KORKEAKOSKEN ELI KYMIN / KARHULAN LÄNTISEN TYÖVÄENTALO

Heikki Virtasen historiikki: Karhulan Läntinen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys r.y. 50 vuotta 1905 -1955

4.6.1907 Kymin Korkeakosken  Ty hankki arpajaisluvan rakennusrahaston kartutta- miseksi. Saman vuoden joulukuun 6. päivänä  voitiin pitää tupaantuliaiset Vallivuorella   sijaitsevassa työväentalossa. Lopullista valmistumista jouduttiin kuitenkin odottamaan kymmenisen vuotta. Vuonna  1909 oli valmistunut talon koko vesikatto, keittiö, ravintola ja vahtimestarin huone. Työt keskeytyivät varojen puutteen vuoksi viideksi vuodeksi. Kyminlaakson Työväen Säästöpankilta saadun lainan turvin töitä voitiin jatkaa.    Lokakuussa 1916 vihittiin 13×14 suuruinen  juhlasali ja näyttämö käyttöön. Talo oli tullut maksamaan 17 820 markkaa.

Sisällissodan jälkeen  Kymin kunta  takavarikoi työväentalon ja vasta heinäkuussa 1919 yhdistys  sai sen kunnalta takaisin. Työväentalo oli väliaikana kärsinyt melkoisia vaurioita, sitä oli  käytetty mm. lastentarhana ja kunnan työtupana. Vuonna 1923 korjattiin talo sisältä. ja kaksi vuotta myöhemmin  ulkoa. Rahoittamisessa oli merkittävä panos Näytelmäseuran esityksillä, arvanmyynnillä ja yksityisten jäsenten lainoituksella. Jo 1919 oli Näytelmäseuralla ollut 21 näytäntöä.

Talossa toimi Kymin Läntinen Työväenyhdistys (nimenmuutos elokuussa 1919 Koreakosken ja Kalliokosken työväenyhdistysten liittyessä yhteen), yhdistyksen Naisosasto, Raittiusosasto ja sen alainen lastenosasto, Sekakuoro, Sos.dem Työläisnuoriso-osasto, Kymin Läntinen Opintoyhdistys, Kymin Veikkojen Läntinen osasto, Veikkojen ”Lauluveikot”, Kartonkitehtaan ammattiosasto ja Ammattiosaston soittokunta. Lisäksi talossa oli kunnan kantakirjasto ja Korkeakosken piirikirjasto.

Yhdistyksen velvollisuuksiin kuului rakentaa päihtyneitä varten säilytyspaikka, joka valmistui 1930.  Järjestyksenpito talolla pidetyissä huvitilaisuuksissa oli muodostanut  jo ennen sisällissotaa mutta vielä enemmän sisällissodan jälkeen, kieltolain aikana,  suuren ongelman.

1932 talouspula tuntui yhdistyksen taloudessa huvitulojen huomattavana vähentymisenä. Tuloja pyrittiin lisäämään rakentamalla seuraavana kesänä tanssilava

työväentalon  taakse ja aita juhlakentän ympärille.  Päätös oli tuloksellinen, tilinpäätös osoitti voittoa.

Kun 1930-luvun talouspulasta oli selvitty, optimismi virisi. Vielä vuoden 1939 alussa elämä tuntui turvalliselta.   Työväentalolla suoritettiin korjauksia. Tanssilavan päällys uusittiin, juhlasalin ja ravintolan portaat samoin, katot tervattiin. Kaikki tehtiin talkoilla.  Kauan ei voitu nauttia korjatusta talosta, sillä Talvisodan pommituksissa se  vaurioitui, onneksi lievästi. Talvisodan päätyttyä talo otettiin puolustusvoimien käyttöön loppukevään ajaksi. Jatkosodan aikana talo oli samoin puolustusvoimilla parin viikon ajan.

