Mielipide: Kim Soares

Blogi,Etusivu

Elokuvateatterin kaataminen on täysin kohtuutonta

Kymen Sanomat uutisoi (6.11.) kuinka kolme vuotta työn alla ollut elokuvateatterin laajennus kauppakeskus Pasaatiin kaatui muutaman ihmisen tehtailemaan valitukseen. Valituksen tehneen kotkalaisen kokoomuseliitin taloyhtiön, Asunto Oy Sibeliuksenpuiston, omistajiin kuuluvat Jari Elomaa sekä Rauli Ylimäki.

Kauppakeskuspäällikkö Sari Puhilaan haastattelusta nousi esiin tyrmääviä seikkoja: taloyhtiö oli esittänyt valitustaan koskevissa neuvotteluissa taloudellisia vaatimuksia. Puhilasta lainatakseni ”kohtuuttomia rahallisia vaatimuksia” siitä, että he olisivat vetäneet valituksensa pois ja elokuvateatteri olisi voitu rakentaa, kuten Kotkan kaupunki on kaavamuutoksessaan linjannut.

Kauppakeskuksessa oli jo ehditty muuttaa liikkeitä tulevan elokuvateatterin alta pois toisiin tiloihin ja kulut olivat satoja tuhansia euroja. Kotkan ainoa elokuvateatteriyrittäjä oli ymmärrettävästi äärimmäisen pettynyt.

Kotkan kokoomuksen ulkokultainen yrittäjämyönteisyys rapisee pois heti, jos jokin asia ei sovi paikalliselle puolue-eliitille. Toivottavasti kaupunki ja yrittäjä löytävät toisen keinon Kotkan elokuvateatterien kehittämiseen, kuntalaisten tuki heillä nimittäin ainakin on. Tsemppiä!

Kim Soares

pelialan yrittäjä

Kotkan Sos.dem. Ty pj.