vuosia meni, mutta lopputulos oli hyvä.”
Koulukysymykset nostattivat mielipiteitä
Koulukysymykset nostattivat mielipiteitä Kotkassa, ja niistä keskusteltiin paljon myös kunnallisjärjestössä.
Helmikuussa 2012 todettiin, että oppilasmäärät ovat pienentyneet vuosikymmenessä noin tuhannella oppilaalla ja koulurakennukset tarvitsisivat investointeja. Kaupungilla ei ole varaa kasvattaa lainataakkaansa eikä opetustoimen osuutta budjetissa. Lisääntyneet kiinteistökulut kuluttavat varsinaiseen opetukseen käytettävää määrärahaa.
Valtuuston asettama ohjausryhmä päätyi esittämään Tiutisen, Jäppilän, Koivulan, Metsolan ja Toivo Pekkasen koulujen sulkemista viiden vuoden kuluessa ja opetuksen järjestämistä muissa kouluissa.
Selvityksestä syntyi paljon yleistä keskustelua, ja esitettiin epäilyjä ongelmista liittyen tuleviin suurin luokkakokoihin, esitettyjen investointisuunnitelmien tarpeellisuudesta, koulumatkojen pituuksista sekä oppilaaksiottoalueiden järkevyydestä.
Kunnallisjärjestössä todettiin, että sosialidemokraattien mielestä muutokset ovat välttämättömiä kaupungin taloustilanteessa, jota erityisesti rasittaa suuri työttömyysaste. Tavoitteena on kuitenkin oltava jatkossakin hyvä ja laadukas opetus.
Mahdollisista koulujen lopettamisista syntyvistä säästöistä on lohkaistava osa opetuksen parantamiseen, esimerkiksi pienten luokkakokojen saamiseksi.
(103)
Lehden lopettaminen oli raskas isku
Viikko-Eteenpäin -lehden lopettaminen oli kotkalaisille sosialidemokraateille suuri menetys.
SDP:n puoluehallitus päätti kesäkuussa 2011 keskittää puolueen viestintätuen pää-äänenkannattajansa Uutispäivä Demarin ja verkkoviestinnän kehittämiseen. Päätös johti maakunnissa ilmestyvien aluelehtien tukien heikkenemiseen, mikä heikensi Viikko-Eteenpäin -lehden taloutta huomattavasti.
Kymen Viikkolehti Oy:n hallitus päätti lehden ilmestymisen lopettamisesta kesäkuussa 2011. Viikko-Eteenpäin viimeinen numero ilmestyi vuoden 2011 lopussa.
Lehden levikki oli 4500-5000. Sen lakkauttaminen kunnallisvaalien alla ärsytti jäsenistöä suuresti ja vaikeutti politiikan tekemistä.
Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö päätti ryhtyä julkaisemaan Eteenpäin Kotka -lehteä vuonna 2012. Lehdestä haluttiin lopetettavaa Viikko Eteenpäin -lehteä aikakauslehtimäisempi. Sittemmin lehti alkoi ilmestyä kaksi kertaa vuodessa.
__________________________
”En anna anteeksi”
En ikimaailmassa anna Mikael Jungnerille anteeksi sitä, että hän lopetti sosialidemokraattiset paikallislehdet. Mikä tarve oli lopettaa nämä lehdet? Viikko-Eteenpäin –lehdelläkin oli todella hyvät toimittajat, mutta näin kävi.
Demarit kokivat tappion kaksi kertaa, silloin kun Eteenpäin lopetettiin ja kun Viikko-Eteenpäin lopetettiin.
Risto Tuominen
Viikko-Eteenpäin -lehden ensimmäinen päätoimittaja
______________________
Hyvinvointipuisto suunnitteilla
Terveyspalvelujen järjestäminen ihmisiä parhaiten palvelevalla tavalla ja samalla mahdollisimman tehokkaasti on pohdituttanut Kotkassa pitkään. Vuosien varrella on kehitelty monenlaisia visioita.
Kunnallisjärjestössä todettiin huhtikuussa 2011, että kun Kotkan terveyspalvelujen järjestämistä oli mietitty muutaman vuoden ajan, lopputulemana oli visio Hyvinvointipuistosta, sosiaali- ja terveyspalvelujen osaamiskeskittymästä.
Sosialidemokraatit näkivät, että avuntarvitsijat hukkuvat helposti lähetteisiin ja lausuntoihin eikä ihmistä auteta kokonaisuutena. Terveysasemien toiminta voitaisiin siirtää keskussairaalan yhteyteen kuitenkin niin, että vähintään Kotkansaarella, Karhulassa ja Karhuvuoressa kehitetään hoitajatasoista palvelua. (104)
Työttömyys on Kotkan piru
Kotkan sosialidemokraatit ovat vastustaneet aikeita, jotka heikentäisivät Kotkan ja Etelä-Kymenlaakson työllisyyttä, elinvoimaisuutta ja kuntien kykyä selviytyä peruspalveluiden tuottamisesta. Kotkan työttömyysaste oli helmikuussa 2012 jo 15,9 prosenttia.
Kotkan sosialidemokraatit vaativat myös Kotkan seudun mukaan ottamista työllisyyden kuntakokeiluun. Valtiovallan tulee määritellä kaikki työssäkäyntialueet, joissa työttömyys on noussut yli 13 prosenttiin, erityistoimenpiteitä vaativiksi alueiksi. Kuntien kanssa on käynnistettävä konkreettisia hankkeita tilanteen parantamiseksi.
Työttömyydestä on kasvanut Kotkalle painajainen. Alueen työttömyystilanne on huomattavasti heikompi verrattuna koko maan tilanteeseen. Myös pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut. Työmarkkinatuen sakkolistan kustannukset ovat myös nousseet merkittäväksi rasitteeksi kaupungin taloudelle.
Näin kertovat tilanteesta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen työllisyyskatsaukset:
Työttömyysprosentti Kotkassa
Maaliskuu 2014 17,9
Maaliskuu 2015 19,4
Maaliskuu 2016 20,2
Työttömät työnhakijat Kotkassa
Maaliskuu 2014 4460
Maaliskuu 2015 4831
Maaliskuu 2016 4966
Nuorten työttömyys (alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat) Kotkassa
Maaliskuu 2014 529
Maaliskuu 2015 633
Maaliskuu 2016 623
Pitkäaikaistyöttömyys (yli vuoden työttömyys) Kotkassa
Maaliskuu 2014 1196
Maaliskuu 2015 1606
Maaliskuu 2016 1889
Kotkan ja lähikuntien tulevaisuus
Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestön Kunnallistoimikunta keskusteli elokuussa 2012 kuntavaaliohjelmasta Reilumpi Kotka -työtä kotkalaisten hyväksi. Yhtenä tärkeänä aiheena oli kaupungin ja lähikuntien tulevaisuus.
Valtaa ja voimavaroja on siirtynyt viime vuosikymmeninä kaikkialla Suomessa yhä enemmän kunnanvaltuustoilta kuntayhtymille, yksityisille ja kuntien omistamille yrityksille sekä virkamiehille. Näin on käynyt myös Kotkan seudulla.
On tärkeää vahvistaa kansanvaltaa ja paikallisdemokratiaa Kotkan seudulla. Sen ensimmäinen edellytys on, että kunnat ovat elinvoimaisia. Vain vahva ja riittävän kokoinen peruskunta turvaa palveluverkon. Valtuutetuilla on oltava valta määritellä palveluiden laadun taso.
Kuntauudistuksen tavoitteena tulee olla myös Etelä-Kymenlaaksossa kunnat, jotka voivat vastata ydintoiminnoistaan. Kotkalaisten etu on purkaa ylikunnallisia yhteistyörakenteita ja palauttaa voimavaroja kansanvaltaisen päätöksenteon piiriin.
Tarve kehittää osallistavan demokratian muotoja on sitä suurempi, mitä kookkaampi on kunta. Monet ristiriidat ovat vältettävissä, mikäli kuntalaiset ovat osallisia valmisteluissa. (105)
Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö, jäsenmäärät yhdistyksittäin 31.12.2011
Karhulan Sos.dem. Ty 321
Kotkan Sos.dem.Ty 299
Länsi-Kotkan Sos.dem. Ty 114
Popinniemen Ty 76
Tiutisen Ty 43
Yhteensä 853
(106)
Etanakeskustelu lamasi työntekoa
Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toiminut Vesa Salminen joutuivat 2010-luvun alkupuolella varsin asenteellisen mediavyörytyksen kohteeksi.
Salminen itse sai tietää asiasta todella yllättäen.”Uudenvuoden aikaan 2010 Kymen Sanomien toimittaja Eija Anttila soitti ja kysyi suoraan, milloin aion erota.”
Kyseessä oli Kymen Sanomien käynnistämä ja pitkään jatkama uutisointi kaupunginjohtaja Henry Lindelöfin ja joidenkin muiden kotkalaisten päättäjien matka- ja edustuskuluista. Vesa Salminen oli ollut eräillä matkoilla mukana ja joutui siten tulituksen kohteeksi. Joillakin matkoilla mukana olleen vaimo Leena-Riitta Salmisen matkakulut Salmiset olivat itse maksaneet.
Etanoista tuli keskustelun symboli, koska kaupunginjohtajan seurue oli matkansa yhteydessä aterioinut porvoolaisessa etanaravintolassa. ”Silloin oli vallalla lehden ajojahti. Tehtiin kymmenittäin rikosilmoituksia ja oli poliisitutkintoja, joista yksi tapaus tuotti 360 sivua tutkintamateriaalia. Kyseessä oli lehden ja joidenkin taustahenkilöiden vakaa aie saada minut ja kaupunginjohtaja Lindelöf eroamaan, kun kerran poliisi tutkii asioita”, Salminen muisteli.
Kuumimman tulituksen keskellä oli kaupunginjohtaja Henry Lindelöf. Oli selvää, että se vaikutti hänen kykyynsä tehdä työtä. Hänen matkustamisensa estyi ja vaikeutui, samoin muiden virkamiesten ja poliitikkojen. Lindelöf esikuntineen todettiin kaikissa esitutkinnoissa syyttömäksi väärinkäytöksiin. Koko kohu sammui sittemmin täysin tuloksettomana.
Moni kotkalainen mietti, miten paljon olisi saatu aikaan, kun virkamiehet ja luottamushenkilöt olisivat saaneet rauhassa tehdä työtä Kotkan kehittämiseksi, sen sijaan että paljon aikaa ja energiaa meni kuittisotkujen tiimoilla.
Vesa Salminen kiteytti asian toisestakin näkökulmasta: ”Kaikki tämä kuvasi myös poliittisen kulttuurin muutosta. Kun päätettävät asiat vaikeutuivat eikä joidenkin päättäjien mielestä demokraattinen päätös ollutkaan heille mieleen, niin asioista ryhdyttiin tekemään poliisille tutkintapyyntöjä ja rikosilmoituksia.