Sotavuosien jälkeen, 1945, taloa oli laajennettava. Rakennusaineeksi ostettiin lähellä taloa sijainnut parakki, joka talkoilla purettiin, Miesjäsenille määrättiin 20 tunnin talkoourakka, jonka vaihtoehtoisesti  saattoi suorittaa  rahana. Korjaustyöt jatkuivat seuraavina vuosikymmeninä. Uutena toimintamuotona tuli elokuvien esittäminen., jo ensimmäisen vuoden, 1953, aikana kävijöitä oli 16 168.  Television yleistyminen vei

kymmenisen vuotta myöhemmin pohjan elokuvailloilta, tehdyt investoinnit osoittautuivat tappiollisiksi, työväentalo alkoi olla kaikista kunnostustöistä huolimatta  vanha ja huonokuntoinen ja aktiivisten ihmisten määrä laski. Talo päätettiin purkaa. 1970-luvun lopulla toimintansa lopettaneen talon paikalla  on nyt muistolaatta.

 

 

POPINNIEMEN TY:N TALO

Kaikki lainaukset Elin Tulosen artikkelista ”Popinniemen työväenyhdistyksen muistelmia ja historiikkia vuosilta 1905 – 1955”. Lisäksi  ote Elsa  Koposen ja Erkki Yrjösen muistoista teoksesta ”Työ kättemme ja hengenkin. Popinniemen työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlakirja 1905-2005” koonnut Taina Hynninen..

 

”( Vuonna 1906) ostettiin keskentekoinen talo K. Häkkiseltä 1000 mk:n hinnasta….. Rahasumma saatiin kasaan jäsenten ylimääräisellä verottamisella sekä keräyslistoilla. Osasto toimitti arpajaiset rakennusrahaston hyväksi ja tämä onnistui yli odotusten Elokuun aikana oli arpajaisjuhla ….arpajaiset teki voittona 1499 mk. Jäsenet uhrasivat  vapaa-aikansa ja tekivät rakennustyönsä suurimmaksi osaksi ilman palkkaa… ( Ja työn tuloksena) syksyllä päästiin jo oman talon suojiin toimimaan” .

Talolla toimivat yhdistyksen lisäksi nuoriso-osasto, ompeluseura, huvitoimikunta ja mieskuoro, urheiluseura Toverit, Naisosasto, Ihanneliiton osasto ja kirjasto.

Puisilla työväentaloilla oli vaaransa. 1912 ”tammikuun 24 päivän iltana pääsi tuli irti työväentalolla tuntemattomalla tavalla ja poltti sen perustuksiaan myöten. Se oli isku, joka kävi yhdistykselle raskaaksi, sillä taloa ei oltu vakuutettu täydestä arvostaan, mutta se oli isku myös niille toimihenkilöille, jotka olivat  kaiken vapaa-aikansa uhranneet yhteisen kekomme hyväksi ”.

Yhdistys alkoi heti hankkia uutta tonttia, koska vanhalle ei voinut rakentaa Yhdistys päätti alkaa kaupata velkakirjoja.  ”Tämä ensimmäinen velkakirjakauppa onnistui niin hyvin, että sillä saadulla rahamäärällä saatiin rakennusvaihe niin pitkälle, että saatiin kiinnelainaa Helsingin Työväen Säästöpankista. Ja jo marraskuussa oli talo niin valmis, että voitiin pitää tanssi-iltamia….Talon vihkiäisjuhlaa voitiin viettää 26. tammikuuta 1913.”

Sisällissodan jälkeen  toiminta virisi vuoden 1919 tammikuussa. ”TY piti iltaman 26. tammikuuta. Talo oli tällöin takavarikossa valtiolle ja talonhoitajana oli kansanedustaja, rovasti Vuorimaa ja häneltä oli saatava lupa ja avaimet, ovet valtion sinetillä suljettu,…..(Vuorimaalta saatiin avaimet)…  mutta talossa oli vielä valtion sinetti ovessa ja sitä täytyi olla  paikallisen virkavallan ottamassa pois ovesta.

Kun poliisi aukaisi oven ja astuimme sisään, näky oli tavaton sekamelska. Kaikki oli heitetty pitkin lattiaa, mutta pääasia oli se, että olimme talon oven sisäpuolella, vaikka  vuokralaisenakin.”

