mielipide: Jukka Lopperi
Miksi olen demari? Siihen on yksi yksinkertainen syy: pohjoismainen hyvinvointivaltio.
Jotta meillä Kotkassa olisi edes jonkin verran jaettavaa (jolla rakennetaan hyvinvointivaltiota), meillä tulee olla verotuloja – ei niin, että veroja tai maksuja koko ajan korotetaan vaan niin, että meillä on tuottavaa yritystoimintaa ja sitä kautta työllisyyttä ja verotuloja. Kaupungin talous onkin saatu tasapainoon. Kotka poikkeaa monesta muusta kunnasta siinä, että talous olisi tasapinossa ilman valtion koronatukiakin.
Meillä Kotkassa on hyvät näkymät edessä, jos isot hankkeet toteutuvat: UPM biojalostamo ja akkuklusteriteollisuus. Mitään ei saada ilmaiseksi, vaan asioiden eteen on tehtävä työtä.
On tärkeätä, että XAMK rakentaa uuden oppilaitoksen Kotkaan. Se lisää Kotkan vetovoimaa. Uudessa XAMK:ssa on nähtävissä myös selvää synergiaetuutta eri oppilaitosten välillä.
Enää ei voi pitäytyä ”Kutsettiin” työllistäjänä, eikä myöskään metalliteollisuuteen. Kaikelle uudelle ei voi myöskään sanoa ”ei”. Siksi tehty tapahtumakeskuspäätös on investointia tulevaisuutta varten. Päätös merkitsee myös elinkeinorakenteemme monipuolistamista.
On tahoja, jotka haluavat vähentää ammattikorkeakoulun toimintaa Kotkassa ja siirtää sitä vaikkapa Kouvolaan. Jos tapahtumakeskukselle ei olisi myönnetty lisärahoitusta koko XAMK – hanke olisi viivästynyt. Uskon myös, että koko ammattikorkeakoulun toiminta olisi Kotkassa ollut vaarassa kaventua.
Tapahtumakeskuksella on merkittävät aluetaloudelliset vaikutukset Kotkassa. Niin on myös XAMK:lla. Siksi kaupungin ja ammattikorkeakoulun yhteistyötä pitää vahvistaa. Kaiken kaikkiaan – ei Kotkamme ole sen kummempi paikka asua kuin moni mukaan paikka Suomessa – meillä on ongelmamme, mutta niin niitä on muuallakin. Rakentavalla yhteistyöllä nämä ongelmat kyllä hoituvat

Jukka Lopperi
kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja
kuntavaaliehdokas
Jaa tämä artikkeli