Mielipide: Sami Virtanen

Etusivu
Biojalostamopäätöstä tuettava paikallisesti UPM:n maanantaina julkistama biojalostamoselvitys Kotkan Mussalossa on merkittävä uutinen koko seutukunnalle. UPM:n aloittama vuoden kestävä selvitystyö ja ympäristövaikutusten arviointi on vasta ensi…

Mielipide: Sami Virtanen

Etusivu
Keskustan katumusharjoitus alkoi nopeasti. Hallituspuolueet antoivat joulun alla työttömille joululahjaksi kokoomuksen ajaman työttömyysturvan aktiivimallin. Käytännössä hallitus valitsi linjakseen työttömyydestä rankaisemisen. Ei ehtinyt laki olla voimassa…

Ehdokkaat luottamustehtäviin.

Etusivu
Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestön edustajisto kokoontui maanantaina 29.5. käsittelemään kuntavaalien tulosta ja tekemään esityksen eri luottamustehtäviin valtuustokaudelle 2017-2021. Vaalien tulos todettiin hyväksi. 30,1 % kannatus (kasvua…

MIELIPIDE SAMI VIRTANEN: Työttömyyden aiheuttamat kustannukset eivät poistu leikkaamalla

Etusivu
Tuleva valtuustokausi on varsin poikkeava mahdollisen sote- ja maakuntauudistuksen vuoksi. Merkittävä osa kunnallisista palveluista siirtyy maakunnan vastuulle. Samalla korostuu päättäjien yhteisyökyvyn merkitys. Heidän on kyettävä…

MIELIPIDE: NINA BRASK

Etusivu
Olisiko kortti kannattanut jättää kääntämättä?   Selvyyden vuoksi, ajattelin korjata syntyneitä mielikuvia. Näen lehdistä kuntalaisten kirjoituksia, tekstiviestejä, kuulen keskusteluja liittyen Kotkan kantasatamaan. Erotetaan ensin kaksi…

MIELIPIDE: RISTO HÄKKINEN

Etusivu
Millä Kotka lämpiää? Suomen pitkän ajan tavoite on, että energiasta 60 prosenttia tuotetaan uusiutuvilla raaka-aineilla. Kun Kotkan Energia Oy on tavoitteen jo saavuttanut, voimme siirtää…

MIELIPIDE: OLLI LEHTONEN JA JUHANI PEKKOLA

Etusivu
Alueellinen eriytyminen haaste Kotkalle Kotkan asuinalueet ovat sosiaalisesti eriytyneet. Tämä leimaa alueita ja vaikuttaa asuntojenhintoihin. Huono-osaisuus keskittyy Kotkassa. Esimerkiksi Kotkansaari on eläkeläisten, Karhuvuori pienitulosten ja…

Kotkan demareilla 65 ehdokasta kevään kuntavaaleissa

Etusivu
Kotkan Sos.dem. Kunnallisjärjestö jätti tänään kaupungin keskusvaalilautakunnalle 65:n ehdokkaan suostumukset lähteä tavoittelemaan valtuustopaikkaa kaupunginvaltuustossa, sosialidemokraattien listalla. Listan ehdokkaat edustavat kattavasti eri väestöryhmiä. Ehdokkaiden määrä lisääntyi aiemmasta.…

Sami Virtanen: TESLAN AKKUTEHDASKISASSA ON PYSYTTÄVÄ MUKANA

Blogi
Ministeri Lintilän päätös suosia kotiseutuaan Vaasaa Teslan akkutehtaan saamiseksi Suomeen on käsittämätön. Linjaus siitä, että Suomi lähtee kilpailemaan megaluokan investoinnista vain yhtä paikkakuntaa suosimalla, on…

VAALIOHJELMA JULKAISTU

Etusivu
Kotkan demarit julkaisivat vaaliohjelmansa maanantaina 6.2. voit tutustua ohjelmaan täältä: KAIKKI MUKAAN INHIMILLISEMMÄN KOTKAN PUOLESTA -ohjelmassaan sosialidemokraatit haluavat: Tulevaisuuden Kotka on asukkaiden elämän, talouskasvun ja…