Vuonna 1925 Viipurin läänin maaherra ”oli antanut  työväentalolle sulkemis- määräyksen sen takia, että talo ei ollut asetusten mukaisessa kunnossa. Saman vuoden elokuussa toimeenpantiin arpajaiset ja otettiin Helsingin Työväen Säästöpankista lainaa 50 000 mk. Tämän turvin voitiin suorittaa ”tapeetilla” olevat korjaukset.  Ns.  lisärakennus, eli ravintolan puoli, tuli silloin lisää ja samalla saatiin sähkövalot. Ja sitten joulukuun 20 pnä pidettiin tupaantuliaisjuhla”.

Korjauksia 1948 ja sitten 1952, jolloin tehtiin uusia kokoushuoneita, taloa korotettiin, saatiin keskuslämmitys sekä laajennettiin eteistä.  Talkoiden merkitys työväentaloille ilmenee työn yhteenvedosta.  ”Tästä työstä on pidetty kirjanpitoa ja miesten osalle jakaantuu 12 726 talkootyötuntia, jonka rahallinen arvo on noin miljoona kolmesataa tuhatta markkaa ja naisten osuus 3150 talkootyötuntia, rahalliselta arvoltaan 250 000 markkaa. On mainittava, että alle 15-vuotiaat lapsetkin ottivat ahkerasti osaa talkootöihin ”  Talkootöinä tehtiin lisäksi sähkötyöt, kuljetukset  ja naisyhdistyksen jäsenten lahjoitukset ja ruoka- ja kahvitarjoilut, (joiden merkitykseksi arvioitiin )  yhteensä n. 300 000 markkaa.

Elsa Koponen , talon vahtimestari 1964-1972:

”Talon hoito oli monipuolinen tehtävä. Oli pidettävä huolta, että väki pääsi taloon aamusta iltaan, kun siellä toimi postikonttori ja kirjasto. Iltaisin kokoontuivat urheiluseura Popinniemen Ponnistuksen ja työväenyhdistyksen, naisyhdistyksen, nuoriso-osaston ja Nuorten Kotkien jäsenet. Teatterikin toimi vielä ja iltamia sekä muita juhlia oli viikonloppuisin. Talossa oli kahvilakin. Elokuvatoimintaakin oli vielä jonkin verran.”

Erkki Yrjönen, 50 vuotta johtokunnassa, 30 vuotta sihteerinä, puolueen kunniajäsen:

”Työväentalosta työväenyhdistys luopui 1970-luvun alkupuolella.Tontti myytiin taloineen Kymenlaakson Asuntosäästäjät ry:lle, joka talon purkamisen jälkeen rakensi kalliolle kerrostaloja. Päätös oli johtokunnalle tuskallinen, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Talon pito tuli aina vaan kalliimmaksi, mutta sen käyttäjät vähenivät. Työväentalo ehti toimia Suulisniemen kylän korkeimmalla  kohdalla lähes tasan kuusi vuosikymmentä.

 

 

 

MUNSAAREN TYÖVÄENTALO

Viljo Ripatin historiikista: 90 vuotta yhteisön hyväksi

 

 

Tammikuussa 1911 pieni mutta aktiivinen Munsaaren Ty.  vuokrasi oman tontin Juho Ruonalalta, joka seuraavinakin vuosina tuki yhdistystä taloudellisesti takuu- ja lainajärjestelyin. Välittömästi helmikuussa päätettiin  ryhtyä talon rakentamiseen  Suunnitelmien mukaan talon pituudeksi tuli 10 metriä ja leveydeksi 8 metriä. Näyttämön pituus oli 4,5 ja muiden huoneiden 5 metriä. Juhlasalin korkeudeksi sovittiin 3,5 metriä. Vaaleanvihreäksi maalattu talo valmistui talkootöinä seuraavana keväänä.. Tonttia saatiin suurennettua, aikaisemmin se oli ollut niin pieni, että keittiön portaat olivat olleet vieraalla  maalla.