Koomisen asiasta tekee se, että rikosilmoituksen tekijät ovat itse olleet mukana tekemässä päätöksiä niissä kokouksissa, joista he sitten tekevät rikosilmoituksia.”
__________________________
Tahallinen vääristely loukkasi
En enää halua muistella noita aikoja. Tietysti loukkasi syvästi tahallinen vääristely
joittenkin tahojen oman edun ajamiseksi, mutta saimme myös valtavasti myötätuntoa ja ystävät säilyivät.
Leena-Riitta Salminen
Kotkalainen paha olo kohdistui demareihin
Vuoden 2012 kuntavaaleissa sosialidemokraatit menettivät Kotkassa neljä valtuustopaikkaa ja ääniä noin 2000 verrattuna vuoden 2008 tulokseen. SDP sai 12 paikkaa, yhden vähemmän kuin Kokoomus.
Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jari Luumin mukaan terveyskeskusten keskittämispäätös ja koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys vaikuttivat SDP:n vaalitulokseen. Erityisesti Vasemmistoliitto hyötyi tilanteesta.
Kaupungin huono talouskehitys pantiin demareiden piikkiin, koska oli kannettu pitkään valtaa ja vastuuta. Kokoomuksen esiin nostama kaupunginjohtajan luottamusta käsittelevä keskustelu sai demarit ”puun ja kuoren väliin”.
Ay-liikkeen joukkovoima vähentyi, ja kotkalainen paha olo ja viha kohdistuivat demareihin.
”Vuoden 2012 vaaleissa kaksi paikka menetettiin Kotkassa puolueen yleiskannatuksen laskun takia ja perussuomalaisten tultua mukaan kunnallispolitiikkaan. Kaksi paikkaa menetettiin Kotkan kaupungin tilanteen takia ja siksi, että sosialidemokraatit tukivat kaupunginjohtajia Henry Lindelöfiä ns. kuittisotkun eri vaiheissa”, pohti kunnallisjärjestön sihteeri Riku Pirinen.
Nina Brask valtuuston puheenjohtajaksi
Tammikuussa 2013 Kotkan kaupungille valittiin historian saatossa ensimmäinen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Nina Brask Karhulan Sos. dem. Työväenyhdistyksestä. Hän kuvailee haastavaa tehtäväänsä ja kaupungin tilannetta seuraavasti:
”Tehtävän vastaanottaminen ei minua pelottanut, mutta en ymmärtänyt millaiseen roolin olin joutunut. Kaupungissa vallitsi ns. ”kuittijupakka”, joka oli lähtenyt käyntiin edellisen valtuustokauden lopulla. Jupakka oli voimakkaasti leimannut sosialidemokraatteja ja kuraa oli niskassa.
Kun kaupungin taloudellinen tilanne oli heikentynyt, kaikkien puolueiden vaaliteemana oli ollut vahvasti kaupungin taloudellisen tilanteen parantaminen. Kuten myös kotkalaisilla sosialidemokraateillakin vaaliteemassa luki. Päätöksenteko oli kuitenkin jumiutunut heti alkuun kuittijupakan ympärille. Kaikkialla oltiin kiinnostuneita, miten asiassa tullaan menettelemään. Kaupunginjohtajan erottaminen oli aloitettu Kokoomuksen voimakkailla keinoilla ja tilapäisen valiokunnan perustaminen oli väistämätöntä.
Tilinpäätöksen 2012 käsittely nousi toukokuussa 2013 arvoon arvaamattomaan. Tilinpäätöksessä oli tuolloin kertynyt reilu 26 miljoonaa euroa alijäämää, mutta vastuuvapautta ei myönnetty kaikille. Syynä oli luottokortti- ja matkalaskutarkastuksen keskeneräisyys. Vuoden 2013 tilinpäätöstietojen mukaan alijäämää oli kertynyt taas lisää liki 13 miljoonaan euroa.
Miksi kiinnitän huomioita nimenomaan alijäämän kertymiseen, johtuu siitä, että odotettavissa on vuoden 2016 loppuun mennessä noin 45-50 miljoonan alijäämä. Kaupungin talouden näkökulmasta kyseessä on merkittävä ongelma, koska sen sulattaminen ei voi tapahtua pelkästään käyttötaloutta leikkaamalla. Ongelmana on myös pidetty kriisikuntakriteerien täyttymistä. Alijäämän kertyminen olisi saatava loppumaan.
Tein valtuuston puheenjohtajana muutosesityksen vuoden 2015 talousarvioon, jonka mukaan esityksessä kaupungin tulisi laatia tasapainotusohjelma saadakseen talous kääntymään. Tämä sai yksimielisen kannatuksen. Kevään 2015 aikana virkamiehet käänsivät koko organisaation ympäri ja etsivät enemmän rakenteellisia muutoksia kuin yksittäisiä säästöjä.
Kesäkuussa 2015 kaupunginvaltuusto hyväksyi tasapainotusohjelman, jossa tavoiteltiin käyttötalouden säästöksi liki 11 miljoonan kokonaisuutta. Säästötavoite asettui suurimmaksi osaksi vuoden 2016 toimenpiteiksi.
Alijäämän sulattamiseen oli asetettu kaupunginvaltuuston päätöksellä ohjausryhmä, joka paneutuisi selvittämään energiaomistuksia. Ohjausryhmään oli nimetty kaupunginjohtaja, hallituksen ja valtuuston puheenjohtaja. Tämän selvityksen kautta on asetettu merkittävä painoarvo alijäämän sulattamiseksi. Kyse on Kymenlaakson Sähkön Kotkan osakekannan (27%) muuttaminen kaupungille käyväksi keinoksi sulattaa alijäämää. Kaupungissa on tehty selkeästi linjaus, ettei kaupungin 100-prosenttisesti omistaman Kotkan Energian sulauttamista, myymistä tai muuta vastaavaa tulla hyväksymään.
Kaupungilla ei ole muita keinoja tällä hetkellä hoitaa alijäämäänsä kuin energiakaupat, koska kiinteistökaupat tai muun omaisuuden myyminen ei ole mahdollista yleisesti huonossa taloudellisessa tilanteessa.
Kaupungin ongelmat ja taloudellisen tilanne johtuvat pitkälle aikaisempien vuosien suurista investoinneista ja jatkuvasti kasvaneesta työttömyystilanteesta (työttömyys on 20:n prosentin molemmin puolin, vaihtelee hieman vuosittain). Kotkalaiset sosialidemokraatit ovat olleet mukana perustamassa kaupunkiin myös työllisyystoimikuntaa, joka on koordinoinut ja selvittänyt työttömyyden hoitoon liittyviä asioita ansiokkaasti.
Vuoden 2016 talousarvioon tein myös merkittävän muutosesityksen, jossa koko kaupungin organisaatio ja johtaminen tullaan muuttamaan vastaamaan kuntalain muutoksien mukaiseksi, huomioiden tulevaisuuden sote- ja maakuntahallinnon muutokset. Kuntalaki astuu kokonaisuudessaan voimaan 1.6.2017, jolloin kaupunki on kaupunkikonsernin keskiössä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös tämän muutoksen yksimielisesti.
Olemme sosialidemokraatteina pystyneet viemään vaikeita asioita eteenpäin ja olemme olleet keskiössä muutoksien kohdatessa. Voimme sanoa, että olemme olleet taloudellisesti vastuullisia. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on myös joutunut tekemään ikäviä päätöksiä, niistä lienee näkyvin on Tiutisen koulun lakkautus.
Vuonna 2015 kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi Kantasataman Old Port, outlet -hankkeen. Päätöksestä valitettiin ja alkoi kamppailu aikaa vastaan. Valituksen arveltiin kaatavan koko outlet-hanke. Cameron Sawyer omilla neuvotteluilla sai aikaiseksi sovun valittajan kanssa ja asia on edistynyt tämän jälkeen hyvään suuntaan.
Tulevaisuudessa näemme, onnistuiko hanke vai ei. Kyseessä olisi kaupungille merkittävä imago, elinkeinohanke, jonka toivotaan työllistävän ja piristävän maakuntaa kaikin puolin.”
__________________________
Kotkan tuloveroprosentti
2001 – 2004 18,00
2005 – 2007 18,75
2008 – 2012 19,50
2013 – 20,50
_______________________
Ristiriitainen paikkakunta
”Kotka on ristiriitainen paikkakunta. Täällä voidaan joskus ladella vaikka mitä törkeyksiä omasta kotikaupungista, mutta kun mennään kunnan rajojen ulkopuolelle ja joku sanoo poikkipuolisen sanan Kotkasta, alkaa melkein turpaanvetokilpailu.”
Antero Kekkonen näkee nyky-Kotkassa hieman huolestuttavia piirteitä. Perinteinen satamakaupunkilaisuuteen kuuluva suvaitsevaisuus on kaventunut, tilalle on tullut kateutta ja kaunaisuutta. Myös ennakkoluuloisuus venäläisten kasvavia Suomi-intressejä kohtaan, iankaikkinen ”ryssävihakin” suorastaan, nostaa päätään.
Kekkosen mukaan on onneksi niitäkin, jotka näkevät itänaapurin matkailulliset ja kaupalliset pyrkimykset mahdollisuutena Kotkalle.
Antero Kekkonen paljastuu kirjailijana täysveriseksi romantikoksi. Kotkalaisia sydänääniä. Demokraatti-lehti 14.3.2013.
________________________
Tiukkaa keskustelua lukioista
Vuosina 2015-2016 Kotkassa käytiin tiukkaakin keskustelua lukioista.
Pekka Posti kokosi keskustelun kulun näin: ”Talousarviokäsittelyssä virkamiehet etsivät säästöjä. Pienentyvät oppilasmäärät ja vähien rahojen suuntaaminen opetukseen eikä seiniin synnytti kyseisen lukiokeskustelun. Asiaa ei haluttu viedä eteenpäin, ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Nina Brask velvoitettiin jatkossa asiaa selvittämään.
Tehty lukioselvitys on hyvä, kattava ja muutaman vaihtoehdon esittelevä. Selvityksessä otettiin kantaa lukioiden yhdistämiseen ja jatkossa koko lukiokoulutuksen siirtämiseen Ekamin siipien suojaan. Kotekollahan on tyhjiä tiloja. Selvitys eteni kaupunginhallitukseen, jossa sitä ei haluttu viedä eteenpäin, ennen kuin ryhmät olisi sitä pohtineet.
Ryhmyrit kokouksessaan pohtivat asiaa ja hyväksyivät Nina Braskin esityksen, jonka mukaan lukio-keskustelu lopetettaisiin, koska useissa ryhmissä mielipiteet olivat eriäviä.
