Oodinin poijjaat ja muita veijareita
Joukossa tyhmyys tiivistyy! Tämähän on näytetty toteen jo monen monta kertaa. Tällaista tyhmyyden ylistystä voi lukea vaikkapa Rajat kiinni-ryhmän Facebook-sivuilta. Jos haluat saada hyvän fiiliksen katoamaan, riittää jo viiden minuutin vierailu kyseisillä sivuilla. Hyvä mieli katoaa takuuvarmasti, mutta saatpahan tilalle mahtavan depression. Ahdistus johtuu siitä ikävästä havainnosta, että Suomessa on niinkin paljon lähes kirjoitustaitoisia, henkisesti huonossa hapessa olevia peräkammarin uroita ja naaraita eli kanssanisäkkäitä.
Perussuomalaisten vaalivoitto on pitkälti näiden ääriryhmien liehittelyn tulosta. Kansalaisille on luotu uhkakuvia toisensa jälkeen. Kaikkea vierasta, ja siksi pelottavaa, on ammuttu ja syytetty edellistä hallitusta suvakkipolitiikasta. EU ja varsinkin maahanmuuttopolitiikka oli vaalien alla perussuomalaisen politiikan kärkihanke. Piikki kiinni-propaganda näkyi ja kuului kauas. Äärioikeistolaisten ryhmien kanssa flirttailu oli täysin avointa vaikka maisterisjätkä sitä halusikin pehmentää ja esitteli perussuomalaiset työväenpuolueena vailla sosialismia. Kansallissosialismin hän jätti mainitsematta…
Ja kuinkas sitten kävikään? Perussuomalaiset pääsivät hallitukseen, maisterisjätkä sai haluamansa ulkoministerin salkun ja Suomen pakolaispolitiikka muuttui. Vai muuttuiko? No ei muuttunut, vaikka perussuomalaiset muuta väittävätkin. Luulisi, että äärioikeistolaiset ryhmät olisivat kääntyneet perussuomalaisia vastaan. Osaksi varmaan ovatkin, koska mm. oikeus- (?) ja työministeri Jari Lindström ilmoitti poistuvansa Facebookista kovaksi käyneen keskustelun vuoksi.
Viime viikolla luin vapaan toimittajan Jussi Korhosen kolumnia Seura-lehdestä. Siinä Korhonen kertoi kuinka Rajat kiinni-kansanliikkeen Facebook-sivuilla oli kirjoitettu uhkaavasti toimittajasta. ”Mitäpä jos tapettaisiin toimittelija Korhonen?” kirjoitti Antti Suvanto-niminen kansanliikkeen aktiivi. Kävinpä mainitulla foorumilla minäkin, ensimmäistä ja viimeistä kertaa, vierailemassa ja jouduin huomaamaan, että minulla on ilmeisesti ollut vallan ällistyttävän väärä käsitys sananvapaudesta.
Joukko perussuomalaisia kansanedustajia on Rajat kiinni-ryhmän jäseniä. Meille tunnetuin on paikkakuntalainen kuuluisuus, josta maisterisjätkä käytti nimeä hoksnokkapoika, ja joka on muun muassa kiitellyt ryhmässä esiintyvää uhoa hyväksi asiaksi. Mitä on tapahtumassa, kun demokraattisesti asemansa saavuttaneet kansanedustajat tukevat tällaista toimintaa?
Loppuun pikku kevennyt: Oodinin poijjaat päättivät sitten ruveta partioimaan Helsingin vaarallisilla kujilla, kaduilla ja bulevardeilla. Aloittivat partioinnin Pikku Huopalahdessa, jossa ei ole esiintynyt ensimmäistäkään ongelmaa. No, eiväthän pelkurit siellä partioi, missä niitä esiintyy. Kavereikseen he saivat joukon rohkeita Eestin urhoja, joilla on ollut lahden eteläpuolella todella viheliäisen tylsää. Viron nuivan pakolaispolitiikan johdosta heillä ei ole potentiaalisia vihollisia (lue: hakattavia) juuri lainkaan!
Anne Heikkilä
sosialidemokraatti Kotkasta
Jaa tämä artikkeli