Kaikki yhdistyksen ja puhumaseuran kokoukset pidettiin omalla talolla. Samoin iltamat, joita ensimmäisen  vuoden aikana oli seitsemän tanssi- ja kahdeksan perhe- iltamaa. Syyskuussa 1912 talolle hyväksyttiin 7-kohtaiset järjestyssäännöt.. Alusta saakka talossa oli tiukka porttikielto humalaisille.. Kieltolain aikana talolle valittiin raittiusvalvoja ja lisäksi lautakunta väkijuomien salakuljetusta estämään.

Vuosi 1917 oli toiveiden aikaa. Työväentaloa korjattiin, uusittiin ja hieman laajennettiinkin. Toiveet hautautuivat sisällissodan lopputulokseen. Munsaaren työväentalo takavarikoitiin muiden työväentalojen tapaan.  Naisten tarmokkaan toiminnan ansiosta se vapautui vuonna 1919  takavarikosta ja toiminta saattoi  taas alkaa täydellä voimalla. Kaksi vuotta myöhemmin tonttimaa lunastettiin omaksi.

Seuraavana vuonna tonttia laajennettiin ja eteistä suurennettiin. Kieltolain vaikutuksesta talolle rakennettiin 1925 putka. Korjaustyö ei kuitenkaan rajoittunut tähän.. Eteisestä tehtiin lämpimän pitävä ja talo sai vaatenaulakon, mikä lisäsi nettotuottoa 30 %. Lisäksi talo sai vuosia kaivatun sähkön.

Talo toimi koko saaren ja lähiseutujen monien kulttuuritoimien keskuksena. Siellä oli pidetty kokouksia, näytelty, pidetty iltamia, häitä ja vainajien muistotilaisuuksia. Kansakoulu ja päiväkoti toimivat aikansa talon suojissa. Urheiluseura Kanto ja myöhemmin Munsaaren Saarenpojat pitivät siellä harjoituksiaan.

Talouslama vaikeutti talon toimintaa. Huvitilaisuuksien järjestäminen kävi mahdottomaksi yleisön ollessa ”ehkä liiankin vaativainen kaikessa niin huoneiston kuin ohjelman ja etupäässä tanssimusiikin suhteen.”  Yhdistyksellä ei ollut varaa hankki ajan suosikkiyhtyeitä. Oli leikkausten aika. Kaikki toimihenkilöiden palkkiot lopetettiin, talon vahtimestari irtisanottiin ja talo jätettiin kylmilleen. Vain kokoukset pidettiin.  Muutaman vuoden kuluttua  lama  helpotti,, velkoja saatiin maksettua ja jo 1935 taloa laajennettiin taas talkootyönä.

Munsaari, Mussalo, Sutela ja koko Länsi-Kotka olivat kuuluneet Kymin kuntaan. Vuonna 1954  alueet  liitettiin Kotkaan ja niiden rakentaminen seuraavien vuosikymmenten aikana vaikutti myös yhdistysten toimintaan. Kymijoen länsipuolisilla yhdistyksillä oli paljon yhteisiä tapahtumia, iltamia, sopparetkiä, vappujuhlia, pikkujouluja ja kokouksia. Tämä johti vuonna 1958 siihen, että, Munsaaren ja Sutelan  yhdistykset yhtyivät Länsi-Kotkan sos.dem. Ty:ksi.

Uudenkin yhdistyksen keskuksena oli aluksi Munsaaren työväentalo. Yhdistymis- vuonna korjattiin ja maalattiin salin ja ravintolahuoneen katto, tehtiin paloluukut, puhdistettiin  lattia, kunnostettiin pihamaa ja uusittiin portaat. Munsaari jäi kuitenkin syrjään.  Lankilaan ja Ruonalaan tuli paljon uutta asutusta, Aittakorpi ja Karhuvuori syntyivät. Toiminnan painopiste siirtyi ensin Ruonalaan , sitten Karhuvuoreen. Munsaari jäi sivuun.. Työväentalo jäi vähälle käytölle ja rappeutui. Uusia tiloja alettiin etsiä. Vielä 1965 pidettiin yhdistyksen kokouksia Munsaaren talolla.