Näin lukiokeskustelu loppui ainakin tällä erää, mutta jatkuu varmasti joskus Ekami-keskustelulla.”
Soittokunnat pistivät torvet yhteen
Sataviisitoista vuotta on kunnioitettava ikä puhallinorkesterillekin. Sen ikäisenä Puhallinorkesteri Kotka, entinen Kotkan Sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen soittokunta, lopetti toimintansa ja yhdistyi Karhulan Läntisen soittokunnan kanssa vuoden 2016 alussa.
Puhallinorkesteri Kotka piti työväentalo-konserttitaloa päämajanaan vuodesta 1953 lähtien. Kun Kotkan Sos. dem. Työväenyhdistys alkoi periä vuokraa aiemmin ilmaisesta tilasta, oli ratkaisun paikka. Yhdistyminen oli luonnollinen ratkaisu. Kotkan ja Karhulan soittoniekat ovat entuudestaan toisilleen tuttuja, sillä monet ovat soittaneet molemmissa yhtyeissä. Kummassakin on reilut 20 soittajaa.
Yhden soittokunnan on nähty olevan järkevä ratkaisu myös muusikoiden ikääntymisen takia.
Vanhuksista pidetään huolta
Aila Eerola toimii toista kautta sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana ja on myös Karhulan Työväenyhdistyksen sihteeri. Hänen mukaansa vanhuksista pidetään Kotkassa entistä parempaa huolta. ”Minulle sosialidemokraattien aikaansaannosten tärkein asia liittyen sotelaan on vuonna 2007 tehty päätös Kotkansaaren sairaalan toiminnan lakkauttamisesta, siitä että tiloja ei remontoitu.
Emme enää makuuta vanhuksia terveyskeskuksen vuodeosastoilla, vaan Kotkassa alkoi aivan uusi hoitokulttuuri. Meillä on hoivayksiköitä ympärivuorokautiseen hoivaan ja palveluasumiseen, kodinomainen asuminen ja kuntouttava hoito. Laitoshoidossa jo kymmenen päivää makuulla oloa vie vanhukselta liikuntakyvyn. Nyt olemme saaneet prosessin loppuun, ja vanhushuoltomme on hyvällä mallilla. Suuri kiitos kuuluu vanhustenhuollon johdolle ja henkilökunnalle hyvästä työstä.
Vaikka kaupungin talous on ollut huonolla tolalla jo pitkään verotulojen vähenemisen ja työttömyyden johdosta, olemme sotelassa pitäneet tärkeänä, että omaishoitoon vuosittaiset määrärahat on budjetoitu. Vuonna 2016 poistettiin alin maksuluokka säästösyistä, mutta ylemmät ovat voimassa. Näissä asioissa koko sotela on ollut mukana, mutta me demarit olemme aktiivisesti ajaneet näitä asioita.”
Lasten asialla Kotkassa
”Lasten ja nuorten asiat sekä ympäristöön liittyvät asiat ovat minulle läheisiä”, kertoi Kotkan kaupunginvaltuuston SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja, päiväkodin johtaja Tiina Montonen. Hän on myös Länsi-Kotkan Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen jäsen ja pitkäaikainen sihteeri.
” Sosialidemokraatit ovat toimineet aktiivisesti sen eteen, ettei varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja ole kasvatettu ja subjektiivista oikeutta rajattu Kotkassa kuluvan vuoden aikana siitä huolimatta, että Suomen hallitus on näistä heikennyksistä päättänyt. Sosialidemokraatit näkevät laadukkaan varhaiskasvatuksen lapsen oikeutena.
Sosialidemokraatit ovat olleet osaltaan vaikuttamassa Kotkan ympäristön viihtyisyyteen ja infran rakentamiseen ajatellen sekä kuntalaisia että alueelle toivottavia matkailijoita.”
Sitoutumisen halu on vähentynyt
Kunnallisjärjestön edustajiston rooli on muuttunut. Sinne tuodaan nykyisin asioita lähinnä keskusteltaviksi. Asiat, joista haetaan edustajistolta päätöstä, ovat vähentyneet. Parhaillaan on käynnissä strategiatyö, jonka avulla pohditaan, miten vanhat vahvat perinteet ja muuttuvan maailman vaatimukset sovitetaan yhteen ja otetaan toiminnassa huomioon.
Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestön puheenjohtajana vuoden 2016 alusta toiminut Sami Virtanen näkee, että nykypäivänä ihmiset eivät entisaikojen tavoin enää halua sitoutua yhdistyksiin ja pitkäaikaiseen toimintaan.
”Ikäiseni noin nelikymppiset ihmiset lähtevät kyllä mukaan lyhytkestoiseen toimintaan, kun he haluavat vaikkapa suojella koulua, taidegalleriaa tai alueitaan, kun kaavoitusta tehdään. Mutta he eivät useinkaan sitoudu yhdistysten toimintaan ja niiden hallinnon pyörittämiseen.
Meidän pitäisi antaa myös heille mahdollisuus lähteä tällä tavoin vaikuttamaan kaupungin kehittämiseen. Se voisi olla esimerkiksi some-ryhmän perustaminen jonkun kuntalaisia kiinnostavan asian ympärille.”
Virtasen mukaan kunnallisjärjestö voisi tulevaisuudessa olla kokoava voima, joka saa kotkalaiset sosialidemokraatit toimimaan käytännössäkin yhdessä. Yhdistysten omien tapahtumien sijaan järjestettäisiin yhteisiä tapahtumia.
Samalla mentäisiin luonnostaan siihen suuntaan, että Kotkassa olisi yksi työväenyhdistys. ”Kun jäsenmäärä laskee, onko järkevää pyörittää viittä yhdistystä ja kunnallisjärjestöä? Kannattaisi vapauttaa ihmisiä hallintotehtävistä politiikan tekoon, edistämään kotkalaista hyvinvointia ja tasa-arvoa ja huolehtimaan palveluista ja ympäristöstä.
Jos kärjistäisin, niin samat ihmiset toimivat jo nyt yhdessä demareina lautakunnissa ja valtuustossa. Tavalliset kotkalaiset ja äänestäjät eivät näe heitä tietyn työväenyhdistyksen jäseninä vaan nimenomaan kotkalaisina demareina
Sami Virtanen toivoo kaikilta kotkalaisilta päättäjiltä yhteistyökykyä ja rauhallisuutta.
”Isoisäni, sosialidemokraatti, sanoi näin: ’Ne, jotka pitävät kovinta meteliä, ovat harvoin oikeassa.’ Jos alkaa heti asian tullessa esille huutaa lujaa, kaivaa itselleen poteron, josta on vaikea tulla pois. Rymistämisestä jää jäljelle vain sirpaleita.”
_________________________________________________
Perusarvot ovat yhä tärkeitä
”Liikkeen perusarvot ovat yhä tärkeitä. Minulle niitä ovat ennen muita
solidaarisuus ja tasa-arvoisuus, esimerkiksi tuloista ja varallisuudesta riippumaton mahdollisuus koulutukseen ja terveydenhoitoon. Edellä mainitut arvot ovat tätä nykyä koetuksella Euroopan hyvinvointivaltioissakin. Tavoiteltavana mallina on alettu markkinoida yhdysvaltalaista yhteiskuntajärjestelmää, missä ihmisen pitää olla hyvätuloinen tai varakas, jotta hän saa huippuhoitoa nopeasti tai lapsensa tasokkaisiin kouluihin.
Lähivuosikymmenien uhkakuvana väikkyy jonkinasteinen paluu luokkayhteiskuntaan; rikkaat rikastuvat ja köyhiä kyykytetään.”
Jukka Vehkasalo
_____________________________________________
Vaalit ovat näytön paikka
Vaalit ja vaalityö ovat aina olleet kunnallisjärjestölle tärkein haaste ja näytön paikka.
”Kotkassa on vaalit tehty kenttätoimintana ja ihmisiä on saatu hyvin mukaan, vaikka jäsenmäärä onkin pienentynyt. Syynä siihen, että vaalityötä on osattu tehdä, on sen tekeminen samalla kaavalla ja toisaalta koko ajan puolueelta ja piiriltä uutta oppien”, pohti kunnallistoimikunnan sihteerinä vuoden 2008 alusta toiminut Riku Pirinen.
Vaalityölle on myös annettu rahaa. Omat vaalitoimistonsa on ollut eduskuntavaleissa mm. Antero Kekkosella ja Pekka Postilla. Presidentinvaaleissa Tarja Halosen vaalityötä tehtiin omasta vaalitoimistosta käsin.
Vaalityötä on tehty vuodesta 2008 lähtien entistä enemmän ehdokaslähtöisesti.
”Ehdokkaan kanssa tehdään hyvä pohjatyö. Pohdimme yhdessä, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja miten äänestäjiä parhaiten löydetään. Sosiaalisen median käyttö on kaiken aikaa yhä tärkeämpää.”
Viikko-Eteenpäin -lehden lopetuksessa puolue teki Riku Pirisen mukaan alueen sosialidemokraateille ”henkisen lobotomian”, joka tuntui myös vaalityössä. ”Lehti oli tärkeä foorumi ja selkärangan osa. Vastustajat eivät pystyneet kaikkiin ylilyönteihin, kun meillä oli oma lehti.”
Vuonna 2016 viestintää lisätään sähköisten kirjeiden muodossa.
Vaikka maailma muuttuu, jatkossakin vaalityössä tärkeää on ihmisten kohtaaminen.
”Ihmiset odottavat lauantaisin ja markkinoilla juttelua ja soppaa. Meidän pitää olla siellä, missä meidän odotetaan olevan ja lisäksi yllättävissä paikoissa, vaikkapa kalamarkkinoilla tai Kymen Suurmarkkinoillla. Eikä riitä, että ollaan läsnä. Pitää olla mukana sanomaa, ja on tärkeää kysyä ja kuunnella ihmisten mielipiteitä.”
Riku Pirinen näkee, että sosialidemokraattisella politiikalla on todellista merkitystä ihmisille. ”Sillä luodaan hyvää laajalle joukolle, ei vain harvoille ihmisille. Myös parjatuilla päätöksillä on usein lopulta se tavoiteltu positiivinen vaikutus.”
Me-henkeä Kotkaan ja maakuntaan
”Jos merkit pitävät paikkansa, sosialidemokraatit saavat Kotkassa valtansa takaisin, vaikka kipeitä päätöksiä on jouduttu tekemään. Olemme seuraavalla vaalikaudella suurin puolue ja saamme enemmistön myös sote- ja maakuntahallintouudistuksen myötä, mikäli ne toteutuvat”, ennakoi Kotkan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Nina Brask.