Jäsenistön ja toiminnan painopisteen siirryttyä Munsaaresta ryhdyttiin jo 1963 pohtimaan uuden työväentalon rakentamista. Kaupungin kanssa solmittiin  1967 tonttien vaihtosopimus, jolla Munsaaren työväentalon tontti siirtyi kaupungille ja yhdistys sai tontin Nallenpolun (Rinnepolku) varrelta. Tarkoituksena oli rakentaa liiketalo, jossa myös työväenyhdistys saisi sijansa. Hanke muuttui 5 vuotta myöhemmin Rinnepolun ( Ututie) varteen rakennettavaan vuokra-asuintaloon.

Täsä vaiheessa Munsaaren työväentalo oli 1970 kaupungin toimesta purettu. Talo ei  vastannut enää varustuksiltaan muuttuneen ajan tarpeita. Yhdistyksen uusi jäsenkunta oli  liian kaukana.

 

 

SAKSALAN (ja HURUKSELAN) TYÖVÄENTALO

Tiedot Antero Laineen historiikista ”Saksalan työväenyhdistys 1911 – 1961”

Muutaman vuoden ajan toimineen Hurukselan työväentalon kohtalo kuvaa vaikeuksia toimia puhtaassa maalaisympäristössä

Eteenpäin 17.12.1910 ” kovan vainon alainen näyttää Hurukselan Ty:n talo olevan sikäläisten huligaanien silmissä. Pitkin syksyä ovat he koettaneet tehdä jos vaikka minkälaista ilkityötä, milloin rikkomalla ikkunaruutuja, milloin vieden limonaadia, lamppuöljyä ym. Vaan nyt kuitenkin eräs sankari vei rekordin kaikesta. TK:n 11-12 päivien välisenä aikana hakkasi joku ikkunan kaikkineen seläksi. Olisi vielä polttanutkin, vaan ei tainnut saada syttymään.”

Ihme ei  ollut, että Hurukselan TY päätti myydä talonsa ja Saksalan Ty osti sen 550 markalla saaden samalla oman talonsa rakennushirret.

Hurukselan työväentalo ostettiin siis Saksalaan ja siitä tehtiin kolme tarvittavaa huonetta. Rakennustyö vei aikansa, mutta syksyllä 1913 voitiin valita henkilö saattamaan rakennus valmiiksi ja niin oli jo vuoden 1912 aikana vesikattoon noussut työväentalo valmis otettavaksi käyttöön.

” Vuonna 1917 herätettiin kysymys talon suurentamisesta. Yhdistys otti 8000 markan lainan talon rakentamiseksi niin kuin August Rikan jo ensi vaiheissa laatimat piirustukset edellyttivätkin. Lainan antoi kauppias J. Åkerman Kotkasta. Seinien hakkaus alkoi joulukuussa 1917 ja sen tekivät yhdistyksen jäsenet kahdeksan markan päiväpalkalla.”

”talon kesäksi 1918 suunnitellut valmistustyöt jäivät toteutumatta. Talo joutui voittajien käsiin, sen tavaroita myytiin, rakennusvarat joutuivat teille tietymättömille. Voittaja käytti valtaansa niin tarkkaan, että yhdistyksen lippukin löydettiin talon tukkeutuneesta savutorvesta piloille palaneena.”

”Elokuussa 1919 talolla kaikesta huolimatta pidettiin tupaantuliaisiltama, pian sen jälkeen jatkettiin rakennustyötä koottujen varojen turvin. Entinen lainaaja myönsi tällä kertaa 5000 markan lainan kiinnitystä vastaan.” Minkäänlaista palkkaa ei pystytty maksamaan, taloa rakennettiin täysin talkootyönä. Vieläkään Rikan piirustukset eivät toteutuneet täydellisinä. Seuraavana vuonna,1924, taloon saatiin kuitenkin sähkövalot.

Rakennusaikainen laina maksettiin 1923. ” Rahahuolet eivät loppuneet. Talon kunnostamisesta ja kohentamisesta tehdään miltein  vuosittain päätöksiä, joihin kaikkiin tarvitaan rahaa. Vuonna 1930 pidettiin arpajaiset, joiden tuotolla pystyttiinkin peittämään siihenastiset velat. Ja vielä ennen kuin talvisotaan päästiin oli anottu 12 000 markan arpajaislupaa vuodelle 1939 lämmityslaitteiden uusimiseksi”.

Sotavuosien jälkeen taloon rakennettiin vahtimestarin asunto ja tehostettiin lämmityslaitteiden toimintaa.

KYMIN-KARHULAN TYÖVÄENTALO             1909 – 1955

 

Jo 1902 Kymin Työväenyhdistys totesi oman kokoustilan tarpeen  ja alkoi koota työväentalon rakennusrahastoa. Neljä vuotta myöhemmin yhdistys valitsi  rakennustoimikunnan, jonka esittämin suuntaviivoin ryhdyttiin rakennustyöhön ja vuosina 1908 -1909 työväentalo nousi sotakamreeri (nimismies) Salmenilta vuokratulle tontille. Talo rakennettiin August Rikan piirustusten mukaan.

Talkoilla rakennettiin. Miehet toivat mukanaan vaimonsa ja lapsensa kaikille riitti puuhaa. Työväenyhdistys osti hevosen, jolla talkooajot saatiin tehtyä. Mutta rahaakin  tarvittiin.  Pidettiin arpajaisia, esim. vuonna 1907 voittoina oli huonekaluja, salonkikivääri ja naisten tekemiä käsitöitä Toisten arpajaisten tuotolla saatiin katto talveksi taloon. Jäsenet lupautuivat luovuttamaan yhden päivän palkan. mikä lienee tuottanut joillekin vaikeuksia. Lisäksi otettiin lainaa,  Vakuutusosakeyhtiö Fennialta 15 900 markkaa.

Talon nurkkakivi laskettiin helmikuussa 1908 ja vihkiäisiä vietettiin marraskuussa 1909. Puheiden lisäksi ohjelmaan kuului näytelmä Nummisuutarit. Taloa oli jatkuvasti kunnostettava. Vintille tuotiin hiekkaa ja savea. Tontille saatiin puustoa, kun jokainen velvoitettiin tuomaan puuntaimia.

Vuonna 1916 Työväenyhdistys osti tontin omakseen ja sen lisäksi ostettiin maa-alue yhdistyksen alaosastona toimineen Kymin Veikkojen urheilukentäksi. Yhdistyksen alaosastoina talolla toimi Kymin ja Karhulan naisosastot, Sosdem Raittiusliiton Kymin osasto, Soittokunta, Kymin (sittemmin Karhulan) Työväennäyttämö ja 7 ammattiosastoa, mm. Karhulan Metallityöntekijäin osasto, Karhulan Saha- ja lautatarha- työntekijäin osasto ja Lasityöntekijäin osasto.

Alusta alkaen talolla toimi ravintola tai pikemminkin ”puhvetti”. Sieltä sai ostaa ainakin appelsiinejä, kaljaa ja limonaatia, varmaan myös kahvia ja makeisia. Talolla järjestettiin tansseja ja  esitettiin eläviä kuvia.

Työväentalosta muodostui alusta alkaen lukuisten työväenjärjestöjen toimipaikka ja sellaisena se pysyi koko sen olemassaolon ajan.

Kansalaissodan jälkeen  työväentalo takavarikoitiin. Vähän aikaa siellä toimi orpojen lastenkoti. Talo luovutettiin takaisin työväenyhdistykselle kesällä 1919. Nyt se oli kunnostuksen tarpeessa. Taloa korjattiin 1922 ja laajennettiin 1927.

Matti Estilän suunnitelmien pohjalta rakennettiin pihan puoleiselle sivulle ravintolahuone ja aistikas kuisti ja ravintolan päälle pieni 200-paikkainen juhlasali. Vanhaan juhlasaliin rakennettiin 123-paikkainen parveke.