Hän korostaa, että jos nämä uudistukset toteutuvat, koko maakunnan demareiden täytyy löytää yhteinen sävel. ”Myös Kotkan kaupungin organisaatio muuttuu sote- ja maakuntahallinnon myötä. Tällöin sosialidemokraateilta vaaditaan kokonaiskuvan hahmottamista ja kauaskantoista ajattelua, jotta pystytään hyvin johtamaan ja hallitsemaan kunnallispolitiikkaa.”
Kaupungissa tehdyn tasapainotusohjelman vaikutukset käyttötalouteen tulevat näkymään neljän vuoden sisällä. ”Tämä ei välttämättä riitä. Toinen asia on alijäämän kattaminen. Jos sitä ei saada katettua, kaupunkia uhkaa kriisikunnaksi ajautuminen. Tässäkin tarvitaan maakunnallista yhteistyötä: on saatava maakunnan päättäjille ymmärrystä siitä, että yhden kunnan ajautuminen kriisikunnaksi vaikuttaa myös ympäryskuntiin”, Nina Brask totesi.
Hän osoittaa kritiikkiä myös sosialidemokraateille: ”Demareilta puuttuu me-henkeä. Sen löytäminen on tärkeää. Näkisin, että Kotkassa on jatkossa yksi ainoa sosialidemokraattinen työväenyhdistys, joka ajaa kuntalaisten asioita.”
Me-hengen nostoon liittyy sekin, että jokaisesta yksilödemarin onnistumisesta tulee pystyä hehkuttamaan yhdessä.
”Kun joku meidän ihmisistämme, mistä tahansa yhdistyksestä ja minkä ikäinen tahansa, tekee jotakin loistavaa, nostetaan asia esiin ja ollaan hänestä ylpeitä”, Nina Brask kehotti.
30 hyvää asiaa Kotkasta
Kansanedustaja Sirpa Paatero haluaa muistuttaa kaikkia siitä, että Etelä-Kymenlaaksossa ja erityisesti Kotkassa on todella paljon hyviä ja hienoja asioita.
”Jossakin kohdin oli ajatukseni koota 100 hyvää asiaa Kotkasta. Kannattaa katsoa ympärille ja huomata, mitä kaikkea hienoa on ihan lähellä, vaikka monta asiaa vaatiikin parannusta.
Oma hyvin erimitallinen ja sattumanvaraisestikin koottu listaukseni ensimmäisistä kolmestakymmenestä mieleen tulevasta hyvästä asiasta on tässä.”
1. Teollisuuden rakennemuutos on meneillään ja uusia työpaikkoja tarvitaan, näistä hyvänä esimerkkinä mm. peliala, jossa toimii jo kymmeniä yhtiöitä ja hyvää yhteistyötä tehdään koulutusten järjestäjien kanssa tekijöiden saamiseksi.
2. Vahvuutena satama, joka Suomen suurin useilla mittareilla. Haminan ja Kotkan sataman yhdistäminen oli tarpeellinen ja hieno edistysaskel satamien kehittämisessä.
3. Venäjä on tärkeä, joten E 18 on nimetty kasvukäytäväksi ja sen varaan rakennetaan logistiikkaa, kauppaa ja matkailua Helsingistä itään.
4. Kotkassa myös enenevässä määrin ulkomaalaisomistuksessa olevia yrityksiä, jotka työllistävät.
5. Kulttuurin yhteistyötä on tehty yli rajojen jo useita vuosia, esimerkkinä Repin-instituutti.
6. Kaupungin taloudessa on paljon tehtävää. Verotulojen vähentyessä työttömyyden ja eläköitymisten seurauksena ei irtisanomisia ja lomautuksia ei ole tehty, vaan on järjestelty toimintoja eläköitymisten ja määräaikaisten vähennysten kautta.
7. Lastenkulttuuria kehitetty projekteilla ja päästy mukaan valtakunnalliseen Taikalamppuverkostoon.
8. Lastensuojelussa käytetty omia joustavia työtapoja jo vuosia, esim. Topparoikka.
9. Puistojen määrätietoinen lisääminen erilaisin teemoin ympäri Kotkaa.
10. Lasten ja nuorten harjoitusvuorojen maksuttomuus seuroille kunnallisilla liikuntapaikoilla.
11. Monikulttuurikeskus Mylly.
12. Kotkan Energia Oy:n uusiutuvien energiamuotojen yli 50-prosenttinen käyttö.
13. Jazz ja muu kevyt musiikki sekä ammattitutkinto.
14. Vanhuspalveluissa 0,6 -henkilöstömitoitus vaaditun 0,5 -minimin sijaan ja vähemmän laitoksia.
15. Terveyskioskit.
16. Kalastusmatkailu, Korkeakoski ja kalaportaat.
17. Meripäivät.
18. Puuvenekeskus.
19. Veistokset ympäri kaupunkia.
20. Torit, possot ja lihikset.
21. Nuorten työpajat.
22. Korttelikodit.
23. Tuurimoottori.
24. Nanosellu.
25. Aallon arkkitehtuuri
26. Urheilu, koripallo, jalkapallo, voimistelu.
27. Uuno Klamin sävellyskilpailu.
28. Kairo teatterina.
29. Lasten Parlamentti.
30. Reilu meininki, ihmiset ihmisinä!
Näistä ovat monet muut kaupungit ja alueet ottamassa oppia, joten kannattaa olla tyytyväinen ja jopa hieman ylpeä niistä hyvistä asioista, joita on jo olemassa. Näin jaksaa keskittyä myös vielä parannusta tarvitseviin kohtiin.
Tätä listaa voi jokainen jatkaa mielessään tai laittamalla niitä julkisuuteen!
PEKKA SIUKKOLA: VALLAN VAIKUTUKSET, OSA 2
Kokoomuksen Erkki Ojasen ja Raimo P. Korhosen kanssa pystyi keskustelemaan avoimesti. Tämä yhteistyön historia ei liene uuskokoomuslaisten tajunnassa. Kotkan Kokoomus hamuaa valtaa yllyttämällä loikkauksiin ja vaatimalla enemmän kuin kannatus edellyttää. He ovat ottaneet oppia Kouvolan Kokoomuksesta, joka on pitänyt vallasta varsin tiukasti kiinni. Tosin niin ovat tehneet myös Kuusankosken demarit.
Haminan uuskokoomuslaiset ovat onnistuneet luomaan itselleen jonkinlaisen epäpoliittisen kulissin. Sitoutuneisuus tavoitteisiin yleisen mielipiteen ja median kiroamaa ryhmäkuria. Niiden ihanteita ovat sitoutumattomuus ja omista riveistä lipeäminen. Yleisen mielipiteen ja median moralisoiva johtopäätös on, että selkeät vaihtoehdot ovat hävinneet politiikasta.
Me joudumme sovittautumaan politiikkaan, jossa tietous pinnallistuu ja popularisoituu. SDP:n on tunnustettava eri mieltä olemisen oikeus. Silti meidän on nähtävä vähän nenäämme pidemmälle.
Työväenliike pyrki kieltolailla kansanterveyteen, perheonneen ja työläisten turvattua talouteen. Tulokset olivat kaikilta osin päinvastaiset. Nyt puolustamme monen terveyskeskuksen olemassaoloa, jotta terveydenhuolto toimisi. Mutta se ei toimi. Onko parempi päästä naapurikortteliin lääkäriin kuukauden tai parin kuluttua vai kymmenen kilometrin päähän samalla viikolla?
SDP:n perinteisten sääntöjen ja ohjeiden mukaan kunnallisjärjestö veti kunnallispolitiikan linjat. Niin teimme Kotkassakin 1960- ja 1970-luvuilla. Sittemmin puolue on siirtänyt valtaa sinne missä on vastuutakin, valtuustoryhmälle ja valtuutetuille. Järjestön määräysvalta ei olisi järin demokraattistakaan, koska aktiivijoukkomme on vähäväkinen. Valtuutetut saavat valtakirjansa kuntalaisilta, ja kuntalaisille heidän on vastattavakin.
Aatteemme tarvitsee persoonallisia lipun kantajia. Kotkalaiset haluavat olla tekemisissä ihmisten kanssa eivätkä puolueen tai työväentalon kanssa. Me emme ole osanneet jalkautua luontevasti torille.
Teeskentelystä jää nopeasti kiinni. Poliitikon ei pidä yrittää olla jotain muuta kuin on, mutta jotain oppia me voisimme Pentti Tiusasesta ja Timo Soinista ottaa, uskallusta panna itsensä alttiiksi. Me olemme yksilöitä. Jos meillä joskus taas on joukkoja, nekin muodostuvat yksilöistä, joilla on yhteisiä näkemyksiä ja yhteisiä tavoitteita.
Järjestön tehtävä ei ole naulata direktiivejä valtuutetuille vaan kuunnella, keskustella ja ideoida. Järjestön tulee aktivoida kansalaisia eikä vähätellä ja estellä heidän liikehdintäänsä. Järjestön toimintamenetelmät pitää virittää avointa mielipiteenvaihtoa suosiviksi. Puolueen jäsenyys ei saa olla keskusteluun osallistumisen edellytys. Jäsenyys ei ole tae sosialidemokraattisuudesta eikä jäsenyydestä pidättyminen osoitus vastustamisesta.
SDP:n ongelmaksi sanotaan vahvan johtajan puute. Meillä on ollut vahvoja johtajia. Paavo Lipponen oli vahva johtaja, jonka katveessa ei kasvanut jatkajaa. Tuntuu kuin Paavo johtaisi vieläkin puoluetta. Johtajuusongelma ulottuu laajemmallekin, muihin puolueisiin sekä valtion yritysten ja yksityisten firmojen johtoon. Älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä määrään.
Asuuko vahvan johtajan päässä ylivoimainen viisaus, niin että kaikki puolueen ja parlamentaarinen valta on keskitettävä hänelle. Paavon aikana Suomen politiikan vaihtoehdot näivettyivät, ja samoin kävi SDP:n visioille. Vahvuus on johtajan ominaisuus, mutta valtaa on osattava käyttää psykologisesti.
Vaikka Kokoomus, perussuomalaiset ja vihreät kalvavat kannatustamme, meidän on turha jämähtää tähän uskomukseen. Emme me voi muuttaa muita puolueita, eikä kannata odottaa niiden muuttuvan meille mieluisammiksi. Meidän on muututtava itse.
Ajat muuttuvat. Pysymmekö ajan mukana? Toinen jalka pysyy, toinen tulee perässä. Nyt on osattava ja haluttava neuvotella. Ryhmien välisten valtuustokauden mittaisten ohjelmien merkitys vähenee. päätöksiä tehdään yhä enemmän asiasta riippuen. On katsottava tapaus kerrallaan, millainen enemmistö asian edistämiseksi on koottavissa. Eikä siihen välttämättä tarvita demareita mukaan.
Onko meille tärkeintä saada sulka hattuun vai hyvien tavoitteiden toteutuminen? Ei pidä olla mustasukkainen muiden hyvistä aloitteista, vaan antaa niille tunnustus ja tuki.
Valtuustoryhmästä on kyllä löytynyt neuvotteluhalukkuutta ja –taitoa viime vuosikymmenellä. Luotan siihen, että vallan makuun tottumaton nuori demaripolvi omaksuu perinteistä poikkeavan, nykyaikaisen poliittisen kulttuurin. Kyllä Siperia opettaa.
Liitteet
Sosialidemokraattiset kaupunginvaltuutetut 1977-2017
Kaupunginvaltuusto 1977-1980
Anttila Antero pj 1977-1978
Forss Arvi pj 1979-1980
Ahven Viktor
Antikainen Seppo
Frilander Sirkka-Liisa
Günther Pekka
Hankaa Lasse
Holmsten Tapio
Horttanainen Sylva
Ilén Tauno
Jokinen Antti
Karell Tarja
Kaipiainen Aarre
Kunelius Matti
Lempiäinen Seija
Lumme Martta
Luoto Raino
Mussalo Kalervo
Oksanen Sirkka-Liisa
Peitkari Aatto
Piipari Anna-Liisa
Piipari Nuutti
Pylkkänen Terttu
Roitto Aira
Toikka Timo
Tuominen Risto
Virolainen Veikko
1981-1984
Anttila Antero pj
Piipari Anna-Liisa vpj II
Adamsson Timo
Ahven Viktor
Asikainen Kari
Autio Vuokko
Frilander Sirkka-Liisa
Günther Pekka
Hankaa Lasse
Heikkilä Jouko
Horttanainen Silvia
Jokinen Antti
Järnstedt Toivo
Kaipiainen Aarre
Karell Tarja
Kokkonen Raimo
Lempiäinen Seija
Luoto Raimo
Moilanen Jatta
Mussalo Kalervo
Nissilä Anssi
Oksanen Sirkka-Liisa
Piipari Nuutti
Pylkkänen Terttu
Salminen Leena-Riitta
Stenstrand Raimo
Tuominen Risto
Yrkki Veikko
1985-1988
Tuominen Risto pj 1985-1986
Luoto Raimo pj 1987-1988
Piipari Anna-Liisa II vpj 1985-1987
Oksanen Sirkka-Liisa II vpj 1987 – 1988
Ahven Viktor
Ahvenainen Jorma
Frilander Sirkka-Liisa
Günther Pekka
Hankaa Lasse
Heikkilä Jouko
Hyppönen Eero
Kaipiainen Aarre
Kokkonen Raimo
Korjus Kalle
Kotola Sirkka
Lempiäinen Seija
Moilanen Jatta
Mussalo Kalervo
Nissilä Anssi
Salmi Seppo
Salminen Leena-Riitta
Vahva Veikko
Yrkki Veikko
1989-1992
Luoto Raimo pj
Yrkki Veikko II vpj
Ahven Viktor
Alastalo Markku
Halttunen Ritva
Hankaa Lasse (1989-1990)
Heikkilä Jouko
Heino Eeva-Liisa
Hyppönen Eero
Jussi-Pekka Martti
Kasurinen Anna-Liisa
Koivisto Jorma
Korjus Kalle
Kotola Sirkka
Kärkkäinen Kaarina
Lempiäinen Seija
Moilanen Jatta
Mussalo Kalervo (1990 – 1992)
Nissilä Anssi
Oksanen Riitta (1989 -1991)
Ratia Jukka (1991 – 1992)
Salmi Seppo
Salminen Leena-Riitta
Tuominen Risto
Vahva Veikko
1993-1996
Luoto Raimo pj
Aalto Oiva
Ahvenainen Marja-Liisa
Halttunen Ritva
Heikkilä Jouko
Heino Eeva-Liisa
Hyppönen Eero
Jussi-Pekka Martti
Kasurinen Anna-Liisa
Kekkonen Antero
Kilpeläinen Pirjo
Koivisto Jorma
Kotka Matti
Kärkkäinen Kaarina
Moilanen Jatta
Pekkola Heikki
Pitkänen Auvo
Rajantie Irma
Rytkölä Jorma
Salminen Leena-Riitta
Vesa Jarmo
Wahlström Lauri
Yrkki Veikko
1997-2000
Luoto Raimo pj
Aalto Oiva
Grenman Reijo
Halttunen Ritva
Heikkilä Jouko
Heino Eeva-Liisa
Herranen Risto
Jussi-Pekka Martti
Kasurinen Anna-Liisa
Kuitunen Seppo
Oksanen Heikki
Pekkola Heikki
Piipari Anna-Mari
Pitkänen Auvo
Salmi Seppo
Salminen Leena-Riitta
Salminen Vesa
Tahvanainen Liisa
Tuominen Risto
Uimonen Markku
Vesa Jarmo
2001-2004
Frilander-Paavilainen Eeva-Liisa I vpj
Dufva Hilkka
Grenman Reijo
Herranen Risto
Hynninen Raimo
Hyppönen Eero
Kasurinen Anna-Liisa
Kimpanpää Hilppa
Kuitunen Seppo
Niemi Ritva
Paatero Sirpa
Pitkänen Auvo
Salminen Leena-Riitta
Salminen Vesa
Uimonen Markku
Vesa Jarmo
Viitanen Jouni
2005-2008
Frilander-Paavilainen Eeva-Liisa II vpj
Anttila Juha
Dufva Hilkka
Herranen Risto
Hynninen Markku
Hynninen Raimo
Hyppönen Eero
Kasurinen Anna-Liisa
Kimpanpää Hilppa
Lindqvist Nina
Luumi Jari
Montonen Tiina
Niemi Ritva
Paatero Sirpa
Posti Pekka
Salminen Leena-Riitta
Salminen Vesa
Viitanen Jouni
2009-2012
Luumi Jari III vpj
Arpula Jarkko
Elo Jari
Frilander-Paavilainen Eeva-Liisa
Harkko Miia
Hjelt Petri
Hynninen Raimo
Kimpanpää Hilppa
Montonen Tiina
Niemi Ritva
Paatero Sirpa
Peltonen Nina
Posti Pekka
Salminen Vesa
Taavitsainen Ninni
Vainikka Anneli
2013-2017
Brask Nina pj
Jari Elo
Mia Harkko (2015 -2017)
Hilppa Kimpanpää (2013-2015)
Jari Luumi
Tiina Montonen
Ritva Niemi (2013-2014)
Kari Niininen (2015-2017)
Sirpa Paatero
Pekka Posti
Irma Rajantie
Kim Soares
Eeva Liisa-Säisä
Ninni Taavitsainen
Sami Virtanen (siirtyi vihreistä 2013)
Sosialidemokraattiset kaupunginhallituksen jäsenet 1977-2017
1977-1980
Salonen Raimo pj
Autio Vuokko
Markkanen Terjo
Neittola Kyllikki 1979-1980
Pennanen Martti
Söderholm Erkki 1977-1979
Yrkki Veikko
1981-1984
Luoto Raimo pj
Pennanen Martti vpj II
Mantere Aarre
Neittola Kyllikki
Piirto Reijo
Virolainen Veikko
1985-1986
Luoto Raimo pj
Pennanen Martti vpj II
Asikainen Kari 1985
Autio Vuokko
Koukkula Leena
Rokka Kari 1986
Virolainen Veikko
1987-1988
Anttila Antero pj
Pennanen Martti vpj II
Autio Vuokko
Koukkula Leena
Rokka Kari
Virolainen Veikko
1989-1990
Piipari Martti vpj I
Koukkula Leena vpj II
Autio Vuokko
Rokka Kari
Vainikka Marja-Liisa
Virolainen Veikko
1991-1992
Koukkula Leena vpj I
Virolainen Veikko vpj II
Autio Vuokko
Hyppönen Eero
Rokka Kari
Vainikka Marja-Liisa
1993-1996
Koukkula Leena vpj I
Yrkki Veikko vpj II
Hyppönen Eero
Lempiäinen Seija
Rokka Kari
Vainikka Marja-Liisa
1997-2000
Kasurinen Anna-Liisa vpj I
Lempiäinen Seija vpj II
Hyppönen Eero
Veijola Jorma
Yrkki Veikko
2001-2004
Kasurinen Anna-Liisa pj
Korjus Raimo
Lempiäinen Seija
Veijola Jorma
2005-2008
Kasurinen Anna-Liisa pj
Paatero Sirpa vpj II
Hynninen Raimo
Korjus Raimo
2009-2012
Salminen Vesa pj
Frilander-Paavilainen Eeva-Liisa
Hurtta Pia
Hynninen Raimo
2012-2017
Pekka Posti I vpj
Jari Luumi
Ninni Taavitsainen (2013-2014)
Irma Rajantie (2015-2017)
Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajat ja sihteerit 1977-2017
Puheenjohtaja Sihteeri
1977 Raimo Luoto Sirkka-Liisa Oksanen
1978 Raimo Luoto Sirkka-Liisa Oksanen
1979 Raimo Luoto Sirkka-Liisa Oksanen
1980 Raimo Luoto Sirkka-Liisa Oksanen
1981 Lasse Hankaa Sirkka-Liisa Oksanen
1982 Lasse Hankaa Sirkka-Liisa Oksanen
1983 Veikko Yrkki Sirkka-Liisa Oksanen
1984 Veikko Yrkki Sirkka-Liisa Oksanen
1985 Veikko Yrkki Sirkka-Liisa Oksanen
1986 Veikko Yrkki Sirkka-Liisa Oksanen
1987 Veikko Yrkki Sirkka-Liisa Oksanen
1988 Veikko Yrkki Sirkka-Liisa Oksanen
1989 Risto Tuominen Sirkka Kotola
1990 Jouko Heikkilä Sirkka Kotola
1991 Jouko Heikkilä Sirkka Kotola
1992 Jouko Heikkilä Sirkka Kotola
1993 Jouko Heikkilä Lauri Wahlström
1994 Jouko Heikkilä Lauri Wahlström
1995 Jouko Heikkilä Lauri Wahlström
1996 Jouko Heikkilä Lauri Wahlström
1997 Risto Tuominen Oiva Aalto
1998 Risto Tuominen Oiva Aalto
1999 Risto Tuominen Oiva Aalto
2000 Risto Tuominen Oiva Aalto
2001 Vesa Salminen Hilkka Dufva
2002 Vesa Salminen Hilkka Dufva
2003 Vesa Salminen Hilkka Dufva
2004 Vesa Salminen Hilkka Dufva
2005 Vesa Salminen Hilppa Kimpanpää
2006 Vesa Salminen Hilppa Kimpanpää
2007 Vesa Salminen Hilppa Kimpanpää
2008 Vesa Salminen Hilppa Kimpanpää
2009 Pekka Posti Riku Pirinen
2010 Pekka Posti Riku Pirinen
2011 Nina Brask Riku Pirinen
2012 Nina Brask Riku Pirinen
2013 Tiina Montonen Riku Pirinen
2014 Tiina Montonen Riku Pirinen
2015 Tiina Montonen Riku Pirinen
2016 Tiina Montonen Riku Pirinen
Sos.dem. kunnallistoimikunnat 1977-2017
1977
pj Heikki Martikainen
Vpj Pentti Kesseli
Marja-Liisa Forssel
Pentti Dufva
Maila Javanainen
Irma Jokinen
Vilho Järvenkylä
Sirkka Kotola
Arvi Mononen
Tauno Nuutilainen
Inkeri Peltonen
Aatto Peitkari
Eljas Piipponen
Veikko Särkkä
Markku Simola,
Erkki Söderholm
sihteeri: Pekka Siukkola + Tauno Ilèn
taloudenhoitaja: Heimo Häkkinen