Edellisenä vuonna, 1926,  itsenäistynyt Kymin Veikot omisti tämän jäl- keen 1/ 6 talosta. Veikoilla oli voimistelusali, nyrkkeilysali, pukuhuone, naistenhuone, suihkuhuone, toimisto, ylä- ja alaeteinen ja porrashuone.

Työväen Näyttämö toimi Veikkojen alaisuudessa.  Keskuslämmitys toimi nyt höyryllä. 1150 litran vesisäiliö täyttyi pumpulla 20 minuutissa. Eteenpäin -lehdessä kerrottiin Kymin Työväen- talon olevan Suomen maaseudun taloista suurin. Mutta suurten lainojen kanssa oltiin vaikeuksissa aina vuoteen 1945 saakka.

Talvisodan aikana työväentalo luovutettiin puolustusvoimien käyttöön.

Välirauhan aikana talo luovutettiin takaisin, mutta suuri kiinteistö tuotti jatkuvasti huolta mm. lämmityksen takia. Kerran sota-aikana näytti jo siltä, että talo täytyy jättää kylmilleen, kun halkoja olisi tarvittu n. 150-160 m³.  Silloin yhdistyksen jäsenet lähtivät joukolla mottimetsään parina sunnuntaina.

Rauhan palattua alettiin yhdistykselle suunnitella uutta toimitaloa keskei- semmälle paikalle. Kuntalan tilasta Helilän VPK:n luota oli ostettu kunnan omistama 3000 m²  suuruinen tontti. Puheenjohtaja Erkki Lukkarin mukaan uuden toimitalon piti olla kolmikerroksinen, 16 000    m² suuruinen ja  vähintään 30 miljoonaa markan hintainen.

Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet nopeasti, oli vielä puisen Työväentalon kehittämisen aika.  Vuonna 1952 suoritettiin ylirakennus- mestari Vilho Rikan piirustusten mukaan muutos- ja laajennustöitä.  Talon pinta-ala kasvoi 980 neliömetriin. Suurin uudistus oli ravintolan remontoiminen sen muuttuessa kahviosta anniskeluoikeuksin varustetuksi ravintolaksi. Ravintolan avajaiset oli 11.2.1953. Ravintolan kerrotaan saaneen suuren suosion. Sen ruoatkin olivat maukkaita. Kahdessa vuodessa ei kuitenkaan ennätetty nähdä koko kasvua.

11.2.1955 Karhulan Työväentalo paloi. Tuli oli syttynyt Veikkojen Salin ja näyttämön välillä ja levisi ullakkoa pitkin. Palokunta sai tiedon palosta klo 1.40. Lopulta paloa oli sammuttamassa 7 palokuntaa. Palaneen omaisuuden arvo oli lähes parikymmentä miljoonaa markkaa. Rahallista tuhoa merkittävämpää oli kuitenkin tuhoutuneen aineiston henkinen arvo. Palaneessa talossa sijaitsivat monen työväenjärjestön arkistot. Kunnallis- järjestön arkisto kokonaisuudessaan, Karhulan Työväenyhdistyksen arkisto perustamisesta vuoteen 1950 saakka. Lukuisten ammattiosastojen arkistot tuhoutuivat samoin  Kymin Veikkojen arkisto ja arvokkaat palkintokokoelmat. Palossa menetettiin Työväen Näyttämön arkisto, kirjasto, puvusto ja tarpeisto ja soittokunnan arkisto, soittimet ( paria torvea lukuun ottamatta) ja 50 vuoden aikana koottu nuottivarasto.

Vanha työväentalo oli tarjonnut toimipaikan monille järjestöille työväenyhdistyksen lisäksi. Kaikkien näiden oli nyt etsittävä uusi toimipaikka. Työväen Näyttämön Meri Hokkanen totesi kuitenkin: ”Kaiken loppu tietää aina uuden alkamista. Vaikeuksista selviydytään aina loppujen lopuksi. Elämä jatkuu sittenkin.”