1978
pj Heikki Martikainen
Vpj Pentti Kesseli
Pentti Dufva
Marja-Liisa Forssell,
Maila Javanainen
Irma Jokinen
Vilho Järvenkylä
Sirkka Kotola
Tauno Nuutilainen
Kalevi Paunonen
Aatto Peitkari
Inkeri Peltonen
Eljas Piipponen
Pirkko Silta
Markku Simola
Erkki Söderholm
Veikko Särkkä
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoitaja: Heimo Häkkinen
1979
pj Heikki Martikainen
Vpj Pentti Kesseli
Keijo Dufva,
Pentti Dufva
Irma Jokinen,
Vilho Järvenkylä,
Eero Kaukoranta,
Sirkka Kotola,
Sirkka-Liisa Oksanen,
Kalevi Paunonen,
Aatto Peitkari,
Inkeri Peltonen,
Pirkko Silta,
Markku Simola,
Raimo Stenstrand,
Veikko Särkkä,
Erkki Söderholm
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoitaja: Heimo Häkkinen
1980
pj Heikki Martikainen
Vpj Viktor Ahven
Keijo Dufva
Pentti Dufva
Soili Häkkinen,
Irma Jokinen
Vilho Järvenkylä
Eero Kaukoranta
Sirkka Kotola
Sirkka-Liisa Oksanen
Kalevi Paunonen
Aatto Peitkari
Inkeri Peltonen
Raimo Stenstrand
Veikko Särkkä
Erkki Söderholm
Eija-Liisa Tuominen
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoitaja: Heimo Häkkinen
1981
pj Keijo Asplund
Vpj Kalevi Paunonen
Erkki Söderholm
Keijo Dufva
Pentti Dufva
Heikki Eerola
Markku Hynninen
Soili Häkkinen
Irma Jokinen
Vilho Järvenkylä
Saga Keveri
Sirkka Kotola
Osmo Laakso
Riitta Lumme
Kalevi Paunonen
Inkeri Peltonen
Veikko Särkkä
Eija-Liisa Tuominen
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoito STS
1982
pj Keijo Asplund
Vpj Kalevi Paunonen
Heikki Eerola
Pentti Dufva
Markku Hynninen
Soili Häkkinen
Irma Jokinen
Vilho Järvenkylä
Saga Keveri
Sirkka Kotola
Osmo Laakso
Harri Lipponen
Riitta Lumme
Harald Olausen / Jaana Jokimies Inkeri Peltonen
Erkki Söderholm
Eija-Liisa Tuominen
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoito STS
1983
pj Keijo Asplund
Vpj Kalevi Paunonen
Aune Aalto
Pentti Dufva
Heikki Eerola
Markku Hynninen
Soili Häkkinen
Unto Järvenkylä
Vilho Järvenkylä
Sirkka Kotola
Leena Koukkula
Osmo Laakso
Harri Lipponen
Riitta Lumme
Eino Parviainen
Inkeri Peltonen
Eija-Liisa Tuominen
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoito STS
1984
pj Keijo Asplund
Vpj Kalevi Paunonen
Aune Aalto
Pentti Dufva
Heikki Eerola
Markku Hynninen
Soili Häkkinen
Unto Järvenkylä
Vilho Järvenkylä
Sirkka Kotola
Leena Koukkula
Osmo Laakso
Harri Lipponen
Jatta Moilanen
Inkeri Peltonen
Julia Saarinen
Eija-Liisa Tuominen
Pertti Virtanen
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoito STS
1985
pj Kalevi Paunonen
Vpj Leena Koukkula
Aune Aalto,
Pekka Aho,
Pentti Dufva,
Heikki Eerola,
Markku Hynninen
Sirkka Kotola,
Osmo Laakso
Arto Laine,
Harri Lipponen,
Jatta Moilanen,
Eija-Liisa Mukkila
Eino Parviainen
Inkeri Peltonen,
Julia Saarinen,
Pertti Virtanen,
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoito STS
1986
pj Kalevi Paunonen
Vpj Leena Koukkula
Aune Aalto
Pekka Aho
Pentti Dufva
Heikki Eerola
Sirpa Eronen
Markku Hynninen
Sirkka Kotola
Esko Kemppainen
Sirpa Luoto
Jatta Moilanen
Inkeri Peltonen
Matti Piipari
Pertti Virtanen
Julia Saarinen
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoito STS
1987
pj Jukka Ratia
Vpj Leena Koukkula
Aune Aalto
Pentti Dufva
Heikki Eerola
Sirpa Eronen
Sirkka Kotola
Harri Lipponen
Sirpa Luoto
Jatta Moilanen
Matti Piipari
Pertti Virtanen
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoito STS
1988
pj Jukka Ratia
Vpj Leena Koukkula
Markku Hynninen
Heikki Eerola
Sirpa Eronen
Pirjo Kilpeläinen
Eeva Liukkonen
Pirkko Mantere
Eino Parviainen
Matti Piipari
Juhani Vilkki
Ari Ylivarvi
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoito STS
1989
pj Jukka Ratia
Vpj Leena Koukkula
Heikki Eerola
Antti Eloranta
Markku Hynninen
Esko Kemppainen
Pirjo Kilpeläinen
Seija Lempiäinen
Pirkko Mantere
Eino Parviainen
Heli Pulkki
Juhani Vilkki
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoito STS
1990
pj Jukka Ratia
Vpj Leena Koukkula
Markku Hynninen
Antti Eloranta
Esko Kemppainen
Pirjo Kilpeläinen
Seija Lempiäinen
Jukka Leskinen
Pirkko Mantere
Viljo Ripatti
Juhani Vilkki
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoito STS
1991
pj Jukka Ratia
Vpj Leena Koukkula
Marja-Liisa Ahvenainen
Markku Hynninen
Martti Jussi-Pekka
Pirjo Kilpeläinen
Seija Lempiäinen
Pirkko Mantere
Heikki Ojala
Matti Piipari
Viljo Ripatti
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoito STS
1992
pj Raimo Kokkonen
Vpj Leena Koukkula
Marja-Liisa Ahvenainen
Vuokko Autio
Olavi Hänninen
Pirjo Kilpeläinen
Kaarina Kärkkäinen
Seija Lempiäinen
Pirkko Mantere
Matti Piipari
Viljo Ripatti
Jorma Veijola
sihteeri: Tauno Ilèn
taloudenhoito STS
1993
pj Raimo Kokkonen
Vpj Leena Koukkula
sihteeri Pirjo Kilpeläinen
Marja-Liisa Ahvenainen
Vuokko Autio
Olavi Hänninen
Kaarina Kärkkäinen
Seija Lempiäinen
Pirkko Mantere
Matti Piipari
Viljo Ripatti
Jorma Veijola
taloudenhoitaja Salme Viljanen
1994
pj Vesa Salminen
Vpj Jorma Veijola
sihteeri Pirjo Kilpeläinen
Jouko Heikkilä
Raija Holopainen
Juhani Johansson
Raimo Kokkonen
Kaarina Kärkkäinen
Antti Mäkelä
Marja-Liisa Vainikka
Veikko Virolainen
Veikko Yläkäs
taloudenhoitaja Salme Viljanen
1995
pj Vesa Salminen
Vpj Jorma Veijola
Jouko Heikkilä
Raija Holopainen
Juhani Johansson
Raimo Kokkonen
Pirjo Kilpeläinen
Kaarina Kärkkäinen
Antti Mäkelä
Veikko Virolainen
Marja-Liisa Vainikka
Veikko Yläkäs
sihteeri ja taloudenhoitaja Salme Viljanen
1996
pj Vesa Salminen
Vpj Jorma Veijola
Jouko Heikkilä
Raija Holopainen
Tauno Ilèn
Matti Kotka
Seija Lempiäinen
Unto Nurminen
Marja-Liisa Vainikka
Veikko Virolainen
Veikko Yläkäs
sihteeri ja taloudenhoitaja Salme Viljanen
1997
pj Vesa Salminen
Vpj Jorma Veijola
Jouko Heikkilä
Raija Holopainen
Tauno Ilèn
Jorma Järnstedt
Matti Kotka
Seija Lempiäinen
Timo Mikkola
Marja-Liisa Vainikka
Veikko Virolainen
sihteeri ja taloudenhoitaja Salme Viljanen
1998
pj Vesa Salminen
Vpj Jorma Veijola
Jouko Heikkilä
Markku Hynninen
Jorma Järnstedt
Ari Koskinen
Matti Kotka
Timo Mikkola
Eija Raita
Marja-Liisa Vainikka
Veikko Virolainen
sihteeri ja taloudenhoitaja Salme Viljanen
1999
pj Vesa Salminen
Vpj Jorma Veijola
Jouko Heikkilä
Markku Hynninen
Jorma Järnstedt
Ari Koskinen
Matti Kotka
Timo Mikkola
Eija Raita
Marja-Liisa Vainikka
Veikko Virolainen
sihteeri ja taloudenhoitaja Salme Viljanen
2000
Pj Jorma Veijola
Vpj. Korjus Raimo
Siht Herranen Risto
Heikkilä Jouko
Hynninen Markku
Häkkinen Soili
Koskinen Ari
Mikkola Timo
Paatero Sirpa
Raita Eija
Vainikka Marja-Liisa
Veijola Jorma
Virolainen Veikko
taloudenhoitaja Salme Viljanen
2001
Pj Jorma Veijola
Vpj Raimo Korjus
Siht Häkkinen Soili
Heikkilä Jouko
Herranen Risto
Hynninen Markku
Koskinen Ari
Mikkola Timo
Paatero Sirpa
Raita Eija
Vainikka Marja-Liisa
Veijola Jorma
Virolainen Veikko
taloudenhoitaja Salme Viljanen
2002
Pj Jorma Veijola
Vpj Raimo Korjus
Sihteeri Soili Häkkinen
Jouko Heikkilä
Risto Herranen
Risto Hokkanen
Markku Hynninen
Sirpa Paatero
Eija Raita
Marja-Liisa Vainikka
taloudenhoitaja /sihteeri Salme Viljanen
2003
Pj Jorma Veijola
Vpj Raimo Korjus
Jouko Heikkilä
Risto Herranen
Risto Hokkanen
Markku Hynninen
Soili Häkkinen
Sirpa Paatero
Eija Raita
Marja-Liisa Vainikka
taloudenhoitaja /sihteeri Salme Viljanen
2004
Pj Marja-Liisa Vainikka
Vpj Jorma Veijola
Jouko Heikkilä
Risto Herranen
Risto Hokkanen
Markku Hynninen
Soili Häkkinen
Raimo Korjus
Marjatta Tuominen
taloudenhoitaja /sihteeri Salme Viljanen
2005
Pj Marja-Liisa Vainikka
Vpj Jorma Veijola
Jouko Heikkilä
Risto Herranen
Risto Hokkanen
Markku Hynninen
Jorma Järnstedt
Raimo Korjus
Marjatta Tuominen
taloudenhoitaja /sihteeri Salme Viljanen
2006
Pj Marja-Liisa Vainikka
Vpj Risto Häkkinen
Jouko Heikkilä
Markku Hynninen
Risto Hokkanen
Jorma Järnstedt
Raimo Korjus
Jari Luumi
Marjatta Tuominen
taloudenhoitaja /sihteeri Salme Viljanen
2007
Pj Marja-Liisa Vainikka
Vpj Risto Häkkinen
Jouko Heikkilä
Risto Hokkanen
Markku Hynninen
Raimo Korjus
Jari Luumi
Juha Pakarinen
Marjatta Tuominen
taloudenhoitaja /sihteeri Salme Viljanen
2008
pj Jari Luumi
Vpj Juha Pakarinen
Antero Anttila
Jouko Heikkilä
Markku Hynninen
Risto Häkkinen
Raimo Korjus
Micke Porkka
Marja-Liisa Vainikka
sihteeri Riku Pirinen
taloudenhoitaja Salme Viljanen
2009
Pj Jari Luumi
Vpj Juha Pakarinen
Antero Anttila
Jouko Heikkilä
Markku Hynninen
Risto Häkkinen
Raimo Korjus
Nina Brask
Marja-Liisa Vainikka
sihteeri ja taloudenhoitaja
Riku Pirinen
2010 -2011
Pj Jari Luumi
Vpj Juha Pakarinen,
Antero Anttila
Jouko Heikkilä
Markku Hynninen
Risto Häkkinen
Kim Soares
Jorma Veijola
Marja-Liisa Vainikka
sihteeri ja taloudenhoitaja
Riku Pirinen
2012 – 2013
Pj Jari Luumi
Vpj Juha Peltola
Jouko Heikkilä
Markku Hynninen
Pia Hurtta
Risto Häkkinen
Juha Pakarinen
Kim Soares
Jorma Veijola
sihteeri ja taloudenhoitaja
Riku Pirinen
2014
pj Mikko Kähärä
vpj Juha Pakarinen
Aila Eerola
Jouko Heikkilä
Markku Hynninen
Pia Hurtta
Risto Häkkinen
Kim Soares
Jorma Veijola
sihteeri ja taloudenhoitaja
Riku Pirinen
2015
pj Mikko Kähärä
vpj Jorma Korpela
Aila Eerola
Jouko Heikkilä
Markku Hynninen
Pia Hurtta
Risto Häkkinen
Kim Soares
Seppo Simola
sihteeri ja taloudenhoitaja
Riku Pirinen
2016 – 2017
Sami Virtanen
vpj Jorma Korpela
Aila Eerola
Jouko Heikkilä
Markku Hynninen
Pia Hurtta
Risto Häkkinen
Mikko Kähärä
Seppo Simola
sihteeri ja taloudenhoitaja
Riku Pirinen
Kotkalaiset kansanedustajat II maailmansodan jälkeen
Meeri Kalavainen 1948 – 1979
Veli Järvinen 1948 – 1951
Veikko Kokkola 1951 – 1970
Sulo Hostila 1958 – 1975
Eero Laine 1970 – 1971
Risto Tuominen 1975 -1983
Anna-Liisa Kasurinen 1979 -1995
Antero Kekkonen 1987 – 2007
Sirpa Paatero 2006 –
SDP:n kunniajäseniksi kutsutut kotkalaiset:
Eino Honkanen
Tauno Ilèn
Urho Javanainen
Pentti Joukainen
Meeri Kalavainen
Anna-Liisa Kasurinen
Raimo Luoto
Aapo Kesti-Helia
Ida Koivisto
Martta Lumme
Edvard Neittola
Risto Tuominen
Holger Salokangas
Tilda Tiihonen
Erkki Yrjönen
Puoluetoimikunnan /-hallituksen toimintaan osallistuneet kotkalaiset
1957 – 1962 Martti Viitanen puoluetoimikunnan jäsen
1963 – 1968 Martti Viitanen puolueneuvoston puheenjohtajana
1969 – 1977 Jaakko Hyvönen puoluetoimikunnan jäsen
1975 – 1977 Kalevi Pärnänen puoluetoimikunnan varajäsen
1978 – 1983 Risto Tuominen puoluetoimikunnan jäsen
1983 – 1993 Risto Tuominen puolueneuvoston puheenjohtaja
1991 – 2002 Antero Kekkonen puoluehallituksen varapuheenjohtaja
2002 – 2005 Antero Kekkonen puoluehallituksen jäsen
2008 – 2012 Sirpa Paatero puoluehallituksen jäsen
2012 – 2017 Risto Häkkinen puoluehallituksen jäsen
Puolueneuvoston /-valtuuston kotkalaiset jäsenet
1975-1978
Sirkka-Liisa Oksanen
Risto Tuominen
1978-1981
Piipari Anna-Liisa
Luoto Raimo
1981-1984
Piipari Anna-Liisa
Luoto Raimo
1984-1987
Kotola Sirkka
varajäsenet
Yrkki Veikko
1987-1990
Kotola Sirkka
varajäsenet:
5 Häkkinen Soili
1990-1993
Kotola Sirkka
Varajäsenet:
1 Yrkki Veikko,
4 Häkkinen Soili,
1993-1996
Kotola Sirkka
varalla
3Häkkinen Soili
4Halttunen Ritva
1996-1999
Kotola Sirkka
Varajäsenet:
3 Halttunen Ritva
6 Häkkinen Soili
1999-2002
Kotola Sirkka
Varajäsenet:
3Häkkinen Soili
5Halttunen Ritva
2002-2005
Raita Eija
Varajäsenet:
3 Jansson Saga
2005-2008
Korjus Raimo
varat
1 Kyöstilä Reija
5 Eerola Aila
2008-2010
Pekka Posti
3. Tiina Montonen
5. Aila Eerola
2010-2012
Pekka Posti
3. Tiina Montonen
5. Aila Eerola
2012-2014
Kim Soares
5. Aila Eerola
6. Tiina Montonen
2014-2017
Teppo Järnstedt
3. Tiina Montonen
Lähdeviitteet:
1-2. Seppälä: 60 vuotta sosialidemokraattista työväenliikettä Kymissä
3. Urho Javanainen
4. Saarinen: Kymistä Kotkaan II
5. Muutosten maailma
6-8. Honka-Hallila: Sata vuotta kotkalaista työväenliikettä
9. Päiviö: Paremman tulevaisuuden puolesta
10-11. Ripatti: Länsi-Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys 1907-1997
12. Hynninen: Työ kättemme ja hengenkin
13. Veijola: Kotkan kadonneet työväentalot
14. Eklund: Kotkan urheilun historia
15. Urho Javanainen
16. Honka-Hallila: Eteenpäin 1905-1988
17-20. Saarinen: Kymistä Kotkaan II
21. Päiviö: Paremman tulevaisuuden puolesta
22. Sata vuotta kotkalaista työväenliikettä
23. Vainonen: Työväki vietti vappua katastrofin varjossa
24. Tuominen: Väliraportti
25. Seppälä: 60 vuotta sosialidemokraattista työväenliikettä Kymissä
26. www/sotasurmaetusivu/main
27. Honka-Hallila: Sata vuotta kotkalaista työväenliikettä
28. Kotkan historia II
29. Meltti: Kotkan Työväenyhdistys 1888-1938
30. Virtanen: Karhulan Läntinen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys r.y. 50 vuotta 1905-1955
31.TMT: Sidos 266: Helena Honka-Hallila 1363 KOTKAN TY:4097: TA
32. Heikkilä: Kyminlaakson Osuusliike 50 vuotta
33. Kivimäki: 75 vuotta sosialidemokraattista rakennustyötä
34. Saarinen: Kymistä Kotkaan II
35. Ripatti: Kotkan kolme sotaa
36. Kertomus Kotkan Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestö r.y:n toiminnasta ajalta 5.3.1941-7.3.1942. Työväen Arkisto 329.5 Kotkan Sos.dem. kunnallisjärjestö. D1
37. Tauno Nuutilaisen tekemä haastattelu 9.3.1988. TMT: Sidos 266: Helena Honka-Hallila
1363 Kotkan Ty: 409 TA
38. Kertomus Kotkan Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestö r.y:n toiminnasta ajalta 11.3.1940-4.3.1941.TA 329.5 Kotkan Sos.dem. kunnallisjärjestö. D1
39. Kivimäki: 75 vuotta sosialidemokraattista rakennustyötä
40. Seppälä: 60 vuotta sosialidemokraattista työväenliikettä Kymissä
41.TA 329.5. Kymin Sos.dem. Kunnallisjärjestö
42. Honka-Hallila: Sata vuotta kotkalaista työväenliikettä
43. Seppälä: 60 vuotta sosialidemokraattista työväenliikettä Kymissä
44. Kertomus Kotkan Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestö r.y:n toiminnasta ajalta v. 1953. TA 329.5 Kotkan Sos.dem. kunnallisjärjestö. D1
45. TA 329. Karhulan Sos.-dem. Kunnallisjärjestö
46. Espo: Yksi aate, yksi voima
47. Honka-Hallila: Sata vuotta kotkalaista työväenliikettä
ja Kivimäki: 75 vuotta sosialidemokraattista rakennustyötä
48. kotkankadonneet-tyovaentalot
49. Eklund: Kotkan urheilun historia
50. Satavuotias Kotka
51. Honka-Hallila: Sata vuotta kotkalaista työväenliikettä
52. Heikkilä: Kyminlaakson Osuusliike 50 vuotta
53. Saarinen: Kymistä Kotkaan II
54. Honka-Hallila: Sata vuotta vaalien sosialidemokratiaa
55. Honka-Hallila: Sata vuotta kotkalaista työväenliikettä
56. Saarinen: Miljoonamöljä
57. Virtanen: Karhulan Läntinen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys r.y. 50 vuotta 1905-1955
58. Hynninen: Työ kättemme ja hengenkin
59. Ripatti: Länsi-Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys 1907-1997
60. Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö, Toimintakertomus vuodelta 1973. TA 329.5 D2
61. Honka-Hallila: Sata vuotta vaalien sosialidemokratiaa
62. Lindström: Vankisellistä vallan kahvaan
63. Sirkka Kotola
Kolmen Koon alku
64. Meinander: Tasavallan tie
65. Elinkeinopolitiikan lähtökohtia Kymenlaaksossa
66. TA 329.5 Kotkan Sos. dem. kunnallisjärjestö CA 9
67. Tuhat toveria. Sirkka Kotolan kirjoitus Aarre Kaipaisesta
68. TA 329.5. Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö CA 9
69. Saarinen: Kymistä Kotkaan II
70. fi.wikipedia.org/wiki/Kotkan kaupunginvaltuusto. Lähteet: Tilastokeskus, Oikeusministeriö
71. Kotkan Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö r.y. Toimintakertomus 1977. TA 329.5 Kotkan Sos.dem. kunnallisjärjestö. D2
72. Honka-Hallila: Sata vuotta vaalien sosialidemokratiaa
73. Suomen poliittinen historia 1809-2009
74. Saarinen: Kymistä Kotkaan II
75. TA 329.5 Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö CA 11
76. Häkkinen: Antero Anttilan muistokirjoitus
77. Sipilä: Akat asialla
78. TA 329.5 Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö CA 12
79. Sirkka Kotola
80. TA 329.5. Kotka Sos.dem. Kunnallisjärjestö CA 15
81. Työväen Arkisto 329.5 Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö CA 14
82. Työväen Arkisto 329.5 Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö CA 15
83. Hämäläinen: Työväenlehden arktinen taival
84. Honka-Hallila: Sata vuotta vaalien sosialidemokratiaa
85. TA 329.5. Kotka Sos.dem. Kunnallisjärjestö CA 16
86. Suomen poliittinen historia 1809-2009
87. www.tradeka.fi/lahes-sata-vuottahistoriaa
88-89. Veijola: SDP suuntaa etsimässä Ahon lama-Suomessa
90. TA 329.5. Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö CA 16
91. Saarinen: Miljoonamöljä
92. Veijola: SDP suuntaa etsimässä Ahon lama-Suomessa
93. TA Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestä CA 19
94. Saarinen: Kymistä Kotkaan II
95. Kotka tänään. Kotkan Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen tiedotuslehti 1/1991
96. Honka-Hallila: Sata vuotta vaalien sosialidemokratiaa
97. Veijola: SDP suuntaa etsimässä Ahon lama-Suomessa
98. Kotkan sos.dem. valtuustoryhmä, toimintakertomus vuodelta 2001
99. Kotkan sos.dem. valtuustoryhmä, toimintakertomus vuodelta 2003
100. Honka-Hallila: Sata vuotta vaalien sosialidemokratiaa
101. Kotkan sos.dem. Kunnallisjärjestö r.y, toimintakertomus vuodelta 2008
102 Kotkan sos.dem. Kunnallisjärjestön tiedote 15.101.2009
Lyhennykset:
TA Työväen Arkisto
/MT Työväen muistitietokokoelma
Lähteet:
Eklund, Hannu: Kotkan urheilun historia 1800-luvulta 1950-luvulle. Kotka-seura 2001. Kotka-seura 2001.
Espo, Markku: Yksi aate, yksi voima. Viipurin läänin läntisen vaalipiirin ja Kymen läänin sosialidemokraattinen piiri 1907-1977. Kotka 1977.
Heikkilä, Ensio: Kyminlaakson Osuusliike 50 vuotta. 1905-1955. Helsinki, KK:n kirjapaino 1956.
Hietala, Kari, Metso, Marja-Leena ja Ollila, Petri: Elinkeinopolitiikan lähtökohtia Kymenlaaksossa. Kymenlaakson Maakuntaliitto ry 1986.
Hiltunen, Akseli (toim.): Tiutisen Työväenyhdistys ry:n 40-vuotis- Muistojulkaisu 1898-1938. Kotka 1938.
Honka-Hallila, Helena: Eteenpäin 1905-1988. Työväen ja pienviljelijäin äänenkannattajasta sosialidemokraattiseksi ykköslehdeksi. Kotka 1995.
Honka-Hallila, Helena: 100 vuotta kotkalaista työväenliikettä. Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys r.y. 1992.
Honka-Hallila, Helena: Sata vuotta vaalien sosialidemokratiaa. Kymen Sosialidemokraattinen piiri 1906-2006. Jyväskylä 2006.
Hynninen, Taina: Työ kättemme ja hengenkin. Popinniemen työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlakirja 1905-2005. Kotka 2005.
Häkkinen, Seppo: Antero Anttilan muistokirjoitus Kymen Sanomissa 13.11.2014.
Hämäläinen, Reijo: Työväenlehden arktinen taival. Porvoo 2015.
Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi: Suomen poliittinen historia 1809-2009. WSOY Oppimateriaalit 2009.
Kalemaa, Kalevi: Käy eespäin. Valikoima suomalaista työväenrunoutta. Tammi 1977.
Karell, Tarja: Länskän likka. Kotka 2014.
Karjalainen, Ella: Rapakkopuodeista suurliikkeeksi. Osuusliike Kymenmaa 1902-1982. Kotka 1985.
Kivimäki, T.O.: 75 vuotta sosialidemokraattista rakennustyötä. Kotkan Sosialidemokraattinen työväenyhdistys 1888-1963. Kotka 1963.
Kotkan historia II. Toimituskunta Leo Anttila, Aimo Halila, Väinö Meltti, Gabriel Nikander, Ragnar Rosén, Carl-Michael Runeberg. Suomen Punaisen Ristin Kymen piirihallitus. Helsinki 1955.
Kotkan Sos. dem. Työväenyhdistyksen juhlalehti, Eteenpäin-lehti 4.12.1963.
Lindström, Marjut: Vankisellistä vallan kahvaan. Isäni Sulo Hostilan tie. 2010.
Meinander, Henrik: Tasavallan tie. Suomi kansalaissodasta 2010-luvulle. Schildts & Söderströms 2012.
Meltti, Väinö: Kotkan Työväenyhdistys 1888-1938. Kappale Suomen työväenliikkeen historiaa. Kotka 1938.
Muutosten maailma 4. Suomen historian käännekohtia. Lukion historia. Seppo Hannula-Esko Heikkonen-Matti Ojakoski-Jaakko Väisänen. WSOY 2001.
Mäkinen, Eikka: Kyminlaakson Osuusliike 1905-1965. KK 1966.
Päiviö, Sirkka: Paremman tulevaisuuden puolesta. Kymin Työväenyhdistys r.y. Karhulan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys r.y. 100 vuotta 1896-1996.
Ripatti, Viljo: Kotkan kolme sotaa –maalla, merellä, ilmassa. Kotka-seura 2004.
Ripatti, Viljo: Länsi-Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys 1907-1997. Kotka 1997.
Saarinen, Juhani: Kymistä Kotkaan osa II. Kotkan kaupungin historiatoimikunta. Porvoo 2002.
Saarinen, Juhani: Miljoonamöljä. Kotkan satama 1871-2008. Kotkan Satama Oy. Kotka 2008.
Satavuotias Kotka. Juhlakirja vuonna 1978. Toimittanut Jorma Savikko. Kotka 1978.
Seppälä, Eino: 60 vuotta sosialidemokraattista työväenliikettä Kymissä. Kotka 1955.
Siltala, Juha: Lapuan liike ja kyyditykset 1930. Keuruu 1985.
Sipilä, Pirkko: Akat asialla: historiikki Lomakoti Leporannan toiminnasta vuosina 1929-2002. Leposki 2008.
www/sotasurmaetusivu/main. Vuosina 1914-22 sotaoloissa surmansa saaneiden nimitiedosto.
Stenberg, Tuula: Kotina Koskenrinne. Kotkan Vanhainkodin kannatusyhdistys 50 vuotta. 1945-1995. Lappeenranta 1994.
Tuhat toveria. Solid 2000. Juhlavuoden matrikkeli. Julkaisija Solid 2000 rahasto, Kansainvälinen solidaarisuussäätiö. Otava 1999.
Tuominen, Risto: Puiston penkiltä se alkoi. 50 vireän toiminnan vuotta Kotkan Oloneuvokset ry:llä. Kotka 2007.
Tuominen, Risto: Väliraportti
Työväen Sivistysliiton Kotkan seudun opintojärjestö ry. -Paikkakunnan kulttuuriviisari- 1944-1994. Teksti Lauri Honkanen. Kustantaja TSL:n Kotkan seudun opintojärjestö ry. Kotka 1994.
Vainonen, Joel M: Työväki vietti vappua katastrofin varjossa. Eteenpäin 1.5. 1988.
Veijola, Jorma: Kotkan kadonneet työväentalot. http://sdpkotka.net/2015/10/20/kotkankadonneet-tyovaentalot
Veijola, Jorma: SDP suuntaa etsimässä Ahon lama-Suomessa. Esitelmä 14.10.2015.
Virtanen, Heikki: Karhulan Läntinen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys r.y. 50 vuotta 1905-1955. Kotka 1955.
Haastattelut:
Jorma Veijolan haastattelemat henkilöt:
Oiva Aalto
Eeva-Liisa Frilander-Paavilainen
Jouko Heikkilä
Soili Häkkinen
Tauno Ilén
Anneli Janhunen
Markku Hynninen
Raimo Hynninen
Hilppa Kimpanpää
Mauno Kivioja
Sirkka Kotola
Eero Koukkula
Leena Koukkula
Tauno Telaranta
Seppo Tuomela
Sirkka Kotolan haastattelemat henkilöt:
Seija Lempiäinen
Veikko Virolainen
Raimo Luoto
Sylva Horttanainen
Heikki Ojala
Soili Häkkisen haastattelemat henkilöt:
Raija Holopainen
Eero Hyppönen
Altti Jokinen
Jari Jääskeläinen
Jatta Moilanen
Väinö Sinervo
Timo Toikka
Marja-Liisa Vainikka
Juha Peltolan haastattelemat henkilöt:
Seppo Antikainen
Timo Mäki
Jukka Ratia
Ulla-Maija von Hertzenin haastattelemat henkilöt:
Anna-Liisa Kasurinen
Raimo Korjus
Ossi Roininen
Arvo Rytkö
Vesa Salminen
Leena-Riitta Salminen
Risto Tuominen
Jukka Vehkasalo
Veikko Yrkki
Jaa tämä artikkeli